ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Se on Pääsiäissaari

Uutisissa kerrotaan suomalaisturistin toilailuista toisella puolella maapalloa. Tämä oli hakannut Moai-patsaalta korvan irti ja on nyt virkavallan hoteissa Pääsiäissaarella. Toivottavasti oppii jotain.

Mutta kuinka suomalaisen lehdistön saisi uskomaan, että kyseessä ei ole mikään saaristo, vaan yksi saari?

Jopa Helsingin Sanomien kaltaisessa laatulehdessä toimittajat Jukka Harju ja Milka Sauvala väittävät episodin tapahtuneen ”Pääsiäissaarilla”.

Saman virheen näyttäisivät tekevän myös ainakin Ilta-Sanomat, Nelonen ja Verkkouutiset. Sen sijaan Aamulehti ja Iltalehti tietävät, että kyseessä on vain yksi saari (vaikka siinä jokunen luoto rannan tuntumassa onkin).

Sama virhe toistuu usein Nauru-saaren ollessa kyseessä. Myös Nauru on yksi saari, mutta usein näkee ja kuulee kerrottavan Naurusaarista, missä sellaiset sitten lienevätkin.

Onhan Tyyni valtameri kaukana, mutta kuitenkin. Maantieteilijän silmään tuollaiset virheet särähtävät pahasti.

Maantieteilijän matkakuvat

Tähän artikkeliin on jätetty 3 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 26.3.2008 klo 10.11:

    Myös Yle jakaa meille virheellistä tietoa ja väittää kyseen olevan Pääsiäissaarista (nyt kun lopultakin saivat julkaistua aihetta käsittelevän uutisen).

  2. Niko Lipsanen 27.2.2010 klo 14.52:

    Taas sama juttu. Nyt jotkin uutistalot ovat tajunneet kirjoittaa Pääsiäissaaresta yksikössä, mutta ainakin Hesari väittää, että ”Järistyksen aiheuttama tsunami uhkaa jo Pääsiäissaaria”.

  3. Niko Lipsanen 18.10.2010 klo 13.32:

    Nyt on sitten sama juttu Naurun kanssa. It-viikko uutisoi: Nauru-saaret sai langattoman netin. Nauru on kuitenkin vain yksi saari, aivan kuten Pääsiäissaarikin.

    Miksi ihmeessä tiedotusvälineillä on tarve tehdä kaukaisista saarista saaristoja?