Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
yhteiskunta
Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "yhteiskunta".
Maksat yleveron kahteen kertaan
Yleisradioveron vuotuinen tuotto on noin puoli miljardia euroa. On kuitenkin virhe olettaa, että Yleisradion kustannus yhteiskunnalle rajoittuisi siihen.
Jos Yleisradion nykyinen ohjelmisto poistuisi verorahoituksen piiristä, niin vastaavaa ohjelmistoa tulisi enemmän kaupallisille kanaville. Tällä hetkellä se ei niille kannata, koska verorahoilla ilman markkinariskiä toimivaa mediataloa vastaan on hankala kilpailla.
Kaupalliset kanavat maksavat tuotostaan veroja. Nyt nuo verotuotot jäävät yhteiskunnalta saamatta. Tilanne on suorastaan absurdi: käytetään verorahoja siihen, että saadaan vähemmän verotuloja.
Yleisradion koko kustannus yhteiskunnalle ei kuitenkaan rajoitu edes tähän.
22.2.2014 | 2 | Lue koko artikkeli »
Dominican olympiahiihtäjistä nousi kohu
Dominicalla on Sotšin kisoissa ensimmäistä kertaa talviolympialaisedustus. Joukkueeseen kuuluu kaksi hiihtäjää: Gary di Silvestri ja hänen vaimonsa Angelica Morrone di Silvestri.
Kohu on noussut siitä, että kumpikaan Silvestrin pariskunnasta ei ole alunperin Dominicalta eivätkä he myöskään asu tai ole asuneet siellä. Gary on kotoisin Yhdysvalloista ja Angelica Italiasta. Heillä kummallakin on kuitenkin Dominican kansalaisuus.
Joissain urheilu-uutisissa, esimerkiksi MSN News -sivujen videolla, sanotaan, että he ovat rikas pariskunta, joka osti köyhältä pieneltä maalta itselleen olympiapaikat. Aivan tästä ei kuitenkaan ole kyse.
10.2.2014 | 4 | Lue koko artikkeli »
Meänkieli: kieli vai suomen murre?
Ollakseen oma kielensä meänkieli on suomenkieliselle kovin helposti ymmärrettävää. Jos kuuntelee vaikkapa Jord-yhtyeen kappaleen Oonhän meilä vielä kieli, niin se voisi hyvin olla suomea. Se ei varsinaisesti kuulosta edes kovin murteelliselta.
Meänkielen sanastossa on enemmän lainasanoja (etenkin ruotsista) kuin normisuomessa. Tämäkään ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellista – omituisia sanoja on monissa muissakin suomen murteissa.
Kielistatuksessa lieneekin kyse meäläisten identiteetistä, mutta myös Ruotsin kielipolitiikasta. Kun luokitellaan suomen- ja meänkieliset kahdeksi eri vähemmistöksi, saadaan molemmat näyttämään tilastoissa pienemmiltä ja vähäpätöisemmiltä kuin mitä ne yhdessä olisivat.
11.1.2014 | 1 | Lue koko artikkeli »
Kristinusko yhteiskuntaa rakentamassa
Eero Junkkaala kirjoitti blogiinsa Seurakuntalainen.fi-sivustolla kristinuskosta yhteiskunnallisen kehityksen edistäjänä.
Päädyin Junkkaalan blogiin Twitterin kautta. Siellä artikkelia kehuttiin ylisanoin, kuten ”Ihan piti Internettiin laittaa näinkin infantiili ajatusrakennelma” (@Aittamaki) ja ”Onpa harvinaisen tyhmä kirjoitus” (@TuomasEnbuske).
Junkkaalan pointti on, että yhteiskunnallinen kehitys käy hämmästyttävän hyvin niin maantieteellisesti kuin historiallisestikin yhteen kristinuskon kanssa. Ne maat, joilla on takanaan pitkä kristillinen historia, ovat yleensä niitä, joissa tiede, talous ja elämänlaatu ylipäänsä ovat parhaiten kehittyneet. Poikkeuksina Junkkaala mainitsee Japanin sekä juutalaisen kulttuuripiirin. Jälkimmäiseenhän toki kristinuskonkin juuret johtavat.
18.12.2013 | 5 | Lue koko artikkeli »
Hyvää ruotsalaisuuden päivän iltaa!

En tänään kirjoittanut kipakkaa kirjoitusta pakkoruotsista tai pohtinut suomenruotsalaisten suomalaisuutta tahi ruotsalaisuutta. Sen sijaan mietin, että mikä on parasta (suomen)ruotsalaisuudessa.
Vastausta ei tarvinnut hakea pitkään: tietysti leivokset. Päivän teemaan olisi ehkä parhaiten sopinut jonkin pienen suomenruotsalaisen leipomon luomus, mutta lähi-Alepan valikoima on kovin rajallinen. Siksi oli tyytyminen Fazerin kinuskirullaan. Oikein hyväähän sekin toki on.
Ei suomenruotsalaisissa tai suomenruotsalaisuudessa mitään sen erityisempää vikaa ole. Kaksikielisyys voisi ihan oikeastikin olla rikkaus, jos kumpaakaan kielistä ei yritettäisi pakolla työntää toiskielisten kurkuista alas – mieluummin leivoksia, mutta ei niitäkään pakolla. (Kuvassa on Fazerin Onnen Aamu -kinuskirulla.)
6.11.2013 | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvää ruotsalaisuuden päivän iltaa! | Lue koko artikkeli »
Onko S-etukorttia?
Osuustoimintaprofessori Iiro Jussilan mielestä S-kaupan kassalla ei pitäisi kysyä etukorttia, vaan sitä, onko asiakas omistaja.
Tunnustan: olen OK Suur-Savon tuore jäsen. Kun käyn HOK-Elannon omistamassa Alepassa, niin mitä minun pitää vastata, jos kassa kysyy, olenko omistaja? Enhän ole HOK-Elannon vaan Suur-Savon jäsen (omistaja). Entä jos kassalle menee vaimoni, jolla on rinnakkaiskortti?
Ymmärtääkseni molemmissa tapauksissa vastaus on ei. Asiakas ei ole omistaja. Miksi osuustoimintaprofessori haluaa tehdä asiasta tarpeettoman monimutkaisen? Eikö olisi helpompi jatkossakin vaan kysyä sitä etukorttia?
3.11.2013 | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko S-etukorttia? | Lue koko artikkeli »
Luterilaisille oma nimipäiväkalenteri
Ortodokseilla on oma nimipäiväkalenterinsa, luterilaisilla ei. Luterilaisen kalenterin valtio on antanut Helsingin yliopistolle, joka suojelee nimipäiväluetteloaan yksinoikeuden turvin.
Luterilaiset nimipäivät juontavat juurensa katoliseen pyhimyskalenteriin. Yliopisto on kuitenkin vuosisatojen saatossa häivyttänyt nimipäivien kristillisiä juuria. Kirkon olisikin syytä palauttaa nimipäiväperinne juurilleen julkaisemalla oma luterilainen nimipäiväkalenterinsa.
Kalenterin pohjaksi olisi luontevinta ottaa katolinen pyhimyskalenteri. Luterilaisuuden juuret ovat katolilaisuudessa, ja pyhimyskalenteriin yliopistolla ei varmasti ole tekijänoikeutta (jos katolisella kirkolla on, niin sitä todennäköisesti rikkoo myös yliopiston kalenteri). Nykyisen pyhimyskalenterin sijaan voisi olla syytä ottaa pohjaksi se kalenteri, joka oli käytössä kirkkokuntien erotessa toisistaan.
Keskiaikainen pyhimyskalenteri ei tietysti kelpaa sellaisenaan. Eihän luterilaisuudessa edes ole pyhimyksiä. Kuinka kalenteri sitten päivitettäisiin nykyaikaan? Siihen on ainakin kaksi eri vaihtoehtoa.
30.10.2013 | 2 | Lue koko artikkeli »
Islam ja koirat: esimerkki epäonnistuneesta vastineesta
Kennelliiton julkaisema Koiramme-lehti julkaisi numerossaan 9/2013 artikkelin ”Koira on hylkiö islamin maailmassa” (luettavissa kuvatiedostona).
Artikkeli on herättänyt joitakin reaktioita netissä. Esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin koordinoiman Ei rasismille! -hankkeen ylläpitämillä luovuennakkoluuloistasi.fi-sivuilla on julkaistu siihen liittyvä vastineeksi kutsuttu kirjoitelma.
Päivitys 2.7.15: SPR on ilmeisesti itsekin huomannut vastineensa kökköyden, ja poistanut sen em. sivuilta. Sama teksti on kuitenkin julkaistu monessa eri paikassa ja löytyy edelleen esimerkiksi täältä.
Varsinainen aiheeni tässä blogimerkinnässä ei ole se, mitä islam koirista opettaa tai kuinka muslimit niihin suhtautuvat, vaan se, millainen rimanalitus SPR:n ja kumppanien Koiramme-lehdelle osoittama ”vastine” on.
21.10.2013 | 1 | Lue koko artikkeli »
Pienesti asumisen A-B-C
Asumismessuilla elokuun lopussa reilut 30 kävijää kyläili kahden hengen miniyksiössämme. Enemmän julkisuutta on kuitenkin tullut sen jälkeen – etenkin tänään, kun Helsingin Sanomat julkaisi jutun asumisestamme.
Kaksi aikuista, kaksi koiraa ja satunnaiset sohvasurffarit 16 neliön yksiössä – kuinka se onnistuu? Koirat tosin eivät ole täällä vakituisesti, vaikka aika usein hoitoon tulevatkin. Ja sohvasurffareiden tullessa Mari yleensä vetäytyy työhuoneellemme Töölöön. Mutta noin pääasiassa asumisemme on kuitenkin näissä 16 neliössä.
Kaikenlaisia ohjeita pienesti asumiseen olisi helppo keksiä. Vaikeammaksi tosin menee, jos niiden pitäisi olla sellaisia, joita itse noudattaa.
6.10.2013 | Kommentit pois päältä artikkelissa Pienesti asumisen A-B-C | Lue koko artikkeli »
Kivinokka ja metron syöttöliikenne
Kivinokka on niemi Kulosaaren ja Herttoniemen välissä. Nykyisin siellä on kesämajoja, siirtolapuutarha, metsää ja Kulosaaren kartano. Alue on sinänsä idyllinen, mutta keskeiseen sijaintiinsa nähden vähällä käytöllä.
Alueen vierestä kulkee metrorata. Lienee selvää, ettei alue voi loputtomiin pysyä vain harvojen kesäparatiisina. Kaupunkisuunnitteluviraston tarjoilemissa ehdotuksissa Kivinokka muuttuisi joko laajempia käyttäjäjoukkoja palvelevaksi virkistysalueeksi tai neljän tai 12 tuhannen asukkaan asuinalueeksi.
Monet ovat kuitenkin – varsin aiheellisesti – huomauttaneet, ettei pelkkä metroradan läheisyys paljon auta. Pitäisi olla myös asema. Silta Kulosaareen lyhentäisi kävelymatkaa lähimmälle asemalle, mutta kilometrin tai enemmänkin käveleminen syyssateessa tai talvituiskussa ei välttämättä houkuttele – etenkin, kun matkalla on se tuulinen silta. Auto voi silloin olla suuri houkutus.
Syöttöliikenteenkin kannalta tuollainen lyhyt pätkä on ongelmallinen. Bussia ei viitsisi odottaa varttia, jos matkan kuitenkin kävelee kymmenessä minuutissa. Tynkälinja lähimmälle metroasemalle tuskin keräisi huimia käyttäjämääriä.
10.9.2013 | 3 | Lue koko artikkeli »
Heinälahden muuttuvat postinumerot
Julkishallinnossa on varmasti tarvetta monenlaisiin uudistuksiin, mutta turhan usein siellä keskitytään toissijaiseen näpertelyyn tai suorastaan haitalliseen kiusantekoon. Jos ei muuta keksitä, niin vaihdetaan vaikka saman kylän postinumeroa aina muutaman vuoden välein.
Heinälahti sijaitsee noin kymmenen kilometriä Mikkelin keskustasta kaakkoon. Joskus 1970-luvun alkupuolella siellä oli vielä kauppa ja oma postinumero – 52120 Heinälahti – ja olisiko ollut postitoimistokin? Minulla sellaisista ei ole omakohtaista muistikuvaa, sillä synnyin vasta 1974.
Minun lapsuudessani kylän osoite oli ”Heinälahti, 51999 Mikkeli”. Noita 999-päätteisiä postinumeroita käytettiin ilmeisesti haja-asutusalueilla, joilla ei ollut omaa postitoimistoa eikä postinumeroa, vaan joista asioitiin keskuskaupungin postikonttorissa. Sellainen kylä oli esimerkiksi Heinälahti, josta postipalveluita saadakseen piti mennä Mikkeliin.
20.8.2013 | 2 | Lue koko artikkeli »
Kesken reitin numeroaan vaihtava raitiovaunu ei ole hyvä idea
Raitiolinjat 3B ja 3T siirtyvät osaksi joukkoliikennehistoriaa syysaikatauluihin siirtymisen yhteydessä. Reitit pysyvät ennallaan, mutta uudet linjatunnukset ovat 3 ja 2.
Nykyinen järjestely ei ehkä ole selkein mahdollinen, mutta muutos ei tilannetta juuri paranna. Se, että raitiovaunu kesken linjan vaihtaa numerosta toiseen, ei ole kovin intuitiivinen ratkaisu.
Ennen edellistä linjanumerointiuudistusta sekä 3B että 3T kiersivät koko kahdeksikon muotoisen reittinsä kumpikin omaan suuntaansa. Keskustasta lähtiessä 3B meni Berghälliin ja 3T Töölöön, eteläisellä lenkillä 3B Brunnsparkeniin ja 3T siihen Toiseen suuntaan. Hieman sekavaahan tuo oli, mutta muistisäännöt auttoivat.
2.8.2013 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesken reitin numeroaan vaihtava raitiovaunu ei ole hyvä idea | Lue koko artikkeli »
Tornihotelli Hernesaaren kärkeen
Jätkäsaareen suunniteltu tornihotelli kaatui eilen täpärästi Helsingin valtuustossa. Helsingin maiseman puolesta kovasti pelättiin, eikä pelko toki täysin vailla perusteita ollut.
Uusi iso kongressihotelli olisi kuitenkin tervetullut vahvistamaan Helsingin asemaa kongressikaupunkina. Voisi se olla tornikin. En ole kauhean innostunut Pasilaan suunnitellun kaltaisista pilvenpiirtäjälähiöistä, mutta yksittäisenä maamerkkinä hyvin valituilla paikoilla tornit toimivat. Hernesaaren kärki voisi olla yksi sellainen.
Hernesaaresta olisi komeat maisemat sekä merelle että kaupunkiin päin. Torni olisi kuitenkin riittävän kaukana vanhasta ruutukaava-alueesta, että se ei järkyttäisi niiden maisemia. Mereltä ja Etelä-Helsingin rannoilta se toki näkyisi, ja siksi olisikin toivottavaa, että torni olisi vähän kauniimpi kuin Jätkäsaareen suunniteltu rumilus.
16.5.2013 | Kommentit pois päältä artikkelissa Tornihotelli Hernesaaren kärkeen | Lue koko artikkeli »
Myytti ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta
Usein kuulee väitettävän, että ateistit tuntevat Raamatun paremmin kuin uskovat (ks. esim. Jyrki Kasvin toissapäiväinen tviitti). Tämä kuuluu kuitenkin sarjaan niitä asioita, joita aletaan pitää totena, kun niitä tarpeeksi toistellaan.
Tyypillinen ateistin kanssa käyty Raamattu-keskustelu alkaa niin, että ateisti nostaa esiin jonkin ongelmalliseksi katsomansa Raamatun kohdan tai ristiriitaisuuden. Tämä ei kuitenkaan perustu hänen omaan Raamatun tuntemukseensa, vaan hän on kaivanut kohdat jostakin valmiista argumenttilistasta, joita netissä on riittämin.
Usein ateisti käyttää vanhaa raamatunkäännöstä, vaikka tuskin itse sitä edes tietää. Se johtuu siitä, että hän käynyt kopioimassa argumenttinsa Vapaa-ajattelijat ry:n sivuilta, jossa argumenttilistaa ei ole vaivauduttu päivittämään uuden käännöksen mukaiseksi.
6.5.2013 | 2 | Lue koko artikkeli »
Kesäaika peruttu: käännä kello takaisin normaaliaikaan
Eduskunnan on päättänyt hallituksen esityksen mukaisesti, että kesäajasta luovutaan alkaen tänään 1.4.2013. Viime yönä kesäaikaan siirretyt kellot on siis tänä yönä käännettävä takaisin normaaliaikaan, jota myös talviajaksi on tavattu kutsua.
Toimittajamme kävi haastattelemassa Henrikki Huja-ahoa oikeusministeriöstä lakimuutokseen liittyen.
Lainsäädäntöneuvos Huja-aho, miksi kesäajasta päätettiin luopua?
”Tehtyjen selvitysten perusteella kellojen kääntäminen kaksi kertaa vuodessa on paitsi tarpeetonta, myös jopa haitallista. Kesäajan takia vaaditaan erikoisjärjestelyjä henkilö- ja rahtiliikenteessä kuin sekä tiedon- ja rahojen siirroissa. Tästä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia, jotka tulevat meidän kaikkien maksettaviksi. Lisäksi aina joku myös myöhästyy jostakin, kun on unohtanut kääntää kelloa – tai tulee paikalle tunnin etuajassa. Näistäkin syntyy jatkuvasti hyvinvointitappiota.”
1.4.2013 | 1 | Lue koko artikkeli »
Entä jos Suomi olisikin novgorodilainen?
Yleisradion televisio-ohjelmasarja ”Suomi on ruotsalainen” alkaa otoksella talvisesta kerrostalolähiöstä jossakin Venäjällä. Näkymästä sanotaan: ”Täällä saa kyllä aika hyvän käsityksen siitä, miltä Suomi näyttäisi, jos emme olisi olleet osa Ruotsia, vaan olisimme kuuluneet vuosisatojen ajan Venäjään.”
Toteamus on melkoisen historiaton. Silloin kun Ruotsin valtakunta nykyisen Suomen alueelle levittäytyi, toisena osapuolena ei ollut Venäjä vaan Novgorodin tasavalta. Ruotsi levittäytyi Suomeen lännestä, Novgorod idästä. Ja Novgorod oli aika eri maa kuin nykyinen Venäjä – tai silloinen Ruotsi.
Novgorod oli tosiaan tasavalta. Valitettavasti tiedot sen luonteesta ovat kovin sirpaleisia. Ei se mikään moderni demokratia ollut, mutta aikansa mittapuulla monella tavalla edistyksellinen. Säilyneet tuohikirjeet, joiden joukossa mm. vanhimmat itämerensuomalaisilla kielillä kirjoitetut tekstit, todistavat mm. lukutaidon yleisyydestä ja naisten suhteellisen hyvästä asemasta.
2.2.2013 | 7 | Lue koko artikkeli »
Ei nimi vuorta pahenna
Dominican korkein vuori on 1447 metriä korkea Morne Diablotins. Jonkin matkaa siitä pohjoiseen sijaitsee matalampi, mutta jyrkkäpiirteinen, 861 metriä korkea Morne aux Diables.
Molemmat ovat tuliperäisiä vuoria, mutta paholaismaiset nimet eivät juonna juurtaan niiden syöksemiin tuleen ja tulikiviin. Itse asiassa kumpikaan niistä ei ole historiallisella ajalla purkautunut tai osoittanut elonmerkkejä historiallisella ajalla. Morne aux Diablesin pohjoisreunalta tosin löytyy kylmiä rikkilähteitä.
Nimiään vuoret eivät kuitenkaan ole saaneet sen enempää paholaisista kuin rikkilähteistäkään, vaan lintujen mukaan. Vuorten rinteillä on aikaisemmin pesinyt nykyisin jo kovin harvinaiseksi käynyt karibianviistäjä (Black-capped Petrel, Pterodroma hasitata). Linnun kansanomainen nimi on diablotin eli pikkupiru.
12.12.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
Tyttöjen ja poikien lelut
Facebookissa kiertää kaavio, jossa opastetaan lelujen valintaa pojille ja tytöille. Kaaviossa on vain yksi kysymys: käytetäänkö lelua sukuelimillä? Jos käytetään, se ei sovi lapsille. Jos ei käytetä, se sopii molemmille.
Kaavio on kieltämättä sekä oivaltava että hauska. Useimmat kuvan jakaneista ovat kuitenkin, kuka suoremmin ja kuka epäsuoremmin, jakaneet sen vastauksena keskusteluun lelukuvastojen sukupuolittuneisuudesta. Toisia leluja mainostetaan pojille, toisia tytöille.
Ruotsissa Toys R Us -lelufirma taas on tehnyt lelukuvaston, jossa perinteiset roolit on käänetty toisin päin (MTV3 24.11.12). Jotkut kutsuvat tätä sukupuolineutraaliudeksi.
Kaavio menee kuitenkin useiden muiden hassujen kuvien ja kaavioiden tapaan ohi maalinsa.
29.11.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
HSL:n hinnoittelu sorsii joukkoliikenteen satunnaiskäyttäjää
Helsingin Seudun Liikenne (HSL) suosii lippujensa hinnoittelussa kausilipulla matkustavia. Tämä on tietoinen valinta, ja varmasti pitkälti ihan hyvä sellainen. Suosiminen on kuitenkin viety niin pitkälle, että se jo suorastaan rankaisee satunnaisempaa matkustajaa.
Paitsi, että kausilipun käyttäjä saa matkustaa (vähän ostamansa kauden pituudesta riippuen) Helsingissä reippaasti yli vuorokauden samalla hinnalla kuin arvolla maksaja tunnin, joutuu arvo- tai kertalipun käyttäjä myös maksamaan lisämaksun liikennevälineiden myöhästelystä. Tämä ei enää missään nimessä ole kohtuullista.
Aloitetaan hinnoittelusta. Helsingin sisäinen 30 päivän kausilippu maksaa 44 euroa, eli 1,47 euroa päivää kohden. Jos matkakortilla onkin kauden sijaan arvoa, joutuu jo yhdestä, tunnin vaihtoon oikeuttavasta, matkasta maksamaan selvästi enemmän: 1,84 euroa.
31.10.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
Hirvi juoksee uudessa passissa

Passi vanheni. Piti hankkia uusi. Se onnistuikin varsin kätevästi ja nopeasti. Aika Itäkeskuksen poliisiasemalta järjestyi heti seuraavaksi päiväksi, eikä jonottaa tarvinnut kuten joskus ennen. Valmiista passista ilmoitettiin tekstiviestillä vain kolme päivää myöhemmin. Sitten piti vain mennä taas Itäkeskukseen se hakemaan.
Passikuva oli kuten passikuvat yleensäkin, eli en viitsi sitä laittaa tänne blogiin näytille. Passikuvan hologrammiversio ja joku uusi läpinäkyvään ikkunaan painettu versio taas näyttävät siltä, kuin Jeesus olisi ilmestynyt passini nimilehdelle.
Ei tämä tosin ensimmäinen kerta Jeesuksena ole. Keniassa olivat jo jokinen vuosi sitten sitä mieltä, että olen partani kanssa kovin Jeesuksen näköinen. Saa nähdä, saako raja-asemilla jatkossa kuulla kommenttia, kun passiani tutkiskelevat.
Passissa on kaikkea muutakin uutta ja hienoa, kuten juokseva hirvi.
26.10.2012 | 2 | Lue koko artikkeli »
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona
Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona 17.10. ja päättyy ensi tiistaina 23.10.2012. Ulkomailla ennakkoäänestys päättyy jo lauantaina 20.10. (ulkomailla monessa äänestyspisteessä äänestysaika on lyhyempikin, kannattaa tarkistaa aukiolot oikeusministeriön vaalisivuilta).
Mainittakoon myös, että äänestää saa vain kerran – joko ennakkoon tai varsinaisena äänestyspäivänä. Useimmille tämä lienee selvä asia, mutta välillä vaalisunnuntain äänestyspaikoille ilmestyy halukkaita äänestäjiä, jotka ovat luulleet ennakkoäänestyksen olevan vain harjoituskierros, jonka perusteella laaditaan gallupit tai jotain.
Näin ei siis ole. Jos äänestää ennakkoon, niin varsinaisena vaalipäivänä ei uurnalle ole asiaa.
16.10.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
Kazanin lahko, islamia vai ei?
Tatarstanista on kuulemma löytynyt jokin lahko, eräänlainen maanalainen kalifaatti, jonka jäsenet ovat asuneet vuosia maan alla (ks. esim. US 9.8.12). Kultin johtaja Faizrakhman Satarov oli kuulemma saanut jumalaisen näyn trollikan johtimesta singonneesta kipinästä joskus 1960-luvulla.
Kaikenlaisia pöpipäitä tietysti mahtuu uskontoon kuin uskontoon (ja uskonnottomiinkin). Ihmeellisintä siinä on, että kuinka he onnistuvat saamaan jotkut toisetkin uskomaan juttuihinsa ja vaikka muuttamaan maanalaiseen katakombiin johtajansa perässä, kuten tässä tapauksessa.
Mielenkiintoinen juonne tässä faizrakhamanismin tapauksessa on se, että lahkon johtajan sanotaan useassakin eri lähteessä pitävän itseään islamin profeettana. Tämänhän ei pitäisi olla mahdollista, koska Koraanin mukaan Muhammad oli viimeinen profeetta.
9.8.2012 | Kommentit pois päältä artikkelissa Kazanin lahko, islamia vai ei? | Lue koko artikkeli »
Onnibussin kyydissä Turkuun ja Tampereelle
Sääntelyn murtuminen avaa uusia mahdollisuuksia kilpailulle linja-autoliikenteessä, ja tähän rakoon on tarttunut uusi halpabussien verkosto Onnibus.
Ensimmäinen reitti Tampereelta Poriin on ollut käytössä jo vuoden alusta asti. Kesäkuussa aloitettiin liikenne Helsingistä Tampereelle ja Turkuun.
Kävin testaamassa molemmat Helsingistä lähtevät reitit. Joistakin minulle tuntemattomista byrokratian kiemuroista johtuen Turun Onnibussi lähtee Kampin bussiterminaalista, mutta Tampereen linja Postitalon pysäkiltä Kiasman edestä.
Tampereen suunnan bussit on hiottu Onnibus-konseptiin Turun linjaa huolellisemmin. Silmiinpistävin ero on bussin väritys: Tampereelle ajetaan Onnibussin punavalkoisessa kuosissa, mutta Turkuun menevissä sinivalkoharmaissa lukee ”Mikko Rindell”.
26.6.2012 | 3 | Lue koko artikkeli »
Harhaanjohtava päivälippumainos ja sekavaa HSL-kieltä
Metroasemilla on HSL:n mainosjulisteita, joissa sanotaan: ”Matkusta vaikka koko viikko vuorokausilipulla”.
Jos kyseessä olisi normaali kaupallinen mainos, voisi luulla, että käynnissä on tarjouskampanja. Osta vuorokauden lippu, mutta matkustakin sillä koko viikko. Ei lainkaan hassumpi tarjous olisikaan.
HSL-kielellä mainoksen sisältö kuitenkin tarkoittaa, että myynnissä on eri mittaisia joukkoliikennelippuja 1–7 vuorokaudeksi, mutta HSL kutsuu niitä kaikkia nimellä ”vuorokausilippu”.
Jos tuo olisi kaupallisen yrityksen mainos, se olisi jo uhkasakon uhalla kielletty. Sehän aivan selvästi johtaa kuluttajia harhaan.
Julisteesta on tietysti myös ruotsinkielinen versio, mutta sen lisäksi olen nähnyt sitä myös ainakin englanniksi ja venäjäksi. Tarkoitus on siis harhauttaa myös kaupungissa vierailevia matkailijoita. Ei rakenna hyvää Suomi-kuvaa tällainen todellakaan, ei.
9.6.2012 | 2 | Lue koko artikkeli »
Juhannus ja kesäpäivänseisaus 2012
Katso myös: Juhannus ja kesäpäivänseisaus 2013
Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirille ja siten päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään.
Seisauksen tarkka ajankohta osuu Suomen aikaa yleensä 21. päiväksi kesäkuuta, eikä tämä vuosi tee poikkeusta: kesäpäivänseisaus 2012 on 21.6. klo 2.09 aamuyöstä.
Keskikesällä juhlitaan myös juhannusta. Juhlan nimi juontaa juurensa Johannes Kastajaan, jonka syntymäpäivän on kristillisessä perinteessä ajateltu olevan 24. kesäkuuta.
1.6.2012 | 1 | Lue koko artikkeli »
RSS 
- RSS-syöte: yhteiskunta
- RSS-syöte: kaikki kirjoitukset
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä