Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Kolme kuvaa Maunun kylästä
15.3.2013 klo 5.41 | Niko Lipsanen
Maunu on kylä Enontekiön ja Kiirunan kunnissa Suomen ja Ruotsin rajalla, molemmin puolin Könkämäeno-rajajokea. Mökkeilin sen liepeillä noin viikon viime vuoden kevättalvella, ja otin toki myös valokuvia.
Toisin kuin otsikossa sanotaan, kuvia ei varsinaisesti ole vain kolme, vaan yhteensä 30. Tähän blogimerkintään nostan niistä kuitenkin esille kolme, koska ne ovat mielestäni hauskoja, kuvaavia tai sitten jotenkin omituisia.
Kaikki Maunussa ottamani kuvat on otettu Suomen puolella jokea. Osassa toki näkyy Ruotsiakin. Tässä ensimmäisessä kuvassa ei pitäisi näkyä, mutta jotakin kovin ruotsalaista siinä kuitenkin on.
Minneköhän Korv-Pelles väg eli Makkara-Pellen tai Makkara-Pekan tie menee? En käynyt katsomassa.
Jatketaan edelleen tiennimikylteillä. Kävin noin 12 vuotta sitten Korsikalla. Siellä, etenkin saaren pohjoisosissa, oli usein nimikylteistä sutattu ranskankielinen nimi yli. Vain korsikalainen nimi oli jätetty näkyviin. Suomen pohjoisosissa, tai ainakin Maunussa, oli vähän samanlaista meininkiä.
Maununtie on pohjoissaameksi Mávnnaluodda.
Ilmiö oli kuitenkin Korsikaan verrattuna käänteinen: täällä yli oli vedetty paikallinen, saamenkielinen nimi. Mitäköhän siinä on ollut taustalla? Eikö joku pidä saamelaisista? Vai onko nimi väärin kirjoitettu, ja saamelaiset ovat suutuksissaan sotanneet sen yli?
Ja lopuksi vielä hassu liikennemerkki:
Puomi poikki tien ja 50 km/h nopeusrajoitus.
Tätä puomia vasten saa ajaa 50 kilometrin tuntinopeudella? Itse liikennemerkissä ei sinänsä ole omituista, mutta aika hassuun paikkaan se on ripustettu.
Katso loputkin Maunu-kuvani:
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Keskustelu
Kommentointitoiminto on pois käytöstä.
Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.