ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Valokuvia poliitikoista

Jussi Halla-aho (ps)

Minulla on täällä Domnik.netissä useita kuvasivustoja, jotka kuitenkin noin pääsääntöisesti liittyvät paikkoihin – maantieteilijä kun olen. Laajensin nyt kuitenkin hieman repertuaariani, ja aloin kuvata myös poliitikkoja.

Poliitikoista on tietysti kuvia vaikka kuinka jo muutenkin. Heidän omilla sivuillaan tarjoamansa pressikuvat ovat kuitenkin yleensä kuolettavan tylsiä poseerauskuvia. Joistakin tunnetuimmista tapauksista saattaa tietysti löytää jonkin kohtuullisen kuvan myös Wikipediasta.

Poseerausotosten sijaan haluan kuvia, joissa poliitikot ovat luonnollisessa ympäristössään tekemässä itselleen tavanomaisia asioita, kuten puhumassa paneelissa tai jakamassa vaalimainoksia kadulla. Tähän tarjoutuu varmasti runsaasti mahdollisuuksia lähiviikkoina, kun vaalitkin lähestyvät.

Tarkoituksenani on että bloggaajat ja muutkin kotisivujen tekijät voisivat käyttää kuvia, itseäni tietysti unohtamatta. Olen tämän vuoksi julkaissut kuvat niiden jälleenkäytön varsin vapaasti sallivalla Creative Commons Attribution -lisenssillä, joka edellyttää lähinnä, että kuvaajan nimi mainitaan. En tietysti pahastu linkistäkään.

Lisenssi sallii siis myös kuvien kaupallisen käytön. Tämä siksi, että näin kenenkään ei tarvitse miettiä, voiko kuvaa käyttää, jos blogissa on mainoksia. Periaatteessa kuvien käyttö on siis mahdollista myös suurille lehtitaloille, mutta luulisi heillä olevan riittämin kuvia poliitikoista omastakin takaa.

Sivuston ensimmäiset 20 kuvaa on otettu maahanmuuttopoliittisessa paneelikeskustelussa, joka järjestettiin Porthaniassa muutama päivä sitten. Vanhempiakin kuvia olisi ollut, mutta en alkanut niitä tätä varten perata.

Erityiseen järjestelmällisyyteen en pyri. Käyn niissä vaalitilaisuuksissa, jotka minua muutenkin kiinnostavat ja otan kadulla kuvia poliitikoista, jotka osuvat kohdalle. Minulle kelpaavat niin suuret valtakunnalliset nimet kuin ensimmäisiin vaaleihinsa valmistautuvat ehdokkaat.

Ja voihan se olla, että sivuille jossain vaiheessa ilmestyy kuvia muistakin julkisuuden henkilöistä kuin poliitikoista. Paparazziksi ei kuitenkaan ole tarkoitus ryhtyä, enkä välttämättä julkkista edes tunnistaisi sellaisen nähdessäni. Poliitikot ovat siitä helppoja kohteita, että he yleensä tekevät tiettäväksi olevansa sellaisia (ainakin näin vaalien alla).

Lisenssistä vielä sen verran, että sen pitäisi olla yhteensopiva myös Wikipedian kanssa. Jos joku siis haluaa käyttää joitakin kuvista Wikipedia-artikkelin yhteydessä, niin sekin sopii.

Suurempikokoisiakin kuvia saattaa olla lähiaikoina tarjolla. Jos tarvitset sellaisia jo aiemmin, niin aina voi ottaa suoraan yhteyttä minuun ja pyytää.

» Katso kuvia poliitikoista

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 16.4.2011 klo 18.57:

    Reilut sata kuvaa nyt sivuilla. Vaalien jälkeen varmaan vähän hiljenee, muttei kokonaan hiivu.