Wikipedian sisältö tulee satunnaiskirjoittajilta - 5.1.09
Digitodayssa kerrotaan, että vastoin yleistä, mm. Wikipedian perustajan Jimmy Walesin, käsitystä, merkittävin osa sivuston sisällöstä ei tulekaan pieneltä sisäpiiriltä. He kyllä tekevät valtaosan osan muokkauksista, mutta luovat suhteellisen vähän sisältöä.
Aaron Swartz selvitti, että suurimman osan sisällöstä lisäävätkin varsin satunnaiset käyttäjät, jotka eivät välttämättä tee muokkauksia kovinkaan moneen eri artikkeliin. Useimmilla heistä ei ole edes Wikipedia-tunnusta. Aktiiviset käyttäjät sen sijaan muotoilevat artikkeleja ja tekevät niistä yhtenäisen näköisiä, lisäävät luokitteluja yms.
Helsinki-verkkolehti aloitti blogina - 17.12.08
Ilmeisesti piakkoin aloittaa uusi We Love Helsinki -verkkolehti, josta esimakua tarjoillaan blogimuodossa. Vaikuttaa varsin kiinnostavalta projektilta, joten jään sitä seuraamaan.
Maantieteilijänä minua kiinnostaa erityisesti kaupungin katveeseen jääviä paikkoja kartoittava juttusarja, josta ensimmäisenä on julkaistu rautatieaseman kellotornista kertova artikkeli. Helsingistä on vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia paikkoja, joten aiheet eivät lopu kesken.
Keskiyön lukupaketti - 16.12.08
Useimmat Suomen uutisia tarjoavat nettijulkaisut tuntuvat hiljentyvän keskiyöhön mennessä. Vain suurten uutistapahtumien aikaan päivystys juttuja tulee pitkin yötä. Tämä on tietysti siitä kivaa, että yö on erinomaista aikaa tehdä työtä tai jotain muuta hyödyllistä, kun ei ole syytä kovin usein tarkastella uusia uutisia.
Tilasin Amppareiden kautta aikaisemmin useammankin eri maakuntalehden uutisia, mutta vain muutama niistä on jäänyt. Yksi näistä on oululainen Kaleva, joka tarjoaa yöllisen netinkäyttäjän iloksi säännöllisen keskiyön lukupaketin. Kalevan omien sivujen kautta artikkelikokonaisuutta on vähän hankala löytää, koska jutut on hajoitettu eri osastoihin, mutta Amppareiden listaukseen paketin otsikot tulevat yleensä siististi allekkain.
Haloscan onkin nyt JS-Kit - 2.12.08
Pähkäiltyäni jonkin aikaa kommenttitoimintoa uusille valokuvablogeilleni päädyin Haloscaniin, jota olen joskus aikaisemminkin käyttänyt. Se, ettei tarvitse asentaa omalle sivustolle mitään ohjelmistoja, joiden päivittämisestä pitäisi huolehtia, on kaikista selkeintä. Ei minulla tänne nykyisinkään ole muita asennettu kuin Wordpress, mutta siinä onkin ihan tarpeeksi.
Yllätyksekseni huomasin kuitenkin, ettei Haloscania enää entisenlaisessa muodossaan ole olemassa, vaan JS-Kit on ottanut sen haltuunsa. Yhteistyö näiden kahden välillä on alkanut jo tämän vuoden alussa, ja viime kesänä Haloscan siirtyi JS-Kitille. Niinpä vanhaan Haloscaniin ei enää pääse kirjautumaan, vaan tilalle on tullut JS-Kit Comments.
Nyt myös englanniksi ja ranskaksi - 28.11.08
Tein Aiheita-blogista nyt myös englannin- ja ranskankieliset versiot. Koko blogia ei kuitenkaan ole tarkoitus ryhtyä pitämään kolmella kielellä, vaan ulkomaalaisten kielille päätyvät ainoastaan merkinnät, joissa on kuvasarja. Tässä vaiheessa niitä on tämän blogin 183 artikkelista yhteensä kuusi kappaletta.
Kuvapainotteisissa merkinnöissä on se kiva puoli, että kuvia ei tarvitse kääntää – ainoastaan tekstit. Kun on nähnyt sen vaivan, että ottaa, järjestelee ja käsittelee kuvat, ja sitten vielä selvittää, mitä tulikaan kuvattua, niin kuvatekstien kääntäminen kahdelle ylimääräiselle kielelle ei ole enää kovinkaan suuri urakka. Monissa näistä merkinnöistä on toki muutakin tekstiä, mutta mitään sanasta sanaan käännöksiä ei ole tarkoitus tehdä. Itse asiassa kaikissa kuvamerkinnöissä ei ole englannin- ja ranskankielisissä versioissa edes täysin samat kuvat.
Oikotieto ja linkinvaihto - 23.11.08
Sain sähköpostiini viestin, jossa ehdotettiin linkkien vaihtamista Lipsanen & Ruso -blogin ja Oikotieto-nimisen uuden uutisotsikkopalvelun kanssa. Näitä viestejä on ilmeisesti tullut monille muillekin bloggaajille, ja joissakin blogeissa niitä on jätetty myös kommenttiosastolle.
Suhtaudun kuitenkin skeptisesti linkkien vaihtamiseen, koska siitä voi hyvinkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Vastasin siksi Oikotiedolle kieltävästi (vastaukseni sisältö ohessa).