AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Weeqo-yhteisössä kierrätetään tavaroita

6.3.2009 klo 6.34 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus, kuulumiset,

Weeqon logo

[Tästä artikkelista on poistettu toimimattomia linkkejä.]

Kolmisen viikkoa sitten sivunsa avannut Weeqo on yhteisö, jossa kierrätetään tavaroita. Se on ajan hengessä kiinni: kierrätys on paitsi ympäristöteko niin myös todennäköinen nouseva trendi taantuman käydessä päälle. Ja nettiyhteisöt tuntuvat olevan pop. Weeqossa yhdistyy tämä kaikki.

Menestyksen avaimet ovat siis käsissä. Toteutuksessa on kuitenkin jotain, mikä tökkii.

Ensiksi ihan perusasiaa hakukoneoptimoinnista: ei palvelun etusivun otsikoksi laiteta ”Registration”. Kuka sellaista klikkaa Googlen hakutuloksista?

Toiseksi, etusivulta ei pääse selaamaan ilmoituksia, ellei rekisteröidy. Ilmoitukset näkyvät kyllä rekisteröitymättäkin, mutta linkkiä ei tarjota. Sivut eivät muutenkaan juuri tarjoa tietoa palvelusta. Kynnys liittyä yhteisöön on tehty turhan korkeaksi.

Kolmanneksi, kyseessä on suomalainen yhteisö, mutta sivut ovat englanniksi. Kun vaihdellaan tavaroita, niin paikallisuus on etu. Ei niitä rojuja noin pääsääntöisesti kannata maasta toiseen lähetellä. On kuitenkin varsin kankeaa kommunikoida toisten suomalaisten kanssa englanniksi. Osa käyttäjistä kirjoittaakin ilmoituksensa suomeksi, mikä sekin on tosin englanninkielisen käyttöliittymän sisällä jokseenkin kömpelön oloista.

Suomenkielistä käännöstä lupaillaan tulevaksi Weeqon Facebook-ryhmässä. Olisiko kuitenkin kannattanut tehdä se ensin ja englanninnos vasta sitten?

Tällä hetkellä Weeqossa tarjolla oleva tavara on pääsääntöisesti melko laadutonta. Palvelun käynnistäjien olisikin kannattanut alkuun hankkia tarjolle joitakin todellisia löytöjä, joista sana olisi lähtenyt kiertämään. Puskaradio on yhteisöpalvelun paras markkinointikeino.

Facebook-ryhmään jäseniä houkuteltiin kysymällä ”Löytyykö 100 000 Suomalaista, jotka haluavat pelastaa Maapallon?” Ei ole vielä löytynyt, mutta lähes 5000 kuitenkin. En tiedä, kuinka moni on jo rekisteröitynyt Weeqoon, mutta aktiivisia ilmoittelijoita siellä ei vielä monta ole. Olisikohan konsepti toiminut paremmin, jos erillisen yhteisön sijaan palvelu olisikin toteutettu Facebook-sovelluksena?

Palvelu on kuitenkin vielä aivan alkuvaiheissaan, joten pikkuviat on mahdollista korjata ja saada aikaan toimiva kierrätysyhteisö. Jotakin hyvää tavaraa vaan täkyksi ja lehdistötiedote liikkeelle.

Sinne vaan, voit saada omaksesi vaikkapa Opel Asconan vuosimallia -89 (moottori toimii, mutta ilmoittaja epäilee, ettei kori mene enää katsastuksesta läpi). Tarjolla olisi myös koiran jo valmiiksi pureskeltu talutushihna, jenkkikaappi, mikro, paitoja, farkkuja ja jotain muutakin – pian toivottavasti paljon enemmän.

Kuvassa on Weeqon logo.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Weeqo-yhteisössä kierrätetään tavaroita

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan