ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

facebook

Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "facebook".

Google Plus -kutsuja jaossa

Google Plus

Googlen uusi yhteisöpalvelu Google+ on edelleen kutsun takana, mutta kutsuja on nyt aikaisempaa enemmän jaossa.

Nyt kutsuja ei enää tarvitse edes lähettää kutsuttaville henkilökohtaisesti, vaan voi vain jakaa linkin, jota klikkaamalla palveluun pääsee sisään. Siis olkaapa hyvä:

Google Plus -kutsu

Kutsuja on tuon linkin kautta jaossa 150 ensimmäiseksi ehtivälle.

Tykkääminen korvaa jakamisen Facebookissa

Facebook Like

Facebookissa on tähän asti ollut kaksi tapaa jakaa linkkejä seinällään: vanhempi Jaa-toiminto (Share) ja myöhemmin esitelty yksinkertaisempi Tykkää-painike (Like). Monissa blogeissa ja muilla verkkosivuilla onkin ollut kaksi eri Facebook-painiketta, jotta molemmat toiminnot olisivat käytettävissä.

Tässä blogissa on ollut tarjolla vain jakopainike. Sitä painamalla avautuu ikkuna, jossa näkyy jaettavan sisällön otsikko, pienoiskuva ja ote sisällöstä. Lisäksi tarjolla on mahdollisuus kirjoittaa omia kommentteja ennen kuin laittaa sisällön jakoon.

Tykkäyspainike on toiminut eri tavalla. Sitä painamalla Facebook on enempiä kyselemättä lähettänyt sisään kirjautuneen käyttäjän seinälle ilmoituksen, että käyttäjä ”tykkää linkkivalinnasta X”.

Nyt Facebook on alkanut yhdistää näitä kahta eri toimintoa, mikä näkyy jo siinä, että tykkäyspainike toimii aiemmasta poikkeavalla tavalla.

Luonnonsuojeluliitto tiedottaa Twitterissä

Suomen Luonnonsuojeluliitto Twitterissä

Suomen Luonnonsuojeluliitto kertoo Twitter-sivullaan:

Tiesitkö, että tämän sivun osoite on http://www.facebook.com/luonnonsuojeluliitto Vinkkaa vaikka kaverille!

Enpä tosiaankaan olisi arvannut. Jos minulta olisi kysytty, olisin luullut tuon olevan kyseisen liiton Facebook-sivu.

Kellä on sanottavaa Twitterissä?

Twitter over capacity

Aivan ensi alkuun oli vaikea keksiä, kuinka Twitteriä käyttäisi. Työnjako Facebookin kanssa piti hahmottaa, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se on päivänselvä: Facebookissa kerrotaan kavereille, mitä kuuluu. Twitterissä taas kerrotaan koko maailmalle, mitä sanottavaa juuri sillä hetkellä on.

Samalla logiikalla haen Twitteristä myös niitä, joita seurata. Se on kuitenkin osoittautunut pieneksi ongelmaksi. Aika moni niistäkin, joilla varmasti olisi myös sanottavaa, kirjoittaa Twitteriin lähinnä kuulumisia. Ei kiinnosta (tai jos kiinnostaa, niin seuraan Facebookin kautta).

Ehkä sanottavan tiivistäminen 140 merkkiin on se haastava osuus? Kuulumiset on usein helpompi ilmaista lyhyesti.

Facebookin kevytversio on iso parannus

Facebook Lite

Facebookia voi nyt käyttää myös uutena selkeämpänä kevytversiona (Facebook Lite). Sitä ei ole vielä käännetty, joten ottaakseen sen käyttöön on vaihdettava tilinsä kieli englanniksi.

Vaihdoin kielen ja kokeilin. Ja luulenpa, etten vaihda enää takaisin perusversioon. Kielen kyllä vaihdan, kunhan suomennos tulee.

Facebook Lite on nopea ja selkeä. Vaikka sivun asettelu päällisin puolin näyttää melko samalta kuin perusversiossakin, on se kuitenkin ilmavampi ja helpommin hahmotettava. Tarkemmin syynätessä huomaa, että kaikenlaista tilpehööriä on pudotettu pois. Suurinta osaa niistä en jää kaipaamaan.

Facebookin uutuus: käyttäjänimi

Facebook

Facebookiin on pian tulossa uusi ominaisuus: käyttäjätunnus (tai käyttäjänimi). Useimmissa muissa nettipalveluissahan vastaava on ollut alusta saakka, mutta Facebookissa käyttäjät ovat esiintyneet omilla nimillään ja käyttäjätilit on eroteltu toisistaan numerosarjan avulla.

Käyttäjätunnukset tulevat jakoon lauantaina 13.6. klo 12.01 EDT-aikaa (kyseistä aikaa noudattaa mm. New York). Suomessa kello on tuolloin jo 19.01. Tuolloin voi hankkia itselleen tunnuksen, joka tulee osaksi oman profiilin osoitetta Facebookissa (http://www.facebook.com/tunnus).

Periaate on, että nopeat syövät hitaat. Jos haluaa itselleen jonkin oletettavasti suositun tunnuksen, kannattaa olla liikkeellä heti tuohon aikaan. Ilmoituksen jälkeen luoduille tileille tunnuksen voi liittää reilut kaksi viikkoa myöhemmin, sunnuntaina 28.6.

Mihin Twitteriä voi käyttää?

Twitter

Twitter on mikrobloggaussivusto, jolle voi lähettää maksimissaan 140 merkin pituisia viestejä. Yhteen viestiin ei mahdu paljon asiaa, mutta periaatteena vaikuttaa olevan, että viestien lyhyyden voi korvata tiheämmällä päivitystahdille.

Yhä useammilla on Twitter-tunnus, mutta ei kuitenkaan vielä niinsanotusti kaikilla. Suunnilleen vastaavassa vaiheessa hyppäsin mukaan Facebookiin, joten nyt oli sitten aika lähteä Twitteriin. Olen siellä joillakin muillakin sivustoilla käyttämälläni tunnuksella nlipsane.

Mikrobloggaus muistuttaa Facebookin statuspäivitystä, jossa voi lyhyesti kertoa senhetkiset kuulumisensa tai ajatuksensa. Ero on siinä, että Facebookissa päivitykset näkyvät vain kavereille, mutta Twitterissä oletusarvoisesti kenelle tahansa.

Yle-boikotti

Yle boikottiin!

Yle-maksu oli viimeinen pisara. On aika laittaa Yle boikottiin.

Poistin juuri Ylen uutisotsikot Ampparit-tililtäni. Asetin myös selaimeeni eston yle.fi-sivuille, etten päädy niille edes vahingossa. Televisiota minulla ei onneksi edes ole ja radiotakin kuuntelen sen verran vähän, että niiden suhteen ei tule ongelmia.

Liity sinäkin Yle-boikottiin ja pyydä myös kaverisi mukaan. Liity edes päiväksi tai vaikka viikoksi. Jos voit liittyä siksi aikaa, kunnes ajatus tuosta ns. mediamaksusta saadaan haudattua, niin aina parempi.

Weeqo-yhteisössä kierrätetään tavaroita

Weeqon logo

Kolmisen viikkoa sitten sivunsa avannut Weeqo on yhteisö, jossa kierrätetään tavaroita. Se on ajan hengessä kiinni: kierrätys on paitsi ympäristöteko niin myös todennäköinen nouseva trendi taantuman käydessä päälle. Ja nettiyhteisöt tuntuvat olevan pop. Weeqossa yhdistyy tämä kaikki.

Menestyksen avaimet ovat siis käsissä. Toteutuksessa on kuitenkin jotain, mikä tökkii.

Onko paastoaminen trendikästä?

Tässä laskiaisen ja tuhkakeskiviikon tienoilla on aika monella kaverilla ollut Facebook-tilapäivityksissään jotakin alkavaan paastoon liittyvää. Onko paastoamisesta tulossa trendi? Vai onko niin, että Facebookin kautta muidenkin paastoista saa tiedon? Ehkä samat henkilöt ovat paastonneet aikaisempinakin vuosina, mutta en vain ole sitä tiennyt.

Facebookissa on myös suomalaisten Taizén ystävien perustama ekopaastoryhmä (tai oikeastaan tapahtuma), johon on ilmoittautunut tähän mennessä 189 henkilöä. Ekopaaston osallistujat pyrkivät paastollaan keventämään luonnon kuormitusta.

Kiinalaisia matkakertomuksia

Kiinalainen matkakirja

Posti toi kirjan Hongkongista. Kirjan on kirjoittanut mies, tehdastyöläinen, jolla on vuodessa seitsemän päivää lomaa. Nuo seitsemän päivää hän käyttää matkustaakseen eri puolilla Kiinaa.

Matkoilta mies on aina tuonut perheelleen paikallisen tuliaisen ja kirjoittanut artikkelin sanomalehteen. Miehen 60-vuotispäivän kunniaksi nuo lehtijutut on nyt koottu kirjaksi.

Fazerin sitruunajogurttisuklaa

Fazer sitruunajogurttisuklaa

Sain kutsun ainakin vielä varsin vaatimattomasti suosiota keränneeseen Facebook-ryhmään, jossa vaaditaan Fazerin sitruunajogurttisuklaata saataville myös levymuotoisena. Koska minulta oli jäänyt tällainen herkku kokonaan huomaamatta, niin ostin kauppareissulla yhden sitruunajogurttisuklaapatukan (Karl Fazer Lemon Yoghurt) ja kokeilin, miltä se maistuu.

Facebook ja azerty-näppäimistö

Digitoday kertoo, että liikkeellä on Facebookin salasanojen kalasteluyritys. Siinä Facebookin salasanoja yritetään kalastella osoitteeseen facezbook.com tehdyllä sivustolla, joka näyttää Facebookin kirjautumissivulta. Jotta käyttäjä ei huomaisi tulleensa huijatuksi, johdattaa facezbook-sivusto tietonsa luovuttaneen käyttäjän edelleen aitoon Facebookiin.

Uutisen kirjoittanut Tuomas Linnake ei kuitenkaan näytä olevan tietoinen siitä, että eri puolilla maailmaa käytetään erilaisia näppäimistöjä:

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit