Karibiallakin halutaan uusia valtioita

10.5.2011 klo 6.18 | Niko Lipsanen

aiheet yhteiskunta,

sijainnit karibia,

Helsingin Sanomien uusimmassa kuukausiliittessä (toukokuu 2011) on Anu Nousiaisen kirjoittama mielenkiintoinen artikkeli alueista, joille ainakin osa väestöstä haluaisi muodostaa uuden valtion tai ainakin saada lisää autonomiaa. Iso osa oli toki maantieteilijälle ainakin jollakin tavoin tuttuja, mutta mahtui joukkoon paljon ennestään tuntemattomiakin.

Kuukausiliitteen karttasivuille pääsi vajaat 120 aluetta, ”joissa tällä hetkellä toimii vähintään yksi itsenäisyyttä tai suurempaa autonomiaa ajava liike.” Karibialta mukaan olivat päässeet Yhdysvalloille nykyisin kuuluva Puerto Rico sekä Nicaraguan Moskiittorannikko. Mielestäni muutama muukin alue olisi kuulunut joukkoon mukaan.

Puuttuvista alueista Nevis lienee selkein tapaus. Se on pieni 12 tuhannen asukkaan saari, joka erkaantui entisestä emämaastaan Britanniasta osana Länsi-Intian Federaatioon kuulunutta Saint Kitts-Nevis-Anguillan osavaltiota. Anguillalaiset protestoivat järjestelyä ensin, ja vaativat pääsyä takaisin siirtomaaksi. Näin tapahtuikin. Myös riitaisa federaatio jäi varsin lyhytikäiseksi, kun sen muodostaneet saaret yksi toisensa jälkeen saivat täyden itsenäisyyden.

Vierekkäin sijaitsevat Saint Kitts (Saint Christopher) ja Nevis itsenäistyivät lopulta yhdessä vuonna 1983. Asukkaita valtiossa on alle 40 tuhatta, mutta silti Nevisillä ollaan sitä mieltä, että he jäävät isomman Saint Kittsin varjoon. Niinpä tavoitteena on täysi itsenäisyys.

Anguillallakaan ei olla oltu täysin tyytyväisiä paluusta siirtomaaksi. Itsenäisyyden kannatus ei ole kuitenkaan perinteisesti ollut siellä kovin suurta, mutta viime aikoina ilmapiiri näyttää kääntyneen. Pääministeri Hubert Hughes ilmoitti kuukausi sitten, että hänen hallituksensa tavoitteena on Anguillan itsenäistyminen.

Toinen Iso-Britannian siirtomaa, jossa on välillä elätelty toiveita itsenäisyydestä, on Montserrat. Itsenäisyyshaavet kuitenkin kariutuivat, kun ensin Hugo-hurrikaani tuhosi lähes kaikki saaren rakennukset vuonna 1989. Korjaustyöt olivat vielä kesken, kun saaren tulivuori purkautui vuonna 1995 tuhoten pääkaupungin ja jättäen valtaosan saaresta toistaiseksi asumiskelvottomaksi. Ymmärrettävistä syistä itsenäisyys ei edelleenkään ole montserratilaisten intresseissä päällimmäisenä.

Myös Turks- ja Caicossaarilla keskustelu itsenäisyydestä nousi uudelleen esiin joitakin vuosia sitten, mutta on ilmeisesti sittemmin laantunut. Vaihtoehtona on nähty myös siirtyminen Iso-Britannian alaisuudesta Kanadan osaksi. Kanadassa ei olla oltu asiasta yhtä innostuneita.

Saint Kitts-Nevis ei ole ainoa kaksoissaarivaltio, jossa yhteiselo ei aina ole ruusuista. Trinidadin ja Tobagon pienemmällä osapuolella Tobagolla ei varsinaisesti haaveilla itsenäisyydestä, mutta laajempi autonomia on tavoitteena sielläkin.

Antiguan ja Barbudan liittovaltiossa Barbudan itsenäisyysliikkeestä ei ole pariin vuosikymmeneen kuulunut mitään. Anekdoottina on kuitenkin syytä mainita asumaton Redondan saari, jonka väitetään olleen jo 1800-luvulta asti itsenäinen Redondan kuningaskunta. Tällä hetkellä kuninkaat Mikael Harmaa (Michael the Grey) ja Leo kiistelevät siitä, kumpi on kruunun laillinen perijä.

Kuukausiliitteessä kerrottiin Ranskan osien ja alusmaiden itsenäistymispyrkimyksistä niin Euroopassa kuin Oseaniassakin. Itsenäistymishaluja löytyy silti Karibialtakin. Guadeloupella toimi 1980-luvulla väkivaltaakin käyttänyt vapautusliike, joka ei tosin enää ole aktiivinen. Ajatus itsenäisyydestä ei kuitenkaan ole kokonaan kadonnut, sillä ainakin Guadeloupen kommunistinen puolue pitää sitä edelleen yllä.

Myös Ranskalle kuuluvalla Martiniquella on oma itsenäisyysliikkeensä, jolla on paikallista kannatusta saaren eri osissa.

Jamaikan maroonialueiden valtiollinen status on myös mielenkiintoinen ainakin historiallisessa mielessä. Vaikka alueilla ei aktiivista itsenäisyysliikettä olekaan, niin osa asukkaista ei pidä niitä osana Jamaikan valtiota.

Maroonialueiden historia juontaa juurensa vuoteen 1655, jolloin Iso-Britannia valloitti Jamaikan Espanjalta. Espanjalaiset vapauttivat orjansa, jotka pakenivat vuorille ja muodostivat sinne omia yhteisöjään. Maroonit ovat heidän jälkeläisiään. Britit sotivat marooneja vastaan, mutta joutuivat taipumaan rauhansopimukseen, joka solmittiin 1737 ja on ainakin periaatteessa edelleen voimassa. Britit tosin tuhosivat myöhemmin neljä maroonikylää, mutta yksi, neutraalina pysytellyt Accompong, jäi jäljelle.

Kun Jamaika vuonna 1962 itsenäistyi, osa marooneista katsoi, ettei se koskenut heitä. Koska britit eivät olleet heitä valloittaneet, eivät he katsoneet näiden voivan myöntää heille itsenäisyyttäkään.

Toimittaja Mark Kurlansky kertoo kirjassaan A Continent of Islands (1992), etteivät maroonit osallistu Jamaikan parlamenttivaaleihin, koska eivät katso olevansa osa Jamaikan valtiota. Tälle väitteelle en onnistunut löytämään vahvistusta muista lähteistä, mutta en silti ihmettelisi, vaikka se pitäisi paikkansa.

Kuvassa on yleisneuvoston talo Guadeloupen pääkaupungissa Basse-Terressä. Osa guadeloupelaisista näkisi sen mieluummin itsenäisen valtion parlamenttina.

Tähän artikkeliin ei ole jätetty kommentteja...