Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Päivä paastoa takana
7.2.2008 klo 2.56 | Niko Lipsanen
Eilen tuhkakeskiviikkona alkoi taas pääsiäispaasto. Olen nyt jo useana elänyt paastonajan lähinnä kasvisruoalla ja ilman suklaata ja muita herkkuja. Moni tietysti tekee niin jatkuvasti, mutta minun normaaleihin ruokatottumuksiini verrattuna muutos on iso.
Sunnuntait eivät ole paastopäiviä, joten silloin voi syödä vähän vapaammin. Jottei homma kuitenkaan menisi ihan ramadaniksi, niin mitään mässäilyä en harrasta silloinkaan. Liha ja suklaa ovat pannassa myös sunnuntaisin, mutta kalaa ja leivonnaisia saa silloin syödä. Aiempina vuosina olen myös harrastanut välillä sunnuntain siirtämistä: jos on jonain muuna päivänä jokin erikoisempi tilaisuus, jossa olisi kiva syödä vähän vapaammin, niin siirrän sunnuntain sille päivälle ja vastaavasti pidän paastoa sunnuntainakin.
Tähän mennessä olen syönyt perunapapusipulikeittoa, porkkanoita, ruisleipää tahinilla, ananasmurskaa ja vaimon valmistamaa soijarouheporkkanapaistosta pastan kanssa. Ongelmallisinta tässä ruokavaliossa on se, että suolistokaasuja pukkaa tulemaan tavallista enemmän. Ei siis kannata tulla meille paastonaikaan kylään: tarjoilut ovat köyhiä ja haisee pahalle.
Paaston uskonnollinen puoli on valitettavasti vähän hakusessa. Tarkoitus kai olisi, että elämän yksinkertaistaminen jättäisi enemmän aikaa uskon tutkiskelulle. Minulle tämä on kuitenkin joka vuosi ollut pelkkä ruokapaasto, eikä elämä sen myötä ole hirveästi yksinkertaistanut. Vaimo on kyllä ehdotellut, josko voisin ruoan sijaan paastota jostain muusta, mutta luulen hänelläkin olevan uskonnollisten syiden sijaan mielessä lähinnä hajuhaittojen vähentäminen.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.