ETUSIVU AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

uutiset

Aiheet-blogin artikkelit, jotka on merkitty asiasanalla "uutiset".

Tsunamivaarasta Karibialla

Morne aux Diables

Uutisissa on viime päivinä ollut juttua Morne aux Diables -tulivuoresta Dominicalla. Vuoren on todettu olevan epävakaa ja voivan romahtaa osin mereen. Tämä aiheuttaisi todennäköisesti tsunamin, joka aiheuttaisi laajaa tuhoa ainakin Dominicalla ja sen naapurissa Guadeloupella.

Vuori ei ole kovin korkea, vain 861 metriä merenpinnasta. Sen rinteet ovat kuitenkin jyrkkiä ja, kuten oheisesta kuvasta näkyy, etenkin rannikko vuoren ympärillä on hyvin jyrkkäpiirteistä. Olen kulkenut saaren pohjoisrannikkoa pitkin kulkevan polun (pohjoinen on kuvassa vasemmalla), ja se kiemurteli ison osan matkasta lähes pystysuorilta tuntuvia vuorenrinteitä.

Verkkouutiset uudistui kömpelösti

Verkkouutiset

Suomalaisten nettilehtien veteraani Verkkouutiset on uusinut kuosinsa. Vanha, sinänsä kohtuullisen toimiva ulkoasu olikin jo jäänyt ajastaan jälkeen, joten uudistus oli varsin tervetullut.

Kirjoitin Verkkouutisista reilu vuosi sitten ja kehuin palvelua selkeydestä sekä siitä, ettei siellä julkaista urheilu- eikä viihdeuutisia. Linja näyttäisi edelleen pysyvän.

Julkaisualustana vaikuttaisi olevan Joomla. Se on kyllä edeltäjänsä Mambon tavoin varsinainen Paholaisen keksintö, johon ei kannattaisi koskea pitkällä tikullakaan. Verkkouutisten uuden version puutteet liittyvätkin pääasiassa juuri Joomlan kömpelyyteen.

Naiset, miehet ja näiden erot

Ripaskaa

Miehet ja naiset ovat erilaisia, kertoo jälleen uusi tutkimus. Verkkouutiset kertoo Daily Telegraph -lehden uutiseen viitaten, että tutkijat olivat havainneet aivon eri alueiden aktivoituvan eri tavoin miehillä ja naisilla heidän katsellessaan taidetta.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että eroja havaittiin avaruudellista hahmottamista ohjaavan päälaenlohkon alueella.

Ajatteleminen lihottaa

Niko juo Quenchiä

Törmäsin uutiseen, jonka mukaan ajatustyö lihottaa. Selvisipä sitten syy siihenkin, miksi tuo vatsa on sitten lukioaikojen aavistuksen kasvanut. Tosin se paisuminen alkoi jo armeijassa, vaikka siellä ei ajattelua juurikaan tarvinnut harjoittaa.

Ilmiön huomaa öisin tietokoneen äärellä. Silloin, jos vaikka kirjoittaa html-koodia kotisivuille tai lukee uutisia tai blogeja, niin ei välttämättä tule kauheasti mässäiltyä. Mutta jos vääntää jonkin väitöskirjaan liittyvän ongelman kanssa tai yrittää saada artikkelia valmiiksi ennen kuin deadline iskee päälle, niin suklaata ei ikinä saa varattua niin paljon, etteikö se loppuisi kesken. Myös teetä menee pannuittain (muulloin riittää yksi tai kaksi pannullista yössä).

Madonna Jätkäsaaressa – mitä muuta?

Jätkäsaari

Viihdetähti Madonna pitää Suomen suurimman konsertin 6.8.2009 Helsingissä. Paikaksi on valittu Jätkäsaari, josta satamatoiminnot ovat siirtyneet Vuosaareen.

Erittäin onnistunut paikanvalinta. On hyvä, että Jätkäsaarelle keksitään käyttöä satamatoimintojen poistumisen ja uuden kaupunginosan rakentamisen välissä. Meillä on nyt pääkaupungin keskustan tuntumassa hehtaareittain tasaista asfalttikenttää, joka vain odottaa käyttämistä. Megakonsertit sopivat sinne oikein hyvin, vaikka voivat jonkin verran naapurissa asuvia ruoholahtelaisia häiritäkin.

Googlelle taas uusi favicon

Googlen faviconit

Faviconit ovat pieniä 16 kertaa 16 pikselin kokoisia kuvakkeita, jotka selaimesta riippuen näkyvät osoitepalkin alussa, välilehtien otsikon vieressä ja/tai kirjanmerkkien yhteydessä.

Googlen favicon oli alunperin G-kirjain eri värein rajatun ruudun sisällä. Viime kesäkuussa Google vaihtoi sen pieneen g-kirjaimeen ilman reunuksia. Aika moni taisi pitää uutta kuvaketta varsin rumana. Nyt favicon on jälleen uusittu, ja ainakaan värikkyyden puutteesta sitä ei voi syyttää. En vielä tiedä, mitä mieltä tuosta olla, mutta kaipa siihen tottuu.

Wikipedian sisältö tulee satunnaiskirjoittajilta

Wikipedia

Digitodayssa kerrotaan, että vastoin yleistä, mm. Wikipedian perustajan Jimmy Walesin, käsitystä, merkittävin osa sivuston sisällöstä ei tulekaan pieneltä sisäpiiriltä. He kyllä tekevät valtaosan osan muokkauksista, mutta luovat suhteellisen vähän sisältöä.

Aaron Swartz selvitti, että suurimman osan sisällöstä lisäävätkin varsin satunnaiset käyttäjät, jotka eivät välttämättä tee muokkauksia kovinkaan moneen eri artikkeliin. Useimmilla heistä ei ole edes Wikipedia-tunnusta. Aktiiviset käyttäjät sen sijaan muotoilevat artikkeleja ja tekevät niistä yhtenäisen näköisiä, lisäävät luokitteluja yms.

Ylenkin uutisia voi nyt kommentoida

YLE uutiset

Nyt myös Ylen uutissivuille on monen muun mediatalon tapaan lisätty mahdollisuus kommentoida uutisia – tai ainakin osaa uutisista. Jostain syystä kaikkien uutisten perässä kommentointimahdollisuutta ei ole.

Netin uutispalvelut kuormituksen alla

Kauhajoen ampumakohtaus on saanut ihmiset ryntäämään netin uutispalveluihin. Monen sanomalehden sivut toimivatkin nyt varsin takkuisasti. Myös Digitodayssa kirjoitetaan aiheesta. Siellä ja Taloussanomissa on siirrytty tekstipohjaiseen palveluun, josta on karsittu kuvat, grafiikka, mainokset ja tyylitiedostot pois. Tieto kulkee kuormituksenkin alla, vaikkakin vähän karumpana. Mutta karuja ovat nyt uutisetkin.

Facebook ja azerty-näppäimistö

Digitoday kertoo, että liikkeellä on Facebookin salasanojen kalasteluyritys. Siinä Facebookin salasanoja yritetään kalastella osoitteeseen facezbook.com tehdyllä sivustolla, joka näyttää Facebookin kirjautumissivulta. Jotta käyttäjä ei huomaisi tulleensa huijatuksi, johdattaa facezbook-sivusto tietonsa luovuttaneen käyttäjän edelleen aitoon Facebookiin.

Uutisen kirjoittanut Tuomas Linnake ei kuitenkaan näytä olevan tietoinen siitä, että eri puolilla maailmaa käytetään erilaisia näppäimistöjä:

Del.icio.us on nyt Delicious.com

Delicious-kuvakaappaus

Kirjanmerkkipalvelu Delicious on uudistanut verkko-osoitteensa, ulkoasunsa ja ilmeisesti jotain sen takanakin. Delicious-blogissa kerrotaan, että vanha del.icio.us oli monille käyttäjille hankala. Kirjoitusvirheitä tuli ilmeisesti paljon, mitä en yhtään epäile. Uusi delicious.com on helpompi muistaa. Vanhatkin osoitteet toki toimivat edelleen, mutta ohjaavat uudelle domainille.

Postinkantajan viikset

Työnantaja vaatii 55-vuotiasta japanilaista postinkantajaa ajamaan viiksensä.

Helsingin Sanomissa kirjoitetaan:

”Viikset ovat osa yksilöllistä elämäntyyliä. Jokaisen pitää saada päättää niiden pitämisestä itse”, jyrisi Osakan baariyhdistystä edustava lakimies Kazuo Okawa.

Osakan baariyhdistystä edustava lakimies? Vai olisiko päässyt käymään niin, ettei Hesarin toimittaja tai jutun lähteenä mainittu STT tiedä, mitä tarkoittaa bar association?

Kai ne sitten on kesätoimittajat, jotka näitä maailman ihmisiä -tyyppisiä kevennysjuttuja laativat.

Ampparit uusi nahkansa

Ampparit.com on varmastikin useimmiten vierailemani nettisivu (tai ainakin heti omien aloituslinkkieni jälkeen). Kai se on jonkinasteista uutisnarkomaniaa, että koko ajan pitää tietää, mitä maailmalla ja lähempänäkin tapahtuu.

En juurikaan vieraile sanomalehtien tai muiden medioiden sivuilla suoraan, vaan meneen kaikkiin Amppareiden kautta. Siellä otsikot ovat kätevästi kaikki yhdessä paikassa. Tänään palveluun tehtiin joitakin muutoksia.

Ruumiillista sukututkimusta

Yle kertoo, että sukututkimus ruumiillistuu kesäisin. Uutisessa kerrotaan monien sukuseurojen pitävän kokouksiaan kesällä (kahden-kolmen vuoden välein) ja tietotekniikan kehittymisen helpottaneen sukututkimuksen tekemistä. Mikä tässä nyt oli sitten se uutinen?

Huligaanijunnut kulmillamme

Brassipoikia

Jalkapalloon kuuluu tappeleminen, ainakin joidenkin mielestä. Isompien poikien peleissä katsojat hoitavat sen puolen, mutta Helsinki Cupissa junnujen pitää hoitaa huliganismikin itse. Tai tytöistä tappelu kai oli tällä kertaa tullut.

Joka tapauksessa päädyin tapahtumien keskipisteeseen ihan vain olemalla kotona.

Ensin kuului kauhea meteli sisäpihalta. Sitten juoksee ulkomaalaisen näköisiä poikia, ja joillain on metalliputkiakin kädessä. Pihalta kuuluu mäiskettä ja sirpaleiden ääniä. Nosturin futisdiskosta on tultu meidän kulmille tappelemaan.

Google News tulossa myös Suomeen?

Googlen uutishakupalvelu Google News on ollut saatavilla useilla eri kielillä. Esimerkiksi ruotsinkielinen palvelu on ollut olemassa jo yli puolitoista vuotta. Suomeksi hakupalvelua ei kuitenkaan ole ollut vielä tarjolla, eikä osoite news.google.fi vielä tarjoa suomenkielistä palvelua. Pienen mutkan kautta uutisia pääsee kuitenkin jo nyt hakemaan myös suomeksi.

Opera 9.5 julkaistu

Opera 9.5

Maailman edistyksellisisin www-selain Opera on nyt edennyt versioon 9.5. Se on saatavilla ilmaiseksi niin Windowsille, Linuxille kuin Macillekin. Suosittelen lämpimästi sen lataamista koneelle ainakin kokeilemisen iloksi. Betaversiohan on ollut saatavilla jo jonkin aikaa, joten joillekin uusi Opera saattaa olla tuttukin. Itse odottelen yleensä vakaan version julkistamista enkä kokeile betoja kuin poikkeustapauksissa.

Tutkijat risteyttivät koiran ja lehmän

Koiralehmä

Tutkijat ovat onnistuneet risteyttämään koiran ja lehmän. Tuloksena on pienikokoinen eläin, joka ei lypsä aivan yhtä paljon kuin täysikokoinen lehmä, mutta toisaalta myös syö vähemmän ja on muutenkin halvempi ylläpitää. Koiralehmästä odotetaan suurta menestystä kehitysmaiden köyhien pientilallisten keskuudessa.

Se on Pääsiäissaari

Uutisissa kerrotaan suomalaisturistin toilailuista toisella puolella maapalloa. Tämä oli hakannut Moai-patsaalta korvan irti ja on nyt virkavallan hoteissa Pääsiäissaarella. Toivottavasti oppii jotain.

Mutta kuinka suomalaisen lehdistön saisi uskomaan, että kyseessä ei ole mikään saaristo, vaan yksi saari?

Jopa Helsingin Sanomien kaltaisessa laatulehdessä toimittajat Jukka Harju ja Milka Sauvala väittävät episodin tapahtuneen ”Pääsiäissaarilla”.

Omituinen uutinen Venezuelasta

Vaikka Venezuelassa ylipäänsä on nykyiseen maailmanaikaan aika omituista, on minun silti vaikea tajuta, mikä Chávezin salajuoni tämän uutisen takana on. Kotimaanlennolla olleen venezuelalaisen lentokoneen ilmastointikanavista oli tulvinut savua, ja niinpä se oli tehnyt pakkolaskun Panamaan. Miksi ihmeessä Panamaan?

Verkkouutiset hyvä, mutta voisi olla parempikin

Suosikkiuutispalveluni netissä ja ylipäänsäkin on Verkkouutiset. Sivusto on selkeä ja yksinkertainen, uutiset päivittyvät hyvää tahtia eikä seassa ole lainkaan epäuutisia urheilusta ja viihteestä. Pidän myös siitä, että Verkkouutiset seuraa tiedemaailman tapahtumia, ja uutisoi ahkerasti uusista tutkimuksista ja niiden tuloksista.

RSS RSS feed

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä

Uusimmat artikkelit