Aiheita » ympäristö

Talvi on ympäristöongelma

Niko Lipsanen — Tue, 11 Nov 2008 02:02:02 +0000

Syksy kääntyy taas ikävästi talvea kohti. Helsingin viikottaisissa hiilidioksiditilastoissa päästökäyrä osoittaa kohti stratosfääriä. Syynä on erityisesti lämmitys, sillä sähkönkulutukseen ja tieliikenteen päästöihin vuodenaikojen vaihtelu ei vaikuta yhtä paljon. Ilman talvilisää hiilidioksidipäästöt olisivatkin paljon siedettävämmällä tasolla.

Viikolla 44 lämmitys aiheutti Helsingin hiilidioksidipäästöistä yli puolet (52 %). Mitä kylmemmäksi sää käy, sitä suuremmaksi osuus nousee. Tämä tietysti johtuu etenkin siitä, että Helsingin sinänsä tehokas kaukolämpö tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Etenkin kivihiili on paha saastuttaja, mutta näillä näkymin sitä käytetään jatkossakin.

Asunnon tarvitseman lämmityksen lisäksi myös lämpimän veden käyttö lisääntyy. Kesällä selviää lyhyellä suihkulla, jonka ei etenkään helteiden aikaan tarvitse olla niin lämminkään. Talvella tekisi mieli olla lämpimän veden alla vaikka kuinka pitkään. Voihan sitä mielihalujaan vastaan taistella, mutta kesäisiin suihkusuorituksiin en silti talvella yllä. Onneksi ei ole kylpyammetta; voisi lämpimän veden käyttö lisääntyä rutkasti.

Myös valoja tarvitsee pimeään vuodenaikaan enemmän, mikä lisää sähkönkulutusta. Tämäkin näkyy Uuden Suomen tarjoamissa päästötilastoissa, vaikkakaan ei yhtä radikaalisti kuin lämmitys. Vaikka kesäinen ilmastointi tehdäänkin pääasiassa sähköllä, ei se riitä kumoamaan talvista kulutuslisäystä.

Myös vaatteiden kulutus lisääntyy, kun pitää pukeutua enemmän. Kesällä selviää vähemmällä. Onkohan mitään asiaa, jossa kulutus olisi talvella pienempi? Ilmastointi varmaankin, ja kyllähän meilläkin kesällä propelli usein pyörii katonrajassa. Tosin pyörii se välillä talvellakin, koska pienessä asunnossa sitä tarvitaan usein myös ilmanvaihdon takia. Mutta toivottavasti Helsingin kaukokylmäverkosto laajenee jatkossakin.

Hiilidioksidipäästöt näyttäisivät olevan talvikuukausina Helsingissä jotakuinkin kaksinkertaiset kesäkuukausiin verrattuna; keväisin ja syksyisin tietysti jotain siltä väliltä. Ilman ikävää talvea päästöluvuthan voisivat olla täällä huomattavasti siedettävämmällä tasolla.

Olen välillä pähkäillyt ajatuksella, että voisiko olla ympäristön kannalta perusteltua muuttaa aina talveksi jonnekin lämpimämpään maahan ja vuokrata siksi aikaa asunto Helsingissä jollekulle muulle. Ekotaseen kannalta tuo asunnon vuokraaminen olisi olennaista, sillä muutoin se olisi täällä tyhjänä, ja lämmitettävä sitä kuitenkin olisi. Vuokraaminen ei kuitenkaan ole ongelma Helsingissä. Mutta jos matkustaisi pois lentämällä, niin kuinkahan pitkälle sitä voisi mennä, että ekotase pysyisi vielä voiton puolella? Minua houkuttaisi tietysti Karibia.

Kun asuu kahdestaan yksiössä, niin eipä siitä taida talvellakaan hiilidioksidipäästöjä niin paljon tulla, että niillä Atlantin yli edestakaisin lennettäisiin. Pako Karibialle olisi siis perustellumpaa, jos asuisi täällä Suomen päässä epäekommin. Paradoksaalista? Ja tietysti täytyisi kehitellä jokin elinkeinokin sinne Karibialle, mutta se on jo toinen juttu.

Kuvassa Salmisaaren voimala tupruttelee savujaan talviselle Helsingin taivaalle. Otin kuvan 7.3.2005 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Tuulivoimasijoitus rahoiksi

Niko Lipsanen — Sat, 01 Nov 2008 03:15:51 +0000

Kymmenisen vuotta sitten Suomeen perustettiin ensimmäistä käyttäjäomisteista tuulivoimayhtiötä, joka sai nimekseen Lumituuli Oy. Minäkin olin tuolloin mukana. En osallistunut mitenkään aktiivisesti yrityksen pystyttämiseen, mutta ostin kuitenkin kaksi osaketta ja olin mukana perustavassa kokouksessa. Yhtiö saatiin pystyyn ja siitä asti aina viime päiviin asti olen ostanut sähköni yhtiön Lumijoelle pystyttämästä tuulivoimasta.

Kaksi osakettani maksoivat tuolloin yhteensä 2500 markkaa, mikä oli ihan kohtalaisen suuri summa opiskelijan varoista sijoitettavaksi – etenkin kun kyseessä oli riskisijoitus. A-osakkeiden tuotoilla rahoitettiin B-osakkeiden osakeanti, joten jos yhtiötä ei olisi tullut, olisivat rahat menneet. Yhä edelleeen B-osakkeet ovat etuoikeutettuja yhtiön varoihin, mutta toisaalta A-osakkailla saa 20-kertaisen äänivallan yhtiökokouksessa.

Muutama päivä sitten myin osakkeeni pois ja sain niistä yhteensä 700 euroa. Riskisijoitus kannatti, koska B-osakkeista olisin noin satasen kappaleelta vähemmän (eli vain hieman yli alkuperäisen sijoituksen). Ja onhan tässä vuosikaudet saatu voimalasta sähköä, joka ainakin alkuun oli edullisempaa kuin siihen asti käyttämäni Helsingin Energian sähkö ja varmaan edelleenkin edullisempaa kuin muu tuulivoima. En tosin ole viime aikoina hintojen kehitystä juurikaan seurannut.

Nyt pitää sitten pitkästä aikaa taas kilpailuttaa sähköntarjoajat. Vaihda virtaa -sivustolta kannattanee aloittaa, sillä jotakin ympäristöystävällistä vaihtoehtoa olisi pistokkeista tarkoitus saada jatkossakin.

Kuvassa on Suomen Hyötytuuli Oy:n voimaloita Porissa. Lumituulen voimalalla en ole koskaan käynyt, joten siitä minulla ei ole kuvaa. Oheisen kuvan otin 25.5.2006.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Ekotehokasta kaupunkiasumista

Niko Lipsanen — Mon, 22 Sep 2008 04:02:23 +0000

Toiset haluavat asua väljästi, toiset keskeisellä paikalla. Minä ja vaimoni kuulumme näistä jälkimmäisiin. Asuntomme ei ole kovin suuri, mutta se on hyvällä paikalla Helsingin kantakaupungissa, 20 minuutin kävelyn päässä ydinkeskustasta, ja ikkunasta näkyy meri.

Monet ihmettelevät, kuinka kaksi aikuista ihmistä ja luonamme usein majaileva hoitokoira mahtuvat asumaan 16 neliön yksiössä. Vaatiihan se hieman järjestelyä ja soveltuvaa luonteenlaatua, mutta ei se niin mahdotonta ole kuin minä useimmat tuntuvat sitä pitävän. Oheisten valokuvien avulla esittelenkin nyt lukijoille ekotehokkaan kantakaupunkiasuntomme.

Jutun yläkulmassa on tuuletusikkunan kautta otettu yleiskuva asunnostamme (isompi kuva). Siinä näkyykin melkein kaikki olennainen. Etualalla on korotettu oleskelutaso. Korotuksella on monta eri tehtävää: sen alle jää säilytystilaa, meri näkyy paremmin hieman korkeammalta ja korotetulle vuoteelle on helppo kulkea sen kautta. Oleskelutason päällä on normaalisti pöytä ja pari tuolia. Karttapallo on kiinnitetty seinään, koska se ei muualle mahdu.

Pöydän takana (sängyn alla) näkyy vilaus tietokonekolostamme, josta olenkin kirjoittanut jo aiemmin. Kuvan yläreunassa, vihreän verhon takana, on tavaraparvi. Siellä on katonrajassa lisää säilytystilaa tavaroille.

Tässä kuvassa (yllä) sänkykorotus ja sen alla olevat kaapit näkyvät paremmin. Tietokonekolo ei tätä kuvaa otettaessa ollut normaalikäytössä, vaan varastona. Näin menettelemme silloin, kun lähdemme matkoille ja vuokraamme kämpän jollekulle ulkopuoliselle.

Tässä oleilukoroke vielä toisesta kuvakulmasta. Asunnosta on hyvät näkymät ulos kadulle. Kuvasta näkyy myös se, kuinka asunnon leveä ikkunalauta on korokkeen avulla muutettu lattiapinta-alaksi.

Halutessaan voi myös vetää verhot eteen.

Keittiökulmaus on sängyn takana. Varustukseen ei kuulu uunia eikä jääkaappia. Uuni olisi kyllä joskus ihan kiva olemassa. Sellainen kyllä mahtuisi asuntoon, mutta tarvittavaa virtakytkentää ei ole. Joitakin pikku-uuneja tosin lienee saatavilla myös normaaliin valovirtapistokkeeseen kytkettäviksi.

WC ja suihku ovat asunnon takaosassa.

Sään niin salliessa olohuone siirretään jalkakäytävälle. Ikkuna on heijastavaa lasia, joten valoisalla säällä ulkoa ei näe sisälle. Illalla, jos haluaa yksityisyyttä, on laitettava verhot eteen.

Olen ottanut kuvat 24.7. ja 3.8.2008 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Onnelliset kaupungit

Niko Lipsanen — Thu, 18 Sep 2008 04:58:30 +0000

Happy Planet -indeksi yhdisti eri maiden ekotehokkuuden niiden asukkaiden onnellisuuteen. Parhaiten pärjäsivät siis ne, jotka tuottivat onnellisuutta pienimmin ympäristörasituksin.

Megapolis 2023 -tapahtumassa kysytään, kuinka sama voitaisiin tehdä kaupungeissa. Millainen olisi onnellinen, mutta samalla myös ympäristön kannalta kestävä, kaupunki? Tapahtuman pääseminaarissa Vanhalla ylioppilastalolla aiheesta keskustellaan asiantuntevien tahojen kanssa. Puhujavieraita on niin Helsingistä kuin muista kaupungeista merten takanakin.

Carl Honoré Edmontonista puhuu hitaasta elämästä ja siitä, kuinka hänen mielestään hitaus on osa onnellisuutta ja ekologisuutta. Bogotán entinen pormestari Enrique Peñalosa uudisti virkakaudellaan Kolumbian pääkaupunkia sekä vihreämpään että ihmisystävällisempään suuntaan. Hänelläkin on painava sanansa sanottavanaan.

Seminaarin helsinkiläiset kärkinimet ovat asuntoministeri Jan Vapaavuori ja pohdiskeleva poliitikko Osmo Soininvaara. Molemmilla lienee räväkkää sanottavaa ainakin pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteeseen liittyen.

Ja on siellä monia muitakin.

Seminaari pidetään Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 27.9. klo 14 alkaen. Illalla on klubi.

Tapahtuman järjestävät Dodo ja Oranssi.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kristillinen ympäristöseminaari

Niko Lipsanen — Tue, 05 Aug 2008 03:02:10 +0000

Suomessa toimii kansainvälinen kristillinen ympäristöjärjestö, jolla on ainakin kotisivujensa mukaan kovin pitkä nimi “A Rocha Suomi-Finland, Kristityt luonnon puolesta ry”. En tiedä yhdistyksestä juuri mitään. Toiminnan painopisteenä näkyy olevan luontoretkien järjestäminen sekä perheille suunnattu ympäristökasvatus. Varmaankin ihan hyvää työtä.

A Rocha järjestää syyskuussa myös kristillisen ympäristöseminaarin, jonka sisältö vaikuttaa mielenkiintoiselta. Harmi vaan, että se on minun kannaltani kaukana Turussa. Tuskin siis tulee lähdettyä paikalle, mutta mainostetaan sitä nyt kuitenkin täällä.

Seminaarin teemana on “Luomakunnalla on toivo!” Tilaisuuden pääpuhujana on pastori Dave Bookless, joka sukunimestään huolimatta on kirjoittanut kirjankin. Seminaarissa paneudutaan “ympäristönsuojelun teologiseen perustaan” ja järjestetään erilaisia työpajoja.

Seminaari pidetään Turun ruotsinkielisen seurakunnan tiloissa (Aurelia, Aurakatu 18) lauantaina 13.9.2008. Tarkempi ohjelma on A Rocha -järjestön sivuilla.

Valokuvassa oleva risti sijaitsee intiaanien hautausmaalla Dominican Karibiterritoriossa. Otin kuvan 2.12.2007 (kuvan lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Luonto puskee kaupunkiin

Niko Lipsanen — Mon, 30 Jun 2008 02:42:03 +0000

Sillilaiturin pohjoispäähän, Tullaajankadun ja Hietalahdenrannan kulmaan Helsingissä jää kulmaus, joka ei ole kenenkään reitillä. Laiturilla kasvavan koivun ja kadunreunusmuurin välillä sammalet ja saniaiset saavat kasvaa suhteellisen rauhassa. En ole biologi, joten jätän tarkemmat lajinmääritykset muille. Mutta suorastaan harmittaa, etten ole seurannut paikan kehitystä jo pidempään. Kyseinen kulmaushan on kuin kaupunkiluonnon laboratorio, jossa voi seurata, kuinka luonto hiljalleen valtaa hylätyn palan kaupunkia.

Mielenkiintoiseksi paikan tekee myös se, ettei luonnollinen kehitys ole saanut jatkua siellä vielä kovin kauan. Hietalahdenrannan laiturikiveykset uusittiin muistaakseni joko vuonna 1999 tai 2000. Kuvassa näkyvät teräskuulat ovat osa Pasi Karjulan ja Marko Vuokolan ympäristötaideteosta Olo n:o 22, joka on Helsingin kulttuurikaupunkivuodelta 2000.

Ekologinen sukkessio on siis edennyt vasta kahdeksan tai yhdeksän vuotta. Kuinkahan monta vuotta vielä menee, ennen kuin kulmauksen kivipinnoite on kokonaan kasvillisuuden peitossa?

Otin oheisen valokuvan 26.6.2008. Muurin päällä oikealla on Tullaajankatu ja taustalla näkyy Länsisatamaa.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Luomakunnan sunnuntai

Niko Lipsanen — Sun, 01 Jun 2008 19:55:59 +0000

Tänään oli luomakunnan sunnuntai. Sopiva paikka sunnuntain saarnalle oli siten pienen metsikön keskellä sijaitseva Otaniemen kappeli, jonka sisältä näkee komeasti ulos luontoon. Messuvuorossa oli pastori Eva Kanerva. Vanhan testamentin lukukappaleena luettiin osa luomiskertomuksesta viulun ja kanteleen säestämänä. Messu oli muutenkin varsin monipuolinen musiikin suhteen, sillä lisäksi kuultiin myös niin pianon kuin perinteisten urkujenkin soittoa ja laulettiin yksi laulu myös ilman säestystä.

Saarnan aluksi pastori Kanerva lainasi presidentti Paasikiven sanoja tosiasioiden tunnustamisesta. Viittaus taisi liittyä siihen, että meidän on tunnustettava ihmisen aiheuttama uhka luomakunnalle ja otettava se tosissaan. Tästä päästiin Changemaker-verkoston iskulauseeseen “Tee parannus – maailmanparannus”. Kanervan mielestä luomakunta-teema olikin muun muassa tätä kautta kytkettävissä sunnuntain toiseen aiheeseen, joka oli “kutsu Jumalan valtakuntaan”.

Luomiskertomusta seuraa syntiinlankeemus. Kanerva sanoi, että maailman ilmiöitä tarkastaltaessa on arvioitava, mikä on seurausta Jumalan luomistyöstä ja mikä syntiinlankeemuksesta; mikä on aitoa ja alkuperäistä, mikä syntisen ihmisen mulkeroimaa (Kanerva taisi käyttää jotain toista käsitettä). Esimerkkeinä, mutta ainakaan suoraan kantaaottamatta, hän mainitsi päivän teemaan liittyvien ympäristökysymysten ohella suhtautumisen seksuaalietiikkaan, toisiin kulttuureihin ja toisiin uskontoihin. Kanerva viittasi myös intialaiseen jesuiittapappiin Anthony de Melloon, jonka mukaan todellinen sielu haluaa vain rakastaa, ja muut tunteet tulevat muualta.

Saarna jäi minulle vähän sekavaksi, mikä osin johtui siitä, että Kanerva oli yhdistänyt siihen päivän molemmat mahdolliset teemat eikä siltaa niiden välille tuntunut kaikesta huolimatta löytyvän kuin kohdittain. Enemmän vaikutti kuitenkin se, että luomakunta näyttäytyi niin hienona alttaritaulun paikalla olleen ikkunarivistön takaa, että huomioni herpaantui pitkäksi aikaa sinne. Orava kiipeili pitkin sakastin seinää, västäräkki istahti ristille ja pikkulintuja lenteli edestakaisin. Ja tietysti myös puut ja muut kasvit ovat osa suurta luomakuntaa.

Kun huomioni palasi takaisin saarnaan, Kanerva puhui mahajana-buddhalaisuudesta ja siitä, kuinka sen parissa kaikkia eläimiä pidetään äiteinä. Buddhalaisuudessa tämä on seurausta uskosta uudelleensyntymiseen, mutta Kanervan mukaan asiasta löytyy silti yhtymäkohtia myös kristilliseen ajatteluun. Minulle vain ei auennut, mitä kautta. Olisin mielelläni kuullut enemmän tästä kristillisestä puolesta ja jättänyt sinänsä ihan kiinnostavat buddhalaiset opetukset jonnekin muualle kuin jumalanpalveluksen saarnaan.

Ajoittaisesta sekavuudesta huolimatta Kanervan saarna oli puhutteleva ja jätti ajatuksia mieleen. Jos Kanerva ei saarnaisi kaukana Espoossa, tulisi varmaan mentyä joskus uudestaankin häntä kuulemaan.

Messun jälkeen oli kirkkokahvit. Pulla oli oikein hyvää.

Otaniemen kappelissa on alttarin takana koko seinän levyinen ikkunarivistö. Kuvassa yksi ikkunoista, ja sen takana risti, joka siis seisoo ulkona heinien osin peittämällä kalliolla. Otin kuvan tänään 1.6.2008 messun jälkeen.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Kaupunkilainen ei tarvitse jääkaappia

Niko Lipsanen — Fri, 09 May 2008 14:15:22 +0000

En ole vuosiin käyttänyt jääkaappia kuin satunnaisesti. Nyt satunnaiskäyttökin on loppunut, kun asunnossamme ei enää ole koko laitetta. Hyvä vaan, että on pois tilaa viemästä. Ei jääkaappi edes auta ruoan säilyttämisessä, vaikka se sitä varten on keksitty. Tuoreen jätetutkimuksen perusteella britit heittävät kolmanneksen ruoasta roskikseen. Suurin syy tähän on se, että ne ovat jääneet jääkaappiin parasta ennen -päiväyksen yli.

Mihin kaupungissa tarvitsisi kylmälaitetta, kun sellaiset on kaupoissa? Ihan turhaan olisi sähköä viemässä. Meillä on periaatteena, että ruokaa ei varastoida kotona, paitsi jonkin verran kuivatavaraa ja säilykkeitä. Tuoretuotteet ja pakasteet ostetaan kaupasta ja käytetään saman tien. Jos jotakin tarvitsee säilyttää yön tai joskus vaikka päivänkin yli, niin paketin voi laittaa kylmään vesisaaviin tai täyttää keittiön lavuaarin kylmällä vedellä. Talvella säilytys onnistuu ulko-ovien välissä. Silloin ei tarvitse tehdä keinotekoista kylmää sisälle, kun sitä on riittävästi ulkonakin.

Vettä Suomessa on runsaasti, joten sen käyttäminen ei ole merkittävä ympäristörasite, etenkin jos vettä käyttämällä voi korvata sähköä. Tietysti silloin, kun tarvitaan lämmintä vettä, on ympäristörasite suurempi, mutta vesijääkaapin ollessa kyseessä veden pitää nimenomaisesti olla kylmää. Toki veden puhdistaminen jotain kuluttaa, mutta se on suhteellisen pientä.

Jääkaapittomana joutuu usein ostamaan pienempiä pakkauksia, mikä lisää jonkin verran pakkausjätteen määrää. Mutta kuten Finfood kertoo, pakkausjäte on pienempi ympäristöongelma kuin pilalle menevä ruoka. Kannattaa siis mieluummin ostaa ruoka pienissä erissä ja syödä saman tien kuin ostaa isoja pakkauksia jääkaappiin pilaantumaan.

Maaseudulla tilanne voi olla toinen, kun kauppaan on pidempi matka. Mutta maalla asuminen nyt on muutenkin pääsääntöisesti epäekompaa. Sielläkin jääkaapin tarpeellisuus talvella on varsin kyseenalaista, kun kylmää saa ulkontakin ihan riittävästi. Kesälläkin voi käyttää maakellareita. Ehkä pakastin on maalaiselle hyödyllinen vimpain. Kaupunkilaiselle sekin on turha, kun kauppojen pakastealtaat ovat aivan vieressä. Jäätelön voi hakea sieltä ja syödä saman tien, ja muuhunhan pakastinta ei välttämättä tarvitse (ruokaa voi säilöä muinkin tavoin).

Tee siis sinäkin ekoteko ja luovu jääkaapistasi. Jos pelkäät, että ruokaa pääsee vanhenemaan, niin hanki myös koira.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Ihminen on kolopesijä

Niko Lipsanen — Mon, 28 Apr 2008 09:48:40 +0000

Kaksi ihmistä yhden huoneen asunnossa voi pidemmän päälle olla hankala ratkaisu – etenkin jos se ainoakaan huone ei ole kovin iso.

Kesällä asunnon laajeneminen epäviralliselle ulkoterassillemme helpottaa tilannetta. Mutta nyt olemme keksineet myös ympärivuotisen ratkaisun. Raivasimme sängyn alta laatikoita pois, ja sinne muodostui kiva makuukolo. Se on myös oiva paikka tietokoneelle, koska konettahan on mukavinta käyttää makuultaan. Ja koska jompikumpi meistä on melkein aina koneella, on tämä osapuoli samalla toisen jaloista pois. Pieni asunto ei enää olekaan lainkaan ahdas.

Kymmenen senttiä lisää leveyteen tai parikymmentä korkeuteen ei tekisi kololle lainkaan pahaa. Mutta liian iso se ei saa olla. Kolossa on kivaa juuri siksi, että seinät ovat lähellä. Siellä on pesämäinen tunnelma.

Jos ei aina halua käyttää tietokonetta kolossa, niin sekään ei ole ongelma. Näyttö on helppo kääntää ympäri, ja silloin konetta voi käyttää ikkunan puolelta oleilukorokkeelta. Silloin kyllä aurinko paistaa suoraan näyttöön, jos jättää verhot auki. Kolossa on myös se hyvä puoli, että varjossa näyttöä on parempi katsella. Toisaalta ei kuitenkaan tarvitse olla pimeässä, sillä näytön takana vähän pidemmällä on iso ikkuna eteläkaakkoon.

Tässäpä siis vinkki muillekin pienissä asunnoissa asuville pariskunnille, jotka käyttävät paljon tietokonetta: tietokone vaan jonnekin nurkkaan, niin loput kämpästä on aina toisen käytössä. Ei tarvitse muuttaa minnekään kaupungin perukoille saadakseen lisää neliöitä, vaan sopii hyvin asumaan pienessä ja ekotehokkaassa kantakaupunkiluukussakin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Ohjelmisto tietokoneen jakamiseen

Niko Lipsanen — Mon, 21 Apr 2008 11:22:16 +0000

Kanadalainen Userful tarjoaa ilmaista ohjelmaa, jolla yhdestä tietokoneesta voi tehdä kaksi – kunhan käytössä on kaksi näyttöä, hiirtä ja näppäimistöä (via Tietokone-lehti). Samaa konetta voi siis käyttää yhtä aikaa kaksi eri käyttäjää. Säästöä tulee paitsi laitekustannuksissa myös pienentyneen energiankäytön kautta.

Tuo kuulostaisi meidän kotikäyttöömme varsin kätevältä ratkaisulta. Aika usein toisen ollessa koneella toinen vahtii, koska pääsee koneelle. Ajattelin virittää vanhan koneen kakkoskoneeksi, mutta tämä olisi kyllä paljon parempi ratkaisu – etenkin kun ohjelmisto on saatavilla myös Ubuntulle. Nyt vain toista näyttöä hankkimaan.

Userfulin ohjelmistolla on mahdollista jakaa kone useammankin kuin kahden käyttäjän kesken, mutta useamman käyttäjän versiot ovat maksullisia.

Lompakon ohella koneen jakamisesta on iloa myös ympäristölle. Yhtiö väittää, että jakamalla prosentti maailman koneista, vähennettäisiin hiilidioksidipäästöjä yhtä paljon kuin 26 miljoonaa autoa niitä tuottaa.

Lisää samantapaisia kirjoituksia tästä blogista:

Hyvä elämä puoleen hintaan

Niko Lipsanen — Wed, 16 Apr 2008 10:24:04 +0000

Dodolla oli joitakin vuosia sitten yleisötilaisuussarja teemalla “Nyt hyvä elämä puoleen hintaan”, eli vähemmällä kuluttamisella parempaa elämisen tasoa. Jotkut onneksi toteuttavat ajatusta käytännössäkin. Veteraanibloggaaja Maalainen on tehnyt niin jo kauan ja myös bloggaaa aiheesta elävästi. Muutama päivä sitten huomasin, että myös opiskelijapolitiikasta tuntemani Markus Bunders kertoo laittaneensa elämänsä kuvioita tärkeysjärjestykseen.

Bunders arvelee länsimaisten ihmisten ylettömän työnteon johtuvan sosiaalisesta erottautumispaineesta. Hän pyrkiikin nyt siitä itse eroon. Tarpeikseen hän on määritellyn hyvätasoisen ravinnon, riittävän nukkumisen ja mahdollisuuden lähteä linturetkille silloin, kun siltä tuntuu. Noiden tavoitteiden täyttämiseen riittää puolipäiväinen työskentely neljäsosalla Bundersin aiemmasta tulotasosta.

Onnittelut Bundersille rohkeasta ratkaisusta ja kannustusta eteenpäin. Saa tosin nähdä, kuinka kesällä odotettavissa olevan jälkikasvun ilmaantuminen kuvioihin muuttaa tilannetta. Pieni lapsi ei tietysti vielä aivan kauheasti kuluta, mutta kun ikää tulee lisää, niin kulutusyhteisö tempaa kyllä mukaansa. Kuinka hyvin sen jälkeen on isänkään mahdollista pysyttäytyä oravanpyörästä erillään?

Eipä omakaan elämäni erityisen kulutuskeskeistä ole. Epäsäännöllisillä tutkimustöillä ja muilla satunnaisilla tuloilla ei kovin suurta kulutusjuhlaa vietetä. Ei niin, että krääsää ja statusta kauheasti kaipaisinkaan. Asumisenkin hoidamme vaimon kanssa edukkaasti kaksin pienessä yksiössä (arvostamme keskeistä sijaintia enemmän kuin pinta-alaa). Olemme myös välttäneet sellaisten turhakkeiden kuten television ja jääkaapin hankinnan. Mutta talviaversioni ja maantieteilijän kaukokaipuu aiheuttavat kyllä sen, että matkustamisesta en osaisi luopua. Karibialle lentämisestä ei kuitenkaan oikein ekotekoa saa aikaiseksi.

Ehkä kaukomatkusteluakin saisi vähemmäksi, jos eläisi Keski- tai Etelä-Euroopassa, jossa erilaisia mielenkiintoisia kohteita olisi junamatkan päässä paljon enemmän kuin täällä pohjoisessa. Tosin onhan täälläkin valtava Venäjä ihan nurkan takana, ja jonkin verran siellä on tullut liikuttuakin. Mutta tuskin pystyisin jättämään Karibian-matkailua kokonaan väliin asuin sitten missä tahansa. Purjeveneellä voisi ekotehokkaasti vaihtaa maisemaa aina vuodenajan mukaan. Tosin pitäisi osata purjehtia. Ja pitäisi olla se vene. Ja jonkin elinkeinon silloinkin tarvitsisi. Siinä alkaa taas olla oravanpyörää kasassa.

Bundersin blogi on nyt joka tapauksessa seurannassa. Ehkä sieltä saa lisää ajatuksia omaankin elämäänsä.

Kuvassa suomalainen purjevene, jonka bongasimme vaimon kanssa Seintseillä. Otin kuvan maanantaina 19.11.2007. Kuva taitaa sopia tähän juttuun aika huonosti, vaikka purjeveneistä jotain tuli kirjoitettuakin.