Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Näppäimistöt ovat käyttötavaraa
15.8.2008 klo 6.35 | Niko Lipsanen
Selailin tietokoneelle tallentamiani kuvia ja sieltä löytyi tällainen otos tämän vuoden maaliskuulta. Kuvassa on kasa näppäimistöjä. Joukossa taitaa olla yksi toimiva, muut on kaivettu hyllyiltä ja laatikoista vietäväksi keväällä kaupunkia kiertävään YTV:n kierrätysautoon. Kuva havainnollistaa hyvin sen, miksi en juurikaan harrasta kannettavia tietokoneita.
Näppäimistöt ovat aika lailla kulutustavaraa. Niitä putoilee lattialle, ja tarpeeksi monta kertaa pudottuaan ne usein hajoavat. Syynä putoamiseen oli tavallisesti sekoilu johdon kanssa. Päätin sitten ostaa langattomia versioita, ja ne putoilivatkin huomattavasti harvemmin. Sen kestävämpiä ne eivät kuitenkaan olleet, vaan hajosivat ihan putoamattakin. Yksi niistä oli vielä sellainen vähän kalliimpi malli, jossa oli vasenkätisille suunniteltu näppäinasettelu.
Yhden näppiksen kaatui pullollinen limonadia, ja se hajosi siihen, mutta useimmat ovat poistuneet käytöstä joko pudottuaan tai yleistä heikkouttaan. Kaikki syy ei kuitenkaan ole minussa, vaan vaimokin on osallistunut näppisten hajottamiseen.
Nyttemmin näppisten pudottelu on kuitenkin huomattavasti vähentynyt. Uutta ei ole tarvinnut ostaa pitkään aikaan. Syy tähän on siinä, että pöytäkonetta käytetään pääasiassa uudessa tietokonekolossa, josta se ei oikein pääse putoamaan mihinkään.
On meillä pari ikivanhaa Toshiban miniläppäriä. Niillä pääsee sähköpostille ja uutisia lukemaan silloin, kun toinen on pöytäkoneella, mutta eipä juuri muuta. Ne ovat pysyneet hyvin siellä sängyn päällä, missä niitä yleensä käytetään. Mutta parempitasoista läppäriä ei kannata edelleenkään hankkia, sillä tuskin sitä malttaisi aina tietokonekolossa käyttää ja korkeammalta paikalta sellaisen saisi kuitenkin pudotettua. On kuitenkin kiva, että kun näppis putoaa lattialle, niin mukana ei mene koko tietokone.
Kuvan näppäimistöistä otin 25.3.2008 (kuvan lisenssi).
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.