AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Aiheita-blogi täyttää kaksi vuotta

28.1.2010 klo 15.47 | Niko Lipsanen

aiheet web,

Aiheita-blogi täyttää tänään kaksi vuotta.

Kun Lipsanen & Ruso -blogi täytti syksyllä neljä vuotta, uudistin samalla sen ulkoasun. Tarkoitus oli uusia tämänkin blogin kuosia tässä kaksivuotispäivän kunniaksi, mutta siihen uudistus ei ehtinyt. Mutta eipä se ole vuosipäiviin sidottu asia.

Sen verran olen muutoksia maistellut, että olen viimeisiin juttuihin laittanut kuvat koko palstan levyisinä. Se antaa kuitenkin vähän valokuvablogimaisen vaikutelman, joten luultavasti luovun siitä. Joitakin muutoksia on silti lähiviikkoina tulossa. Ainakin sivupalkkia olisi tarkoitus uusia.

Alareunan laskuri lähentelee 83 tuhatta kävijää siinä missä Lipsanen & Rusossa kävijöitä on jo yli 90 tuhatta. Jännitin jokin aika sitten, että kumpikohan rikkoo ensin 100 tuhannen rajan, mutta eipä siinä taida loppujen lopuksi paljon jännittämistä olla. Tässä blogissa kävijämäärät ovat nykyisin lähes kolminkertaiset L&R:ään verrattuna, ja tällä vauhdilla raja rikkoontunee joskus vapun tienoilla. Jos mitään suurempia muutoksia kävijämäärissä ei tapahdu, niin Lipsanen & Rusossa 100 tuhatta tulee täyteen juhannuksen maissa.

Tuo OK Kaunterin virolainen laskuri on tietysti vain viitteellinen, mutta ainakin tässä tapauksessa vertailukelpoinen, koska molemmissa blogeissa on sama. Se muistaa kymmenen viimeistä kävijää, joten joka sivunlatauksella kävijämäärä ei päivity, kuten joissakin ilmaislaskureissa.

Molemmissa blogeissa kävijätilastoja tarkastellaan yksityiskohtaisemmin Google Analyticsin avulla. Sen tuottamasta datasta voi katsoa viikottaisia tiivistelmiä Oindexin kautta (Aiheita, L&R) [poistettu toimimattomat linkit].

Maantieteilijän matkakuvat

Yksi kommentti tai paluuviite

  1. Niko Lipsanen 29.3.2010 klo 4.20:

    Aiheita-blogi näyttää viikonlopun aikana ohittaneen Lipsanen & Ruson kävijämäärissä. Molempien laskuri näyttää yli 94 tuhatta kävijää, mutta täällä luku on nelisensataa isompi.

    Ei siis tarvitse enää jännittää, kumpi rikkoo satatonnisen ensin. Tässä blogissa tahti käy selvästi kovempaa, mikä tietysti johtuu myös tiheämmästä päivitysvälistä.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2010 : Aiheita-blogi täyttää kaksi vuotta

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan