ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Uusi vuosi, uusi nimi blogille

2.1.2015 klo 3.52 | Niko Lipsanen

Tämän blogin nimi on 2.1.2015 alkaen ”Aiheet”. Muutos ei ole suuren suuri, sillä se on tähän asti ollut ”Aiheita”.

Pohdiskelin näiden kahden (ja muutaman muunkin) nimen välillä jo blogia ensimmäisen kerran nimetessäni. Ehdin jo asettaa blogin osoitteeksi aiheet.domnik.net, mutta päädyin sitten nimessä kuitenkin monikon partitiiviin. Nyt on tämäkin ristiriita korjattu.

Toinen nimenvaihtoon vaikuttanut tekijä oli sittemmin tietooni tullut seikka, että Jouko Turkka on jo vuonna 1982 kirjoittanut kirjan nimeltä ”Aiheita”. En ole sitä lukenut, mutta en halunnut blogini nimen olevan sen kopio.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun blogin nimeä muuttelen, mutta jäänee edellistä yritystä pitkäkestoisemmaksi.

Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.

Uusimmat artikkelit

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
  1. Niko Lipsanen 2.1.2015 klo 3.57:

    Vanha nimi tietysti lukee aika monessa paikassa niin täällä blogissa kuin muuallakin Domnik.netissä. Olen noita viittauksia päivittänyt, mutta varmaan niitä tulee vastaan vielä pitkän ajan kuluessa.

    Vanhat blogiartikkelit jätän tietysti ennalleen. Jos niissä on kirjoitettu blogista sen nimi mainiten, niin olkoon siinä muodossa kuin blogin nimi on tuolloin ollut.