Nyt myös englanniksi ja ranskaksi - 28.11.08
Tein Aiheita-blogista nyt myös englannin- ja ranskankieliset versiot. Koko blogia ei kuitenkaan ole tarkoitus ryhtyä pitämään kolmella kielellä, vaan ulkomaalaisten kielille päätyvät ainoastaan merkinnät, joissa on kuvasarja. Tässä vaiheessa niitä on tämän blogin 183 artikkelista yhteensä kuusi kappaletta.
Kuvapainotteisissa merkinnöissä on se kiva puoli, että kuvia ei tarvitse kääntää – ainoastaan tekstit. Kun on nähnyt sen vaivan, että ottaa, järjestelee ja käsittelee kuvat, ja sitten vielä selvittää, mitä tulikaan kuvattua, niin kuvatekstien kääntäminen kahdelle ylimääräiselle kielelle ei ole enää kovinkaan suuri urakka. Monissa näistä merkinnöistä on toki muutakin tekstiä, mutta mitään sanasta sanaan käännöksiä ei ole tarkoitus tehdä. Itse asiassa kaikissa kuvamerkinnöissä ei ole englannin- ja ranskankielisissä versioissa edes täysin samat kuvat.
Blogin ulkoasua vähän muuteltu - 10.11.08
Tein pieniä muutoksia tämän blogin ulkoasuun. Aluksi oli tarkoitus vain vähän siirrellä mainosyksiköitä eri paikkoihin ja muuttaa niiden kokoja, jotta näkisin onko sillä jotain vaikutusta mainosten klikkailun suhteen. Mutta yhdestä asiasta seuraa toinen, ja niinpä lopulta tuli muutettua aika monta muutakin asiaa.
Blogin perusilme on kuitenkin ennallaan: valkoinen pohja, mustaa tekstiä, siniset ja alleviivatut linkit, kaksi palstaa. Eri sivuelementit on lätkitty valkoiselle pohjalle ilman taustavärejä tai rajauksia, mikä saattaa tehdä blogista aavistuksen sekavan näköisen. Mutta ainakin itse pidän blogistani juuri sellaisena.
Ajastetut blogimerkinnät - 18.8.08
Etenkin näin kesällä tulee oltua välillä vähän pidempäänkin poissa tietokoneen luota. On kuitenkin kiva sekä lukijoiden että hakukoneiden kannalta, ettei blogiin ei pääse tulemaan kovin pitkää taukoa. Hyvä ratkaisu tähän on blogikirjoitusten kirjoittaminen varastoon ja ajastaminen ilmestymään säännöllisin väliajoin. Teknisesti se on erittäin helppoa: asetetaan vain julkaisupäivä tulevaisuuteen. Lopuksi pitää vain muistaa painaa Julkaise-nappia (ei Tallenna), jotta artikkeli siirtyy julkaisujonoon.
Wordpressin tägit ja niiden käyttäminen - 4.8.08
Version 2.3 myötä Wordpressiin tuli uusi toiminto: tägit. Aikaisemminkin ne olivat saatavissa lisäosien, kuten Ultimate Tag Warrior avulla, mutta uudemmissa versioissa ne ovat osa Wordpressin ydintä. Mutta kuinka ne eroavat kategoriatoiminnosta? Entä millä tavoin tägejä olisi syytä käyttää?
Wordpress-linkkejä - 1.7.08
Otin tähän blogikirjoitukseen talteen joitakin keskeisimpiä Wordpress-julkaisujärjestelmään liittyviä linkkejä.
Wordpressin polkutunnustoiminto - 26.6.08
Polkutunnustoiminnon toteutus Wordpress-blogimoottorin uudessa 2.5-versiossa on lähestulkoon malliesimerkki siitä, kuinka toimintojen tekeminen havainnollisiksi uusille käyttäjille samalla merkitsee käytettävyyden heikkenemistä niille, jotka jo tietävät kuinka homma toimii.
