ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Vaalit tulee – kivaa!

Vaalimainoksia 2007

Kunnallisvaalit ovat jo reilun kahden viikon päästä; ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla. Silti tavanomainen vaaliaddiktio ei ole vielä tarttunut minuun. Ehdokkaanikin valitsin vasta pari päivää sitten. Ei varmaan koskaan ennen ole käynyt valtiollisissa vaaleissa niin, että valinnan tehdessäni ehdokasnumerot olisivat jo tiedossa. Yleensä olen siinä vaiheessa huhkinut vaalityötäkin jo tuntitolkulla. Onkohan vaaliaddiktioni hellittämässä?

Tai olen minä tänäkin syksynä yhden ehdokkaan kotisivuja rustaillut ihan talkoohengessä (tosin en sen, jota nyt päätin äänestää). Ja eiköhän tässä vaalitunnelmaan pääse, kun julisteet tulevat katujen varsille ja pääsee itsekin jakamaan esitteitä Kolmelle sepälle ja muuallekin, missä ihmisiä liikkuu. Se on itse asiassa yllättävän kivaa puuhaa, vaikkei heti uskoisi. Ihmisille on kiva jutella, ja tarvittaessa voi vaikka vähän vängätäkin (vaikka se on kyllä vähän turhaa, sillä vänkäämällä tuskin saa ääniä).

Suomen vaalit ovat tosin vaalityön kannalta aika ikävinä ajankohtina. Eduskuntavaalit pitää kampanjoida kevätloskassa tai pakkasessa ja kunnallisvaalit syysviimassa. Ainoastaan eurovaalit käydään valtakunnan ainoaan inhimilliseen vuodenaikaan eli kesällä.

Vaalilautakunnassa olen tietysti mukana tänäkin vuonna. Sitä touhua olen tehnyt vaaleista toiseen ja nyt puolueeni on ylentänyt minut jo varapuheenjohtajaksi. Olen aikaisempina vuosina jopa kertaillut vähän vaaliaiheista sanastoa ruotsiksi, kun olen ollut alueilla, joilla on paljon ruotsinkielisiä. Vaikka noin ylipäänsä suhtaudun ruotsinkielen asemaan nihkeästi, niin äänestämisen kaltaisessa virallisessa yhteydessä on ihan kohtuullista, että ruotsinkielisetkin voivat käyttää äidinkieltään. Ja kun ei sitä sanastoa siinä hommassa onneksi kovin laajalti edes tarvita.

Tänä vuonna tuskin tarvitsee juuri ruotsia puhua, sillä menen itähelsinkiläiseen lähiöön. Edellisen kerran olin lähiölautakunnassa eduskuntavaaleissa 2003. Silloin paikalla kävi paljon Tony Halmeen (ps) äänestäjiä, jotka eivät empineet suureen ääneen ilmoittaa, kenelle tulivat äänensä antamaan. Ja vaalilautakunnassa oli keski-ikäinen mieshenkilö, joka kommentoi joidenkin äänestämään tulleiden naisten ulkonäköä tyyliin ”tämä passikuva on taidettu ottaa kolmekymmentä kiloa sitten”.

Tämä kirjoitus saattoi olla vähän sekava, mutta se palvelee omalta osaltaan vaali-innostuksen nostattamista. Nyt alkaa entistä enemmän tuntua siltä, että vaalit ovat aivan kohta. Pidän kovasti vaaleista (vaikka naisten suhteen olenkin vähän tummempien perään, klonks klonks).

Vaalijulisterivistö on viime eduskuntavaaleista. Otin kuvan sen Tehtaanpuiston vierustalla 2.3.2007 (kuvan lisenssi).

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.