ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

terveys

Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "terveys".

Ajatteleminen lihottaa

Niko juo Quenchiä

Törmäsin uutiseen, jonka mukaan ajatustyö lihottaa. Selvisipä sitten syy siihenkin, miksi tuo vatsa on sitten lukioaikojen aavistuksen kasvanut. Tosin se paisuminen alkoi jo armeijassa, vaikka siellä ei ajattelua juurikaan tarvinnut harjoittaa.

Ilmiön huomaa öisin tietokoneen äärellä. Silloin, jos vaikka kirjoittaa html-koodia kotisivuille tai lukee uutisia tai blogeja, niin ei välttämättä tule kauheasti mässäiltyä. Mutta jos vääntää jonkin väitöskirjaan liittyvän ongelman kanssa tai yrittää saada artikkelia valmiiksi ennen kuin deadline iskee päälle, niin suklaata ei ikinä saa varattua niin paljon, etteikö se loppuisi kesken. Myös teetä menee pannuittain (muulloin riittää yksi tai kaksi pannullista yössä).

15 tunnin yöuni

Toissa yönä jäi nukkuminen vähiin, joten otin viime yönä takaisin. Viidentoista tunnin yöunilta herätessä olo on aavistuksen pöhnäinen, mutta kupillinen teetä virkistää oikein kivasti. Normaalisti arvostan sitä, että saan nukuttua kahdeksasta yhdeksään tuntia vuorokaudessa (tosin ei tuota suurta vaikeutta jakaa se vaikkapa kahteen 4–5 tunnin mittaiseen osaan). Tarvittaessa siitä voi joustaa, mutta se edellyttää sitä, että varsin pian on mahdollisuus joustaa myös toiseen suuntaan.

Kaksi tapaa sairastaa

Kupillinen teetä

Minulla on yleensä kaksi eri tapaa olla sairas. Jos olen kunnolla sairas, makaan päivän toimintakyvyttömänä sängyllä, ja olen jokseenkin tietämätön siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Seuraava aamuna olen sitten taas takaisin terveiden kirjoissa.

Toinen tapa sairastaa on, etten oikein kunnolla edes ole sairas. Olo on vähän pöhnäinen ja kaikkea pientä voi touhuta, mutta mihinkään sen enempää fyysisesti kuin älyllisestikään vaativampaan toimintaan ei voi ryhtyä.

Kun koiranmakkarakin tuoksuu hyvältä

Onko se jotain paasto-oireilua, kun koiranmakkaraa kuppiin laittaessaan alkaa itsellekin tulla nälkä. Tai sitten Lidlistä ostettu Optidog-koiranmakkara vain haisee poikkeuksellisen hyvältä. Minulle siitä tuli mieleen lihamureke. Koirakin tykkäsi siitä kovasti (tosin se nyt syö himolla melkein mitä vain).

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit