Aiheita » yhteiskunta

Talvi on ympäristöongelma

Niko Lipsanen — Tue, 11 Nov 2008 02:02:02 +0000

Syksy kääntyy taas ikävästi talvea kohti. Helsingin viikottaisissa hiilidioksiditilastoissa päästökäyrä osoittaa kohti stratosfääriä. Syynä on erityisesti lämmitys, sillä sähkönkulutukseen ja tieliikenteen päästöihin vuodenaikojen vaihtelu ei vaikuta yhtä paljon. Ilman talvilisää hiilidioksidipäästöt olisivatkin paljon siedettävämmällä tasolla.

Viikolla 44 lämmitys aiheutti Helsingin hiilidioksidipäästöistä yli puolet (52 %). Mitä kylmemmäksi sää käy, sitä suuremmaksi osuus nousee. Tämä tietysti johtuu etenkin siitä, että Helsingin sinänsä tehokas kaukolämpö tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Etenkin kivihiili on paha saastuttaja, mutta näillä näkymin sitä käytetään jatkossakin.

Asunnon tarvitseman lämmityksen lisäksi myös lämpimän veden käyttö lisääntyy. Kesällä selviää lyhyellä suihkulla, jonka ei etenkään helteiden aikaan tarvitse olla niin lämminkään. Talvella tekisi mieli olla lämpimän veden alla vaikka kuinka pitkään. Voihan sitä mielihalujaan vastaan taistella, mutta kesäisiin suihkusuorituksiin en silti talvella yllä. Onneksi ei ole kylpyammetta; voisi lämpimän veden käyttö lisääntyä rutkasti.

Myös valoja tarvitsee pimeään vuodenaikaan enemmän, mikä lisää sähkönkulutusta. Tämäkin näkyy Uuden Suomen tarjoamissa päästötilastoissa, vaikkakaan ei yhtä radikaalisti kuin lämmitys. Vaikka kesäinen ilmastointi tehdäänkin pääasiassa sähköllä, ei se riitä kumoamaan talvista kulutuslisäystä.

Myös vaatteiden kulutus lisääntyy, kun pitää pukeutua enemmän. Kesällä selviää vähemmällä. Onkohan mitään asiaa, jossa kulutus olisi talvella pienempi? Ilmastointi varmaankin, ja kyllähän meilläkin kesällä propelli usein pyörii katonrajassa. Tosin pyörii se välillä talvellakin, koska pienessä asunnossa sitä tarvitaan usein myös ilmanvaihdon takia. Mutta toivottavasti Helsingin kaukokylmäverkosto laajenee jatkossakin.

Hiilidioksidipäästöt näyttäisivät olevan talvikuukausina Helsingissä jotakuinkin kaksinkertaiset kesäkuukausiin verrattuna; keväisin ja syksyisin tietysti jotain siltä väliltä. Ilman ikävää talvea päästöluvuthan voisivat olla täällä huomattavasti siedettävämmällä tasolla.

Olen välillä pähkäillyt ajatuksella, että voisiko olla ympäristön kannalta perusteltua muuttaa aina talveksi jonnekin lämpimämpään maahan ja vuokrata siksi aikaa asunto Helsingissä jollekulle muulle. Ekotaseen kannalta tuo asunnon vuokraaminen olisi olennaista, sillä muutoin se olisi täällä tyhjänä, ja lämmitettävä sitä kuitenkin olisi. Vuokraaminen ei kuitenkaan ole ongelma Helsingissä. Mutta jos matkustaisi pois lentämällä, niin kuinkahan pitkälle sitä voisi mennä, että ekotase pysyisi vielä voiton puolella? Minua houkuttaisi tietysti Karibia.

Kun asuu kahdestaan yksiössä, niin eipä siitä taida talvellakaan hiilidioksidipäästöjä niin paljon tulla, että niillä Atlantin yli edestakaisin lennettäisiin. Pako Karibialle olisi siis perustellumpaa, jos asuisi täällä Suomen päässä epäekommin. Paradoksaalista? Ja tietysti täytyisi kehitellä jokin elinkeinokin sinne Karibialle, mutta se on jo toinen juttu.

Kuvassa Salmisaaren voimala tupruttelee savujaan talviselle Helsingin taivaalle. Otin kuvan 7.3.2005 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Dominican kansallislaulu yksi parhaista

Niko Lipsanen — Tue, 04 Nov 2008 11:42:47 +0000

Dominican itsenäisyyspäivä oli ja meni eilen, mutta palataan vielä vähän aiheeseen. Muistin nimittäin juuri sen, että Dominican kansallislaulu rankattiin Pekingin olympialaisten alla maailman kymmenen parhaan kansallislaulun joukkoon – tosin vastan kymmenenneksi. Listan laati Guardian-lehden toimittaja Alex Marshall.

Mutta juhlistetaan vielä Dominican 30-vuotista itsenäisyyttä soittamalla kansallislaulu Isle of Beauty, Isle of Splendour. Youtubesta sekin löytyy.

Videolla näkyvä Dominican lippu sen sijaan ei kuulu maailman parhaimmistoon. Pikemminkin se on pahimmanlaatuinen esimerkki siitä, kuinka samaan lippuun on yritettyy mahduttaa kaikki mahdolliset mieleen juolahtaneet symbolit.

Marshallin listalle päässeet kansallislaulut olivat Uruguay, Nepal, Mauritania, Bangladesh, Senegal, Burundi, Nigeria, Japani, Tadžikistan ja Dominica. Muidenkin yhdeksän maan laulut voi kuunnella Marshallin blogimerkinnän kautta.

Suomen kansallislaulua Marshall ei selvästikään arvosta:

Feel free to comment below. Unless you’re from Rwanda, Finland or Antigua and Barbuda. Your countries’ anthems are so awful, you can’t have a say.

Marshallilta löytyy myös toinen kansallislaulujen top-10-lista. Siinä Dominica on viidentenä, ja Burundi on korvattu Yhdysvaltain Neitsytsaarilla.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Dominica 30 vuotta

Niko Lipsanen — Mon, 03 Nov 2008 03:27:48 +0000

Tänään on kulunut tasan 30 vuotta siitä, kun Dominicasta tuli itsenäinen valtio. Samalla on kulunut myös 515 vuotta siitä, kun Kolumbus nimesi saaren sunnuntain mukaan Dominicaksi. Dominica oli ensimmäinen Karibian saari, jonka Kolumbus kohtasi toisella matkallaan vuonna 1493.

Itsenäisyys ei alkanut helposti. Seuraavana kesänä nuorta valtiota kohtasi perustuslaillinen kriisi, ja pääministeri Patrick John joutui jättämään tehtävänsä. Pian sen jälkeen hurrikaani David, yksi voimakkaimmista viime vuosikymmeninä, iski saarelle ja aiheutti suurta tuhoa. Vuonna 1981 syrjäytetty pääministeri yritti vallankaappausta Ku Klux Klanin avulla, mutta epäonnistui ja päätyi vankilaan. Samoihin aikoihin viranomiset kävivät taistelua väkivaltaiseksi yltynyttä rastafariliikettä vastaan.

Tilanne kuitenkin rauhoittui pian. Dominicalla oli suuri onni saada pääministerikseen Karibian rautarouva, Dame Mary Eugenia Charles. Charles edusti oikeistolaista vapauspuoluetta, jonka menestyksen ansiosta Dominicalla vältyttiin noihin maailmanaikoihin kehitysmaissa niin yleisiltä sosialismikokeiluilta. 1980-luku olikin taloudellisen kasvun aikaa. Charles oli Ronald Reaganin liittolainen Grenadan kriisin aikana, ja pitkälti Yhdysvaltain tuella saarelle rakennettiin muun muassa varsin kattava maantieverkosto. Vasemmisto pääsi valtaan vasta vuonna 1995 reaalisosialismin jo kaaduttua suurimmassa osassa maailmaa.

Viime vuodet ovat olleet taas taloudellisesti vaikeampia. Banaanit ovat edelleen saaren tärkein vientituote, mutta kilpailu mantereen suurten banaanintuottajamaiden kanssa ei ole helppoa. Turismia hillitsee sekä kansainväliset mitat täyttävän lentokentän, suurten hotelliketjujen kuin hiekkarantojenkin puute. Dominicasta ei oikein ole massaturismikohteeksi, ja varmaan hyvä niin. Nykyisen pääministerin Roosevelt Skerritin kaveeraus Venezuelan ja Kuuban johdon kanssa on jonkin verran viilentänyt suhteita Yhdysvaltoihin ja aiheuttanut muun muassa sen, että osa amerikkalaisista risteilyaluksista on pudottanut Dominican pois reiteiltään.

Dominicalla on vain noin 70 tuhatta asukasta. Maastamuutto pitää väestönkasvun varsin hyvin kurissa. Saarella tuntuu joskus siltä, että dominicalaiset vain leikkivät valtiota. Dominica on käytännössä maa, jossa kaikki tuntevat pääministerin. Muitakin ministereitä on pienen valtion tarpeisiin aikamoinen määrä. Dominicalaisesta näkökulmasta katsottuna Trinidad ja Tobago on suuri maa ja Jamaika suurvalta.

Pienen maan on tehtävä yhteistyötä. Vaikka Länsi-Intian federaatio kaatuikin 1960-luvulla, niin Itä-Karibian saarten yhteistyöjärjestö OECS hoitaa monia tärkeitä asioita. Yhteinen valuutta, Itä-Karibian dollari (XCD), on ollut käytössä jo kauan ennen euroa. Myös ulkomaanlähetystöjä ylläpidetään yhteistyössä. Järjestöön kuuluvilla saarilla on myös yhteinen korkein oikeusistuin.

Dominica on kuitenkin monessa suhteessa ainutlaatuinen saari. Sen sademetsät ovat Unescon maailmanperintökohde. Siellä asuvat viimeiset kalinagointiaanit (karibit). Saaren tiiviisti rakennettu pääkaupunki Roseau tarjoaa monia parhaita esimerkkejä perinteisestä karibialaisesta arkkitehtuurista.

Onnea 30-vuotiaalle!

Kuvassa Dominican pääkaupunki Roseau mereltä nähtynä. Otin kuvan 21.11.2007 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Aku Ankan ääniä kalastelemassa

Niko Lipsanen — Fri, 24 Oct 2008 22:48:36 +0000

Kun sitten sain ehdokkaani lopulta päätettyä, niin onhan sitä tullut jalkatyötäkin tehtyä. Tämän viikon alkuillat ovat menneet pääasiassa Aleksanterinkadulla ja muualla keskustassa vaalimainoksia ja karamellejä jaellen. Ihmiset jaksavat suhtautua vaalitouhuun vielä yllättävän kärsivällisesti, vaikka perjantaina alkoi joillakin olla jo vaaliväsymyksen merkkejä. Mutta ei tätä enää kovin monta päivää ole jäljellä.

Huominen pitää vielä pinnistää. Sadekin näyttää onneksi menevän aamuun mennessä ohi. Sateessa kampanjoimisesta voisi tosin saada sympatiapisteitä, mutta parempi näin. Vilustua ei saa, koska sunnuntaina pitää olla vaalilautakunnassa.

Tänä syksynä on ollut kunnallisvaaleiksi poikkeuksellisen hyvä kampanjointisää, mitä nyt tuuli on vähän heilutellut mainoskylttejä. Kylttien kantaminen on tuonut monille mieleen vanhat Aku Ankka -sarjakuvat. Ehkäpä Ankkalinna-meiningillä saadaan kalastettua osa Aku Ankan äänisaalista? Minkähänlainen kampanja pitäisi tehdä, jos haluaisi iskeä kirkkoveneen äänisaaliseen?

Äänestyspaikat ovat auki sunnuntaina klo 9–20. Oman äänestyspaikkansa osoitteen ja sijainnin kartalla voi tarkistaa Väestörekisterikeskuksen äänestyspaikkapalvelusta.

Valokuvan kyltinkantajista otin torstaina 23.10.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kunnallisvaalit vai kuntavaalit?

Niko Lipsanen — Wed, 08 Oct 2008 21:43:10 +0000

Jatketaan vielä vähän vaaliteemasta. Edellisessä kirjoituksessani puhuin “kunnallisvaaleista”, ja se on se nimitys, jota olen tottunut kunnanvaltuustojen vaalista käyttämään. Näyttää kuitenkin siltä, että lyhyempi muoto “kuntavaalit” olisi näissä vaaleissa yleistynyt. Taidettiin sitä jonkin verran käyttää neljä vuotta sittenkin, mutta minun korvaani se edelleen särähtää.

Kuntavaalit-sana kuulostaa uusiosuomelta, jossa englannin tapaan vain laitetaan sanoja peräkkäin niitä sen kummemmin taivuttelematta (tosin englanniksikin sanotaan municipal elections eikä municipality elections). Toisaalta, onhan meillä eduskuntavaalitkin eikä eduskunnallisvaalit.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuskin ottaa kantaa asiaan. Salli Kankaanpää painottaa, että “kunnallisvaalit” on virallinen, lakitekstissä esiintyvä muoto. Vertailu eduskuntavaaleihin ei toimi, koska kunnallisvaaleissa valitaan kunnan luottamushenkilöt, mutta eduskuntavaaleissa yhdyssanan alkuosa viittaakin vaaleissa valittavan elimen nimeen. Toisaalta meillä on kuitenkin seurakuntavaalit, joissa viittaussuhde on sama kuin kunnallisvaaleissa (tai kuntavaaleissa).

Vierailin kaikkien eduskuntapuolueiden kotisivujen etusivulla nähdäkseni mitä nimitystä kussakin käytetään (RKP:n osalta kohteena oli puolueen suomenkielinen etusivu). Lyhyempi muoto näyttäisi olevan jokin punamultajuttu, sillä sitä käyttävät vain keskusta ja SDP. Hämmentävän samanlainen etusivu muuten molemmilla; vasemmalla logo (tai keskustalla julistekuva) ja oikealla kolme linkkiä puolueen sivuille, kunnallisvaalisivuille ja verkkolehteen. Myös vasemmistoliitto noudattaa samaa mallia, mutta heillä vaaleja kutsutaan kunnallisvaaleiksi.

Muut puolueet eivät ole ryhtyneet käyttämään uusiokieltä, vaan puhuvat yhä reilusti kunnallisvaaleista. Ja hyvä niin. Myönnettäköön tosin, että puolueiden etusivuilla vierailu tuskin kertoo koko totuutta. Kaikki puolueet eivät välttämättä pidättäydy johdonmukaisesti yhdessä nimessä, ja ehdokkaat saattavat tietysti puhua ihan mitä sattuu (kuten usein puhuvatkin).

Mutta miksi ihmeessä Kuntaliitto on otsikoinut vaalisivunsa Kuntavaalit 2008? Kyse ei ole edes siitä, että verkkotunnus kuntavaalit.fi olisi ollut vapaana, koska he ovat varanneet myös tunnuksen kunnallisvaalit.fi (joka johtaa samaan sivustoon). Haluaako Kuntaliitto SDP:n ja keskustan tapaan köyhdyttää suomen yhdyssanoista taivutetut alkuosat pois?

Kuin kolme marjaa – kuvassa kuvakaappaukset keskustan, SDP:n ja vasemmistoliiton etusivuista.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Vaalit tulee - kivaa!

Niko Lipsanen — Wed, 08 Oct 2008 04:03:17 +0000

Kunnallisvaalit ovat jo reilun kahden viikon päästä; ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla. Silti tavanomainen vaaliaddiktio ei ole vielä tarttunut minuun. Ehdokkaanikin valitsin vasta pari päivää sitten. Ei varmaan koskaan ennen ole käynyt valtiollisissa vaaleissa niin, että valinnan tehdessäni ehdokasnumerot olisivat jo tiedossa. Yleensä olen siinä vaiheessa huhkinut vaalityötäkin jo tuntitolkulla. Onkohan vaaliaddiktioni hellittämässä?

Tai olen minä tänäkin syksynä yhden ehdokkaan kotisivuja rustaillut ihan talkoohengessä (tosin en sen, jota nyt päätin äänestää). Ja eiköhän tässä vaalitunnelmaan pääse, kun julisteet tulevat katujen varsille ja pääsee itsekin jakamaan esitteitä Kolmelle sepälle ja muuallekin, missä ihmisiä liikkuu. Se on itse asiassa yllättävän kivaa puuhaa, vaikkei heti uskoisi. Ihmisille on kiva jutella, ja tarvittaessa voi vaikka vähän vängätäkin (vaikka se on kyllä vähän turhaa, sillä vänkäämällä tuskin saa ääniä).

Suomen vaalit ovat tosin vaalityön kannalta aika ikävinä ajankohtina. Eduskuntavaalit pitää kampanjoida kevätloskassa tai pakkasessa ja kunnallisvaalit syysviimassa. Ainoastaan eurovaalit käydään valtakunnan ainoaan inhimilliseen vuodenaikaan eli kesällä.

Vaalilautakunnassa olen tietysti mukana tänäkin vuonna. Sitä touhua olen tehnyt vaaleista toiseen ja nyt puolueeni on ylentänyt minut jo varapuheenjohtajaksi. Olen aikaisempina vuosina jopa kertaillut vähän vaaliaiheista sanastoa ruotsiksi, kun olen ollut alueilla, joilla on paljon ruotsinkielisiä. Vaikka noin ylipäänsä suhtaudun ruotsinkielen asemaan nihkeästi, niin äänestämisen kaltaisessa virallisessa yhteydessä on ihan kohtuullista, että ruotsinkielisetkin voivat käyttää äidinkieltään. Ja kun ei sitä sanastoa siinä hommassa onneksi kovin laajalti edes tarvita.

Tänä vuonna tuskin tarvitsee juuri ruotsia puhua, sillä menen itähelsinkiläiseen lähiöön. Edellisen kerran olin lähiölautakunnassa eduskuntavaaleissa 2003. Silloin paikalla kävi paljon Tony Halmeen (ps) äänestäjiä, jotka eivät empineet suureen ääneen ilmoittaa, kenelle tulivat äänensä antamaan. Ja vaalilautakunnassa oli keski-ikäinen mieshenkilö, joka kommentoi joidenkin äänestämään tulleiden naisten ulkonäköä tyyliin “tämä passikuva on taidettu ottaa kolmekymmentä kiloa sitten”.

Tämä kirjoitus saattoi olla vähän sekava, mutta se palvelee omalta osaltaan vaali-innostuksen nostattamista. Nyt alkaa entistä enemmän tuntua siltä, että vaalit ovat aivan kohta. Pidän kovasti vaaleista (vaikka naisten suhteen olenkin vähän tummempien perään, klonks klonks).

Vaalijulisterivistö on viime eduskuntavaaleista. Otin kuvan sen Tehtaanpuiston vierustalla 2.3.2007 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kiihkeät ateistit

Niko Lipsanen — Tue, 30 Sep 2008 11:53:13 +0000

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen kirjoitti kunnallisvaaliblogissaan Jokelan ja Kauhajoen tapahtumiin liittyvästä ihmisvihasta. Varsinainen myrsky syntyi kuitenkin siitä, kun hän kytki kuvioon mukaan ateismin:

Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle.

Se, mitä Räsänen tuossa ymmärtääkseni sanoo on, että ihmisviha yhdistettynä ateismiin on käänteinen ilmiö kristilliselle lähimmäisenrakkaudelle. Ateismin vastakohta on usko, ja ihmisvihan lähimmäisenrakkaus. Tuossa ei kai pitäisi olla mitään kummallista, mutta jostain syystä kommentoijat niin Räsäsen blogikirjoituksessa kuin siitä kertoneessa Uuden Suomen uutisessa tuntuvat pillastuneen.

Monet kommentoijat tuntuvat käsittäneen, että Räsäsen mielestä kaikki ateistit olisivat ihmisvihaajia. Tämä vahvistaa lähinnä sen, ettei ateismikaan ole mikään tae loogisesta ajattelukyvystä. Se loukkaantuminen ja kiihko, millä Räsäselle on vastattu, tuo mieleen lähinnä muslimifundamentalistit Tanskan pilakuvajupakan aikaan. Puuttuu vain, että he alkaisivat mellakoimaan kaduilla ja polttamaan rakennuksia.

Ateistien määrä suomalaisten keskuudessa lienee varsin marginaalinen (onko kellään tietoa luvuista?). Vaikka valtionkirkkoon kuulutaan entistä vähemmän, niin eri uskonnollisten yhteisöjen määrä vain kasvaa kasvamistaan. Eivätkä uskonnottomatkaan välttämättä ole ateisteja, vaan moni uskoo jonkinlaisiin jumaluuksiin tai pidättäytyy ottamasta kantaa. Siksi se, että sekä Auvinen että Saari tunnustautuvat ateisteiksi, on merkittävä asia. Se pitää ottaa huomioon, kun ilmiötä tarkastellaan; kiihkottomasti.

Vai ovatko kommentoijat sittenkin tuohtuneet siitä, että Räsänen kirjoittaa myös:

Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat.

Ei kristinuskon vaikutuksen väheneminen jätä jälkeensä tyhjiötä. Jollakin se korvaantuu, ja harvemmin se on järkevän rauhallista ja rationaalista ateismia, jos ateismia ylipäänsä. Ennemminkin se näkyy astrologian, uuspakanuuden ja new age -tyyppisten uskomusten nousuna. Kuten Ruukinmatruuna kirjoittaa:

Yhden valtiokirkon ja toisen kansankirkon sijaan olemme saaneet 330 eri uskonnollista yhteisöä ja uskontoa. Toinen toistaan oudompia. Olisiko kukaan kultaisella 1970-luvulla voinut kuvitella vaikkapa wiccan nousua? Sitä olisi pidetty täysin älyttömänä ja hyvä ettei tuollaisia povaavaa olisi pantu pöpilään. Tai sitä, että joku ottaisi viikinkiuskonnon aivan vakavasti ja tosissaan?

Onko ihmisviha sitten lisääntynyt, vai onko se vain saanut uusia ilmenemismuotoja? Ja onko ateismilla mitään tekemistä tämän kanssa? Ateistit voisivat nyt osoittaa paljon paukuttamaansa rationaalisuutta, kriittisyyttä ja järkevyyttä, ja osallistua pohdintaan kiihkottoman argumentatiivisella otteella.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hajanaisia huomioita Hervannasta

Niko Lipsanen — Wed, 24 Sep 2008 14:51:20 +0000

Kuten aiemmin kerroin, oli Tampere minulle pitkään valkoinen läikkä Suomen kartalla. Sitäkin eksoottisempi kolkka minulle oli Hervannan lähiö, jossa pääsin käymään ensimmäistä kertaa reilu kuukausi sitten.

Jos pidän Helsingin Ruoholahtea lähiömäisenä, niin myönnettäköön kuitenkin, että kyllä se Hervantaan verrattuna on aika kantakaupunkia. Hervanta lienee suomalaisen lähiön arkkityyppi. Tätä puhtaammin ajatusta ei varmaankaan ole toteutettu missään.

Jos katsotaan asiaa historiallisesta näkökulmasta, niin Hervanta pitäisi varmasti suojella. Tulevienkin sukupolvien olisi päästävä näkemään, millaista kaupunkisuunnittelua Suomessa harjoitettiin 1970-luvulla; ja ottaa opikseen.

Hervantaa rakennetaan edelleen. Ainakin alueen pohjoisreunalla näkyi uusia rakennuksia. Uusia rakennuksia voisi kuitenkin sijoittaa enemmän alueen sisälle. Metsäplänttejä ei välttämättä tarvitsisi rakentaa, mutta valtavat parkkipaikkakentät ovat ankeuden huipentumia. Muutama jonkin verran Hervannan yleistä rakennuskantaa matalampi talo näille kentille kadunsuuntaisesti sijoitettuna toisi hieman lisää tiiviyttä, mitä alue kaipaa. Samalla Hervantaankin voitaisiin saada vähän katumiljöötä ja ehkä joitakin kivijalkaliiketilojakin (vaikka sitten baareja, jos ei muu menesty).

Vaikka Hervannassa on korkeita taloja, ei alue kokonaisuutena vaikuta kovin tehokkaalta. Tiivistämällä alueelle saisi enemmän asukkaita, mikä parantaisi palvelutasoa. Alueen kasvaminen reunoilta ei ole yhtä toivottavaa. Reunoilla asutaan kaukana Hervannan keskustasta, ja kauppaan mennään autolla eikä jalan.

Hervannassa on paljon esimerkkejä tehottomuudesta myös siinä mielessä, että talojen välissä on paljon pelkkää hukkatilaakin erilaisten viherkaistaleiden muodossa. Keskellä menee tie, sen reunoilla on kaistaleet nurmikkoa ja niiden takana talot. Nurmikot ovat täysin hukkatilaa, sillä ei niillä kukaan oleile. Metsikköjä ja puistoja Hervannassa on ihan tarpeeksi. Mutta hankala niitä on täydennysrakentaakaan, sillä ei kenenkään ikkunan eteen voi uutta taloa rakentaa.

Mutta millään rakentamisella ei tietysti ratkaista Hervannan perusongelmaa eli sitä, että se on niin syrjässä. Mistä ihmeestä on keksitty kutsua Hervannan tapaisia alueita “lähiöiksi”? Takana on varmaan samanlainen kiero logiikka kuin Grönlannin nimeämisessä “vihreäksi maaksi”. Eihän sieltä kovin kauan bussilla keskustaan kulje, mutta kuitenkin. Ehkä pikaraitiotie, jos sellainen joskus Hervantaan tulee, parantaisi vähän tilannetta.

Minulla ei valitettavasti ollut aikaa kierrellä Hervannassa kuin muutama tunti. Mutta käyn siellä varmaan joskus uudestaankin, joten ehkä kirjoitan alueesta näiden hajanaisten huomioiden lisäksi jotain jäsennellympääkin.

Kuvassa on hervantalainen parkkipaikka illan jo hämärtyessä. Otin kuvan 19.8.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Netin uutispalvelut kuormituksen alla

Niko Lipsanen — Tue, 23 Sep 2008 12:59:30 +0000

Kauhajoen ampumakohtaus on saanut ihmiset ryntäämään netin uutispalveluihin. Monen sanomalehden sivut toimivatkin nyt varsin takkuisasti. Myös Digitodayssa kirjoitetaan aiheesta. Siellä ja Taloussanomissa on siirrytty tekstipohjaiseen palveluun, josta on karsittu kuvat, grafiikka, mainokset ja tyylitiedostot pois. Tieto kulkee kuormituksenkin alla, vaikkakin vähän karumpana. Mutta karuja ovat nyt uutisetkin.

Molemmat iltapäivälehdetkin ovat sulkeneet videopalvelunsa, mutta ainakin Ilta-Sanomien sivusto tuntuu silti ajoittain takkuisalta. Nopeammin ne kuitenkin toimivat kuin monien muiden lehtien sivut (esim. Aamulehti ja Uusi Suomi). Hesari ja kevyillä grafiikoilla toteutettu Verkkouutiset tuntuvat kuitenkin toimivan.

Yksi on kuitenkin vakaasti entisellään, ja se on Yleisradio. Yle on normaalien taloudellisten realiteettien ulkopuolella, koska sen ei tarvitse rahoittaa toimintaansa markkinoilla. Televisiolupamaksut kerätään televisioiden omistajilta katsoipa sitten Ylen ohjelmia tai ei. Niinpä Ylellä on ollut varaa hankkia sen verran järeät palvelimet, että ne tällaisessakin tilanteessa toimivat jouhevasti. Ilmeisesti jopa enemmän kaistaa vievät Elävä arkisto ja Areena ovat käytössä.

On tietysti hyvä, että jossain pysyy palvelu päällä kuormituksenkin alla. Silti voi olla sitä mieltä, että Yle on yliresurssoitu. Miksi ei voisi tehdä kuten Taloussanomissa, ja käyttäjäpaineen alla karsia palvelua? Kaistaa vievät palvelut vaan pois verkosta ja uutiset tekstimuotoisina. Silloin palvelimet kyllä kestäisivät isonkin rasituksen. Kaupalliset palvelut tekevät niin, koska niissä joudutaan ajattelemaan myös kustannuksia.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kerrankin rivakka katutyömaa

Niko Lipsanen — Tue, 23 Sep 2008 08:24:06 +0000

Sen 13 vuoden aikana, jonka olen nykyisessä asunnossani asunut, edessä oleva jalkakäytävä on revitty auki kaksi tai kolme kertaa. Joka kerta työt ovat kestäneet viikkokaupalla, ja sen ajan oveni edessä on ollut kuoppa tai joskus jopa rojuja kasattuna niin, ettei sisään ole meinannut päästä. Jotain vastaavaa odotin nytkin, kun taloyhtiön huoltomies kertoi joitakin kaapelitöitä tehtävän tänäkin syksynä.

Tällä kertaa hommat sujuivat kuitenkin rivakasti. Jo siitä oli suuri ilo, että auki ei revittykään itse jalkakäytävää vaan kadunreuna sen vierestä. Mutta erityisesti se, että aukkoa on samaa vauhtia täytetty umpeen toisesta päästä kun sitä on kaivettu toisesta, on ollut varsin ilahduttavaa. Vaikka koko kadun matkaan meneekin jonkin verran aikaa, niin samalla kohtaa työmaa ei vaivaa pitkään.

Piti ihan kysyä työmiehiltä, minkä firman hommista on kyse. Soneran kaapeleita kuulemma laittavat. Ja olisihan tuo näkynyt työmaakyltistäkin, jos olisi tullut katsoneeksi. Mutta pisteet Soneralle.

Kadun toisella puolella meno on perinteisempää, mutta siellä tehdäänkin kaupungin hommia. Sekä Pyhiinvaeltajanpuisto että Luostaripuisto on aidattu kokonaan, ja kaivinkoneet myllertävät milloin missäkin päin. Eikö noitakin töitä olisi voinut tehdä palanen kerrallaan, että edes jokin osa puistoista olisi ollut koko ajan asukkaiden käytössä? Ilmeisesti se, mikä sujuu Soneralta, on kaupungille liian hankalaa.

Kuvan Soneran kaapeliojasta Hernesaarenkadulla otin eilen 22.9.2008 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Onnelliset kaupungit

Niko Lipsanen — Thu, 18 Sep 2008 04:58:30 +0000

Happy Planet -indeksi yhdisti eri maiden ekotehokkuuden niiden asukkaiden onnellisuuteen. Parhaiten pärjäsivät siis ne, jotka tuottivat onnellisuutta pienimmin ympäristörasituksin.

Megapolis 2023 -tapahtumassa kysytään, kuinka sama voitaisiin tehdä kaupungeissa. Millainen olisi onnellinen, mutta samalla myös ympäristön kannalta kestävä, kaupunki? Tapahtuman pääseminaarissa Vanhalla ylioppilastalolla aiheesta keskustellaan asiantuntevien tahojen kanssa. Puhujavieraita on niin Helsingistä kuin muista kaupungeista merten takanakin.

Carl Honoré Edmontonista puhuu hitaasta elämästä ja siitä, kuinka hänen mielestään hitaus on osa onnellisuutta ja ekologisuutta. Bogotán entinen pormestari Enrique Peñalosa uudisti virkakaudellaan Kolumbian pääkaupunkia sekä vihreämpään että ihmisystävällisempään suuntaan. Hänelläkin on painava sanansa sanottavanaan.

Seminaarin helsinkiläiset kärkinimet ovat asuntoministeri Jan Vapaavuori ja pohdiskeleva poliitikko Osmo Soininvaara. Molemmilla lienee räväkkää sanottavaa ainakin pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen liittyen.

Ja on siellä monia muitakin.

Seminaari pidetään Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 27.9. klo 14 alkaen. Illalla on klubi.

Tapahtuman järjestävät Dodo ja Oranssi.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Ruumiillista sukututkimusta

Niko Lipsanen — Sat, 12 Jul 2008 18:31:08 +0000

Yle kertoo, että sukututkimus ruumiillistuu kesäisin. Uutisessa kerrotaan monien sukuseurojen pitävän kokouksiaan kesällä (kahden-kolmen vuoden välein) ja tietotekniikan kehittymisen helpottaneen sukututkimuksen tekemistä. Mikä tässä nyt oli sitten se uutinen?

Olisi ihan ymmärrettävää, jos tuollaiset tiedonjyväset jaettaisiin lukijoille jonkin laajemman tausta-artikkelin yhteydessä. Ne voisivat olla aivan mielekkäitä tietoja laajemmassa kontekstissa. Mutta miksi ihmeessä kirjoittaa tuollainen uutinen ilman edes yhtään ainoata esimerkkiä jostain kokoustelevasta suvusta.

Ja miten ne sukukokoukset liittyvät sukututkimuksen ruumiillistumiseen? Eikö sukututkimus ruumiillistu silloin, kun sukututkija raahaa ruumiinsa kirkonkirjojen tai tietokoneen ääreen ja alkaa tehdä sitä sukututkimusta? Tätä ruumiillistumista tapahtunee kaikkina vuodenaikoina ihan riippumatta siitä mihin aikaan vuodesta sukukokouksia pidetään.

Turhat uutiset ruumiillistuvat kesäisin (mutta onpahan jotakin turhaa blogattavaa).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Näin pidät autot loitolla

Niko Lipsanen — Tue, 10 Jun 2008 02:19:04 +0000

“Pysäköinti työmaa-alueelle kielletty maanantaista 9.6.2008 alkaen. Alueelle jätetyt autot työnnetään kaivinkoneella sivuun!”

Lappu näyttää tehonneen. Ei näkynyt yhtään autoa alueella koko päivänä.

Kiva juttu, että toimii. Työmaalle pysäköity pakettiauto kun voisi vaikka peittää merinäköalani.

Kuvan kieltolappu ehkäisee pysäköintiä NCC:n työmaalla ikkunani edessä Eiranrannassa. Otin kuvan eilen 9.6.2008.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Finnjet Helsinkiin?

Niko Lipsanen — Wed, 07 May 2008 17:56:03 +0000

GTS Finnjet, eli nykyinen GTS Da Vinci, on matkalla kohti romuttamoa. Omistajat tosin voisivat myydä laivan muuhunkin tarkoitukseen, jos ostaja löytyisi. Samaa aikaan kerrotaan, että kesätyöntekijöiden asunnoista Helsingissä on huutava pula. Voisivatko nämä ongelmat ratkaista toisensa?

Finnjet oli syksystä 2005 kevääseen 2006 Mississipillä Louisianan valtionyliopiston asuntolana, joten se lienee majoituskäyttöön sopiva. Sopivan pitkä laituripaikka tietysti pitäisi löytää jostain päin Helsinkiä, mutta eiköhän sekin järjestyisi. Mutta tekeekö jo vähän turhan kiirettä saada se täksi kesäksi käyttöön?

Kuvassa GTS Finnjet saapuu Silja Linen väreissä talviseen Helsinkiin. Olen ottanut kuvan Merisatamasta käsin huhtikuussa 2004.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hyvä elämä puoleen hintaan

Niko Lipsanen — Wed, 16 Apr 2008 10:24:04 +0000

Dodolla oli joitakin vuosia sitten yleisötilaisuussarja teemalla “Nyt hyvä elämä puoleen hintaan”, eli vähemmällä kuluttamisella parempaa elämisen tasoa. Jotkut onneksi toteuttavat ajatusta käytännössäkin. Veteraanibloggaaja Maalainen on tehnyt niin jo kauan ja myös bloggaaa aiheesta elävästi. Muutama päivä sitten huomasin, että myös opiskelijapolitiikasta tuntemani Markus Bunders kertoo laittaneensa elämänsä kuvioita tärkeysjärjestykseen.

Bunders arvelee länsimaisten ihmisten ylettömän työnteon johtuvan sosiaalisesta erottautumispaineesta. Hän pyrkiikin nyt siitä itse eroon. Tarpeikseen hän on määritellyn hyvätasoisen ravinnon, riittävän nukkumisen ja mahdollisuuden lähteä linturetkille silloin, kun siltä tuntuu. Noiden tavoitteiden täyttämiseen riittää puolipäiväinen työskentely neljäsosalla Bundersin aiemmasta tulotasosta.

Onnittelut Bundersille rohkeasta ratkaisusta ja kannustusta eteenpäin. Saa tosin nähdä, kuinka kesällä odotettavissa olevan jälkikasvun ilmaantuminen kuvioihin muuttaa tilannetta. Pieni lapsi ei tietysti vielä aivan kauheasti kuluta, mutta kun ikää tulee lisää, niin kulutusyhteisö tempaa kyllä mukaansa. Kuinka hyvin sen jälkeen on isänkään mahdollista pysyttäytyä oravanpyörästä erillään?

Eipä omakaan elämäni erityisen kulutuskeskeistä ole. Epäsäännöllisillä tutkimustöillä ja muilla satunnaisilla tuloilla ei kovin suurta kulutusjuhlaa vietetä. Ei niin, että krääsää ja statusta kauheasti kaipaisinkaan. Asumisenkin hoidamme vaimon kanssa edukkaasti kaksin pienessä yksiössä (arvostamme keskeistä sijaintia enemmän kuin pinta-alaa). Olemme myös välttäneet sellaisten turhakkeiden kuten television ja jääkaapin hankinnan. Mutta talviaversioni ja maantieteilijän kaukokaipuu aiheuttavat kyllä sen, että matkustamisesta en osaisi luopua. Karibialle lentämisestä ei kuitenkaan oikein ekotekoa saa aikaiseksi.

Ehkä kaukomatkusteluakin saisi vähemmäksi, jos eläisi Keski- tai Etelä-Euroopassa, jossa erilaisia mielenkiintoisia kohteita olisi junamatkan päässä paljon enemmän kuin täällä pohjoisessa. Tosin onhan täälläkin valtava Venäjä ihan nurkan takana, ja jonkin verran siellä on tullut liikuttuakin. Mutta tuskin pystyisin jättämään Karibian-matkailua kokonaan väliin asuin sitten missä tahansa. Purjeveneellä voisi ekotehokkaasti vaihtaa maisemaa aina vuodenajan mukaan. Tosin pitäisi osata purjehtia. Ja pitäisi olla se vene. Ja jonkin elinkeinon silloinkin tarvitsisi. Siinä alkaa taas olla oravanpyörää kasassa.

Bundersin blogi on nyt joka tapauksessa seurannassa. Ehkä sieltä saa lisää ajatuksia omaankin elämäänsä.

Kuvassa suomalainen purjevene, jonka bongasimme vaimon kanssa Seintseillä. Otin kuvan maanantaina 19.11.2007. Kuva taitaa sopia tähän juttuun aika huonosti, vaikka purjeveneistä jotain tuli kirjoitettuakin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Mänttärin suku

Niko Lipsanen — Fri, 11 Apr 2008 01:07:01 +0000

Niinipuu-lehti kolahti taas postiluukusta. Olen joskus kuullut väitettävän, että Mänttärin sukuyhdistys olisi Suomen aktiivisin sukuseura. En ihmettele; minullekin lähettävät lehteään, vaikka en edes tarkalleen tiedä, mitä kautta olen osa sukua. Yhdistyksen kotisivuilla esitetystä sukunimilistasta tosin löytyy hieman valaistusta tähän. Suvun yleisimpien sukunimien joukossa on äidinäitini sukunimi Posti, joten sitä kautta tuo yhteys löytynee.

Sukulehdessä kirjoitetaan suvun asioista ja näyttääpä sukuun kuuluvan niin kansanedustajia kuin urheilijoita ja kulttuuriväkeäkin. Myös sukuun naidut lasketaan mukaan. Suvulla on ollut oma luolamieskin, joka valitettavasti on viime vuoden puolella siirtynyt tuonpuoleiseen. Lehdessä mainittujen henkilöiden nimien perässä on taulunumerot, eli jonkinlaiset Mänttäreiden sisäiset henkilötunnisteet. Minullakin varmaan on sellainen.

Jokohan ovat vaimonikin jäljittäneet? Tuntuvat kyllä seuraavan suvun asioita tarkasti, kun Niinipuu-lehdelle ei tarvitse edes osoitteenmuutosta lähettää. Hakevat tiedot suoraan väestörekisteristä. Ja Mänttäreiden “kaksiosainen sukukirja sisältää tiedot kaikista suvun jäsenistä.” Mitähän kaikkea tietävät?

Sukuyhdistyksellä on jopa sukumuseo Liikkalassa, nykyisellä Anjalankoskella, josta suku on lähtöisin. Yhdistys tukee lähetyskirkkoa Yhdysvaltain Mainessa. Lehdessä ja kotisivuilla mainostetaan sukutuotteita: rintamerkkejä, isännänviirejä, avaimenperiä ja sukulippiksiä. Suvun logo, jossa on tyylitelty M-kirjain ja risti, on kyllä varsin tyylikäs.

Luulenpa, ettei minua kuitenkaan nähdä ensi kesän sukujuhlilla Haminassa. Mänttäri-identiteettini on vielä varsin kehittymätön. En muista, että edes tuntisin ketään Mänttäri-nimistä, vaikka sukuun kuulunkin. Niinipuu-lehden luen kyllä ihan mielelläni kerran vuodessa, kun se ilmestyy.

Kuvassa Mänttärin sukuseuran kotisivuilta kopioitu suvun logo.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Miksi länsisuomalaiset urputtavat?

Niko Lipsanen — Mon, 25 Feb 2008 00:16:28 +0000

Nelonen kertoo meille, että “länsisuomalaiset vanhemmat kantelevat eniten lastensa opettajista”. Läänitasolla tarkasteltuna länsisuomalaiset ovat kuusi kertaa hanakampia valittamaan kuin itäsuomalaiset. Mistä moinen ero voisi johtua?

Ensin kannattaa tietysti mennä jutun lähteille Sunnuntaisuomalaiseen. Länsi-Suomen läänistä sivistystointa koskevia kanteluja oli viime vuonna tullut 101 kappaletta, Itä-Suomen läänistä 17. Länsisuomalaisten kantelumäärä tosiaankin on kuusi kertaa suurempi, mutta myös läänin väkimäärä on Itä-Suomen lääniin verrattuna noin kolminkertainen. Nelonen kertoo kanteluhanakkuudesta (”Läänissä kanneltiin kuusi kertaa hanakammin kuin Itä-Suomen läänissä”), mikä ainakin minusta edellyttäisi kantelumäärien suhteuttamista läänien asukaslukuihin.

Tarkistuslaskennankin jälkeen länsisuomalaisten into kannella opettajista on silti kaksinkertainen itäsuomalaisiin verrattuna. Onko syynä länsisuomalainen perusnegatiivisuus, joka saa urputusinnon nousemaan savolaista lupsakkuutta tai karjalaista iloisuutta herkemmin? Ehkä idässä mieluummin vaikka irvaillaan kuin rustaillaan kanteluja? Ehkä itäsuomalaiset oppilaat ja heidän vanhempansa eivät samalla tavalla häiriinny opettajien jutunheitosta tai muista persoonallisemmista opetustavoista?

Tai ehkä syynä on se, että Länsi-Suomessa on enemmän aihettakin kanteluihin. Ovathan opettajatkin siellä pääsääntöisesti länsisuomalaisia. Vai olisiko maansisäinen muuttoliike tuonut länteen joukon itäsuomalaisia opettajia, joissa läntisillä on liikaa kestämistä?

Sunnuntaisuomalaisessa kerrotaan myös, että kanteluita on lisännyt mahdollisuus jättää niitä sähköpostitse. Voisiko ero siis selittyä sillä, että laajakaistayhteyksiä ei vain ole vielä (jos koskaan) saatu levitettyä pitkin Itä-Suomen korpimaita?