Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEITA

Esittely Arkisto Aiheet Tilaa!

yhdysvallat

Aiheita-blogin kirjoitukset, jotka on merkitty tägillä "yhdysvallat".

Intiaanikesä: mikä se on ja mistä se on saanut nimensä?

Hevonen Hakunilassa

Iltalehdessä lupaillaan intiaanikesää ensi viikolle (IL 5.9.12). Olisihan se tosiaan kiva jonkinlaista kesää vielä saada. Mutta mistä intiaanikesässä on kyse?

Sana juontaa juurensa Pohjois-Amerikkaan, kuten arvata saattaa. Wikipediassa (Indian summer) luetellaan useita mahdollisia vaihtoehtoja, mistä se voisi olla peräisin.

Uuden Englannin ja New Yorkin siirtokunnissa intiaanikesä ei viitannut erityisen kesäisiin olosuhteisiin eikä se liittynyt edes syksyyn, vaan lumien väliaikaiseen sulamiseen tammikuussa. Intiaanien hyökkäykset siirtokuntia vastaan tapahtuivat usein juuri tuona aikana.

Toisaalta vastaava selitys saattaisi liittyä myös syksyisempään ajankohtaan. Intiaanien hyökkäykset keskeytyivät usein lumen sataessa maahan, mutta takakesän aikana niitä saattoi olla odotettavissa uudestaan.

Jelly beans -makeisrakeet ja Reagan

Rainbow Jelly Beans

Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin syntymästä tuli eilen kuluneeksi tasan sata vuotta. Pyöreiden vuosien johdosta Britannican blogissa on viime päivinä ollut useita Reagan-aiheisia artikkeleita.

Yksi artikkeleista käsitteli jelly beans -makeisia, jotka olivat Reaganin suosiossa. Niitä oli kuulemma aina purkillinen työpöydällä ja mukana lentomatkoilla. Hän lähetti niitä purkillisen avaruuteenkin Challenger-sukkulan mukana.

Jokainen menestyvä poliitikko varmaan tarvitsee jonkin omalaatuisen piirteen tai mieltymyksen, josta tulee osa hänen imagoaan. Reaganin mieltymys makeisrakeisiin (vai mitä ne ovat suomeksi?) ei jäänyt huomaamatta. Varmaan se oli myös hyvää mainosta Jelly Belly Candy Companylle, joka makeiset Reaganille toimitti.

Uskontoa rekisterikilpiin?

BBC kertoo, että Yhdysvalloissa tuomari Cameron Currie on estänyt Etelä-Carolinan osavaltiota laskemasta liikkeelle kristillisiä autojen rekisterikilpiä. Kilvissä olisi ollut ristin kuva ja teksti ”I Believe”.

Osavaltion varakuvernööri André Bauer kannatti kilven hyväksymistä. Hänen mukaansa on naurettavaa, ettei yli sadan olemassaolevan kilven joukossa ole yhtään kristillistä vaihtoehtoa.

Etelä-Carolinan osavaltion erikoiskilpisivusto oli tätä kirjoittaessani kaatunut. Liekö uutisen aikaansaaman liikenteen ansiota? Löysin kuitenkin kesäkuisen uutisen, jossa kerrottiin osavaltion suunnitelmista myöntää teemakilvet luonnonystäville, ympäristönsuojelijoille ja maanviljelijöille. Uutisessa myös mainittiin, että kilpiä on aiemmin myönnetty esimerkiksi amatööriradiolle ja jalkapallojoukkueelle.

Malian ja Sashan koira

Katukoiria Pietarissa

Yksi Barack Obaman lukuisista vaalilupauksista oli hankkia koira tyttärilleen Malialle ja Sashalle. Malian allergian takia koiran pitäisi kuitenkin olla vähäallergisoivaa tyyppiä, ja valinta onkin kallistunut joko labraduudeliin tai portugalinvesikoiraan.

Tähän asti kaikki hyvin. Mutta koska Obama haluaa olla hyvä ja esimerkillinen johtaja, saisi koira mieluusti olla hylätty. Se on hyvin jalo ajatus, mutta sopii kovin huonosti yhteen tarkkojen rotuvaatimusten kanssa. Kyseisiä rotuja kun ei löytöeläintarhoihin juurikaan päädy.

Lincoln, Kennedy ja Obama

Barack Obamasta tulee tänään Yhdysvaltain 44. presidentti. Googlailin ja lueskelin sen kunniaksi minkälaisia Obama-kirjoituksia netistä löytyy. Paljon löytyikin. Silmiinpistävää on, kuinka usein Obamaa verrataan aikaisemmista presidenteistä joko Abraham Lincolniin, John F. Kennedyyn tai molempiin. Niin tehdään muun muassa Aamulehden artikkelissa, jossa spekuloidaan Obaman virkaanastujaispuheen sisältöä.

Löysin tieni myös nimimerkin CRJ kirjoittamaan Reality of News -blogin juttuun, jossa näitä kolmea verrataan toisiinsa.

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit

Twitter: @nlipsane