AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Kaivarin Kanuuna on laadukkaan tavaran kirppis

6.10.2009 klo 17.54 | Niko Lipsanen

aiheet kulutus,

sijainnit helsinki,

Kaivarin Kanuunan tavaravalikoimaa

Ullanlinnaan on avattu uusi laatutavaraan suuntautunut kirpputori Kaivarin Kanuuna. Tai ei se ilmeisesti aivan uusi ole, avajaiset olivat jo vappuna. Minulta se on kuitenkin jäänyt huomaamatta, kun ei tule usein Merikatua pitkin käveltyä.

Ensimmäisen kerran kävelin Kanuunan ohi eilen maanantaina, jolloin se oli kiinni. Pähkäilin, että kuinkahan mahtaa kirpputori tuollaisella paikalla pärjätä. Onhan se kuitenkin vähän syrjässä asiakasvirroista. Merikatu ei ole mikään bisneskatu.

Kirppikselle sijainti on kuitenkin tärkeää paitsi ostavien myös myyvien asiakkaiden kannalta. Ja siinä taitaa olla Kaivarin Kanuunan valtti. Ympärillä on paljon asukkaita, joilta varmasti löytyy laadukasta, mutta tarpeettomaksi jäänyttä tavaraa vaikka kuinka. Nyt heillä on kotikulmilla paikka, jonne viedä kamppeet myyntiin.

Kanuunan valikoima poikkeaa aika lailla peruskirppiksistä. Oli siellä ihan normaalia kirpputorikamaakin, mutta myös varsin tasokasta myytävää. Osa laatutavaroista näyttää siltä, että se on vuosikymmeniä vanhaa, osa on uudempaa designiä.

Kirpputori toimii itsepalveluperiaatteella. Myyjät ostavat sieltä pöydän ja hinnoittelevat tavarat. Ostokset maksetaan kassalle. Tinkiminen ei onnistu, koska myyjät eivät ole itse paikalla.

Myyntitilaa on paljon, mutta se on jaoteltu pieniin huoneisiin. Tunnelma on kuin sokkeloisessa basaarissa. Tällainen pitkä mies saa monessa paikassa kulkea kumarassa ja varoa, ettei iske päätään katonrajassa kulkeviin putkiin. Jotkut myyjät ovat varanneet itselleen kokonaisia pikkuhuoneita ja nähneet vaivaa myös somistuksen kanssa. Esillepanossa nähty vaiva onkin yksi piirre, joka erottaa Kanuunan muista kirpputoreista.

Mitään en ostanut enkä tullut hintojakaan katselleeksi. Kuulin vain sivusta, kun joku päivitteli erään takin kallista hintaa. Myös Pupulandian Jenni pitää hintoja kovina, mutta kehuu videobloggauksessaan myös tarjolla olevien tuotteiden laatua.

Asiakkaita näyttää kuitenkin käyvän, ja myytävää tavaraakin oli reilusti. Vapaitakin pöytiä oli silti tarjolla, ja ainakin yksi kokonainen huonekin oli tyhjillään.

Kassojen vieressä on myös pieni kahvila.

Kaivarin Kanuuna väittää sivuillaan sijaitsevansa ”Eiran sydämessä”. Ullanlinnassa se silti on. Bussilla matkustaville ”Eira” saattaa silti olla selkeämpi ilmaisu, sillä HKL väittää edelleen bussin 14 menevän sinne. Reittiä jatkettiin reilu vuosi sitten Ullanlinnan, ja päättäri on aivan Merikadulla Kanuunaa vastapäätä. Sillä on siis helppo tulla paikalle. Aikaisemmin pysäkkiä käytti nyt jo lakkautettu linja 17.

Oheisessa kuvassa näkyy Kaivarin Kanuunan valikoimaa sieltä vähän paremmasta päästä. Pahoittelen kuvan heikkoa laatua, otin sen kännykällä (Nokia E71). Otin kuvan tänään 6.10.2009 (kuvan lisenssi).

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...

... eikä kommentoiminen myöskään ole enää mahdollista (kuten ei minkään muunkaan artikkelin tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2009 : Kaivarin Kanuuna on laadukkaan tavaran kirppis

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan