Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Kalevan kirkko, Tampere
29.8.2008 klo 12.25 | Niko Lipsanen
Tampere oli minulle pitkään valkoinen läntti kartalla, sillä aikaisemmilta kotikulmiltani Mikkelistä katsottuna se sijaitsee toivottoman syrjässä ja hankalasti Päijänteen takana. Ensimmäinen varsinainen vierailuni kaupunkiin tapahtui vasta kymmenisen vuotta sitten, kun siellä järjestettiin Maantieteen päivät. Aivan viime vuosina Tampereella on tullut vierailtua vähän useammin, kun on tamperelaisen kanssa tullut mentyä naimisiinkin.
Viimeisin vierailuni kaupunkiin oli viime viikolla. Silloin kävin muun muassa ensimmäistä kertaa katsomassa, miltä Kalevan kirkko näyttää sisältä.
Kyseinen Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kirkko ei varsinaisesti ole mikään maiseman komistus. Itse asiassa se on suorastaan ruma. Minulla ei siten ollut suuria odotuksia sen sisätiloistakaan. Kirkkosali kuitenkin yllätti myönteisesti. Korkeana tilana se on suorastaan katedraalimainen ja salin viuhkamainen muoto on myös aika jännä. Korkeat urut salin reunustalla lisäävät kokonaisuuteen oman pikantin yksityiskohtansa. Avara sali vaikuttaa myös varsin toimivalta sitä varsinaista käyttötarkoitusta eli jumalanpalvelusta ajatellen.
Kirkossa oli jaossa esite, jossa kerrottiin rakennuksen olevan ilmasta katsoen kalan muotoinen. Samankaltaista ideaa Pietilät ovat toteuttaneet sittemmin myös Tampereen kirjaston yhteydessä (se on metson muotoinen). Kala on toki kristillinen symboli, mutta muotoleikittely ei silti avaudu minulle. On kuitenkin huomattavasti tärkeämpää, miltä rakennus näyttää maantasosta kuin lentokoneesta katsottuna, ja kadunkulkijalle Pietilöiden kirkkorakennus ei todellakaan näytä parhaita puoliaan.
Vaimoani Maria kirkon sisätilojen betonipinnat häiritsivät. En itsekään pidä harmaata betonia minään erityisen kauniina materiaalina, mutta Kalevan kirkkosaliin se sopii mielestäni vallan mainiosti. Minua taas häiritsi ulkoseinien kaakelimainen tiilipäällyste, mikä taas Marin mielestä on ihan kelvollinen. Esteettiset näkemyksemme eivät tunnu useinkaan käyvän yhteen.
Poistuessani kirkosta huomasin eteisessä taulun, joka muistuttaa siitä, mitä varten kirkko on sillekin paikalle rakennettu: ”Kirkko ei ole museo eikä vain nähtävyys, vaan Herranhuone ja seurakunnan koti. Hiljentykööt täällä sydämenne rukoukseen!” Niinhän sen pitäisi mennä.
Kalevan kirkosta on kirjoitettu myös varsin kattava artikkeli Wikipediaan.
Oheisen kuvan Kalevan kirkon kirkkosalista otin 19.8.2008 (kuvan lisenssi).
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.