Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin
sähköposti
Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "sähköposti".
Käyttökokemuksia Nokia E71:stä
Minulla on nyt noin kolme viikkoa ollut Nokia E71 -kännykkä. Puhelintoiminto on siinä varsin toissijainen, sillä ensisijaisesti laite on minulle mobiili sähköposti- ja webinselauslaite. Onhan se tietysti ihan kätevää, että sillä voi myös soittaa ja lähettää tekstiviestejä.
Ensimmäiseksi E71 hämmästyttää koollaan. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että niin pieneen laitteeseen on saatu mahdutettua qwerty-näppäimistö, jota on myös varsin hyvä käyttää. Ei se tietysti tavallisen tietokonenäppiksen käyttömukavuutta voita, mutta näppäimet ovat kuitenkin sen verran koholla, että niitä pystyy isompisorminenkin käyttämään ilman, että painaa montaa kirjainta yhtä aikaa.
21.1.2009 | 2 | Lue koko artikkeli »
Spämmääjät oppivat suomea
”Darcy Walker” lähetti minulle viestin otsikolla ”Etsin kaveria”. Itse viestissä hän kertoi minulle olevansa nimeltään Tatjana. Viesti oli kirjoitettu aavistuksen kankealla suomen kielellä, eikä se aivan virheetöntäkään ollut. Joka tapauksessa viestin kieli oli parempaa kuin mitä joillakin suomenkielisillä keskustelupalstoilla näkee. Alla Darcy-Tatjanan koko viesti.
4.4.2008 | 1 | Lue koko artikkeli »
Väärinkäyttäjätunnus
Datamapin www-sähköposti on tökkinyt tänä iltana. Sisäänkirjautuminen ei ole onnistunut. Olen jo monta kertaa saanut eteeni virheilmoituksen, joka vain jaksaa huvittaa (kuva alla): ”Sisäänkirjautumisesi epäonnistui. Todennäköisesti kirjoitit väärinkäyttäjätunnuksesi tai salasanasi.”
3.4.2008 | Kommentit pois päältä artikkelissa Väärinkäyttäjätunnus | Lue koko artikkeli »
Isot kirjaimet sähköpostiosoitteissa
Minulla on Domnik.netissä käytössä yksi sähköpostilista. Roskapostin estämiseksi listan asetuksissa on sallittu viestien lähettäminen ainoastaan listalla olevista osoitteista. Listalla käytössä oleva Datamappi Oy:n sähköpostijärjestelmä aiheuttaa kuitenkin ongelmia, jos jollakulla listalaisella on sähköpostiosoite, jossa on isoja kirjaimia (esimerkiksi muodossa Etunimi.Sukunimi@jotakin.fi).
3.3.2008 | Kommentit pois päältä artikkelissa Isot kirjaimet sähköpostiosoitteissa | Lue koko artikkeli »
RSS 
- RSS-syöte: sähköposti
- RSS-syöte: kaikki kirjoitukset
Keskeisimmät aihepiirit
- Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
- Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
- Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
- Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
- Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
- Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
- Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
- Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
- Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä