AIHEET ARKISTO TIETOA TÄSTÄ BLOGISTA

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

Myytti ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta

6.5.2013 klo 6.50 | Niko Lipsanen

aiheet uskonto, yhteiskunta,

Fraktuuralla kirjoitettu Raamattu

Usein kuulee väitettävän, että ateistit tuntevat Raamatun paremmin kuin uskovat (ks. esim. Jyrki Kasvin toissapäiväinen tviitti). Tämä kuuluu kuitenkin sarjaan niitä asioita, joita aletaan pitää totena, kun niitä tarpeeksi toistellaan.

Tyypillinen ateistin kanssa käyty Raamattu-keskustelu alkaa niin, että ateisti nostaa esiin jonkin ongelmalliseksi katsomansa Raamatun kohdan tai ristiriitaisuuden. Tämä ei kuitenkaan perustu hänen omaan Raamatun tuntemukseensa, vaan hän on kaivanut kohdat jostakin valmiista argumenttilistasta, joita netissä on riittämin.

Usein ateisti käyttää vanhaa raamatunkäännöstä, vaikka tuskin itse sitä edes tietää. Se johtuu siitä, että hän käynyt kopioimassa argumenttinsa Vapaa-ajattelijat ry:n sivuilta, jossa argumenttilistaa ei ole vaivauduttu päivittämään uuden käännöksen mukaiseksi.

Keskustelu päättyy suunnilleen siihen, mistä se alkaakin, koska ateistilla ei yleensä ole edellytyksiä jatkaa sitä pidemmälle. Jos yrittää selittää hänelle jotakin hänen esittämänsä kohdan kontekstista tai Raamatun eri liitoista, tai jos vertaa esitettyä kohtaa johonkin toiseen jakeeseen tai ylipäänsä jollakin tavalla jatkaa keskustelua, niin ateisti syyttää selittelystä ja poimimisesta. Ateistin käsitys Raamatusta on hyvin yksioikoinen.

Mistä käsitys ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta sitten on peräisin? Varmasti on sellaisiakin ateisteja, jotka tuntevat Raamatun hyvin. Onhan heidän joukossaan entisiä uskovia, joiden Raamattu-tietämys ei ole kadonnut mihinkään. Ja joihinkin saattaa tehdä vaikutuksen myös tuo ateistien harjoittama kopioargumenttien kierrätys.

Jotkut viittaavat Pew Research Centerin kolmen vuoden takaiseen selvitykseen, jossa yhdysvaltalaisilta oli kysytty joukko uskontoaiheisia kysymyksiä. Siinä ateistit pärjäsivät hyvin. He olivat kuitenkin vahvoilla eri maailmanuskontoja koskevissa kysymyksissä sekä uskonnon ja valtion suhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Etenkään jälkimmäinen ei yllätä – ateistin kiinnostus kohdistuu usein juuri valtion ja kirkon välisiin suhteisiin. Raamattu-aiheisissa kysymyksissä ateistit eivät erityisemmin loistaneet.

Tuo selvitys tietysti pätee vain Yhdysvalloissa. Liekö vastaava tehty Suomessa? Täällä monet nykyiset ateistitkin ovat istuneet koulun uskonnontunneilla, joten kyselyssä tiedustellun kaltaiset knoppitiedot ovat toki saattaneet jäädä mieleen siinä missä uskovammillekin.

Yhteenvetona: Vaikka ateistien joukossa onkin niitä, jotka tuntevat Raamatun sisällön ja uskovien joukossa niitä, jotka eivät tunne, niin yleisesti ei voida sanoa, että ateistit tuntisivat Raamatun paremmin, tai että sen tuntemus olisi heidän keskuudessaan jotenkin erityisen yleistä. Kopioitujen vakioargumenttien toistelu ei osoita sitä, että tietäisi, mistä puhuu.

Kuvassa on Jesajan kirjan kohdalta avattu fraktuuralla kirjoitettu Raamattu Suomenniemen kirkossa. Otin kuvan 25.3.2012.

2 kommenttia ja/tai paluuviitettä

  1. Taina Hollo 28.1.2016 klo 15.38:

    Tavallisten kirkkouskovien eli tapakristittyjen Raamatun-tuntemus on nykyään huonoa. Minun tuttavapiirissäni Raamatun tuntevat parhaiten toisaalta erilaisiin lahkoihin kuuluvat ja toisaalta ateistit.

  2. Niko Lipsanen 1.2.2016 klo 15.38:

    Myös tavallisten ateistien raamattutuntemus on kovin huonoa, vaikka he usein yrittävätkin netistä kopioimillaan valmiilla argumenttilistoillaan päteä.

Tätä artikkelia ei ole enää mahdollista kommentoida (eikä mitään muutakaan artikkelia tässä blogissa). Blogi on arkistoitu, eikä sitä enää päivitetä.

2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012 2011 2010 2009 2008

Artikkeleiden aiheet:

Etusivu : 2013 : Myytti ateistien hyvästä Raamattu-tuntemuksesta

Kaikki blogin artikkelit yhdellä sivulla

Siirry sivun ylälaitaan