
Juhannus 2017 on lauantaina 24.6.
Keskikesän juhla juhannus osuu tänä vuonna lauantaille 24. kesäkuuta. Juhannusaatto 2017 on perjantaina 23.6.
MAANANTAI | TIISTAI | KESKIVIIKKO | TORSTAI | PERJANTAI | LAUANTAI | SUNNUNTAI | ||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
![]() | ||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
![]() | ||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
Juhannuksen perinteinen päivämäärä on 24. kesäkuuta, hieman kesäpäivänseisauksen jälkeen. Suomessa sitä on kuitenkin vuodesta 1955 lähtien juhlittu lauantaina aikaisintaan 20. ja viimeistään 26. kesäkuuta. Tänä vuonna (2017) se kuitenkin osuu taas perinteiselle paikalleen Johanneksen päivälle.
Juhannus on myös Suomen lipun päivä. Lippu nostetaan salkoon juhannusaattona klo 18 ja pidetään ylhäällä yön yli juhannuspäivän iltaan klo 21 saakka.
Naapurimaassamme Virossa juhannus on perinteisellä paikalla ja yhdistyy voitonpäivän juhlintaan 23. kesäkuuta. Myös Virossa liput pidetään tuolloin salossa yön yli.
Juhannusperinteisiin liittyvät myös juhannuskokot, juhannussalot sekä erilaiset pakanalliset taiat.
Kristillisessä perinteessä juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa, joka syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksesta tulee myös juhannuksen nimi.
Juhannuksen tienoille, joskus myös juhannukseksi, osuu myös kesäpäivänseisaus. Tänä vuonna (2017) kesäpäivänseisaus on juhannusta edeltävänä keskiviikkona 21. kesäkuuta.
Juhannus ja juhannusaatto eri vuosina
Juhannus 2014 oli lauantaina 21. kesäkuuta. Juhannus 2015 oli lauantaina 20. kesäkuuta. Juhannus 2016 oli lauantaina 25. kesäkuuta. Juhannus 2017 on lauantaina 24. kesäkuuta. Juhannus 2018 on lauantaina 23. kesäkuuta. Juhannus 2019 on lauantaina 22. kesäkuuta. Juhannus 2020 on lauantaina 20. kesäkuuta.
Juhannusaatto 2014 oli perjantaina 20. kesäkuuta. Juhannusaatto 2015 oli perjantaina 19. kesäkuuta. Juhannusaatto 2016 oli perjantaina 24. kesäkuuta. Juhannusaatto 2017 on perjantaina 23. kesäkuuta. Juhannusaatto 2018 on perjantaina 22. kesäkuuta. Juhannusaatto 2019 on perjantaina 21. kesäkuuta. Juhannusaatto 2020 on perjantaina 19. kesäkuuta.
Pikkukuva juhannuskokosta: Petritap, 2004 / Wikimedia Commons (CC BY 3.0)