Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

31.1.2015 klo 6.47 | Niko Lipsanen

maahanmuutto politiikka työ yhteiskunta

Elinkeinoelämän valtuuskunta täräytti raportilla. Heidän laskelmiensa mukaan Suomeen tarvitaan 34 tuhatta maahanmuuttajaa nettona joka vuosi, jotta työvoiman määrä ei laske. Nykyinen maahanmuutto on tuosta noin puolet.

Toisaalta viime aikoina on uutisoitu myös siitä, että pian robotit vievät ainakin palvelualojen työpaikat ja teollisuudesta loputkin, eikä työtä edes nykyiselle väestölle. Luin Evan raportin, mutta aihetta ei sivuttu siinä lainkaan.

Minkälaista maahanmuuttoa Suomeen sitten kaivataan?

Korkeaa osaamista vaativiin tehtäviin tulevat koulutetut tulijat lienevät ongelmattomimpia. Heidän maahanmuuttoaan vastustanee harva. Suurempi ongelma on siinä, kuinka heitä tänne saataisiin tulemaan.

Matalammin koulutettujen, matalapalkka-aloille työllistyvien maahanmuuttajien tulo jakaa mielipiteitä jo enemmän. Ammattiyhdistysliike on huolissaan palkkatason alenemisesta, eikä toki huolensa kanssa aivan hukassa ole. Työnantajapuolelle työvoiman ylitarjonta on toivottava tilanne, mikä kannattaa pitää mielessä esimerkiksi Evan raporttia lukiessa.

Toisaalta totta sekin on, että jostakin tarvitaan tekijät niihinkin töihin, joihin suomalaisista ei tekijöitä syystä tai toisesta löydy. Robotit eivät taida ehtiä apuun tarpeeksi nopeasti.

Jossakin vaiheessa robotit kuitenkin yleistyvät. Suomella on perinteitä insinööriosaamisessa, joten siivun nappaaminen alan kasvusta ei olisi lainkaan mahdoton tavoite. Alan kotimaista kysyntää siivittävä matalapalkka-alojen työvoimapula voisi hyvinkin olla se menestystekijä, joka johtaisi tarvittaviin innovaatioihin. Niitä kun harvoin keksitään täysin tyhjästä. Maahanmuuton kanssa on siis syytä pysytellä kohtuudessa.

Jos Suomeen houkutellaan työntekijöitä matalan tuottavuuden töihin, niin olennaista on, että näiden tulijoiden jälkipolvi kouluttautuu pidemmälle kuin vanhempansa ja sijoittuu vaativampiin töihin. Tässä on syytä oppia toisten, jo pidempään laajamittaisen maahanmuuton kohteena olleiden, maiden kokemuksista. Minkälaisten tulijoiden jälkipolvi on kouluttautunut ja kiipinyt yhteiskunnassa ylöspäin? Minkälaiset tekijät taas yhdistävät niitä, joiden jälkeläiset notkuvat lähiöissä sosiaalietuuksien varassa tai pahimmassa tapauksessa radikalisoituvat muun tekemisen puutteessa?

Matalapalkka-aloille kannattaa rekrytoida kohtuullisessa määrin sellaisia tulijoita, joilla on hyvä ennuste työllistymisessä ja joiden jälkipolven voi odottaa työllistyvän vanhempiaankin paremmin. Samoja kriteerejä kannattaa soveltuvin osin noudattaa myös kiintiöpakolaisia valittaessa. Koska emme voi auttaa kaikkia, autetaan mieluiten niitä, joille apumme tarjoaa eniten mahdollisuuksia.

Yhteiskuntaan integroitumista ja ylöspäin nousemista edistää usein myös avioituminen ja lisääntyminen kantaväestön kanssa. Lienee siksi syytä tarkastella myös sitä, minkälaiset tulijat, niin miehet kuin naisetkin, näin tekevät – ja toisaalta sitä, mitkä tekijät yhdistävät pariutumisessa sisäänpäinlämpiävämpiä ryhmiä.

Mututuntumalla veikkaisin, että lähinaapuriemme Viron ja Venäjän ohella koulutusta arvostavia, sosiaalisessa asteikossa ylöspäin kiipiviä tulijoita ja voisi löytyä esimerkiksi Itä- ja Kaakkois-Aasian suunnalta. Näitä kaikkia yhdistää myös se, etteivät he hyljeksi kantaväestöä myöskään pariutumismielessä. Mutta mutulla ei tällaisissa asioissa pidä edetä, joten nojataan mieluummin tutkimustietoon siltä osin kuin sitä on saatavilla.

Kuvassa on punaisia omenoita. Otin kuvan 15.9.2012.

Ei vielä yhtään kommenttia tai paluuviitettä.

Kommentointitoiminto on pois käytöstä.