Aiheita

Helsingin uusi raitiovaunukartta

Niko Lipsanen — Mon, 30 Aug 2010 13:19:10 +0000

Huomasin eilen raitiovaunussa, että seinällä oli kovin uuden näköinen kartta Helsingin raitiolinjoista. Kartta näytti suurten metropolien metrokartoilta. Raitiovaunulinjasto esitetään siinä kaaviona, jonka avulla voi helposti tarkastella verkoston sisäistä logiikkaa, mutta ei paikallistaa pysäkkien sijaintia kaupungin kartalla.

Ensimmäinen reaktioni olikin, että eihän se noin toimi. Tuollainen kaavio edellyttää, että matkustaja tietää, minkä nimiselle pysäkille hän on menossa. Metrossa näin yleensä onkin, mutta ei välttämättä raitiovaunussa. Raitiovaunulla matkustettaessa etsitään ensin kartalta kohde, jonne ollaan menossa, ja sitten katsotaan, millä linjalla niille kulmin pääsee.

Ei kuitenkaan ole pakko rajoittua vain siihen, mikä toimii nyt. Metromainen selkeys parantaisi raitiovaunujen käytettävyyttä ja nostaisi niiden imagoa. Uusi, kaaviomaisempi linjastokartta voisi olla siinä avuksi.

Raitiovaunun brändäys metromaisemmaksi helpottaisi erityisesti matkailijoiden liikkumista. Metroillahan on helppo matkustaa kaupungissa kuin kaupungissa, mutta busseilla ja raitiovaunuilla kulkeminen edellyttää aina enemmän reittien ja aikataulujen selvittämistä. Jos saa eteensä metrokartan näköisen läpyskän, on lupa odottaa, että matkustaminen on metromaisen helppoa.

Pysäkkien nimet olisi tuotava myös katunäkymässä selvemmin esiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ne olisi kirjoitettava selvästi nykyistä isommalla tekstillä niin, että raitiovaunussa istuessaankin näkee millä pysäkillä on (pelkkä näyttötaulu raitiovaunun sisällä ei riitä). Samalla pysäkeistä tulisi paikallisia maamerkkejä, jotka helpottaisivat suunnistamista kaupungilla.

Pysäkit olisi merkittävä myös kartoille samaan tapaan kuin metroasematkin. Tässä on toki omat haasteensa keskusta-alueella, jossa pysäkkejä on tihein välimatkoin ja kartalla paljon muitakin kohteita. Onnistuu se silti esimerkiksi Pariisissa, jonka metroverkosto paikoin muistuttaa lähinnä maan alla kulkevaa raitiovaunua.

Ensimmäiseksi pysäkkien nimet olisi saatava turisteille jaettaviin Helsingin keskustan karttoihin sekä Googlen, Bingin, Eniron ym. karttapalveluihin. Silloin voisi kaupungin kartalta katsoa kohdettaan lähimmän pysäkin, ja sitten linjastokaaviosta sen, kuinka sinne pääsee.

Osin olisi syytä nimetä pysäkkejä uudestaankin. Helsingissä yleinen tapa nimetä pysäkki on kutsua sitä sen kadun nimellä, joka risteää reittikadun kanssa pysäkin lähistöllä. Tämä toimii hyvin lähiöissä, joissa bussi kulkee alueen pääkatua pitkin, ja siitä risteää pienempiä, usein varsin lyhyitä katuja. Kantakaupungin ruutukaavaan tuollainen nimeämiskäytäntö ei oikein sovi kuin joidenkin lyhyiden kujien tapauksessa. Olisi parempi nimetä pysäkit pistemäisten kohteiden, kuten aukioiden, kirkkojen tai julkisten rakennusten mukaan.

Tarvittaessa voi vaikka keksiä kokonaan uusia nimiä. Siinä kävisi helposti niin, että ympäröivä kulmakunta saisi vähitellen pysäkin nimen. Tämä ei ole välttämättä lainkaan huono asia, koska tiheämpi nimistö tekee kaupungista luettavamman myös asukkaille (on esimerkiksi helpompi kertoa, että jokin sijaitsee Viiskulmassa kuin kertoa, minkä katujen risteyksen lähellä se on).

Metromainen reittikaavio on kuitenkin myös lupaus metromaisesta palvelutasosta. Se tarkoittaa, että kaikkia reittejä on liikennöitävä niin tiheästi, että vaihdot linjalta toiselle onnistuvat ilman pitkiä odotteluja. Murheenkryyni tässä on erityisesti raitiovaunu 1. Sen eteläinen jatke 1A ei liikennöi ruuhka-aikojen ulkopuolella lainkaan, ja linjan pääosuudellakin vuorovälit kasvavat yli 20 minuuttiin. Viikonloppuisin ykkönen ei kulje lainkaan.

Raitiovaunuverkoston brändääminen metromaisemmaksi parantaisi raitiovaunun käytön selkeyttä ja luultavasti lisäisi myös käyttäjämääriä. Raitiovaunupysäkkien selkeämpi profiloiminen tekisi niistä paikallisia maamerkkejä ja helpottaisi kaupungilla suunnistamista niin turistien kuin paikallistenkin näkökulmasta. Lisäksi metromainen verkostokartta antaisi Helsingillekin vähän lisää metropolin tuntua, vaikka kyseessä ei olisikaan metro vaan raitiovaunu – kunhan palvelutaso ainakin vaihtojen helppouden ja vuorovälien osalta vastaisi suurempien kaupunkien metroja.

Kuvassa yllä on pala Helsingin raitiovaunuliikenteen uudesta linjakaaviokartasta. Kokonainen kartta on kommenteissa (se mahtuu sinne paremmin, koska kommenttipalsta on blogimerkintäosuutta leveämpi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Keitä pasta energiaa säästäen

Niko Lipsanen — Wed, 25 Aug 2010 12:04:56 +0000

J. Kenji Lopez-Alt kertoi Serious Eats -blogissa toukokuussa, kuinka pastan voi keittää ekommin. Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että tingitään niin kiehumisajasta kuin keitettävän veden määrästäkin.

Kyseisen blogin ohjeita soveltaen keitän makaronit nykyisin näin: Ensin makaronit kattilaan ja päälle vettä sen verran, että peittyvät ja pikkaisen lisäksi. Suolaa maun mukaan. Sitten laitetaan kansi ja virta päälle. Välillä pitää hämmentää. Annan kiehua noin minuutin tai vähän vaille, ja sitten otan virran päältä pois. Vähän tämän jälkeen hämmennetään vielä kerran, mutta sen jälkeen se ei ole enää tarpeellista.

Jos kyseessä ovat makaronit, jotka pussin mukaan tarvitsevat kahdeksan minuuttia keittämistä, niin lopputuloksesta tulee sopivan al dente, kun ottaa pastat pois tekeytymästä noin kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun vesi on alkanut kiehumaan.

Makaronien valmistumiseen kuluva aika pitenee tällä menetelmällä siis pari minuuttia, mutta toisaalta aika, jona levyä pidetään päällä, lyhenee huomattavasti. Sähköä siis säästyy (ja sitä säästyy myös siksi, että keitettävä vesimäärä on pienempi).

Lopez-Alt vertailee perinteisesti ja esittelemällään tavalla keittämiään pastoja ja toteaa, ettei maussa tai koostumuksessa ole eroja. Itse on ole tehnyt rinnakkaisvertailuja, mutta en keksi mitään, mikä yllä kertomallani tavalla keitetyissä pastoissa voisi olla vikana.

Tuorepastan kanssa menetelmää ei Lopez-Altin mukaan kannata kokeilla. Myös pitkät pastat, kuten spaghetti, sopivat tähän huonosti; niitä kun pitää ensin pehmitellä kuumassa vedessä, jotta ne saa taivutettua kattilaan. Ehkä virran voisi kääntää kuitenkin pois sen jälkeen, kun ne on sinne saatu taivuteltua?

En tiedä, toimiiko tämä myöskään esimerkiksi kaasuliedellä, jossa ei voi samalla tavalla hyödyntää jälkilämpöä kuin sähköliedellä.

Sen voin kuitenkin kertoa varmaksi, että vedenkeittimellä pastan valmistus ei onnistu. Lopez-Alt sanoo, ettei pastan itse tarvitsisi välttämättä edes kiehua. Kokeilinkin sitten valmistusta niin, että keitin veden vedenkeittimellä ja kaadoin sen sitten makaronien päälle kattilaan ilman, että olisin laittanut liettä päälle. Seuraus oli, että makaronit pehmenivät pinnasta, mutta eivät kypsyneet ja maistuivat pahoilta.

Yllä kuvatulla menetelmällä saa kuitenkin oikein maukasta pastaa, jossa on tingitty energiankulutuksesta, mutta ei mausta.

Kuvassa on lautasellinen keittämiäni makaroneja.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Wingo ei lennä eikä palauta rahoja

Niko Lipsanen — Tue, 17 Aug 2010 10:47:01 +0000

Virtuaalilentoyhtiö Wingo xprs on viime päivinä ollut otsikoissa alettuaan tarjota lentoja Finncomm Airlinesin hylkäämälle Helsinki–Pori -välille.

Virtuaalilentoyhtiö tarkoittaa yhtiötä, jolla ei ole omaa lentotoimintalupaa. Se kyllä myy lentoja, mutta ei lennä niitä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että itse lennot hoitaa jokin oikea lentoyhtiö, jolla on asianmukaiset luvat. Wingon tapauksessa tämä tuntuu turhan usein tarkoittavan sitä, että myytyjä lentoja ei lennetä lainkaan (ks. esim. SK 16.8.10).

Myös meidän perheessämme on kokemusta Wingosta. Aiemmin mainitsemani Ahvenanmaan ja Uppsalan reissu toteutettiin niin, että Mari lensi kaverinsa kanssa Tukholmaan, ja minä tulin laivalla Ahvenanmaan kautta perässä. Paluumatkan tulimme sitten kaikki yhtä matkaa.

Lennot Helsingistä Tukholmaan tilattiin Wingolta. Tähän oli montakin hyvää syytä. Ensinnäkin, lento olisi ollut kätevästi aamulla, joten Tukholmaan olisi jäänyt koko päivä aikaa ennen siirtymistä Uppsalaan. Toisekseen, Wingon kenttä Tukholman päässä olisi ollut lähellä keskustaa sijaitseva Bromma kaukaisen Arlandan sijaan. Kolmanneksi, Wingo olisi lennättänyt perille potkuriturbiinikoneella, mikä meriä ylitettäessä on hyvin ympäristökilpailukykyinen vaihtoehto verrattuna niin autolauttoihin kuin suihkukoneisiinkin. Ja lopuksi, hinta 49 euroa per henki ei myöskään ollut paha.

Mutta kuten nyt jo arvata saattaa, Wingo perui lennot. Onneksi lentoja ei kuitenkaan peruttu vasta edellisenä iltana, kuten joillekin kuuluu tapahtuneen, vaan aikaa korvaavien yhteyksien hankkimiseen jäi noin pari viikkoa. Norwegianilta sai lennot samalle aamulle, joskin vähän kalliimmalla. Mari ei myöskään päässyt kaverinsa kanssa potkureilla Brommaan, vaan joutui lentämään suihkarilla Arlandaan.

Rahoja on nyt sitten yritetty saada Wingolta takaisin. Asiakaspalvelusta neuvottiin ottamaan yhteyttä suoraan toimitusjohtajaan. Hänen sähköpostilaatikkonsa oli täynnä ja lähetti viestit takaisin, mutta puhelimeen hän vastasi, ja lupasi maksaa lippujen hinnan takaisin. Lupasi itse asiassa useammankin kerran, kun aina uudestaan ja uudestaan niiden perään soiteltiin (ja soitti sinne kerran kuluttajaneuvojakin).

Wingon toimitusjohtaja Holger Holm kertoo tänään, että kaikki asianmukaisesti reklamoineet asiakkaat ovat saaneet rahansa takaisin (SK 17.8.10). Marillekin hän ilmoitti jo toista viikkoa sitten, että rahat on laitettu tulemaan tilille. Eipä niitä ole siellä vielä näkynyt.

Onneksi lennot on maksettu luottokortilla, joten rahoja voinee vaatia takaisin myös Luottokunnan kautta.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Kaikki suomen sanat aakkosesta öylättiin

Niko Lipsanen — Sat, 07 Aug 2010 05:37:22 +0000

Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Kotus) julkaisemassa nykysuomen sanalistassa on 94 110 sanaa. Aakkosissa ensimmäisenä on aakkonen ja viimeisenä öylätti. Listan lienee kätevä esimerkiksi sanojen oikeinkirjoitusta tarkistettaessa. Sanalistan voi hakea Kaino-aineistopalvelun sivuilta xml-muotoisena. Tiedosto sisältää itse sanojen lisäksi tietoa esimerkiksi sanojen taivutuksesta ja astevaihtelusta.

Sanalistan voi hakea myös Vesa Linja-ahon blogimerkinnästä. Linja-aho on puhdistanut listasta oheistiedot ja xml-merkkauksen, ja jättänyt jäljelle pelkän sanalistan txt-muodossa. Tuon blogimerkinnän kautta itsekin listan juuri äsken löysin.

Homonyymit esiintyvät listassa kahtena tai useampana kopiona. Homonymia tarkoittaa siis tässä yhteydessä sitä, että usealla eri asiaa tarkoittavalla sanalla on yhteinen kirjoitusasu. Sanan kirjoitusmuoto esiintyy siis listauksessa yhtä monta kertaa kuin sillä on eri merkityksiä (esim. kuusi on listassa kahdesti).

Listaa on mielenkiintoista tutkia. Eräs lautapeli kirjoitetaan näköjään suomeksi šakki, mutta hiustenpesuun käytettävä aine on kuitenkin sampoo. Vaikuttaa epäjohdonmukaiselta, mutta ehkä siihen on jokin selitys.

Mukana on myös sanoja, joita en tiennyt suomen kielessä esiintyvänkään. Hassi ei ole vain sukunimi, vaan se myös tarkoittaa jotakin (Urbaanin sanakirjan mukaan joko epäonnistumista tai harmaasieppoa). Sana ainian taas on ilmeisesti vanhahtava, mutta edelleen hyväksytty, versio sanasta ainiaan.

Oikeinkirjoituksen kannalta mielenkiintoista on myös, että sikanauta kirjoitetaan yhteen ilman väliviivaa, mutta sika-nautajauheliha väliviivan kanssa.

On myös hyvä tietää, että sekä peffa että pehva ovat hyväksyttäviä suomenkielisiä sanoja. Talvisista ulkoilmaharrastuksista löytyy kuitenkin vain peffamäki. Pehvamäkeä sanalista ei tunne.

Mielenkiintoista on myös, että pakkoruotsi on päässyt sanalistaan mukaan. Muitakin pakkoja listalla on, mutta ei usein pakkoruotsikeskustelun yhteydessä esiin nostettuja pakkoliikuntaa, pakkomatematiikkaa, pakkouskontoa tai mitään muutakaan pakko-oppiainetta.

Kotuksen sivuilla kylläkin painotetaan, ettei sanalista ”ole tyhjentävä tai auktoritatiivinen luettelo suomen kielen sanoista”, vaan apuväline. Jostakin se varmaan silti kertoo, että oppiaineista vain ruotsi on päässyt mukaan pakko-alkuisten yhdyssanojen listalle.

Erisnimiä listassa ei pääsääntöisesti ole, mutta jostakin syystä ainakin Ahti on päässyt mukaan.

Listan kanssa saisi varmasti vietettyä aikaa pidemmänkin tovin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Oikeakätinen vedenkeitin

Niko Lipsanen — Thu, 29 Jul 2010 01:39:33 +0000

Vanhempien luona käydessäni tuskailin vedenkeittimen kanssa. Laitoin siihen vettä ja painoin napista päälle. Vedenkeitin ei kuitenkaan päästänyt inahdustakaan, eikä mitään merkkivaloa syttynyt. Tarkistin johdon ja painoin myös katkaisijaa pistorasian vieressä (siitä syttyi loisteputkivalo). Mikään ei tuntunut auttavan.

Luulin jo joutuvani keittämään teeveden kattilalla, kun vedenkeitin alkoi vaimeasti kohista. Kohta vesi olikin jo kuumaa, ja sain teen hautumaan.

Vedenkeitin oli lähtenyt päälle heti, kun olin painanut sen virtapainiketta. Se vain ei aloittanut kohisemista samantien, kuten oma vanha keittimeni. Lisäksi ongelmana oli se, että vanhempieni vedenkeitin on suunniteltu oikeakätisille: merkkivalo on vedenkeittimen kyljessä sillä puolella, joka osoittaa seinän suuntaan, kun keitin laitetaan alustalleen vasemmalla kädellä.

» Vieraile
vasenkätisyyssivuillani

Eihän tuo tietysti mikään maailmaa järisyttävä ongelma. Kukaan ei kuollut eikä haavoittunut, ja vesikin tuli keitettyä. On tuo silti ärsyttävää. Vaikka ongelma onkin pieni, se olisi ollut helposti ratkaistavissa. Useimmissa vedenkeittimissä merkkivalo on painonapin tai kahvan yhteydessä, ja näkyy kummaltakin puolelta katsottuna aivan yhtä hyvin. Tai jos se nyt on pakko laittaa keittimen sivuun, niin tuskin kustannuksia olisi kauheasti nostanut laittaa toinen merkkivalo toiselle sivulle.

Myös valmistajan nimi on kirjoitettu vain sille samalle puolelle, missä merkkivalokin on. Kyseinen vedenkeitin on siis merkiltään Avec.

Ärsyttäväksi asian tekee myös se, että tällainen on niin tyypillistä. Maailma on täynnä pieniä asioita, jotka on suunniteltu oikeakätisesti, vaikka ne voisivat aivan yhtä hyvin olla molempikätisiä. Suunnittelijat vain eivät tule ajatelleeksi, että kaikki eivät ole oikeakätisiä.

Yllä on kuva kyseisestä vedenkeittimestä vasenkätisesti alustalleen asetettuna. Alla on vielä kuva vedenkeittimestä toisinkin päin – siis niin, että myös merkkivalo näkyy. Otin kuvat 19.7.2010 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Avasin uuden valokuvablogin

Niko Lipsanen — Sat, 24 Jul 2010 06:13:47 +0000

Avasin uuden valokuvablogin, jonka nimi on Kuva kerrallaan (englanniksi Picture by Picture). Nimensä mukaisesti sinne on tarkoitus lisätä kuvia yksi kerrallaan, eikä blogilla ole mitään erityistä teemaa.

Itse asiassa kyseessä ei ole aivan uusi blogi, vaan olen laittanut sinne kuvia jo tämän vuoden tammikuulta alkaen. Olen kuitenkin muokannut sivustoa kuvavarastosta blogimaisemmaksi, siistinyt ulkoasua ja lisännyt kommentointimahdollisuuden. Viimeksi tein blogille uuden etusivun. Sen myötä katsoin, että se on nyt julkaisuvalmis blogina.

Kuvatkin lienevät tämän blogin lukijoille jo pääasiassa tuttuja. Tein sivuston ensin kuvavarastoksi, jonne laitan tämän blogin artikkeleista linkitetyt kuvat, jollei niille ole jo paikkaa jossakin muualla (esim. matkakuvasivuillani).

Ajatus on siis vähän samantapainen kuin aiemmin perustamassani Kuva-Aiheita-blogissa, joka sekin on täysin itsenäisen blogin sijaan vähän tämän blogin kylkiäinen. Siellä en kuitenkaan julkaise yksittäisiä valokuvia, vaan aiheittain järjesteltyjä kuvasarjoja.

Alun perin ajattelin julkaista kuvablogin tekstit vain englanniksi. Ajattelin, että kun selitykset täällä blogissa ovat suomeksi, niin kuvasivulla riittäisi pelkkä englanti (Kuva-Aiheita on saatavilla myös ranskaksi, mutta sen jätin tällä kertaa väliin). Halusin sitten kuitenkin, että uusi blogi toimisi paremmin myös itsenäisenä, joten lisäsin myös suomenkieliset tekstit. Hakukoneoptimoinnin kannalta ratkaisu, jossa suomen- ja englanninkieliset tekstit ovat samoilla sivuilla, ei liene ideaali. Saa kuitenkin kelvata tällä kertaa.

Tässä blogissa julkaistujen kuvien ohella Kuva kerrallaan -blogissa on myös Twitteristä linkittämiäni kuvia. Sitä ajatellen tein kuvamerkinnöille lyhytosoitteet, jotta ne eivät vie liikaa merkkejä rajallisista twiiteistä. Lyhytosoitteet ovat myös keskeisin syy sille, että päätin jättää suomen- ja englanninkieliset kuvatekstit samoille sivuille (esim. Kuva-Aiheissahan eri kieliversiot on eroteltu toisistaan).

Yksi olennainen ominaisuus Kuva kerrallaan -blogista kuitenkin puuttuu: syöte. Kuvia ei voi tilata sen enempää RSS- kuin Atom-virtana. Joku varmaan voisi kyseenalaistaa, voiko sivustoa ilman syötettä ylipäänsä pitää blogina. Jos sellaista kovasti kaipaillaan, niin ehkä lisään sen myöhemmin.

Kuva kerrallaan -blogissa ei kuitenkaan ole mitään erillistä julkaisualustaa, vaan koodaan sivut käsin tekemieni SSI-sivupohjien avulla. Siksi syötekin pitäisi kirjoittaa käsin, mikä ei tosin ole kovin vaikeaa eikä erityisen vaivalloistakaan (Kuva-Aiheissa on käsin tekemäni syöte käytössä).

Moni varmaan ihmettelee, miksi vaivaudun kirjoittamaan html-koodia itse, kun erilaisia blogijulkaisualustoja on saatavilla vaikka kuinka. Minusta kuitenkin on vähemmän rasittavaa näpertää vähän käsin koodaamalla kuin jatkuvasti päivittää blogialustoja. Vaikka WordPressin päivitys onkin nykyään helppoa, niin on siitä silti vaivansa varmuuskopiointien kanssa – etenkin kun päivitettäviä blogeja on useita. Tällaisissa laajoissa blogeissa, kuten tämä Aiheita tai Lipsanen & Ruso, blogialustan käyttö on perusteltua. Nuo pienet kuvablogit ylläpidän mieluummin käsin.

Kuva-Aiheita-blogin kanssa käsinkoodamisen valintaan vaikutti sekin, että saman blogin toistaminen kolmena eri kieliversiona kolmelle eri aliverkkotunnukselle olisi ollut hankalaa valmiiden blogialustojen avulla. Kun itse rakentelee, niin saa lopputuloksestakin paremmin sellaista kuin haluaa.

Jos seuraat jo tätä blogia, niin kuvablogieni seuraaminen erikseen ei liene tarpeellista. Uusista kuvista ja kuvasarjoista tulee pääsääntöisesti linkit tännekin. Jos haluat seurata ne loputkin, niin kannattaa seurata lisäksi Twitter-syötettäni (@nlipsane).

Kuten muillakin kuvasivuillani, myöskään Kuva kerrallaan -blogista on turha odottaa mitään erityisempiä taide-elämyksiä. Minua kiinnostaa kuvissa lähinnä niiden informatiivinen sisältö. Jos ne sen lisäksi näyttävät hyviltä, niin se on ainakin välillä plussaa, mutta ei mitenkään erityisen olennaista.

Kuvassa yllä on kuvakaappaus Kuva kerrallaan -blogin uudesta etusivusta.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Ahvenanmaa ja Uppsala on kätevä yhdistää samaan reissuun

Niko Lipsanen — Thu, 22 Jul 2010 11:39:03 +0000

Ahvenanmaalla matkailemiseen on kätevä yhdistää reissu historialliseen Uppsalan kaupunkiin, joka monille suomalaisille vaikuttaa läheisestä sijainnistaan huolimatta olevan tuntematon vierailukohde (niin se oli minullekin ennen tätä kesää). Jos käy reissulla Ahvenanmaalla, niin sieltä käsin Uppsalassa on kuitenkin varsin helppo piipahtaa.

Ahvenanmaan Eckeröstä pääsee Ruotsin Grisslehamniin Eckerölinjen-varustamon laivalla. Kyseessä on siis sama firma, joka Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä käyttää nimeä Eckerö Line. Laivamatka kestää kaksi tuntia suuntaansa, ja bussimatka Grisslehamnista Uppsalaan reilun tunnin.

Kesäaikaan laiva kulkee väliä kolme kertaa päivässä suuntaansa, ja kaikilta vuoroilta on bussiyhteys Uppsalaan. Hinnat eivät päätä huimaa: kesäkuussa menopaluumatka laivalla ja bussilla Eckeröstä Uppsalaan oli tarjouksessa viiden euron hintaan. Normaalihinta menopaluulle vaihtelee sesongin mukaan kuudesta kahdeksaan euroon.

Laivayhteys näyttäisi olevan ruotsalaisten suosiossa juhlimiskohteena. Moni ei taida Eckerön päässä käydä edes maissa. Itse laivalla juhlimista ei niin huomaa, mitä nyt iloisia snapsilauluja kaikuu ravintoloissa, mutta täydessä bussissa ruotsalainen örvellysturismi käy jo vähän hermoille. Ei ehkä ollut paras mahdollinen idea matkustaa Uppsalan suuntaan juuri perjantai-iltana. Jos ei siis ole kiinnostunut kännisistä ruotsalaisista kulttuurinähtävyytenä, niin kannattaa huomioida asia matkustusajankohtaa valitessaan.

Uppsalassa voi sitten käydä ihailemassa esimerkiksi komeaa keskiaikaista tuomiokirkkoa, hempeän vaaleanpunaista linnaa ja viikinkiaikaisia hautakumpuja.

Etukäteisvaraukset laiva-bussimatkalle eivät liene tarpeen. Tämän voi päätellä siitäkin, että Eckerölinjen on tehnyt varaamisen hyvin vaikeaksi. Paitsi, ettei online-varauslomake toimi kuin ruotsiksi, niin sen kautta ei saa laivabussiyhdistelmää ylipäänsä varattua. Henkilökohtaisempaa palvelua kaipaavat ohjataan Ålandsresor-matkatoimiston puoleen. Hyvin tuon lipun silti sai satamastakin vähän ennen laivan lähtöä.

Eckerölinjenin sivusto ei ylipäänsä toimi kunnolla kuin ruotsiksi. Sieltä löytyy kyllä nimellisesti myös suomen- ja englanninkieliset osiot, mutta iso osa olennaisesta tiedosta esimerkiksi juuri bussiyhteyksien osalta on jätetty kääntämättä.

Eckerölinjenin bussit saattavat tulla varsin täyteen, ja niitä näyttäisi ainakin kesäisin menevän Uppsalan ja Grisslehamnin välillä useita. Uppsalan päästä lähtiessä ei kuitenkaan kannattane jättää bussille saapumista aivan viime tippaan, jos haluaa olla varma mahtumisesta mukaan.

Voi myös olla, että oman auton kanssa matkustavien on syytä tehdä varaus etukäteen.

Eckerölinjenin autolauttayhteys Eckerön ja Grisslehamnin välillä on joka tapauksessa kätevä ja edullinen tapa yhdistää samaan reissuun vierailut Ahvenanmaalla ja Uppsalassa. Laivayhteys täytti kesäkuussa jo pyöreät 50 vuotta, joten tuskin se ihan äkkiä tulevaisuudessakaan lakkaa kulkemasta.

Kuvassa yllä on asuntolaivoja Fyris-joella Uppsalassa. Alla taas on kuva Eckerölinjen-varustamon M/S Eckerö -autolautasta Eckerön satamassa Ahvenanmaalla. Ruotsalaiset katselevat laivan purkamista kannelta ilman aikomustakaan käydä maissa. Kuvat on otettu 19. ja 21.6.2010 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Kingis kinuski-keksistä jää laimea jälkimaku

Niko Lipsanen — Tue, 20 Jul 2010 13:14:25 +0000

Perinteinen kingis ja siitä joskus myynnissä ollut suklaisempi ja vähän isompi extraversio ovat aina olleet jäätelöpuikoista suosikkieni joukossa. Kuten niin monista muistakin suosituista makupaloista, myös Kingiksestä on tehty muokattuja versioita. Onhan sitä niillekin annettava tilaisuus ja kokeiltava.

Ostin lähi-Alepasta Kingis kinuski-keksi -jäätelöpuikon. Ei pahaa, mutta ei se nyt niin erityisen hyvääkään ole. Kinuskia on jäätelön kuoressa ja sydämenä tikun ympärillä, keksiä taas makuna itse jäätelössä ja murusina puikon pinnalla. Potkua kuitenkin puuttuu.

Ensimaku on laimea, jäätelöä syödessä maku on melko laimea, mutta jälkimaku on aivan erityisen laimea.

Ehkä se olisi vaan uskottava, että jäätelöpuikossa pitää olla suklaata. Ei tule mieleeni oikeastaan mitään suklaata jäätelöpuikkoa, joka pärjäisi lähellekään suklaisemmille kilpakumppaneilleen. Voisi ehkä kuvitella, että joku mehujäinen kuorrute jäätelön päällä voisi mennä oikein kovalla helteellä, mutta ainakaan tänä kesänä ei olla vielä sellaisiin hellelukemiin päästy.

Mielelläänhän tuonkin tietysti söi, mutta jos tarjolla on myös perinteistä versiota, niin tuskinpa tulee ostettua uudestaan.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Marketanpuisto ja Espoon tuulimylly

Niko Lipsanen — Wed, 14 Jul 2010 01:38:31 +0000

Sain kuulla, että Espoossa on tuulimylly, ja löytyipä siitä googlettamalla valokuvakin. Sijaintipaikaksi oli merkitty Marketanpuisto. En ollut sellaisesta paikasta ennen kuullutkaan, mutta Järvenperässä Kehä III:n varrelta sen piti löytymän. En jäänyt selvittämään sen enempää, vaan lähdimme siskoni kanssa paikan päällä tuota nähtävyyttä katsomaan.

Vähän pettymys se sitten kuitenkin oli. Luulin, että se olisi ollut jokin historiallinen mylly, joka on seisonut paikallaan jostakin viime vuosisadalta. Kyseessä oli kuitenkin lasten leikkikentän viereen piha- ja puistorakentamisen näyttelyn koristeeksi pystytetty viritelmä. Sellaiseksi se ei tosin ollut lainkaan paha.

Olisihan tuon voinut arvatakin, jos olisi vieraillut Marketanpuiston nettisivuilla ennen lähtöä. Toisaalta ehkä hyväkin, etten vieraillut, koska silloin tuonne tuskin olisi tullut lähdettyä lainkaan. Nyt tuli sekin paikka vierailtua, ja vaikkei se ehkä kaikkein kiinnostavinta ole, mitä edes Espoosta löytyy, niin maantieteilijän silmin on mielenkiintoista tarkastella vähän tylsempiäkin paikkoja.

Se, että Marketanpuisto on minun mielestäni tylsä kohde johtunee kuitenkin lähinnä siitä, että en kuulu kohderyhmään. Eihän minulla ole puutarhaakaan. Ja varmaan tuolla saa jonkin aikaa vietettyä lapsienkin kanssa, jos sattuu sellaisia olemaan.

Myyntinäyttelyalueen lisäksi Marketanpuistossa näyttäisi olevan kahvila ja hostelli Margreteberg (puiston nimi on ruotsiksi Margretebergs Park). Niiden palveluja emme tulleet testanneeksi.

Kuvat on otettu jo toukokuun puolenvälin tienoilla, minkä näkee ainakin puiden lehtien pienuudesta.

» 20 valokuvaa Marketanpuistosta

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Laajakaista: Welho versus Sonera

Niko Lipsanen — Wed, 07 Jul 2010 01:48:09 +0000

Minulla oli aikaisemmin vuosia Welhon laajakaista. Keväällä vaihdoimme kuitenkin Soneran asiakkaiksi. Syynä ei kuitenkaan ollut mikään erityinen tyytymättömyys Welhon palveluita kohtaan, vaan se, että Sonera teki paremman tarjouksen.

Taustalla vaikutti toki myös se, että Sonerasta jäi myönteinen mielikuva jo toissa syksynä rivakasti edenneen kaapelityömaan ansiosta. Verrattuna muihin tällä kadulla kokemiini työmaihin homma sujui todella hienosti.

Soneran laajakaista on nyt ollut meillä käytössä noin kuukauden. Olen ollut pääosin palveluun tyytyväinen. Vertailen tässä artikkelissa Welhon ja Soneran laajakaistapalveluita kokemuksieni perusteella.

Osiot: Hinta Nopeus Asennus Modeemi Asiakaspalvelu Yhteenveto

Hinta. Tärkein syy laajakaistaliittymän vaihtamiseen oli hinta. Sonera tarjous 10 megan nettiyhteydestä oli, että ensimmäinen vuosi maksaa kympin kuussa. Toisena vuonna kuukausimaksu nousee 20 euroon. Liittymään on sitouduttava tämän kahden vuoden ajaksi (jos muuttaa alueelle, johon liittymää ei ole saatavilla, niin sitten tilauksen voi perua). Welholta meillä oli ollut käytössä kahden ja viiden megan yhteyksiä, ja hinta oli korkeampi. Saimme siis enemmän nopeutta halvemmalla hinnalla.

Welhokin on uusinut nopeuksiaan – hitain liittymä on nykyään tuon 10 megaa. Vanhoille asiakkaille nopeuksia ei kuitenkaan nostettu automaattisesti, vaan asiasta piti erikseen sopia. Tämä helpotti siirtymistä, koska Welholla pysyminenkin olisi vaatinut sopimuksen neuvottelemista uusiksi. Silloin ei ole iso kynnys vaihtaa samantien yhtiötäkin.

Irtisanoin Welhon vasta kun Soneran liittymä oli jo asennettu. Jos olisin ottanut yhteyttä aiemmin, olisivat he varmaankin tehneet vastatarjouksen. Uuden liittymän asentanut asentaja kertoi, että ovat kuulemma tarjonneet vastaavaa liittymää samoin ehdoin kuin Sonerakin. Tosin kyseessä lienee 10 megan Welho S -liittymä, joka ei ole sisällöltään aivan vastaava Soneran tarjouksen kanssa.

En tiedä, kuinka kauan tarjous on vielä voimassa. Aikaisemmin Sonera mainosti sitä sivuillaan isommin. Nyt siellä tarjotaan ensisijaisesti kalliimpaa 24 megabitin liittymää. Tämä halvempikin tarjous löytyy edelleen, mutta vaatii oikealle sivulle päätymistä.

Nopeus. Jos tätä Soneran tarjousliittymää (Laajakaista Extra) vertaa 10 megan Welho S -liittymään, niin merkittävin ero on paluusuunnan nopeus. Welholla paluusuunta, eli siirto koneelta verkkoon päin, toimii vaivaisen yhden megan nopeudella. Soneralla paluunopeus on sentään kaksi megaa. Tämä on mielestäni oleellinen ero, joka olisi varmaan kallistanut valinnan Soneran puolelle siinäkin tapauksessa, että Welho olisi tarjonnut S-liittymäänsä samaan hintaan.

Luvattu nopeus vaikuttaisi toteutuvan myös käytännössä, jopa ylikin. Nopeustesti antoi juuri tulokseksi 11,03 Mt/s, ja paluusuuntaan 1,99 Mt/s. Olen testannut nopeuden useamman kerran, ja se on aina ollut aivan 10 megabitin tuntumassa ja nyt toistamiseen vähän ylikin. Myös paluusuunnan nopeus on pitänyt hyvin paikkansa.

Testasin aikaisemmin välillä Welhonkin nopeuksia, ja varsin hyvin nekin toteutuivat. Luvatun nopeuden yli en kuitenkaan muista Welholla koskaan päässeeni.

Asennus. Laajakaistaliittymän asennuksessa Welho on vahvoilla. Liittymä avattiin heti tilattaessa, ja kun modeemin kytki kotona linjaan, se toimi samantien.

Soneralla asennus piti erikseen sopia ja olla kotona paikalla asentajan tullessa. Ensimmäisellä yrittämällä asentaja ei edes tullut, vaan minun piti soittaa perään. Oli kuulemma jäänyt koko tilaus matkalla jonnekin matkan varrelle, vaikka tiedot kyllä löytyivät. Sovittiin siis uusi päivämäärä. Modeemi tuli postissa, ja sovittuna päivänä asentajakin (tosin yli tunnin ilmoitetusta aikaikkunasta myöhässä).

Kun asentaja sitten tuli, opastin hänet taloyhtiön kellariin, missä hän teki tarvittavat asennustoimenpiteet. Siihen ei kauan mennyt, ja sen jälkeen testasimme vielä asunnossa, että yhteys toimi. Ja toimihan se. Asentaja oli mukava ja puhelias heppu, joten aikatauluongelmista huolimatta hommasta jäi lopulta varsin hyvä mieli.

Kannatti kuitenkin lukea tilausvahvistuksen liitteenä lähetetyt toimitusehdot. Niissä, tarkemmin kohdassa 4.3, sanotaan:

Mikäli viestintäpalvelun toimitus on viivästynyt, asiakkaalla on oikeus vakiokorvaukseen. Vakiokorvauksen määrä on 15 euroa kultakin alkavalta viivästysviikolta, kuitenkin yhteensä enintään 120 euroa.

Kyselin tämän perään, kun sovin uutta toimitusaikaa liittymälle ensimmäisen yrityksen epäonnistuttua. Lupasivat hyvittää tuon 15 euroa, mikä tarkoittanee sitä, että ensimmäiset puolitoista kuukautta saa surffailla ilmaiseksi. Oma-aloitteisesti eivät kuitenkaan tarjonneet, vaan tuota piti osata itse vaatia.

Modeemi. Soneran liittymän mukana toimitettiin Telewell TW-EA510 ADSL -modeemireititin. Siinä on liittymät neljälle eri ethernet-piuhalle (kaksi palomuurin takana, kaksi sillattua) sekä langaton WLAN-yhteys. Welhon liittymän mukana tulleessa Thomson TCW710 WLAN-modeemissa ei ollut kuin yksi ethernet-paikka. Eipä tosin ole ollut useammalle tarvettakaan, kun on se langatonkin yhteys.

Jos itse liittymän asennus sujui Welholla helpommin, niin modeemin asetuksissa Sonera veti pidemmän korren. Welhon modeemin asetuksiin ei päässyt käsiksi kuin Internet Explorer -selaimella, joten voidakseni ylipäänsä muuttaa niitä oli minun lainattava läppäri, johon oli asennettu Windows. Soneran modeemin asennus toimi oikein hyvin Ubuntun ja Operan yhdistelmällä, ja vaikutti muutenkin selkeämmältä hahmottaa.

Siitä, kun Welhon WLAN-modeemin hankimme, on kuitenkin jo melkein kolme vuotta (sitä ennen meillä oli lankamodeemi). Onhan se mahdollista, että sielläkin on modeemin asennuskäyttöliittymää sen jälkeen paranneltu.

Soneran toimittama modeemi kuitenkin käynnistyy hitaammin kuin Welhon. Minulla on tietokone ja modeemi saman katkaisimellisen jatkojohdon perässä. Kun laitan virran ja käynnistän koneen, on nettiyhteyden muodostumista yleensä odotettava vielä hetki. Joskus pitää verkkoyhteyskuvakkeesta sammuttaa ja käynnistää yhteys, että sen saa ylipäänsä toimimaan.

Welhon yhteys toimi tässä suhteessa luotettavammin, ja vaikka modeemi ei aina ehtinytkään Ubuntun nopean käynnistymisen vauhtiin, niin nopeammin linja kuitenkin avautui kuin Soneralla (tosin ei se Sonerankaan kanssa ole kiinni kuin sekunneista).

Vertailua tosin vaikeuttaa se, että Soneran modeemi on minulla kytketty koneeseen ethernet-piuhalla, kun taas Welhoa käytin pöytäkoneeltakin langattomasti. Kokeilin testin vuoksi myös Soneraa langattomasti, mutta se ei avautunut yhtään sen nopeammin.

Kännykällä (Nokia E71) selatessani minulla on välillä ongelmia tavoittaa Soneran modeemin WLAN-signaalia. Vaikka se useimmiten löytyykin ongelmitta, niin välillä täytyy hakea useampaan kertaan tai jopa vaihtaa paikkaa, jotta signaali löytyy. Welhon kanssa tällaista ongelmaa ei esiintynyt. On tosin mahdollista, että ero johtuu modeemien eri sijoituspaikoista asunnossa (Soneran modeemi on tasolla seinän vieressä, Welhon modeemi oli ylhäällä lähes katonrajassa).

Asiakaspalvelu. Olen soittanut Soneran puhelinpalveluun vain kerran. Silloin minun ei tarvinnut jonottaa lainkaan, vaan puheluun vastattiin heti. Yhden puhelun perusteella on kuitenkin mahdotonta sanoa, kuinka edustava tämä kokemus oli.

Welhonkin puhelinpalvelu oli muistaakseni yleensä aika ripeä. Odotteluaika taisi olla usein jossakin kymmenen minuutin tienoilla, mikä lienee kohtuullista nykyaikana. Ei minun tosin sinnekään kovin usein tarvinnut soitella. Nettiyhteys toimi hyvin, joten ei ollut asiaa soitella.

Welhon laskutuksessa oli se mukava puoli, että jos laskun unohti maksaa (kuten joskus pääsi käymään), niin ensimmäisen muistutuksen sai kaupan päälle ilman lisämaksuja. Unohduksesta ei siis rankaistu.

Soneran lasku tulee ilmeisesti sähköisenä, mikä onkin oikein hyvä asia. Sähköinen lasku ei katoakaan yhtä helposti kuin paperinen, jollaiset tulee tökättyä milloin mihinkin. En tiedä, olisiko laskun Welholtakin saanut halutessaan sähköisenä, sillä en tullut koskaan kysyneeksi. Soneralta ei ole vielä yhtään laskua tullut, joten tämän enempää en heidän laskutuksestaan osaa sanoa.

Yhteenveto. Welho päihittää Soneran liittymän asennuksen helppoudessa ja nopeudessa sekä WLAN-modeemin signaalin tavoitettavuudessa. Sonera taas päihittää Welhon laajakaistan paluusuunnan nopeudessa ja WLAN-asetusten käytettävyydessä. Myös hinnaltaan Soneran tarjous on parempi, mutta ilmeisesti samanhintaisen tarjouksen olisi saanut tingattua myös Welholta.

Erot ovat loppujen lopuksi aika pieniä, mutta ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että olen tyytyväinen liittymän vaihtoon. Jos mieli muuttuu, niin kerron siitä täällä blogissa.

Kuvassa ovat Soneran ja Welhon logot.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Vanjärven rantamaisemia

Niko Lipsanen — Fri, 02 Jul 2010 01:14:39 +0000

Vanjärvi on nykyisen Turkin suurin järvi. Se on kuitenkin ollut aikaisemmin niin rautakautisen Urartun valtakunnan ja sittemmin armenialaisten ydinalueita. Jälkimmäiset jättivät järven rannoille ja saarille useita hienoja kirkkoja ja luostareita.

Tässä kuvasarjassa ei kuitenkaan ole kyseessä se Vanjärvi (eikä myöskään Sevanjärvi). Vanjärvi on myös kylä ja järvi Vihdissä. Pitihän se käydä katsomassa jo ihan nimenkin takia, kun ei tuolla kuuluisammalla Vanjärvellä ole vielä tullut käytyä.

Hienot maisemat siellä Vihdinkin Vanjärvellä on, vaikkei rannoilla vanhoja luostareita olekaan. Merkittävä lintujärvi se kuitenkin on, varmaankin mataluutensa ja ruovikkoisuutensa ansiosta. Sellaisestahan linnut usein pitävät.

Alla on vielä pari kuvaa lisää Vanjärven rannoilta.

Kuten viimeisestä kuvasta näkyy, niin on siellä rannoilla myös hevosia.

Otin oheiset valokuvat Vihdin Vanjärveltä 8.6.2010 (kuvien lisenssi).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Pikku prinssi ja maantieteilijä

Niko Lipsanen — Tue, 29 Jun 2010 15:59:30 +0000

Tänään on kulunut 110 vuotta lentäjäkirjailija Antoine de Saint-Exupéryn syntymästä. En olisi tosin asiaa mitenkään havainnut, jos Google ei olisi sen kunniaksi muuttanut logoaan Pikku prinssi -teemaiseksi.

Pikku Prinssi (Le Petit Prince, 1943) on Saint-Exupéryn tunnetuin teos, ja on se itsellänikin hyllyssä (monien muiden ranskaa opiskelleiden tavoin tietysti alkukielellä). Maantieteilijän kannalta mielenkiintoista on myös se, että matkatessaan tähdeltä toiselle hän tapaa – ainoana tiedeyhteisön edustajana – myös maantieteilijän.

Se, mitä maantieteilijä kertoo Pikku prinssille maantieteestä, särähtää kuitenkin maantieteilijän korvaan:

Les géographies, dit le géographe, sont les livres les plus sérieux de tous les livres. Elles ne se démodent jamais. Il est très rare qu’une montagne change de place. Il est très rare qu’un océan se vide de son eau. Nous écrivons des choses éternelles.

Maantieteen kirjat eivät vanhene koskaan, sillä niissä kirjoitetaan ikuisista asioista (maantieteilijän mukaan on kovin harvinaista, että vuori vaihtaisi paikkaa tai, että valtameri tyhjentyisi vedestä).

Näinhän asia ei tietystikään ole. Jokainen, joka on lukenut vaikkapa vanhoja maantiedon koulukirjoja tietää, että niiden sisältö vanhenee varsin nopeasti.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Saint-Exupéry olisi tuntenut maantiedettä. Itse asiassa, ainakin maantieteilijä Edmunds V. Bunksen mukaan, hän oli varsin hyvin perillä aikansa maantieteestä. Kyseessä oli ennemminkin kritiikki tuonaikaista maantiedettä kohtaan.

Lennolla Ranskasta Casablancaan Saint-Exupéryn piti tehdä useampiakin välilaskuja Espanjaan. Vaikka kartanpiirtäjien mielestä Ebro-joki saattaisikin olla tärkeä, niin hänelle oja pellolla, jolle hän oli aikeissa laskeutua, oli tärkeämpi. Ja vaikka kartalla niitty olisikin tyhjä, niin tosiasiassa siellä saattoi olla vaikka lampaita.

Lentäjän näkökulmasta karttoihin oli siis merkitty vääriä, ”ikuisia” asioita, vaikka muuttuvan maailman ilmiöt olisivat olleet paljon tärkeämpiä. Tämän vuoksi Saint-Exupéry laittoi maantieteilijän puhumaan niin omituisia, kun Pikku prinssi vieraili hänen tähdellään.

Maantieteessä voidaan periaatteessa tarkastella mitä vain ilmiötä, joka sijaitsee jossakin. Kädenvääntö siitä, mitä maantieteessä pitäisi tutkia, on kuitenkin ollut jatkuvaa. Välillä painotetaan maantieteellistä mallintamista ja erilaisten aluejärjestelmien tutkimista, välillä taas kohdistetaan katse yksittäisiin paikkoihin ja niiden erityislaatuisuuteen.

Ei Saint-Exupéry silti halveksunut tieteellisempääkään maantiedettä. Vaikka appelsiinipuut, joita on varottava laskeuduttaessam saattavat tuntua korkeammilta kuin Sierra Nevada, niin eivät vuorten ja valtamerten sijainnit silti ole tarpeetonta tietoa lentäjällekään. Tai jos puhutaan tieteestä laajemmin, niin lienee länsimaisen tieteen ansiota, että hänellä ylipäänsä oli jonkinlainen lentävä laite allaan.

Maantieteessä ei kuitenkaan koskaan päästä yli siitä, että Maan pinta, jota maantieteilijät noin pääsääntöisesti tutkivat, koostuu paikoista, joilla on erilaisia ominaisuuksia ja merkityksiä. Siksi tarvitaan paitsi yleisiä teemoja mallintavaa, myös paikkojen omalaatuisuutta tutkivaa maantiedettä.

Bunkse sanoo asian hieman koukeroisesti vaatimalla, että humanististen maantieteilijöiden tehtävä on ilmaista, säilyttää ja jalostaa näkymättömiä siteitä, jotka yhden asian toiseen tietyllä tavalla ja tietyssä paikassa.

Sivusin samaa teemaa aikaisemmin tässä blogissa kirjoittaessani paikkojen mielenkiintoisuudesta. Tämän kirjoituksen sisällön olen keskeisiltä osiltaan julkaissut aikaisemmin maantieteen opiskelijoiden Mantu-lehden numerossa 4/1998 (tähän blogikirjoitukseen muotoilin tekstin uusiksi).

Viittaamani Bunksen artikkeli on julkaistu otsikolla ”Saint-Exupéry’s Geography Lesson” Annals of the Association of American Geographers -lehden numerossa 80: 1 (1990). Bunksen viittaamat kohdat Saint-Exupéryn lennoilta ovat peräisin tämän romaanista ”Yölento” (Vol de nuit, 1931).

Kuvassa on Googlen Pikku prinssi -aiheinen logo 29.6.2010.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Ahvenanmaalla matkailemisesta

Niko Lipsanen — Sun, 13 Jun 2010 00:10:09 +0000

Ahvenanmaa on nyt alkukesästä kovasti mainostanut itseään matkailukohteena. En ole kuitenkaan mainonnan uhri, vaan päätin matkustaa sinne jo ennen kuin näin noita mainoksia. Aikaisemmin en ole Ahvenanmaalla käynyt.

Varsinaisena kohteenani on itse asiassa Uppsala, missä sielläkään en ole ennen käynyt. Sinne pääsee kuitenkin helposti Ahvenanmaan kautta, ja matkalla on hyvä tilaisuus kierrellä vähän sielläkin. Menomatkan teen yksinäni, paluusuuntaan matkustan Marin ja yhden hänen ystävänsä kanssa. Ahvenanmaalle jää kumpaankin suuntaan aikaa noin päivän verran.

Näkemisen arvoisia kohteita Ahvenanmaalla lienevät ainakin vanhat kivikirkot. Maarianhaminan ja Eckerön satamien väliin jäävät Hammarlandin ja Eckerön kirkot, joten niissä varmaan ainakin käyn. Jomalan kirkko lähellä Maarianhaminaa lienee myös vierailemisen arvoinen, sillä onhan se mahdollisesti Suomen vanhin kirkko.

Olisi siellä sitten pari rauniolinnaakin, Kastelholma ja Bomarsund. Saa nähdä, ehtisikö myös niissä vierailemaan. Saaristosta löytyisi lisääkin mielenkiintoisia kohteita, mutta nyt on tarkoitus pysytellä lähinnä pääsaarella.

Olen kuullut, että saaristolaiset olisivat erityisen innokkaita matkailijoiden rahojen perään. Onkohan pääsaarella samanlainen meininki? Ainakin, kun luin saaristolauttojen aikatauluja, niin hinnoittelusta jäi varsin raadollinen kuva. Henkilöautolla reissu mantereelta Ahvenanmaalle maksaisi 150 euroa, asuntovaunun kanssa tai asuntoautolla peräti 500 euroa. Tuollainen kuulostaa jo pahasti rahastukselta.

Halvemmalla tosin pääsee, jos yöpyy matkalla, ja jatkolautalle pääsee ilmaiseksi, jos on esittää kuitti kolmelta maksetulta yöpymiseltä saaristokunnassa. Ja henkilömaksuja ei sentään ole, joten hinnat koskevat vain ajoneuvojen kanssa matkustavia.

Tuo ei valitettavasti ole ainoa esimerkki. Kun hain tietoa Ahvenanmaan vaellusreiteistä, päädyin Vaellusnetin keskusteluun, jossa kerrottiin muun muassa luontoon leiriytymisen mahdottomuudesta. Ahvenanmaalla ei ole samanlaisia jokamiehenoikeuksia kuin mantereella. Tämäkin haiskahtaa kovasti lähinnä paikallisen matkailuelinkeinon pönkittämiseltä.

Nämä esimerkit eivät sinänsä koske minua. En matkusta autolla enkä käytä saaristolauttoja. Tarkoituksenani ei ole leiriytyä (tai edes yöpyä) Ahvenanmaalla. Siitä huolimatta tuollainen kynimismentaliteetti häiritsee. Siitä jää sellainen kuva, että matkailijaa yritetään rokottaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Pitääköhän tuonne ottaa omat eväätkin mukaan? Jos ei muuten, niin ehkä jotakin aamupalaa. Laiva saapuu Maarianhaminaan kuitenkin jo puoli viiden aikaan, joten kovin paljon palveluja ei liene silloin auki. Åland-esitteessä tosin kuvaillaan Maarianhaminaa ”taskukokoiseksi viihdemetropoliksi”, jollaisen varmaan voisi kuvitella sykkivän vuorokauden ympäri, mutta valitettavasti vain heinäkuussa. Minä olen kuitenkin menossa sinne jo kesäkuun puolella.

Maantieteilijää nyrsii sekin, ettei Visit Åland -sivuston esitesivuilla ole ladattavissa eikä tilattavissakaan kunnollista karttaa. Varmaan haluavat, että sellainenkin pitää ostaa erikseen. Yleisesitteessä on aukeamakartta, mutta se ei ole kovin kummoinen. Useimmat muut länsimaiset matkailualueet tarjoavat matkailijoille huomattavasti parempia karttoja.

Esitteiden tilaussivulla on erikoinen ratkaisu: pudotusvalikossa maiden nimet ovat suomeksi, mutta ne on aakkostettu ilmeisesti englanniksi. Suomi löytyi siis Fidžin ja Ranskan välistä. Suomenkielisillä sivuilla nyt varmaan kuitenkin käy pääasiassa suomalaisia, joten ehkä Suomen olisi voinut nostaa vähän selkeämmin esiin (ja vaikka Ruotsinkin, asuuhan sielläkin suomalaisia). Ainakaan ei pitäisi aakkostaa nimiä eri kielellä kuin millä ne on kirjoitettu.

Tuo nyt ei kuitenkaan varmaan ollut suoranaista kiusantekoa, sillä vastaavia virheitähän on kaikenlaisissa verkkopalveluissa vaikka kuinka paljon.

Myöskään Eckerön ja Grisslehamnin välillä liikennöivän Eckerölinjen-varustamon sivut eivät ansaitse kiitosta. Suomeksi ja englanniksi löytyy jotakin mainosluonteista esittelyä, mutta kaikki vähänkään olennaisempi tieto on vain ruotsiksi, ja silloinkin sekavasti. Mikäli ymmärsin oikein, niin sivuilta löytyvän (ruotsinkielisen) tilausjärjestelmän avulla voi kyllä ostaa laivamatkan. Jos kuitenkin haluaa laiva-bussiyhdistelmän Uppsalaan asti, niin silloin lippu pitää hankkia lipputiskiltä tai bussikuskilta. Onko tuollaisessa nyt sitten jotain järkeä?

Eckerölinjenin hinnat vaikuttavat kuitenkin sen verran edullisilta, että ainakaan niistä ei jää rahastuksen makua suuhun. Kaikki ei ole kallista Ahvenanmaallakaan.

Yleensä matkailusivustoja lukiessa kohteena oleva alue alkaa kiinnostaa enemmän. Ahvenanmaan tapauksessa kävi täysin päinvastoin. Olen minä silti sinne menossa. Yritän karistaa ennakkoluuloni ja antaa ahvenanmaalaisille tilaisuuden yllättää minut myönteisesti.

Kuvassa on Ahvenanmaan matkailumainos helsinkiläisen bussin kyljessä. Otin kuvan 9.6.2010.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Matee ja sen hauduttaminen

Niko Lipsanen — Fri, 04 Jun 2010 00:56:19 +0000

Matee, tai mate, on eteläamerikkalainen teentapainen juoma, joka on hyvin suosittu Argentiinassa, Uruguayssa, Paraguayssa ja eteläisessä Brasiliassa. Se valmistetaan orjanlaakereiden sukuun kuuluvan Ilex paraguariensis -puun lehdistä. Espanjaksi, ja myös englanniksi, juomaa kutsutaan usein nimellä yerba mate (”yerba” tarkoittaa yrttiä).

Kyseessä ei siis ole varsinainen tee, vaikka juoma muistuttaakin vihreää teetä. Mateen maku on karvas, eikä se siten ole kaikkien mieleen. Kuten teetä, myös mateeta saa maustettuna, jolloin maun karvaus peittyy. Jotkut lisääväät mateeseensa myös sokeria tai hunajaa.

Perinteinen tapa juoda mateeta on käyttää varta vasten tähän tarkoitukseen suunniteltua pientä kuppia. Kuppiin laitetaan mateeta noin kaksi kolmannesta sen tilavuudesta, ja sitten se täytetään kuumalla vedellä (joissakin ohjeissa ensin kylmällä, ja sitten vasta kuumalla). Kupista se juodaan bombilla-pillillä, ja juomisen jälkeen kuppi täytetään uudestaan kuumalla vedellä.

Mateen hauduttaminen perinteiseen tapaan on taitolaji. Kannattaa lukea esimerkiksi englanninkielisen Wikipedian selostus aiheesta. Todennäköisesti oikeaoppisen mateenvalmistuksen oppiminen kuitenkin edellyttää, että joku asian osaava sen henkilökohtaisesti opettaa, mieluiten paikan päällä Argentiinassa tai jossakin siellä päin.

Mateen voi kuitenkin valmistaa myös teen tapaan, ja tapa on yleistymässä myös Etelä-Amerikassa. Argentiinalaiset kutsuvat tällaista juomaa nimellä mate cocido eli keitetty matee. Mateeta saakin nykyisin jopa teepusseihin pakattuna.

Teen tapaan valmistettaessakin mateeta tarvitsee samaa vesimäärä kohti enemmän kuin teetä. Omaan makuuni noin kaksin- tai kolminkertainen määrä teehen verrattuna siihen, mitä laittaisin teenlehtiä, on sopiva. Haudutuksen kestokin on pidempi, ~~kymmenestä viiteentoista minuuttia~~ varttitunnista tuntiin, vaikka monen pussin kyljessä ohjeistetaankin lyhyempiä aikoja.

Myös mate cocido -juomaa valmistettaessa lehdet voi käyttää useampaan kertaan, mutta mukaan täytyy lisätä reilusti myös uusia lehtiä. Täysin samoista lehdistä toinen haudutus on turhan laimea. Lehdet eivät myöskään saa kuivua haudutusten välillä, vaan silloin ne pitää vaihtaa kokonaan uusiin.

Riippuen siitä, mitä mateeta ostaa, saattaa lehtien mukana olla paljon ohutta pölyä. Se lisää maun karvautta, eikä ole lainkaan huono ajatus ensin huuhdella pahimmat pois pitäen teesihtiä kylmän veden alla. Joistakin mateelaaduista, kuten vaikkapa Forsmanin maustetuista mateeista, ohuimmat pölyt on pääosin suodatettu jo valmiiksi pois.

Mateesta on vihreän lisäksi olemassa myös musta versio. Toisin kuin teessä, mustaa versiota ei valmisteta fermentoimalla, vaan paahtamalla. Paahdettu matee ei ole yhtä karvasta kuin vihreä, ja itse ainakin pidän siitä enemmän. Mustaa mateeta vain on valitettavan vaikea ostaa mistään. Sitä on ollut ainakin Parhialan valikoimissa Hakaniemen hallissa, mutta viime aikoina en ole nähnyt sitä sielläkään.

Sanovat myös, että paahdettu musta matee olisi erityisen hyvää krapulaan. Omaa kokemusta siitä minulla ei ole, koska minulla ei ole tapana saada krapulaa.

Mateessa on runsaasti kofeiinia, ja se on siten varsin piristävä juoma (joissakin lähteissä mateen kofeiinia kutsutaan mateiiniksi). Se on siis varsin soveltuva iltajuoma, jos haluaa valvoa yöllä. Juuri nukkumaanmenon alla se ei kuitenkaan liene paras mahdollinen vaihtoehto.

Mateesta on artikkeli myös suomenkielisessä Wikipediassa. Kepan Kumppani-lehdessä kerrotaan lyhyesti mateenjuonnin sosiaalisesta puolesta.

Mateeta kehutaan myös laihdutus- ja terveysjuomaksi. En ota kantaa. Aiheesta kirjoittavat esimerkiksi MTV3 ja Aamulehti. Mateeta on maisteltu myös Ulkosuomalaiset-sivuston toimituksessa.

Maustetuista mateeista on sanottava vielä sen verran, että Forsmanin mansikkamate on yllättävän hyvää. Mari taas tykkää etenkin sitruunaruoholla maustetusta versiosta. Ja jos ostaa maustamatonta mateeta, niin voi kokeilla erilaisia mausteita itsekin.

Kuvassa on kolme erilaista mateepakettia: Kraus Grasshopperin maustamaton Organic Yerba Mate, mintulla ja sitruunalla maustettu Yerba Mate Campesino Menta Limon, sekä etualalla Forsman Tea Mate Mansikka (kuva suurempana).

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Itä-Karibia: Saarten väliset laivayhteydet

Niko Lipsanen — Tue, 18 May 2010 09:48:34 +0000

Itä-Karibialla liikkumisessa on periaatteessa samat vaihtoehdot kuin sinne matkustamisessakin: lentokone ja laiva. Erona on kuitenkin se, että saarten välillä laiva on huomattavasti varteenotettavampi vaihtoehto kuin Atlanttia ylitettäessä.

Yleensä, jos laivayhteys on saatavilla, kannattaa käyttää sitä. Se on todennäköisesti sekä edullisempi että luotettavampi vaihtoehto kuin lentäminen, eikä aina edes kauheasti hitaampi. Aina laivaa tai venettä ei kuitenkaan ole, vaan jotkin välit on pakko lentää. Lisäksi joidenkin saarten väleillä yhteyksiä on sen verran harvoin, että niihin osuminen vaatii hyvää suunnittelua.

Tässä artikkelissa kirjoitan Itä-Karibian saarten välisistä laiva- ja lauttayhteyksistä:

Artikkelissa mainitut saaret voi paikantaa piirtämästäni Itä-Karibian kartasta.

Guadeloupe, Dominica, Martinique ja St. Lucia. Parhaiten yhteydet toimivat saariketjun keskivälissä sijaitsevien saarten välillä: Guadeloupe, Dominica, Martinique ja Saint Lucia on kytketty toisiinsa L’Express des îles -yhtiön nopeilla katamaraanialuksilla. Kaikille väleille yhteyksiä ei ole joka päivä, mutta useampi viikossa kuitenkin.

Katamaraanit vetävät sen verran paljon matkustajia, että lippujen ostaminen kovin paljon ennakkoon ei ole tarpeellista. Joulun ja isojen tapahtumien, kuten karnevaalien, aikaan se saattaa kuitenkin olla hyvä ajatus, koska silloin paikallisia on enemmän liikkeellä.

Aivan päiväntarkkoja aikatauluja ei kuitenkaan kannata kovin paljon etukäteen suunnitella. Vaikka aikataulut ovatkin yhtiön sivuilla näkyvissä usean kuukauden eteenpäin, niin niihin tulee usein muutoksia. Yhteys ei välttämättä toteudukaan juuri suunniteltuna päivänä. Ihan viime tipassa niitä ei kuitenkaan ole tapana muutella, joten paria viikkoa aikaisemmin tarkastetut yhteydet varmasti kulkevat niinä aikoina, kun on aikataulutettukin.

Muitakin laivayhtiöitä tulee ja menee. Tällä hetkellä esimerkiksi Caribbean Spirit esittelee kotisivuillaan yhteyksiä Guadeloupelta Marie-Galantelle, Seintseille (Les Saintes) ja Dominicalle. Dominicalla satamana on pääkaupungin sijaan pohjoisessa sijaitseva Portsmouth. Tällä hetkellä aikataulusta ei kuitenkaan löydy yhteyksiä Dominicalle, mutta kannattaa joka tapauksessa seurata asiaa.

Brudey Frères tarjosi aikaisemmin matkoja Guadeloupelta Marie-Galantelle, Seintseille ja Martiniquelle, mutta näyttää sittemmin keskittyneen Seintsien liikenteeseen. Muutama vuosi sitten saarten välillä kulki myös yöautolautta Smyrill, mutta se on jo lopettanut toimintansa. Sama koskee nopeilla laivoilla liikennöinyttä Caribbean Ferries -yhtiötä.

Eteläiset Windward-saaret. Itä-Karibian eteläisemmissä osissa laivayhteyksiä onkin sitten huomattavasti vähemmän. Asiaan saattaa kuitenkin tulla parannus, jos grenadalainen Bedy Ocean Line saa liikenteen käynnistettyä. Yhtiöllä on suunnitelmissaan kytkeä Barbados, Saint Lucia, Saint Vincent, Grenada ja Trinidad toisiinsa säännöllisin meriyhteyksin. Alunperin tarkoitus oli ilmeisesti toteuttaa yhteydet nopeilla katamaraaneilla, mutta nyt suunnitelmissa on käyttää hitaampia aluksia, jotka kuljettaisivat matkustajien lisäksi myös rahtia.

Kyseisenlainen yhteys ei olisi alueella varsinainen uutuus. Suunnilleen samoja reittejä kierteli vielä kymmenisen vuotta Windward Lines -yhtiön alus. Se palvelee kuitenkin nykyisin trooppisia kaloja keinotekoisena riuttana jossakin Grenadiineilla.

Myös risteily-yhtiö easyCruise kierteli yhtenä talvena Windward-saarilla. Kyytiin sai hypätä miltä saarelta tahansa, ja jäädä pois millä vain, joten yhteyttä pystyi käyttämään myös saarten välillä matkustamiseen. Valitettavasti easyCruise on kuitenkin sittemmin jättänyt Karibian kokonaan pois risteilyohjelmastaan.

Saint Vincentin pääsaaren ja samaan valtioon kuuluvien Grenadiinien saarten välillä on melko hyvin tarjolla laivayhteyksiä. Pääsaarella sijaitsevasta Kingstownin satamasta lähimmälle Bequian saarelle kuljettavat Admiralty Transport ja Bequia Express.

Pidemmälle vievät postilaiva MV Barracuda ja yhteysalus MV Gem Star. Näiden kohteina ovat Canouan, Mayreau ja Union Island (katso The Star -lehden juttu Barracudalla matkustamisesta). Lisäksi MV Canouan Bay kulkee Kingstownin ja Canouanin väliä. Alusten aikataulut löytyvät esimerkiksi Discover SVG -sivuilta. Mustiquen saarelle pääsee MV Endeavour -aluksella (aikataulu).

Grenadiinien saariryhmän eteläisimmät saaret Carriacou ja Petit Martinique kuuluvat Grenadalle. Niiden ja Grenadan pääsaaren välillä operoi Osprey Lines. Carriacoulta pääsee Union Islandille pari kertaa viikossa vanhalla postiveneellä (MV Jaspers), joka saattaa sopivalla tuulella kulkea myös purjein. Matka ei ole pitkä, ja sen voi, huomattavasti kalliimmalla tosin, taittaa myös venetaksilla. Venetaksista saattaa käydä myös paikallisen kalastajan vene (ilmeisesti halvempi vaihtoehto).

Leeward-saaret. Itä-Karibian pohjoisreunalla, Leeward-saarilla, yhteydet saarten välillä eivät myöskään ole erityisen hyvät. Aivan lähimpien saarten välillä yhteyksiä on tarjolla, mutta ei pidemmillä matkoilla.

Antigualta pääsee Barbudalle Barbuda Express -aluksella ja Montserratille MV Fjortofilla. Muualle, kuten Guadeloupelle, Saint Kittsille tai Nevikselle, yhteyksiä ei ole.

Saint Kittsin ja Nevisin välillä on tiheät laivayhteydet. Suurin osa aluksista kulkee saarten pääkaupunkien Basseterren ja Charlestownin väliä, mutta tarjolla on myös kapeimmalta kohdalta saarten välisen salmen ylittävä Sea Bridge -autolautta.

Muille saarille ei ole säännöllisiä yhteyksiä Saint Kittsiltä, mutta läheiselle Sint Eustatiukselle (kutsutaan myös nimellä Statia) tehdään satunnaisia päiväretkiä. Esim. MV Sea Hustler on ainakin jossakin vaiheessa tehnyt Statian-retkiä sunnuntaisin.

Statia ja viereinen Saba on kytketty Aqua Manian Edge-laivoilla Sint Maartenille ja toisiinsa. Saban ja Sint Maartenin väliä pääsee kulkemaan myös sabalaisella Dawn II -aluksella.

Saint Bartsille (Saint-Barthélemy, St. Barths) pääsee kulkemaan Philipsburgista Sint Maartenin hollantilaiselta puolelta lähtevällä Great Bay Expressillä. Voyager-laivat kulkevat samaa väliä, ja tarjoavat lisäksi yhteyksiä Bartsille myös Marigot’n kaupungista saaren ranskalaiselta puolelta (ranskaksi St-Martin). Voyager järjestää päiväretkiä myös Saballe.

Marigot’sta on tiheät veneyhteydet myös viereiselle Anguillan saarelle.

Merenkäynti ja keinuminen. Koska Itä-Karibian saaret sijaitsevat Atlantin valtameren ja Karibianmeren välissä, on merenkäynti usein kovaa. Vallitseva tuulten suunta on Atlantilta päin, joten saarten Karibian-puoleisilla rannoilla meri on usein suhteellisen tyyni. Silloin, kun ei olla saarten suojissa, kyyti voi kuitenkin olla keinuvaa. Tätä ei auta yhtään se, että saarten välisiä yhteyksiä tarjoavat alukset ovat yleensä varsin pieniä.

Silloin, jos jossakin päin saaristoa riehuu isompi myrsky, on merenkäynti kovempaa pidemmälläkin. Nopeat katamaraanialukset joutuvat tällöin hidastamaan vauhtiaan. Ihan viime tippaan ei siis kannata laskea sitä, että ehtii vaihtamaan laivalta vaikkapa lentokoneeseen.

Nopeissa aluksissa vähiten keinuva paikka on aluksen takaosassa, mutta ei aivan takana. Keulaan ei kannata mennä, jos ei nauti keinumisesta.

Seuraavassa Itä-Karibia-artikkelissani kirjoitan saarten välillä lentämisestä.

Kuvassa on matkustajia Guadeloupelta lähteneen Express des îles -yhtiön katamaraanialuksen kannella.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Vorschmack on erikoinen herkku

Niko Lipsanen — Thu, 13 May 2010 22:32:11 +0000

Mari osti viime maanantaiksi purkin vorschmackia. Juhlistimme sillä sitä, että sain läskikampanjan aikana 15 kiloa painoa pois, ja palailen nyt taas normaalimpaan ruokavalioon.

Vorschmack on varsin erikoislaatuinen herkku. Ei taida kovin paljon olla sellaisia ruokalajeja, joihin laitettaisiin lihaa ja kalaa sekaisin. Vorschmackiin laitetaan. Keskeisimmät ainesosat ovat ruskistettuna jauhettu lampaanliha ja silli, mutta seassa on usein myös nautaa ja anjovista.

Kyseessä on kuitenkin enemmän liha- kuin kalaruoka. Sillin ja anjoviksen tehtävä on antaa lihalle makua. Kovin paljon muita mausteita ei sitten tarvitakaan.

Wikipedia-tietojen mukaan kyseessä olisi itäeurooppalainen, mahdollisesti puolalainen ja ehkä juutalaisperäinen ruoka. Suomeen reseptin on tarinan mukaan tuonut marsalkka C.G.E. Mannerheim, ja tarina saattaa pitää paikkansakin. Ainakin ruoka oli Mannerheimin suurta herkkua.

Vorschmack löytyy myös joidenkin ravintoloiden ruokalistoilta. Kuuluisinta on Savoyn vorschmack. Sotahistorian kautta vorschmack liittyy myös entiseen kotikaupunkiini Mikkeliin, jossa Mannerheim piti päämajaansa. Siellä vorschmackia oli tarjolla Mikkelin klubilla.

Raholan syötävissä sanoissa kerrotaan tarkemmin siitä, kuinka vorschmack kuuluu valmistaa ja mitä kaikkea se voi sisältää. Jos haluaa kokata vorschmackinsa itse, niin ainakin Soppakauha-blogista löytyy vorschmack-resepti. Me tyydyimme vähemmän haastavaan vaihtoehtoon, ja nautimme Nordic Delin tölkkivorschmackia.

Kyseessä ei ole erityisen kaunis ruokalaji. Lähinnä se muistuttaa jotakin maksalaatikon ja sikanautasäilykkeen välimuotoa. Ehkä siksi hienommissa paikoissa on tapana tarjoilla vorschmack lusikalla muotoiltuina puikuloina. Me emme hienostelleet, vaan kasasimme lämmitettyä massaa lautaselle perunoiden ja punajuurten väliin.

Lisukkeeksi suositellaan myös maustekurkkuja ja smetanaa. En ole erityisemmin niistä kummankaan fani, eikä Marikaan tullut niitä itselleen hankkineeksi. Pärjäsimme siis ilman. Ruokajuomana oli tietysti olutta.

Kuvassa yllä on Nordic Deli Oy:n valmistama Marskin Vorschmack -tölkki. Alla on samaa tavaraa lautasella.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Itä-Karibia: Kuinka sinne pääsee?

Niko Lipsanen — Sun, 09 May 2010 23:40:49 +0000

Eri keskustelupalstoja ja blogeja, miksei välillä lehtijuttujakin, lukiessa olen saanut sellaisen vaikutelman, että Karibian itäosat ovat nousemassa aikaisempaa kiinnostavammiksi kohteiksi myös suomalaisten mielissä. Koska tunnen alueen saaria, niin ajattelin kirjoittaa tänne joitakin artikkeleita siellä matkailemisesta.

Itä-Karibialla tarkoitan Karibianmeren ja Atlantin valtameren välissä sijaitsevia saaria Anguillan ja Sint Maartenin tienoilta pohjoisessa aina Grenadalle asti etelässä (katso Itä-Karibian kartta). Myös Trinidad ja Tobago katsotaan usein osaksi Itä-Karibiaa, mutta jätän ne kuitenkin tässä yhteydessä tarkastelun ulkopuolelle.

Aloitan siitä, kuinka Itä-Karibialle kannattaa mennä. Vaihtoehtoina ovat:

Ylivoimaisesti yleisin tapa matkustaa Euroopasta Karibialle on lentää. Lentoja lähtee erityisesti Ranskasta ja Englannista, mutta jonkin verran myös muualta Euroopasta.

Lennot Ranskasta. Yleensä halvimmat lennot Euroopasta Itä-Karibian saarille saa, kun lentää Pariisista Ranskalle kuuluville Guadeloupelle, Martiniquelle tai Saint-Martinille (jonka kansainvälinen kenttä tosin on Alankomaille kuuluvalla puoliskolla saarta). Näiden välillä on paljon lentotarjontaa, mistä syystä kilpailu pelaa ja hinnat pysyvät kohtuullisina. Erityisesti Air Caraïbes -yhtiöllä on usein hyviä hintoja, jos varaa riittävän ajoissa. Kannattaa silti katsoa myös Corsairfly ja Air France.

Useimmat Karibian-lennot lähtevät Pariisista Orlyn lentokentältä. Air Francella on ainakin välillä ollut lentoja myös Charles de Gaullen kentältä, ja Corsairfly lentää lomasesongin aikaan saarille myös joistakin muista Ranskan kaupungeista.

Ei ole myöskään lainkaan hassumpi ajatus yhdistään Karibian-lomailuun muutamaa päivää Pariisissa. Tällöin tulee todennäköisesti edullisimmaksi ostaa erikseen lennot Pariisiin esimerkiksi Easyjetiltä tai Blue1:ltä, ja sen jälkeen katsoa, minkä firman kautta saa Karibian-lennot halvimmalla. Ja jos menee ensin laivalla Tukholmaan, niin Pariisiin pääsee tietysti kätevästi myös junalla tai bussilla.

Itse olen käynyt Itä-Karibialla kolme kertaa, ja olen aina päätynyt matkustamaan Pariisin kautta. Kahdella matkalla olen käyttänyt Air Francea ja kerran Air Caraïbesia.

Tilanne elää koko ajan jonkin verran. Sen, mitkä yhtiöt ja mistä kullekin kohdekentälle lentävät, voi katsoa helposti kenttien sivuilta Wikipediasta. Englannin- ja ranskankielisiä versioita sivuista päivitetään vähän eri tahtiin, joten on varminta katsoa molemmat:

Guadeloupe (PTP): ranskaksi, englanniksi
Martinique (FDF): ranskaksi, englanniksi
Saint-Martin / Sint Maarten (SXM): ranskaksi, englanniksi

Ranskankielisillä sivuilla on listattu enemmän yhtiöitä ja kohteita, mutta tarkemmalla tutkimuksella huomaa, etteivät kaikki mainitut yhteydet ole enää voimassa.

Lennot Englannista. Ilmeisesti on kuitenkin suositumpaa matkustaa Suomesta Itä-Karibialle Lontoon kuin Pariisin kautta. Sieltä lennetään lähinnä alueen itsenäisille saarille, jotka kaikki ovat Iso-Britannian entisiä siirtomaita. Kaikilla saarilla ei kuitenkaan ole kansainvälistä lentokenttää. Osalle niistäkin, joilla sellainen on, lentoja on suhteellisen vähän.

Eniten yhteyksiä on Lontoon eri kentiltä (Heathrow, Gatwick) Barbadokselle. British Airways lentää sinne Lontoosta ja Virgin Atlantic Lontoosta ja Manchesteristä. Lisäksi lomalentoyhtiöt Thomson Flights ja Thomas Cook Airlines lentävät Barbadokselle talven lomasesongin aikana.

Seuraavaksi eniten yhteyksiä on Antigualle ja Saint Lucialle, joille lentävät Thomas Cookia lukuunottamatta kaikki edellä mainitut yhtiöt. Myös Grenadalle ja Saint Kittsille on lentoja Englannista, mutta huomattavasti vähemmän. Lennot niille ovat usein myös hinnakkaampia kuin muille saarille. Jos kyseiset saaret ovat kohteena, niin kannattaa kuitenkin tarkistaa yhteydet ja hinnat. Lomalentoyhtiöistä Monarch Airlines on ainakin jossain vaiheessa tarjonnut lentoja Grenadan kautta Tobagolle.

Dominicalla ja Saint Vincentillä ei ole kansainvälistä lentokenttää, joten niille täytyy lentää toisten saarten kautta. Saint Vincentille sellainen on kuitenkin rakenteilla, ja sen pitäisi valmistua keväällä 2011. Dominicallakin käydään kovaa kädenvääntöä siitä, pitäisikö kenttä rakentaa vai ei.

Kannattaa kuitenkin edelleen vierailla eri kenttien Wikipedia-sivuilla ja katsoa, mitkä kaikki yhtiöt niille lentävät. Toki on syytä muistaa, ettei tieto Wikipediassakaan ole aina ajantasaista:

Lennot muualta Euroopasta. Säännöllisiä lentoyhteyksiä muualta Euroopasta kuin Englannista ja Ranskasta on Itä-Karibian suuntaan varsin vähän. KLM lentää Amsterdamista Sint Maartenille. Samaa väliä lensi aikaisemmin myös Martinair, mutta se näyttää tiputtaneen Itä-Karibian kokonaan pois lentovalikoimastaan.

Saksalainen lomalentoyhtiö Condor lentää ainakin Frankfurtista niin Antigualle, Barbadokselle kuin Saint Luciallekin talvikauden lomalentojen. Tarjoushinnat voivat välillä olla hyvinkin edullisia. Lennot eivät välttämättä ole suoria, vaan saattavat mennä esimerkiksi Tobagon tai Porlamarin (Isla Margarita) kautta. Lentoja on ainakin välillä ollut myös joiltakin muilta Saksan kentiltä, kuten Berliinistä tai Hampurista.

Italialainen Livingston Energy Flight lentää Milanosta Antigualle ja Barbadokselle. Toinen italialainen, Neos, lentää Milanosta Guadeloupelle. Näiden hintatasoa en kuitenkaan ole tutkinut, joten en sano siitä mitään.

Lennot Pohjois-Amerikasta. Yhdysvalloista ja Kanadasta pääsee monille Itä-Karibian saarille usean eri lentoyhtiön kyydissä. En ryhdy niitä tässä luettelemaan. Yhdysvalloista lennetään lähinnä englanninkielisille saarille ja Sint Maartenille, Kanadasta näiden lisäksi myös Guadeloupelle ja Martiniquelle.

Monet Yhdysvalloista tulevat lentävät Puerto Ricon (SJU) kautta. Sieltä on hyvin yhteyksiä niin eri puolille Yhdysvaltoja kuin monille sellaisillekin Itä-Karibian saarille, joilla ei ole mannertenvälisiin lentoihin soveltuvia kansainvälisiä lentokenttiä.

Vaikka lennot Yhdysvalloista Itä-Karibialle ovatkin usein halvempia kuin Euroopasta, niin sitä kautta kiertäminen tulee kuitenkin yleensä kokonaisuudessaan kalliimmaksi. Se kannattaa lähinnä siinä tapauksessa, että haluaa tehdä yhdistetyn Karibian ja Pohjois-Amerikan matkan.

Siltä varalta, että joku olisi tulossa Etelä-Amerikan suunnasta, mainittakoon, että venezuelalainen Conviasa lentää Isla Margaritan saarella sijaitsevalta Porlamarin kentältä useammallekin eri Itä-Karibian saarelle.

Laivalla Itä-Karibialle. Lentäminen ei kuitenkaan ole ainoa vaihtoehto matkustaa Itä-Karibialle. Sinne pääsee myös laivalla.

Suuria risteilyaluksia siirretään Atlantin yli kahdesti vuodessa: huhti-toukokuussa Eurooppaan ja marras-joulukussa Karibialle. Näihin voi saada etenkin viime hetken lippuja joskus edullisestikin (ks. aiempi kirjoitukseni ”Laivalla Atlantin yli”).

Itä-Karibialle matkustamisen kannalta ongelmallista on se, että useimmat laivoista menevät lännemmäksi Miamiin tai Santo Domingoon. Osa sentään jää Puerto Ricoon, josta yhteydet itäisille saarille ovat erinomaiset. Jotkut laivat myös pysähtyvät matkalla Sint Maartenilla tai Antigualla. Niistä varmaan pääsee pois myös kesken kaiken. En kuitenkaan ole varma onnistuuko kyytiin hyppääminen, jos matkan suunta on Karibialta Eurooppaan.

Joitakin sellaisiakin laivoja löytyy, joiden päämäärä tai lähtöpaikka on jokin Itä-Karibian ranskalaisista saarista. Näitä kannattaa etsiä vaikkapa Croisière Netin (ranskaksi) kautta.

Suomen Purjelaivasäätiön kyydissä voi matkustaa Karibialle tai sieltä takaisin myös purjelaivalla.

Myös rahtilaivoilla matkustaminen on yksi vaihtoehto. Itä-Karibian saarille pääsee Englannista ja Ranskasta ainakin Geest Line -yhtiön banaanilaivoilla (tai taitavat nekin nykyään kuljettaa muutakin rahtia). Hintaa oli vain aika suolaisesti ainakin silloin, kun viimeksi asian tarkastin. Ei taida tosin paljon halvempaa olla muillakaan rahtilaivayhtiöillä (ks. esim. Hamburg Süd).

Seuraavassa Itä-Karibia-artikkelissani kirjoitan laivamatkustamisesta saarten välillä. Sitä ennen saatan kuitenkin kirjoittaa jostakin ihan muustakin.

Kuvassa on Puerto Ricolta tullut American Eagle -yhtiön kone Melville Hallin lentokentällä Dominicalla. Katso lisenssi ym. kuvan sivulta.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Google-haun uudet ominaisuudet

Niko Lipsanen — Thu, 06 May 2010 22:33:40 +0000

Googlen hakutulossivu on uudistunut. Vasen sivupalkki, jota Google jo aiemminkin kokeili, on jäänyt pysyväksi. Myös Googlen logo on uusittu: värit ovat kirkkaammat ja varjostus poissa.

Uusi ulkonäkö on ainakin minun silmääni entistä selkeämpi ja tyylikkäämpi. Olennaisempaa kuitenkin on, että hakutulossivun päivitys toi mukanaan myös joukon uusia ominaisuuksia: mahdollisuuden rajata tuloksia aika-akselilla, sivujen esikatselukuvakkeet, kuvia sisältävien sivustojen haun ja muuta.

Yksi erikoisimmista uutuuksista on haettuun aiheeseen liittyviä muita hakulauseita tarjoileva ”Wonder Wheel” eli maailmanpyörä.

Mukana ovat tietysti myös vanhat rajaustoiminnot, jolla voi rajata haun vain suomalaisiin tai suomenkielisiin sivuihin (Google.fi-hakua käytettäessä).

Aikarajaus on kätevä erityisesti ajankohtaisia teemoja haettaessa. Valmiiden vaihtoehtojen ohella on mahdollista rajata tuloksia myös itse annetun aikavälin perusteella. Tällöin on mahdollista rajata myös toisin päin, ja jättää uusimmat tulokset hausta pois. Googlen ehdottamat perusvaihtoehdot ovat 24h, viikko, kuukausi ja vuosi, mutta ne voivat vaihdella haun mukaan erityisesti ajankohtaisissa aiheissa.

Sivujen esikatselukuvakkeet ovat varsin kätevä lisä hakutulosten selainnäkymään. Hakutulosten viereen saa halutessaan pienet kuvat, joista näkee, miltä kohdesivu näyttää. Onneksi eivät ole toteuttaneet tätä toimintoa samalla tavalla kuin WordPress.com-blogeissa, missä linkitettyjen kohdesivujen esikatselut näkyvät rasittavissa ponnahdusikkunoissa.

Kuvia sisältävien sivustojen haku on ehkä se toiminto, joka itseäni tässä uudistuksessa ilahduttaa eniten. Sen avulla saa kärkeen ne sivustot, joilla on kuvia, ja lisäksi näkee hakutuloksen alla muutaman esimerkin sivun kuvista. Googlen varsinaisesta kuvahausta tämä eroaa siten, että yksittäisten kuvien sijaan kohteena ovatkin kuvia esittävät sivustot.

Tämä uudistus tietää varmasti ikävää aikaisemmin kehumalleni Kalooga-kuvahakukoneelle – sen toimintaperiaate kun on jotakuinkin sama kuin tämä Google-haun uusi ominaisuus.

Wonder Wheel eli maailmanpyörä ehdottelee käyttäjälle aiheeseen liittyviä muita hakulauseita. Käyttöliittymältään se on erilainen kuin muut toiminnot. Nimensä mukaisesti se on pyörä, jonka keskellä näkyy haettu termi ja siitä eri suuntiin on ajatuskarttatyylisesti linkitetty muita hakuja, joiden Google uskoo liittyvän samaan teemaan. Jos sellaista klikkaa, saa uuden ympyrän, josta on linkitetty jälleen uusia ehdotuksia hakulauseiksi.

Yllä esimerkki Googlen Wonder Wheel -toiminnosta. Olen ensin hakenut hakusanalla ”helsinki” ja sen jälkeen valinnut aiheeseen liittyvän haun ”helsinki nähtävyydet”.

Varsinaiset hakutulokset näkyvät Wonder Wheeliä käytettäessä ympyrähässäkän oikealla puolella. Toiminto vaatii varsin paljon tilaa, joten kovin pienellä ruudulla sitä tuskin kannattaa kokeilla.

En ole aivan varma tämän ratkaisun toimivuudesta. Luulenpa, että toiminto olisi ollut kätevämpi, jos ehdotukset pysyisivät sivupalkissa ja aukeaisivat sinne vaikkapa puumaisesti. Se olisi ollut googlemaisempaakin kuin tuollainen ylimääräisten hässäköiden käyttäminen.

Maailmanpyörä ei myöskään välttämättä kavenna hakua. Uudet haut voivat tuottaa enemmän tai vähemmän hakutuloksia kuin entinen. Itse olisin ehkä ennemmin kaivannut sivupalkkiin ehdotuksia tuloksien kavennuksista. Tämä tietysti onnistuu helposti itsekin, kun vaan kirjoittelee lisää hakusanoja hakukenttään. Pudotusvalikkoon aukeava Googlen ehdottelutoiminta auttaa haun tarkentamisessa. Silti olisin mielelläni nähnyt nuo kavennusehdotukset valmiina linkkeinä suoraan sivupalkissa.

Googlen ehdottelijasta huomasin muuten jo joitakin päiviä sitten, että Google.comin puolella se saattaa välillä tarjota sekaan myös mainoksia (ks. kuva alla). Googlen suomalaisilla sivuilla en sellaisia vielä saanut esiin, mutta eiköhän niitä vielä sielläkin nähdä.

Pizzamainos Googlen hakuehdotusten seassa.

Kaikki tässä esitellyt toiminnot eivät ole täysin uusia, vaan osa on jossakin muodossa ollut tarjolla ennenkin. Hakutulossivun uudistuksen myötä ne on nyt kuitenkin koottu kätevästi vasempaan sivupalkkiin. Kaikki toiminnot eivät myöskään ole käytössä kaikkien hakujen yhteydessä. Mitä erikoisempia hakuja hakee, sitä vähemmän lisätoimintoja Googlella on tarjolla.

Wonder Wheel vähän ihmetyttää, mutta muutoin tämä oli oikein kelpo uudistus. Google ei selvästikään tule vielä pitkään aikaan jäämään kilpailijoidensa jalkoihin hakutoimintojen kehittämisessä.

Päivitys: Englanninkielisellä puolella (Google.com) toimintoja on enemmän. Kirjoitin niistä lisää alle kommentteihin.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Elonmerkkejä Blogilistalla?

Niko Lipsanen — Thu, 06 May 2010 09:51:18 +0000

Suomalaisia blogeja listaavan Blogilista.fi-palvelun kehitysblogissa kysytään, kuinka käyttäjät haluaisivat palvelun kehittyvän. Jo oli aikakin. Olisi voinut jo luulla, ettei palvelua enää ollut tarkoituskaan kehittää, sillä sen verran hiljaista siellä on ollut.

Ehkä keskeisin ongelma Blogilistalla on se, että se ei enää listaa suomalaisia blogeja kovinkaan kattavasti. Uusista blogeista monetkaan eivät listalle liity ja jotkin vanhatkin ovat eronneet kyllästyttyään palveluun.

Ketään ei tietystikään voi pakottaa liittämään blogiaan Blogilistalle. Olisi kuitenkin jo aika antaa käyttäjille mahdollisuus lisätä omiin suosikkeihinsa muidenkin kuin palveluun listautuneiden blogien syötteitä. Tämä mahdollistaisi myös ulkomaisten blogien seuraamisen, vaikkei niitä edelleenkään voisi palveluun listata.

Blogilistan pingaus olisi myös hyvä saada kuntoon. Tai periaatteessahan se toimiikin, ainakin pääsääntöisesti, mutta sitä ei vain kerrota missään. Palvelun ohjeissa kerrottiin pari vuotta sitten, kuinka pingauksen (eli päivitysilmoituksen) voi ottaa käyttöön. Ohjeistus katosi nopeasti, mutta itse toiminto pysyi käytössä senkin jälkeen – tosin aina välillä se on ollut hajalla tai pois päältä.

Kehuja Blogilista.fi ansaitsee mobiiliversiostaan. Sen kautta useimpien blogien merkinnät voi lukea menemättä itse blogiin, mikä on kännykällä selattaessa varsin kätevää. Kommentit pitää kuitenkin käydä katsomassa blogin puolelta. Mobiiliversiota voisikin parantaa niin, että sieltä olisi tarjolla linkit paitsi blogien etusivuille, niin myös yksittäittisiin blogikirjoituksiin kyseisessä blogissa.

Olisi myös hyvä, jos Blogilista listaisi niin perus- kuin mobiiliversiossakin blogeista useampia kuin yhden artikkelin. Nythän uuden artikkelin ilmestyessä vanha katoaa listalta, mikä on ongelmallista etenkin tiuhaan päivittyvien blogien yhteydessä.

Toivottavasti uudistuksia saadaan pian aikaiseksi. Olen pysynyt viimeiset pari vuotta Blogilistan käyttäjänä enää lähinnä laiskuuttani. Viime aikoina olen alkanut siirtyä vähitellen pois ja lopettanut sellaisten blogien tilauksia, jotka tarjoavat linkit merkintöihinsä myös Twitterin kautta.

Muitakin vaihtoehtoja olisi. Esimerkiksi Bloglovin vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta en ole siihen ehtinyt vielä kovin yksityiskohtaisesti tutustua (Seuraa blogiani Bloglovinin avulla).

Kuvana on tällä kertaa kuvakaappaus Blogilista.fi-palvelun etusivusta.

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista:

Moderoidut blogikeskustelut ärsyttävät

Niko Lipsanen — Wed, 05 May 2010 01:57:08 +0000

Blogit ovat keskustelualustoja. Jotkut blogit ovat toki kovin yksisuuntaisia, mutta samalla tylsiä – ainakin yleensä. Blogeissa kuuluu olla kommenttimahdollisuus. Aina parempi, jos bloggaaja itse myös vastaa kommentteihin ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun.

Yksi harvinaisen ärsyttävä piirre monissa blogeissa on se, että blogin pitäjä tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista. Ensinnäkin, se hidastaa keskustelua. Kun kommentti ei ole heti näkyvillä, eivät toiset lukijat voi vastata siihen ennen kuin bloginomistaja käy hyväksymässä kommentin.

Toiseksi, kommenteissa on usein hyödyllistä lisäinformaatiota. Se jää monilta näkemättä, kun kommentti makaa bloggaajan hyväksymisjonossa.

Kolmanneksi, moderoitu keskustelu typistyy helposti kahdenkeskiseksi. Lukija kommentoi blogimerkintää, ja bloggaaja vastaa sitten kun vastaa. Lukijoiden välinen vuorovaikutus jää helposti kokonaan pois.

Neljänneksi, kun kommentoijat eivät näe edeltäviä kommentteja, he puhuvat päällekkäin. Tämä on ongelma etenkin suosituissa blogeissa ja raskauttaa kommenttiketjujen lukemista.

En oikeasti usko, että törkyviestit olisivat kovinkaan monessa blogissa merkittävä ongelma. Minäkin kirjoitan välillä varsin intohimoja herättävistä aiheista, mutta keskustelu pysyy silti sivistyneenä. Tässä ja Lipsanen & Ruso -blogissa on julkaistu jo reilusti yli kaksi tuhatta kommenttia ilman ennakkomoderointia. Poistamista vaatineiden törkyviestien laskemiseen riittäisivät luultavasti yhden käden sormet.

Kaupallista roskaa tietysti sataa, mutta Akismet nappaa sen lähes sataprosenttisesti ennen kuin se ehtii näkyville.

Kontrollinhalu selittänee ainakin osittain sen, miksi niin monet bloggaajat estävät vapaan keskustelun. Jotkut äärimmäiset tapaukset eivät halua nähdä lainkaan poikkipuolisia viestejä omassa blogissaan. Toiset taas häiriintyisivät siitä, jos vasta-argumentit olisivat näkyvillä ennen kuin on itse ehtinyt kirjoittaa niihin harkitun vastauksen. Jokuhan voisi vaikka luulla, että bloggaaja olisi asiansa kanssa väärässä.

On sitten varmaan niitäkin, joiden blogit ihan oikeastikin keräävät törkyä. Jos ei ole kyse kovin tunnetusta henkilöstä, niin tuollaiset ilmiöt lienevät väliaikaisia. Jos tänne alkaisi tulvia törkyä, niin voisin minäkin hetkeksi tiukentaa kommentointikäytäntöjä. Eiköhän se kuitenkin aika nopeasti menisi ohi.

Jos katsot välttämättömäksi ennakkotarkastaa blogiisi tulevat kommentit, niin tee se ainakin rivakasti. Osmo Soininvaara (vihr) on hyvä esimerkki poliitikosta, jolla on varmaan oikeitakin syitä pitää moderointitoiminto päällä. Hän kuitenkin tarkastaa viestit pääsääntöisesti ihailtavan nopeaan tahtiin, ja niin keskustelu pysyy käynnissä.

Myös suuret mediatalot voivat pitää moderoinnin päällä, koska niillä on palkattua henkilökuntaa, joka käy viestit läpi säädyllisessä ajassa.

Minua ennakkomoderointi tympii siinä määrin, että en kovin usein jaksa sellaista harjoittaviin blogeihin kommentoida. Jotkin lisäinformaatiota sisältävät tai virheellistä tietoa korjaavat kommentit vielä menevät, mutta argumentoiva keskustelu on useimmissa ennakkotarkastuksen alaisissa blogeissa turhan tuskaista.

Jos tarkastat blogiisi tulevat kommentit ennalta, niin mieti vielä, onko se aivan välttämätöntä. Ovatko sillä saavutettamasi hyödyt suuremmat kuin ne, mitkä keskustelevuudessa menetät?

Lisää samantapaisia kirjoituksia
tästä blogista: