Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
Punch planteur antillilaisittain
7.2.2017 klo 16.23 | Niko Lipsanen
Kirjoitin jokin aika sitten ti’ punch -juomasta, joka mielestäni on parasta, mitä (kunnollisesta) rommista saa tehtyä. Mutta toki rommia ja hedelmiä sekoittelemalla saa monia muitakin hyviä punsseja aikaiseksi.
Yksi perinteisistä Antillien rommipunsseista on punch planteur, eli viljelijän punssi, jossa eri hedelmämehuja vähän vaihtelevin reseptein sekoitetaan rommin ja siirapin kanssa. Karibialaisella viljelijällä kun noita aineksia yleensä on hyvin tarjolla.
Planteuriä läheisesti muistuttava rommipunssi onkin hyvin yleinen tarjoaminen minun järjestämissäni juhlissa tai illanvietoissa. Sanon ”muistuttava”, koska pohjoisilla leveyspiireillä aidon planteurin tekeminen olisi hankalaa ja hinnakasta. Ero on lähinnä rommissa: täällä ranskalaisella Karibialla planteur tehdään tietysti agricole-rommiin (ks. edellä linkittämäni ti’ punch -artikkeli), mutta Suomessa on tyytyminen tavanomaisempiin melassirommeihin.
Aika hyvä sekoitus kuitenkin tulee, kun heittää sekaisin tölkillisen appelsiinitäysmehua tai jotain appelsiinipohjaista sekatäysmehua (kuten Marlin 10 hedelmää), tölkillisen tai pari (riippuen, miten vahvan lopputuloksen haluaa) jotakin muuta hedelmätäysmehua, kuten ananasta tai guavaa tai vaikka molempia, ja pullollisen Rose’s Lime -limettimehutiivistettä (sitä on kuitenkin ollut viime aikoina vaikea saada, joten jokin muukin limettitiiviste tai -täysmehu käy). Sitten sekoitetaan mukaan ruokosokerisiirappia, kunnes on sopivasti makeutta.
Ja lopuksi tietysti rommi. Jos ei agricole-rommia ole käsillä tai haluaa säästää ne ti’ puncheja varten (suosittelen), niin sitten laitetaan jotakin perusmelassirommia. Pullollinen jotain mieluummin 50- tai ainakin 40-prosenttista, voi olla vaaleaa ja tummaa. Jos vain suinkin ehtii, niin annetaan tekeytyä muutama tunti tai vaikka vuorokausikin. Ja sitten tarjoillaan.
Mutta on planteurkin ihan toista täällä paikan päällä. Paitsi, että se täällä tehdään kirkkaaseen agricole-rommiin, niin tietysti hedelmämehutkin ovat täällä tuoreempia ja maukkaampia.
Joissakin resepteissä planteuriin laitetaan myös pieni määrä angostuuraa. Se ei ole sama asia kuin Alkossa ja Suomenlahden laivoilla myytävä Angostura-rommi, vaikka valmistaja onkin sama. Angostuura on katkero, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut pitää taudit loitolla viidakossa. Epäilen, että kuvan planteurissä sitä ei kuitenkaan ollut.
Otin kuvan Le Petit Jardin -ravintolassa Pointe-a-Pitressä Guadeloupella 6.2.2017.
Tähän artikkeliin on jätetty yksi kommentti tai paluuviite.
Uusimmat artikkelit
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä
Niko Lipsanen 7.2.2017 klo 16.29:
Dominicalla oli muuten rommipunssit vahvempia kuin täällä Guadeloupella. Omasta mielestäni planteur-tyyppiset punssit kyllä saavatkin olla aika mehuisia.