AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Ateistinen fundamentalismi

12.7.2009 klo 8.40 | Niko Lipsanen

aiheet uskonto,

Ateistibussi Helsingissä

Fundamentalismi ei ole pelkästään uskovaisten juttu. Myös ateisteilla on oma fundamentalistisiipensä.

Uskovaisia ja ateististisia fundamentalisteja yhdistää se, että molemmat suhtautuvat yhtä yksioikoisesti uskontojen pyhiin kirjoituksiin – toki päinvastaisista näkökulmista. Minkäänlainen asiayhteyteen asettaminen tai muu tulkinta ei tule kysymykseen; tekstit on luettava niin kirjaimentarkasti kuin vain mahdollista. Siksi fundamentalistit usein päätyvätkin väittelemään keskenään.

Ateistien, niin fundamentalistien kuin muidenkin, kritiikki suuntautuu yleensä pääsääntöisesti kristinuskoa kohtaan. Toisaalta se lienee useimmille ateisteille tutuin uskonto, toisaalta sen kritisoiminen on suhteellisen turvallista, kun ei tarvitse pelätä saavansa fatwaa niskaansa. Pyhä teksti, jota luetaan kirjaimellisesti, on tällöin Raamattu.

Fundamentilistille on esimerkiksi turha sanoa mitään Raamatun liitoista. Keskeisimpiä näistä ovat kaikkien ihmisten ja muun luomakunnan kanssa tehty Nooan liitto, juutalaisten kanssa tehty vanha liitto ja Jeesuksen seuraajia koskeva uusi liitto.

Kristitylle vanhan liiton jutut kuuluvat vain siinä laajuudessa, kuin ne tulevat Uuden testamentin kautta. Tätä tulkintaa eivät hyväksy sen enempää ateisti- kuin kristitytkään fundamentilistit.

Muitakin yhtymäkohtia kuin suhtautuminen Raamattuun on. Esimerkiksi lähetystyötä tehdään aktiivisesti. Ihmisiä halutaan käännyttää niin henkilökohtaisesti, netin keskustelupalstoilla kuin mainoskampanjoidenkin avulla.

Ateistien kanssa käytävät Raamattu-väittelyt liittyvät yleensä siihen, että fundamentalistiateisti on poiminut esiin jonkin yksittäisen kummalliselta tai epäeettiseltä kuulostavan kohdan ja tulkitsee sitä kirjaimellisesti. Jos sille osoittaa kontekstin tai toisenlaisen tulkintavaihtoehdon, on se ateistin mielestä vain selittelyä. Luottamus oman tulkinnan oikeellisuuteen on yhtä vahva kuin uskovaisellakin fundamentalistilla.

Kristittyjen parissa lähetystyö ei kuitenkaan rajoitu fundamentalisteihin, vaan sitä harrastetaan laajemmissakin piireissä. Ateistien puolella vaikuttaa, ettei juuri muita ole asian tiimoilta liikkeellä. Tässä on iso ero liikkeiden välillä.

En kuitenkaan väitä, että fundamentalismi sinänsä olisi kielteinen ilmiö. Onhan se hyvä, että Raamattu otetaan vakavasti ja perusteellisesti. Niin voi kuitenkin tehdä muutenkin kuin kirjaimellisella lukutavalla.

Kuvassa on esimerkki ateistisesta lähetystyöstä: ateismimainos bussin kyljessä Helsingissä kesällä 2009. Kuva on minun ottamani (kuvan lisenssi).

8 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Päivi Räsänen 14.9.2009 klo 21.39:

    Sanot: ”Kristittyjen parissa lähetystyö ei kuitenkaan rajoitu fundamentalisteihin, vaan sitä harrastetaan laajemmissakin piireissä. Ateistien puolella vaikuttaa, ettei juuri muita ole asian tiimoilta liikkeellä. Tässä on iso ero liikkeiden välillä.”

    Ensinnäkin: ateismi ei ole liike, puhumattakaan, että olisimme millään tavalla yhtenäinen joukko, jota voisi kuvailla ja luonnehtia yhtenäisin termein. Vaikka tämä kirjoitus, johon reagoin, ei ole tuore, tahdon siihen vastata – ja olen myös halukas asialliseen keskusteluun aiheesta.

    Vaikutelma, josta sitaatissa puhutaan, syntyy minun näkemykseni mukaan siitä, että me ”ei-fundamentalistiateistit” emme pidä juurikaan meteliä itsestämme emmekä uskonnottomuudestamme(lienee syytä mainita, että ole eri Päivi Räsänen kuin se julkisuudesta tunnettu). Pyrimme elämään sopuisaa elämää lähimmäistemme kanssa kunnioittaen heidän vapauttaan valita oma uskonsa, samoin kuin meillä on vapautemme omiin valintoihimme.

    Minun ”lähetystyöni” on nimenomaan toisen ihmisen kunniottamista, rakastamista sekä myötätuntoista yhteiselämää ilman, että saan siitä palkkion tässä tai oletetussa tulevassa elämässä tai että eläisin rangaistuksen pelossa ”valvovan silmän” alla. Se on kunnioittavaa ja rakastavaa – jopa harrasta – suhtautumista kaikkeen, mitä on, omia rajoja ja rajallisuutta unohtamatta. Pyrin elämään niin, koska se on mielestäni oikein ja koska se tekee elämästä niin minulle kuin kanssani tekemisissä oleville paremman ja nautittavamman kokemuksen.

    Työssäni lastentarhanopettajana elämänkatsomukseni näkyy vain siten, etten itse anna uskontokasvatusta missään muodossa ja että informoin vanhempia hyvissä ajoin seurakunnan järjestämistä tilaisuuksista antaen heille vapauden valita, osallistuvatko heidän lapsensa näihin tilaisuuksin vai eivät. Se, että suurin osa vanhemmista kuuluu kirkkoon, ei tarkoita automaattisesti sitä, että he olisivat uskossa tai uskonnollisia – toisaalta minulla ei ole edes tietoa siitä, ketkä kirkkoon kuuluvat ja ketkä eivät.

    Tiivistettynä: en peittele uskonnottomuuttani, vaan tuon sen julki asianmukaisissa yhteyksissä, mutta en myöskään toitota sitä suu vaahdossa lentolehtisiä jaellen. Siksi ette tunnista minua ja kaltaisiani, joita on ilmeisesti – viittaan alun sitaattiin – huomattavasti enemmän kuin yleisesti kuvitellaan. Osa ateisteista – kuten 78-vuotias äitini – ovat paljon minua varovaisempia sosiaalisen paineen ja itsesuojeluvaistonsa vuoksi. Vaikkei tänä päivänä Suomessa tarvitse vainoa ja painostusta pelätäkään(tekisi mieleni sanoa leikkisästi: luojan kiitos!), monelle ateistille ”kaapin” kynnys on vielä liian korkea yli astuttavaksi. ”Kaappiateistien” määrää on vain täysin mahdotonta arvioida.

    Näkemykseni mukaan kaikki aggressiivisuus – myös esim. feministiliike on tästä hyvä esimerkki – nousee alunperin vihasta koettua sortajaa kohtaan. Vasta sitten, kun viha on kohdattu ja työstetty onnistuneesti, ihminen voi olla levollisesti sitä mitä on, hyökkäämättä tarpeettomasti toisin ajattelevan kimppuun -sanon tarpeettomasti, koska aggressio on usein tarpeen irrottautumisen alkuvaiheessa. Vaikka olen uskonnottomien, sosiaalisista syistä kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsena säästynyt raskaalta irtautumistaistelulta, voin ymmärtää myös ”vihaisia ateisteja”, vaikken aggressiivista käyttäytymistä viisaana pidäkään, koska se vain kääntää yleisen mielipiteen itseään vastaan. Sekin on ymmärrettävää.

    Vaikka uskonasioista ei voi syntyä kompromisseja, rauhaisaan yhteiseloon pyrkiminen olisi kaikkien etu. Vaikka emme vättämättä pysty kunnioittamaan toisen uskoa, voimme ainakin kunnioittaa jokaisen valinnanvapautta.Se, jos mikä on mielestäni rationalismia ja palvelisi niin uskovia kuin uskonnottomiakin.

  2. Niko Lipsanen 14.9.2009 klo 23.29:

    Kun kirjoitin ateistien fundamentalistisiivestä, niin siihen nimenomaisesti sisältyi oletus siitä, että se ei ole ateismin koko kuva. Varmasti on paljon ateisteja, jotka vain eivät usko, mutta jotka eivät silti aktiivisesti levitä ateistista sanomaa.

    Kommentissasi on kuitenkin ristiriita. Sanot toisaalta:

    Ensinnäkin: ateismi ei ole liike, puhumattakaan, että olisimme millään tavalla yhtenäinen joukko, jota voisi kuvailla ja luonnehtia yhtenäisin termein.

    Ja toisaalta:

    Pyrimme elämään sopuisaa elämää lähimmäistemme kanssa kunnioittaen heidän vapauttaan valita oma uskonsa, samoin kuin meillä on vapautemme omiin valintoihimme.

    Tuollainen lipsahdus tapahtuu ateisteille aina silloin tällöin: ensin korostetaan, kuinka ei olla liike eikä yhtenäinen joukko, mutta sitten kuitenkin kuvataan, minkälaisia ”me ateistit” (tai tässä tapauksessa ”me ei-fundamentalistiateistit”) ovat.

    “Kaappiateistien” määrää on vain täysin mahdotonta arvioida.

    Onhan aiheesta tehty kyselytutkimuksia. Onko kaappiateistille liian suuri kynnys laittaa anonyymissa kyselyssä ruksi kohtaan ”ateisti”?

    P.S. Muokkasin kommenttiasi sen verran, että lisäsin luettavuuden parantamiseksi kappaleiden väliin tyhjät rivit. Toivottavasti tämä oli ok.

  3. Päivi Räsänen 15.9.2009 klo 1.12:

    Kiitos muokkauksesta(kirjoitin tiiviisti, kun en tiennyt, onko kirjoitustila rajallinen vai rajaton).

    Itse asia-asiaan: vaikka ”me ateistit” emme ole yhteinäinen joukko, toki – kuten kaikissa ryhmissä, joita jokin asia yhdistää – on niitä, jotka ajattelevat, elävät ja toimivat samansuuntaisesti ja joilla on paljon yhteistä. Ehkä en ilmaissut ajatustani kyllin selkeästi, mitä pahoittelen.

    En olettanutkaan, että kirjoitat ateismin koko kuvasta. Silmiini vain sattui tämä jo kerran lainaamani lause: ”Ateistien puolella vaikuttaa, ettei juuri muita ole asian tiimoilta liikkeellä.” Suo anteeksi pilkun viilaamiseni(tiedän, että tämä voi olla todella ärsyttävää!), mutta tahdon tarkentaa käsitettä ”olla liikkeellä”. Ilmeisesti tarkoitat sillä aktiivista ”käännytystyötä”? Minä puolestani ajattelen – itse muuten aikoinani aktiivisena seurakuntanuorena eläneenä – että ”olemme liikkellä” koko olemuksellamme ja elämällämme. Se, mitä olemme toiselle ihmiselle kohtaamisen hetkellä, on oman kokemukseni mukaan suunnattoman paljon tärkeämpää kuin puheemme ja mielipiteemme. Ja siinä mielessä ”lähetystyötä” tekevät myös ne ihmiset(niin ateistit kuin uskovatkin), jotka eivät saarnaa, vaan vain elävät läpi omaa totuuttaan.

    Mitä kyselytutkimukseen tulee, minulla on todellakin epäilys siitä, että ihmiset vastaavat myös nimettöminä niin kuin olettavat, että heiltä toivotaan(siitäkin on muistaakseni tehty tutkimusta – en vain muista tämän tiedon lähdettä, joten jätetään se sivuhuomautukseksi)ja ikään kuin joku olisi sittenkin tarkkailemassa. Tiedän tämän myös omasta kokemuksestani, jota on jo yli puoli vuosisataa. Uskon asioissa tämä on erityisen mielenkiintoista. Kun aloin monia vuosia sitten hiljalleen kulkea kohti ateismia, vielä silloinkin, kun todellisuudessa en ollut enää sisimmässäni niin sanotusti minkään valtakunnan uskovainen, olisin tuollaiseen tutkimukseen ”varmuuden vuoksi” vastannut, että juu juu uskotaan – että josko se kuuma kivi olisi vaikka tipahtanut muuten niskaan. Luonnollisestikaan varsinaisesta ateismista ei silloin olekaan kyse, vaan siitä, että olin ”kaapissa” itseltänikin enkä kyllin rohkea myöntämään totuutta ajatuksistani edes itselleni. Ehkä olen maailman ainoa ihminen, jolle on näin käynyt, mutta epäilen sitä. Joka tapauksessa ”kaappiateisti” ei liene paras mahdollinen sana kuvaamaan sitä, että on paljon ihmisiä, jotka ovat uskovinaan sellaiseen, mihin eivät usko, mutta mitä eivät epämääräisen pelon vuoksi uskalla tunnustaa. Mutta kuten sanottu: ehkä olen pokkeus ja ainoa laatuani.

    Palatakseni fundamentalistiseen ja ei-fundamentalistiseen ateismiin, olen pohtinut paljon sitä, miten erilainen voi ateisimin lähtökohta olla sellaisella, jota on ”lyöty Raamatulla päähän” ja sellaisella, jota ei ole. On aivan luonnollista, että sellainen, joka on kyllästetty ja syyllistetty fundamentalistisella uskonnolla, alkaa samoin keinoin kumota sitä. Minulle, jota ei ole koskaan painostettu uskomaan mihinkään, Raamattu ei herätä enempää tunteita kuin mikään muukaan uskonnollinen kirja, eikä sen sisällön kumoaminen tahi ristiriitojen etsiminen siitä kiinnosta minua lainkaan. Jeesuksen opetuksista ja vertauksista monet ovat sitä vastoin vaikuttaneet minuun pysyvästi, millä on elämänlaatuuni yhä positiivinen vaikutus, mutta mikä ei tee minusta uskovaa. Täytyy myöntää, että itse en ota Raamattua vakavasti enkä perusteellisesti, vaikken näe kielteistä siinä, että jotkut muut ottavat. Minulla on vain kädet, pää ja sydän täynnä muuta tekemistä ja siihen valintaani olen tyytyväinen.

  4. Niko Lipsanen 15.9.2009 klo 1.40:

    Kyllä tänne tekstiä mahtuu.

    Itse asia-asiaan: vaikka “me ateistit” emme ole yhteinäinen joukko, toki – kuten kaikissa ryhmissä, joita jokin asia yhdistää – on niitä, jotka ajattelevat, elävät ja toimivat samansuuntaisesti ja joilla on paljon yhteistä.

    Kiinnitin asiaan huomiota, koska ateistit tyypillisesti suhtautuvat varsin allergisesti siihen, että heitä jollakin tavoin luonnehditaan yleisellä tasolla.

    En olettanutkaan, että kirjoitat ateismin koko kuvasta. Silmiini vain sattui tämä jo kerran lainaamani lause: “Ateistien puolella vaikuttaa, ettei juuri muita ole asian tiimoilta liikkeellä.” Suo anteeksi pilkun viilaamiseni(tiedän, että tämä voi olla todella ärsyttävää!), mutta tahdon tarkentaa käsitettä “olla liikkeellä”. Ilmeisesti tarkoitat sillä aktiivista “käännytystyötä”?

    Aktiivinen käännytystyö oli päällimmäisenä mielessäni – niistä tyrkyttämättömistä ateisteista kun kovin harvoin käy edes selville, että henkilö on ateisti. Elämisen kautta tehtävä lähetys tehoaa kuitenkin vain, jos tietää minkälainen perusta toisen elämänfilosofialla on.

    Kun aloin monia vuosia sitten hiljalleen kulkea kohti ateismia, vielä silloinkin, kun todellisuudessa en ollut enää sisimmässäni niin sanotusti minkään valtakunnan uskovainen, olisin tuollaiseen tutkimukseen “varmuuden vuoksi” vastannut, että juu juu uskotaan – että josko se kuuma kivi olisi vaikka tipahtanut muuten niskaan.

    Jos mahdollisuus taivaalta niskaan putoavasta kuumasta kivestä kaivertaa mieltä, niin henkilö tuskin on ateisti. Ei se silloin virhe ole, vaikkei sitä ruksia siihen kohtaan laittaisikaan. Sen toteat itsekin, mutta toisaalta se vie terän pois kaappiateistiargumentilta.

    Henkilöhistorialla on varmasti tekemistä sen kanssa, kenestä tulee fundamentalisti ja kenestä ei – niin ateistien kuin uskovaistenkin keskuudessa.

  5. Päivi Räsänen 15.9.2009 klo 7.56:

    En suhtaudu allergisesti siihen, että minua luonnehditaan yleisellä tasolla. Sellainenhan on väistämätöntä muutenkin: äitinä, lastentarhanopettajana, yksinhuoltajana, seksuaalisena olentona jne. Sitä ei pääse karkuun mihinkään, ja jos olisin sellaiselle allerginen, olisin täynnä paukamia! Mutta voin silti sanoa ajatukseni asiasta. Pointti on siinä, etten ole – ehkä sivistymättömyyttäni? – kuullut koskaan ateistisesta liikkeestä, josta mainitset keskustlun alussa poimimassani sitaatissa.

    ”Aktiivinen käännytystyö oli päällimmäisenä mielessäni – niistä tyrkyttämättömistä ateisteista kun kovin harvoin käy edes selville, että henkilö on ateisti. Elämisen kautta tehtävä lähetys tehoaa kuitenkin vain, jos tietää minkälainen perusta toisen elämänfilosofialla on.”

    Kuten totesin aiemmin: en peittele ateismiani, jos en sitä kenellekään tyrkytäkään ja puhun vain itsestäni ja omasta tavastani elää, mikä on asiani ydin tässä keskustelussa. Kukaan muu ateisti ei voi tulla sanomaan minulle, mikä on oikea tai väärä tapa olla ateisti(mikä taas kuuluu kokemukseni mukaan olennaisenna osana uskonnollisiin liikkeisiin)ja vedota johonkin kirjaan tai organisaation luomiin määritelmiin. Tapaani elää ateistina puolustan tarvittaessa yhtä lujasti muita ateisteja kuin uskonnollisiakin ihmisiä kohtaan.

    Tässä kohtaa keskustelua saan vaikutelman – joka voi olla väärä, ja oikaise minua jos näin on – että toimipa ateisti tässä keskustelun alla olevasta asiasta miten hyvänsä, se on ”väärin”. Jos ilmaisen ajatukseni voimakkaasti, olen aggressiivinen käännyttäjä ja jos taas elän matalalla profiililla, olen nössö ja pelkuri. Kumpikaan tapa ei voi saada osakseen kunnioitusta. Ilmaisen asian kärkevästi vain selventääkseni sitä ja toivon todellakin saaneeni väärän vaikutelman.

    Kuten totesinkin, kaappiateistiargumentti meni sikäli kuin puhutaan kyselytutkimuksista, mutta se ei tarkoita, etteikö heitä(kuten esim.äitini)silti olisi olemassa. Voisi puhua ehkä pikemminkin potentiaalisista ateisteista tai niistä, jotka ovat kulkemassa ateismin suuntaan. Oma tienihän on on ollut hyvin pitkä, joten siitä minulla on kokemusta.

    Mitä argumentteihin tulee, minulle ei ole lainkaan vaikeaa myöntää, jos olen ollut väärässä tai epätarkka.

  6. Päivi Räsänen 15.9.2009 klo 18.01:

    PS. Mikä muuten olisi mielestäsi ateistille sopiva/sovelias/hyväksyttävä tapa ilmaista näkemyksiään ja vakaumustaan? Onko sellaista?

    Itse koen vastaavasti, että sellaisen uskovan – tunnen kristittyjä, New Agen kannattajia, ja yhden muslimin – joka ilmaisee vakaumuksensa kiihkottomasti ja kiinnostuneena kuuntelee minua, on kiinnostavaa keskustella ja että hänen uskonsa ei uhkaa minua ja ajatusmaailmaani millään tavalla. Yhdessä koettu ja jaettu ihmisyys on tärkeintä. Aina.

  7. Niko Lipsanen 15.9.2009 klo 21.52:

    Päivi Räsänen kirjoittaa:

    Pointti on siinä, etten ole – ehkä sivistymättömyyttäni? – kuullut koskaan ateistisesta liikkeestä, josta mainitset keskustlun alussa poimimassani sitaatissa.

    Ateismi on liike, vaikka kaikki ateistit eivät osa sitä liikettä olisikaan. Se on se liike, joka saa aikaan bussikampanjoita eri kaupungeissa, harrastaa ateistista järjestötoimintaa ja parveilee keskustelupalstoilla hyökkäämässä kristinuskoa ja joskus harvoin jotakin muutakin uskontoa vastaan.

    Toiset, yleensä fundamentalistisimmat, ovat liikkeen toiminnassa aktiivisemmin, toiset vain hengailevat mukana ja jotkut eivät voisi vähempää välittää, vaikka ateisteja olisivatkin.

    Tässä kohtaa keskustelua saan vaikutelman – joka voi olla väärä, ja oikaise minua jos näin on – että toimipa ateisti tässä keskustelun alla olevasta asiasta miten hyvänsä, se on “väärin”.

    Vaikutelma on väärä. Asia oikaistu.

    PS. Mikä muuten olisi mielestäsi ateistille sopiva/sovelias/hyväksyttävä tapa ilmaista näkemyksiään ja vakaumustaan?

    Oletko saanut jostakin käsityksen, että jotkin ateistien tavat ilmaista näkemyksiään olisivat minusta epäsopivia? Koko kysymys on mielestäni outo, tai ainakaan se ei liity käytyyn keskusteluun.

  8. Päivi Räsänen 16.9.2009 klo 0.12:

    Tuosta näkökulmasta katsottuna ateismi on todellakin liike – en ole sitä vain siitä vinkkelistä koskaan katsonut, koska en itse ole osa sitä liikettä. En myöskään vain hengaile mukana, mutta en myöskään kuulu niihin ”jotka eivät voisi vähempää välittää”, vaikka en parveile keskustelupalstoilla hyökkäämässä mitään enkä ketään vastaan. Välitän hyvin paljon – ihmisistä ja elämästä ihmisenä, jonka maailmankuva on ateistinen. Minulla on myös ystävyyssuhteita uskovien ihmisten kanssa ja ne perustuvat molemminpuoliseen kunnioitukseen, joka ilmaistaan selkeästi. Syynä tähän on osittain ateistisen isäni epäkunniottava suhtautuminen toisin eläviin ja ajatteleviin, ja sain siitä aikoinani rokotuksen. Jos kuka tahansa elää onnellista ja tasapainoista elämää uskovana muiden rajoja rikkomatta, olen hänen puolestaan tai kanssaan iloinen asiasta eikä minulla ole mitään tarvetta käännytystyöhön. Maailmassa ei ole todellakaan liikaa onnellisia ihmisiä. Näkemyksistä ja omista kokemuksista keskusteleminen on aivan toinen juttu.

    Alunperin reagoin blogisi kirjoitukseen, koska en kokenut sen sävyä kunnioittavaksi. Huomaa, että puhun vain omasta kokemuksestani enkä suinkaan väitä sävyä epäkunniottavaksi – jos itse koet toisin, asia on ok, ja se on aivan yhtä oikea kokemus kuin minun. Kokemuksesta ei voi kiistellä, koska se on aina henkilökohtaista.

    Mielestäni kysymys sopiviksi koetuista ateismin ilmaisumuodoista ei ole lainkaan outo, vaan erittäin oleellinen ateismista puhuttaessa. Se ei noussut suoraan kirjoituksistasi – kysymys vain putkahti mieleeni, koska olen joissain yhteyksissä törmännyt siihen, että ”hyvää tapaa” ilmaista ateismia ei tunnu olevan(tämä, jos mikä, tuntuu nostavan allergiareaktioita pintaan, puhuipa asiasta millä tavalla hyvänsä). Sitä, onko sellaista toimivaa tapaa(ehkä parempi ilmaus kuin ”sopiva”) Sinun mielestäsi, en tiedä, eikä siihen kysymykseen suinkaan ole velvollisuutta vastata. Tuo asia vain kovasti kiinnostaa minua, ja vaikkei se käytyyn keskusteluun liittyisikään, halusin silti esittää sen. Minusta se on oikein hyvä kysymys.

    Kiitos Sinulle paljon ajatuksia herättäneestä kirjoituksestasi ja vastauksistasi. Hyvää syksyä ja kaikkea hyvää Sinulle muutenkin!

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Ateistinen fundamentalismi

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan