AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Mukulakivet asfaltin alla

15.10.2008 klo 13.34 | Niko Lipsanen

aiheet paikat,

sijainnit helsinki,

Mukulakiviä

Aikaisemmin kehumani rivakka katutyömaa pääsi sitten kuitenkin vähän venähtämään, sillä uutta asfalttia ei paikalle olla saatu vieläkään. On tässä jo joitakin asfalttifirmojen nimillä varustettuja autoja pyörinyt, joten ehkä kohta alkaa tapahtua. Mutta tärkeintä olikin, että se itse kuoppa katosi nopeasti. Ei se ole niin vakavaa, jos päällysteenä on jonkin aikaa hiekkaa. Tai mukulakiviä.

Ennen uuden asfaltin laittamista vanhaa poistettiin jostain syystä myös hieman sitä aikaisempaa kuoppaa laajemmalta alueelta. Ja mitä sieltä alta paljastuikaan: mukulakiviä. Hernesaarenkatu on siis joskus ollut mukulakivikatu. Voisivat keriä koko asfalttipinnoitteen pois ja jättää meille jäljelle nuo hienot mukulakivet. Olisihan se komeampaa sellainen (pyöräilijät ovat ehkä eri mieltä).

Onkohan Helsingissä enää missään jäljellä mukulakivikatua? Kantikkaista kivistä tehtyjä katuja täällä kantakaupungin alueella vielä jonkin verran on, mutta mukulakivet ovat kaikonneet. Sofiankadun katumuseossa taitaa olla mukulakivinen pätkä kadun eteläpäässä.

Mukulakivet pilkistävät asfaltin alta Hernesaarenkadulla. Otin kuvan eilen 14.10.2008 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Mukulakivet asfaltin alla

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan