Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
M/S Marival II Kauppatorilta Hernesaareen
4.8.2016 klo 14.55 | Niko Lipsanen
Helsingissä ei mantereelta mantereelle kulkevia reittiliikenneveneitä ole kuin Hakaniemestä Vuosaareen Helsingin itäisen saariston halki kulkeva reitti (vielä kokeilematta) ja nyt tämä uusi Kauppatorin ja Hernesaaren väliä kulkeva M/S Marival II (reitti on uusi, laiva on 50 vuotta vanha), jonka kävimme vaimon kanssa eilen kokeilemassa.
Päivä oli aurinkoinen, mutta Hernesaaren Rannan laiturista aluksen kyytiin ei tullut muita kuin me kaksi. Ostimme siiderit ja kiipesimme yläkannelle katselemaan maisemia. Eiranrannasta tuli sentään kymmenkunta matkustajaa lisää. Se olisi ollut meillekin lähempi laituri hypätä kyytiin, mutta halusimme nautiskella risteilemisestä koko matkan mitan.
Aurinkoisena päivänä oli mukava katsella maisemia ja ottaa valokuvia. Eiranrannasta reitti kulki Merisataman halki ja Kaivopuiston rantaa Eteläsatamaan ja lopulta Kauppatorille. Mari jäi siellä kyydistä, mutta minä risteilin vielä takaisinkin. Toiseen suuntaan reitti kulki vähän ulompaa Lonnan sivuitse, Pormestarinluotojen ympäri ja Uuninsuun läpi Hernesaaren Rantaan. Tähän suuntaan ei pysähdytty matkalla Eiranrannasta.
Yhteen suuntaan lippu maksoi vitosen ja meno-paluu kympin. Aurinkoisina päivinä tuo on oikein mukava reitti ja sateisina sitä ei edes liikennöidä. Liikennöinti jatkuu 14. elokuuta saakka.
Mukaan olisi päässyt koirankin kanssa, mutta jätin tällä kertaa nelijalkaisen kotiin. Oli helpompi ottaa kannelta kuvia, kun se ei ole häseltämässä jaloissa. Mutta saattaa olla, että sekin ehtii vielä tänä kesänä mukaan risteilemään, jos vaikka käyn matkustelemassa Kauppatorille toisenkin kerran.
Katso Marival II:n aikataulut Kauppatori–Hernesaari-reitillä.
Päivitys: Katso myös toinen bloggaus samalta reissulta.
Ylemmän kuvan on ottanut Mari Taskinen, alemman minä itse. Molemmat kuvat on otettu 4.8.2016.
Tähän artikkeliin on jätetty 2 kommenttia ja/tai paluuviitettä.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Ana 4.8.2016 klo 15.24:
Heh, ai sä oot tuo. Mä olin se valkohousuinen täti joka istui siniseen pelastusliivipinoon (?) nojaten.