ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Pirkka-patukka parani mutta pieneni

Uusi ja vanha Pirkka-suklaapatukka

Pirkka Nougat-toffeesuklaa on saanut uuden kääreen ylleen. Muutos oli odotettavissa, sillä onhan Pirkka-tuotesarja muutenkin päivittänyt kuosejaan ajanmukaisempaan asuun.

Uusi kääre on ihan hieno, mutta entä sisältö? Ruoholahden Citymarketissa oli onneksi myynnissä sekä uusia että vanhoja patukoita, joten vertailu oli helppo toteuttaa. Tällä kertaa en kuitenkaan ryhtynyt toteuttamaan mitään laajamittaista sokkomakutestausta, vaan luotin ihan omaan arviokykyyni.

Viimetalvisessa testissä Pirkka jäi Mars-jäljitelmäkisan jumboksi, joskin makua enemmän pisteitä pudotti venyvä rakenne. Rakenne oli selvästikin laitettu uusiksi, enää patukka ei ole yhtä purkkamainen. Myös makuun on tullut puhtia. Uudessa patukassa on selvästi vahvempi maku kuin vanhassa. Se maistuu jopa kaakaoisemmalta, mikä kyllä vaikuttaa hieman oudolta, koska tuoteselosteen mukaan suklaapäällysteen kaakaopitoisuuden pitäisi olla aiempaa pienempi (vähintään 27 prosenttia versus vähintään 30).

Saattaa tosin olla, että maitosuklaapäällystettä on suhteessa täytteisiin aikaisempaa enemmän. Ainakin toffeen osuutta on jonkin verran nostettu suhteessa nougatmassaan.

Makuvertailu saattaa tosin olla vanhalle patukalle siinä mielessä epäedullinen, että suklaakin maistuu sitä paremmalta, mitä tuoreempaa se on. Vanhemman tuotantoerän patukka on seisonut varastoissa ja hyllyssä pidempään, ja on siksi jo menettänyt tuoreutensa. Uutuuspatukan tie hyllyyn on todennäköisesti ollut paljon suorempi.

Yksi iso heikennys uudessa patukassa kuitenkin on: se on selvästi pienempi. Talvella Pirkka oli 60 grammallaan yhdessä Eldoradon kanssa vertailun muhkein patukka. Nyt se jakaisi vaivaisella 50 gramman painollaan viimeisen tilan Rainbow-patukan kanssa.

Hinta ei näytä pudonneen painon mukana, joten kilohinnaltaan uusi patukka on aikaisempaa selvästi kalliimpi. Riittääkö parantunut maku korvaamaan menetyksen määrässä?

Kuvassa Pirkan uusi ja vanha nougat-toffee-suklaapatukka rinnakkain. Otin kuvan tänään 4.8.2009 (kuvan lisenssi).