AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Liehtalanniemen museotila

9.12.2008 klo 7.23 | Niko Lipsanen

aiheet matkat, paikat, kulttuurit

sijainnit savo,

Liehtalanniemi

Jatketaan kesäisillä aiheilla ja laitetaan tänne 16 valokuvaa Liehtalanniemen museotilalta Puumalasta. Kävin siellä viime elokuussa vaimoni ja naapurin tytön kanssa (sieltä oli blogissa aiemmin jo lammasvideo).

Museo sijaitsee lossimatkan päässä Niinisaaressa noin 14 kilometrin matkan päässä Puumalan kirkonkylältä. Se jäi valtiolle, kun tilan isäntä Jalmari Reponen eli Jallu kuoli vuonna 1976. Koska tila oli tuolloin yhä kymmenien vuosien takaisessa asussa, osti Puumalan kunta sen museoksi.

Liehtalanniemi onkin hyvä paikka käydä katsomassa, kuinka savolaiset asuivat Saimaan rannoilla noin sata vuotta sitten. Jos hyvä tuuri käy, voi päästä myös rapsuttamaan lampaita. Museo on auki kesäisin. Olin käynyt siellä kerran aikaisemminkin, mutta siitä on aikaa jo parikymmentä vuotta.

Liehtalanniemen museotila

Polku museotilalle kulkee aidanviertä pitkin (loppujen kuvien kuvatekstit näet viemällä hiiren kunkin kuvakkeen päälle).

Liehtalan talo

Jallun tupa sisältä

Piharakennus

Liehtalanniemen museotila

Savusauna

Tilan pihapiiri

Aittoja

Saimaan ranta

Kukkoja

Lampaita

Lampaita

Lampaita

Musta lammas ja Mari

Vene ja vaja

Penkki rantakalliolla

Otin kuvat 5.8.2008 (kuvien lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2008 : Liehtalanniemen museotila

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan