ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Ekumeeninen kirkkovaellus

Metodistikirkko

Helsingin tuomiokirkkoseurakunta on järjestää tänä kesänä kuusi vaelluksia kantakaupungin kirkkoihin. Perjantaina oli niistä kolmas, ja sille minäkin osallistuin.

Vaelluksella tutustuttiin muiden alueella toimivien seurakuntien kirkkoihin. Erilaisia seurakuntia ja niiden kirkkoja ja kappeleita on toki enemmän kuin ne neljä, joissa vierailimme. Matkaohjelmaan kuuluivat Adventtikirkko, Lähetysseurakunta, Metodistikirkko ja Studium Catholicum.

Vaellukselle osallistujat taisivat kaikki olla luterilaisia, mutta ekumenia tuli mukaan kohteiden ja kierroksen päätteeksi Studium Catholicumissa järjestetyn rukoushetken kautta. Kierroksen vetivät pastorit Arto Antturi (kuvassa) ja Anna-Maija Viljanen-Pihkala. Kaikissa vierailukohteissa saimme myös niin rakennuksen kuin seurakunnan lyhyen esittelyn kyseisen seurakunnan puolesta.

1920-luku on selvästikin ollut uskonnollisesti vilkasta aikaa. Vaelluksen kolme ensimmäistä kirkkoa oli kaikki rakennettu silloin, vain muutaman vuoden välein. Lähetysseurakunnan käyttämän kirkon tosin rakensivat baptistit. Helluntailaiset tulivat sinne vasta 1960-luvulla, ja välillä kirkkosali ehti toimia myös elokuvateatterina.

Metodistikirkko oli vierailukohteistamme ainoa, jonka ulkoakin helposti tunnistaa kirkoksi. Katolla on samanlainen piikki kuin Agricolan kirkossa, ja arkkitehtikin on sama: Lars Sonck. Kirkkosalissa on jotakin samaa kuin Sonckin piirtämässä Tampereen tuomiokirkossa.

Lähetysseurakunnassa ja Metodistikirkossa pidetään myös afrikkalaistyyppisiä jumalanpalveluksia, joissa ylistys on eläväisempää ja kovaäänisempää kuin seurakuntien omissa palveluksissa. Kuulemma pitää välillä menoa vähän hillitäkin, etteivät naapurit liiaksi häiriinny. Kuulostaa tutulta Dominicalta: sielläkin jotkut valittivat kirkkojen aiheuttamista meluhaitoista ja asiasta kirjoiteltiin myös lehdissä.

Dominikaanimunkkien ylläpitämä katolinen kulttuurikeskus Studium Catholicum poikkesi muista kohteistamme. Tiloja ei ole alun perin rakennettu kirkoksi, vaan kappeli oli yksi huone tavallisessa kruununhakalaistalossa sijaitsevassa keskuksessa. Keskuksen kirjastossa on varsin laaja kokoelma katolilaisuutta ja kristinuskoa ylipäänsä käsitteleviä kirjoja.

Helsingin kantakaupungissa on kierroksella vierailtujen lisäksi paljon muitakin pieniä kirkkoja ja kappeleita, joissa ei ole tullut ikinä käytyä. Kai niihin voi mennä ominkin päin, mutta olisi tietysti mukavaa, jos vaikka ensi kesänä järjestettäisiin uusi vastaava vaellus uusilla kohteilla.

Kuvassa on Metodistikirkon kirkkosali Fredrikintorin varrella Punavuoressa. Otin kuvan 24.7.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Kaisa Kyläkoski 27.7.2009 klo 8.22:

    ”1920-luku on selvästikin ollut uskonnollisesti vilkasta aikaa.” Varmaankin jotain tekemistä vuoden 1923 uskonnonvapauslain kanssa?

  2. Niko Lipsanen 27.7.2009 klo 11.35:

    Näin varmaankin on. Hyvä huomio.