ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Edelleen Datamapin asiakkaana

Datamapin logo

Maksoin taas webhotellipaketin vuodeksi eteenpäin, eli näillä näkymin pysyn Datamapin palveluiden käyttäjänä ainakin ensi kesään saakka. Kuten alkuvuodesta kirjoitin, oli palveluissa ikävän pitkä katkos kohta sen jälkeen, kun Louhi Networks Oy osti Datamapin toiminnot. Pienempiä ongelmia oli sen jälkeenkin, ja usko palvelun tulevaisuuteen oli välillä kovilla koetuksilla. Tutkiskelin tässä kesällä monien muidenkin webhotellien tarjontaa, mutta päätin kuitenkin jäädä vielä näille sijoilleni.

Datamapin yrityshotelli, joka minulla on käytössäni, on kuitenkin loppujen lopuksi ihan kohtuullinen paketti. Kohtuullisella hinnalla saa varsin hyvän valikoiman ominaisuuksia. Ja mikä tärkeintä, palvelimet sijaitsevat Suomessa. Googlen hakutuloksissa korostetaan kuitenkin entistä enemmän paikallisuutta, ja jos haluaa suomenkielisissä hauissa olla kärkisijoilla on parempi pitää verkkosivujen fyysinenkin sijainti täällä.

Pidän myös siitä, että webhotelliin ei kuulu mitään cpanel-tyyppistä palvelunhallintaratkaisua. En sinänsä epäile, etteikö sellainen olisi kätevä, mutta kun on tottunut .htaccess-tiedostoja käyttämään, niin mieluummin laittelee asetukset kohdalleen niiden avulla jatkossakin. Myös Datamapin asiakaspalvelu on ollut suhteellisen nopeaa ja avuliasta (paitsi silloin, kun pahin tohina oli katkoksen aikaan ja varmaan vähän sen jälkeenkin käynnissä).

Toki palvelun luotettava toiminta on erittäin tärkeä asia. Siinä suhteessa Datamappi sai kyllä alkuvuodesta ison kolauksen. En tiedä, liittyivätkö ongelmat tuohon Louhi-siirtymään, mutta luotetaan, että niistä on jotain opittu. Eiköhän Datamapin porukka tiedä, ettei kovin suuriin mokiin ole enää varaa.

Siirtymävaiheiden hankaluus onkin yksi keskeinen syy, miksi en lähde asiakkuuttani siirtämään. Domnik.net on ollut olemassaolonsa aikana neljän eri webhotellipalvelun asiakkaana, ja siirtymisiin on aina liittynyt jotakin häikkää. Hommat näyttävät Datamapissa nyt toimivan. Toisella palveluntarjoajalla monet asiat toimisivat kuitenkin aavistuksen eri tavoin, ja mieluummin vältyn siltä kaikelta säätämisen vaivalta.

Maantieteilijän matkakuvat

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.