Hajanaisia huomioita Hajastanista

26.6.2009 klo 14.56 | Niko Lipsanen

aiheet matkat, kulttuurit,

sijainnit armenia,

Armenian omakielinen nimi on Հայաստան, suomalaisittain kirjoitettuna Hajastan. Nimi on johdettu armenialaisten myyttisestä kantaisästä Haikista (kirjoitetaan myös Hayk). Perään on liitetty indoiranilainen maata tarkoittava stan-pääte.

Haik asui Babyloniassa, mutta riitauduttuaan sikäläisen kuninkaan kanssa hän palasi esi-isiensä maille Ararat-vuoren lähelle. Haikin isä oli Togorma (Togarmah), jonka isoisä taas oli Nooan poika Jafet (Jaafet).

Armenialaiset katsovat siis polveutuvansa suoraan Nooasta. Tosin, jos Raamatun mukaan mennään, niin niinhän me kaikki.

Vaikka Armenian nimessä onkin iranilaisperäinen stan-pääte, ei armenian kieli kuulu iranilaisiin kieliin. Indoeurooppalainen se kuitenkin on, mutta sen verran omanlaisensa, että sen katsotaan muodostavan yksin oman kieliryhmänsä. Armenian sanastossa on kuitenkin paljon iranilaisperäisiä lainoja, mikä selittää sen stan-päätteenkin.

Myös kielitieteilijä Panu Höglund on myös kirjoittanut Armeniasta ja sen kielestä sekä pari kirjoitusta politiikasta (1, 2). Armenian kieli pilkahtaa välillä esimerkkinä hänen muissakin kieliasioihin liittyvissä kirjoituksissaan.

Kun olin siskoni kanssa Armeniassa, niin pitihän sitä oppia ainakin tervehtimään ja kiittämään paikallisella kielellä. Eräs paikallinen tyttö sitten opettikin meidät sanomaan ”parev tses”, jota siis käytetään tervehdittäessä. Jostakin syystä armenialaiset vaikuttivat kuitenkin lähinnä huvittuneilta tervehdyksistämme. Vasta jonkin aikaa paikallisia kuunneltuamme havaitsimme, että oikea lausumistapa on pehmeämpi ja vähän soinnikkaampikin, suunnilleen ”barev dses”.

Ei se ensimmäinenkään oppimamme versio varsinaisesti väärin ollut. Armeniassa itäisten ja läntisten murteiden lausuminen eroaa toisistaan varsin paljon. Länsimurteiden alueet ovat kuitenkin nykyään pääasiassa Turkkia ja kyseisten murteiden puhujat diasporassa eri puolilla maailmaa. Niinpä länsimurteita ei Armeniassa juuri puhuta – paitsi Gjumrin kaupungissa, mistä tervehdyksen meille opettanut tyttö oli kotoisin.

Muualla maassa gjumrilaisten puhetapaa pidetään lähinnä huvittavana. Voisihan se tosiaan itsestänikin kuulostaa aavistuksen huvittavalla, jos joku ulkomaalainen puhuisi minulle huonoa suomea turun murteella.

Kirjaimet sentään ovat samat sekä idässä että lännessä, ja esimerkiksi paikannimet kirjoitetaan samalla tavalla. Lausumisessa on kuitenkin eroa, mistä seuraa hankaluuksia myös silloin, kun yrittää translitteroida paikallisia nimiä jollekin länsimaiselle kielelle. Pitää päättää, kumman lausumistavan mukaan sen tekee.

”Kiitos” sanotaan armeniaksi suunnilleen snora kalutsuun, ehkä hieman ässää suhauttaen. Tosin etenkin kaupungeissa tavataan nykyään sanoa ranskalaisittain merci ja päivääkin on usein bonjour.

Kuvassa on ihmisiä ylittämässä katua Jerevanissa. Taustalla näkyvät Armenian lipun värit: punainen, sininen ja oranssi. Otin kuvan 1.6.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...