AIHEPIIRIT ARKISTO BLOGIN ESITTELY TILAA AIHEET-BLOGI!

Blogi paikoista, tavaroista, uskomisista, syömisistä, webistä ja muustakin

AIHEET

Syyspäiväntasaus 2012 on lauantaina 22.9.

Pimeä syysilta Helsingissä

Illat ovat jo jonkin aikaa ollet kovin pimeitä. Vielä päivä on kuitenkin yötä pidempi, mutta ei enää pitkään. Syyspäiväntasaus 2012 on jo ensi viikon lauantaina 22. syyskuuta. Tarkka aika on klo 17.49 Suomen kesäaikaa.

Kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan Aurinko paistaa kohtisuoraan päiväntasaajan ylle ja päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla – ainakin periaatteessa. Käytännössä päivä on silloinkin vielä aavistuksen pidempi – sitä enemmän, mitä lähempänä napoja ollaan. Jos päivän pituus mitattaisiin Auringon keskikohdan mukaan, olisi se koko Maapallolla yhtä pitkä.

Lue koko artikkeli »

Intiaanikesä: mikä se on ja mistä se on saanut nimensä?

Hevonen Hakunilassa

Iltalehdessä lupaillaan intiaanikesää ensi viikolle (IL 5.9.12). Olisihan se tosiaan kiva jonkinlaista kesää vielä saada. Mutta mistä intiaanikesässä on kyse?

Sana juontaa juurensa Pohjois-Amerikkaan, kuten arvata saattaa. Wikipediassa (Indian summer) luetellaan useita mahdollisia vaihtoehtoja, mistä se voisi olla peräisin.

Uuden Englannin ja New Yorkin siirtokunnissa intiaanikesä ei viitannut erityisen kesäisiin olosuhteisiin eikä se liittynyt edes syksyyn, vaan lumien väliaikaiseen sulamiseen tammikuussa. Intiaanien hyökkäykset siirtokuntia vastaan tapahtuivat usein juuri tuona aikana.

Toisaalta vastaava selitys saattaisi liittyä myös syksyisempään ajankohtaan. Intiaanien hyökkäykset keskeytyivät usein lumen sataessa maahan, mutta takakesän aikana niitä saattoi olla odotettavissa uudestaan.

Lue koko artikkeli »

Keltaista teetä ja afrikkalaista oolongia

Malawilaista oolongteetä Ikean kupissa

Kluuvin kauppakeskuksessa sijaitsevalla Chaya-teekaupalla on kätevä tapa saada kävijät ostamaan teetä. Kaupassa on aina päivän teetä keitettynä ja sitä voi maistaa pienen kupillisen.

Kolme kertaa olen Chayassa käynyt ja kahdesti on mukaan lähtenyt juurikin päivän maistiaisena ollutta teelaatua. Ensin ostin pussillisen keltaista kiinalaista Kekecha-teetä ja sitten toisen malawilaista oolongteetä.

Chaya on erikoistunut nimenomaan kiinalaisiin teelaatuihin, ja kiinalaiseksi harvinaisuudeksi keltainen tee onkin jäänyt. Jonkin sortin oolong se on, mutta valmistusprosessiin liittyy fermentoitumisen lisäksi myös osittaista hapettumista. Siten maussa ei ole lainkaan vihreälle teelle ominaista ruohoisuutta.

Pussin päällä lukevan kuvauksen mukaan Kekecha on mieto tee, jossa maistuu aprikoosi, mausteisuus ja hitunen papaijaa. Ihan noin tarkkaan en osaa sanoa, mutta hyvää se oli, kunhan malttaa maistella. Maku tosiaankin on hyvin hento.

Lue koko artikkeli »

Vasenkätiset leivoshaarukat on nyt arvottu

Vasenkätiset leivoshaarukat

Vasenkätiset leivos- tai kakkuhaarukat, miten niitä halutaankaan kutsua, on nyt arvottu. Niitähän oli palkintona tämän blogin ensimmäisessä kilpailussa, joka päättyi eilen.

Kilpailuviestiin jätettiin määräaikaan mennessä 49 kommenttia. Kun niistä poistaa kaksi omaani ja yhden tuplaosallistumisen, jäi jäljelle 46 osallistujaa. Se oli vähemmän kuin oletin. Artikkelissa kävi useampi sata kävijää, mutta kovin iso osa ei sitten kuitenkaan osallistunut.

Lupasin yhden haarukkapaketin per alkava 30 osallistujaa. Tällä osallistujamäärällä paketteja olisi siten tullut jakoon kaksi. Päätin kuitenkin olla reilu, ja niinpä arvoinkin kolme pakettia.

Onnettarena ja arvonnan epävirallisena valvojana toimi vasenkätinen naapurini Rauno Varis, joka ei itse osallistunut kilpailuun.

Lue koko artikkeli »

Kazanin lahko, islamia vai ei?

Kreml, Kazan (Tatarstan)

Tatarstanista on kuulemma löytynyt jokin lahko, eräänlainen maanalainen kalifaatti, jonka jäsenet ovat asuneet vuosia maan alla (ks. esim. US 9.8.12). Kultin johtaja Faizrakhman Satarov oli kuulemma saanut jumalaisen näyn trollikan johtimesta singonneesta kipinästä joskus 1960-luvulla.

Kaikenlaisia pöpipäitä tietysti mahtuu uskontoon kuin uskontoon (ja uskonnottomiinkin). Ihmeellisintä siinä on, että kuinka he onnistuvat saamaan jotkut toisetkin uskomaan juttuihinsa ja vaikka muuttamaan maanalaiseen katakombiin johtajansa perässä, kuten tässä tapauksessa.

Mielenkiintoinen juonne tässä faizrakhamanismin tapauksessa on se, että lahkon johtajan sanotaan useassakin eri lähteessä pitävän itseään islamin profeettana. Tämänhän ei pitäisi olla mahdollista, koska Koraanin mukaan Muhammad oli viimeinen profeetta.

Lue koko artikkeli »

Korvaako Lumix DMC-LX6 pian LX5:n?

Kampin kappeli

Ostin kesäkuussa uuden kameran. Haussa oli laadukas matkakamera, jossa olisi kunnollinen laajakulma ja riittävästi valovoimaa kuvien ottamiseen myös sisätiloissa ja iltahämärässä.

Päädyin ostamaan Panasonicin kameran mallia Lumix DMC-LX5. Paitsi, että se täytti vaatimukseni, valintaan vaikuttivat myös aiemmat hyvät kokemukseni Lumix-kameroista.

Pari asiaa kuitenkin epäilytti. Ensinnäkin, kameraa ei ollut missään hyllyssä. Ensimmäistä kertaa tilasin kameran pitämättä sitä ensin kädessä. Toiseksi, LX5 on jo kaksi vuotta vanha malli. Lumix DMC-LX6 on varmasti tulossa jo pian. Silloin harmittaa todennäköisesti joko se, että olisi saanut paremman kameran tai sitten se, että vanha LX5 todennäköisesti myydään alta pois alennushintaan.

Lue koko artikkeli »

Tviittejä Belgiasta ja vähän Alankomaistakin

Sosoyen kylä, Vallonia (Belgia)

Kävin Marin kanssa Belgiassa. Kun putkiremontti ja evakkomme pois kotoa venyi, päätimme lähteä käymään matkalla.

Aikaa ei kuitenkaan ollut kuin muutama päivä, joten bussi- tai junakierros halki Euroopan ei tullut kysymykseen. Katsoimmekin, minne pääsisi kohtuuhintaan lentäen.

Ryanair lentää Turusta Charleroihin varsin edullisesti ja takaisinkin ihan kohtuuhintaan. Päätimme siis matkustaa Belgiaan, joka onkin tähän asti jäänyt aina vähän väliin.

Tapani mukaan päivitin matkakuulumisia Twitteriin. Parilta ensimmäiseltä päivältä päivityksiä ei kuitenkaan juuri kertynyt, joten en tullut viestittäneeksi mitään esimerkiksi Oostendesta tai Bruggesta. Hienojahan nekin olivat, mutta Vallonia taisi silti muodostua matkamme pääkohteeksi.

Lue koko artikkeli »

Vasenkätisten päivän kilpailu 2012

Vasenkätisten päivä on taas ensi kuussa, tarkemmin maanantaina 13. elokuuta 2012. Sen kunniaksi laitan nyt hyvissä ajoin pystyyn kilpailun, joka onkin ensimmäinen laatuaan tässä blogissa.

Palkintona kilpailussa on vasenkätisiä leivoshaarukoita (ks. kuva alla). Arvon jokaista alkavaa 50 30 kilpailuun osallistujaa kohti yhden paketillisen haarukoita, kuitenkin enintään viisi kuusi pakettia. Yhdessä paketissa on neljä haarukkaa. Palkinto lähetetään postitse voittajan antamaan osoitteeseen Suomessa.

Osallistua voi vasenkätisten päivään asti. Kilpailu päättyy maanantaina 13.8.2012 klo 23.59 Suomen aikaa. Arvonta suoritetaan myöhemmin samalla viikolla. Vain yksi osallistuminen per henkilö (sähköpostiosoite) otetaan huomioon. Myös oikeakätiset saavat osallistua.

Lue koko artikkeli »

Classic-jäätelöuutuus: manteli-nougat

Uutuusjäätelö: Classic manteli-nougat

Kesällä maistuu jäätelö ja joka kesä on tarjolla myös uutuuksia. Fazerina-jäätelöstä tulikin kirjoiteltua jo keväämmällä.

Yhdeksi tämän kesän jäätelösuosikeistani näyttää muodostuvan Classic manteli-nougat. Sitä on tullut ostettua jo muutaman kerran. Se sopii erityisen hyvin lämpimiin kesäpäiviin siksikin, että se maistuu parhaalta vähän sulaneena.

Päällisin puolin jäätelöpuikko näyttää Classicin mantelijäätelöpuikolta, joita joskus oli myynnissä. Ilmeisesti tämä manteli-nougat on nyt korvannut sen. Ainakin minun mielestäni muutos on parempaan päin. Nougatkastike vaniljajäätelön seassa sopii hyvin yhteen mantelirouheisen suklaapäällysteen kanssa.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Kampin kappelista

Kampin kappeli, Helsinki

Kamppissa avattiin kesäkuun alussa uusi kappeli. Kampin kappeli, tai Hiljaisuuden kappeli, on osa Helsingin designpäävuotta, mutta jää toki paikoilleen vuoden päätyttyäkin.

Olen käynyt kappelissa muutaman kerran ja onhan se hieno. Ainakin se on erilainen kuin ne, missä olen käynyt aiemmin. Puupinta luo omanlaisensa tunnelman kaarevaseinäiseen kappelitilaan.

Siitä en ole varma, kuinka hyvin kappeli toimii hiljentymistilana. Akustiikka on aivan liian hyvä. Ei kannata supista salaisuuksia vieressä istuvalle, koska ääni kantaa vähintään yhtä hyvin kuin Fazerin kupolin alla. Pienemmätkin kolinat ja askeleet kuulee turhankin selvästi.

Aina kun ovi aukeaa, kuuluvat myös eteishallin metelit. Vaikka eteisessä tuntuukin melko hiljaiselta, niin kummasti äänet sieltäkin kantavat sisälle kappeliin. Aivan kuin ne vielä voimistuisivat matkalla. Ja ovi käy tiuhaan, mikä on tietysti hyvä asia.

Lue koko artikkeli »

Café La Famille, Tampere

Teetä ja suklaakakkua

Tuntemattomassa kaupungissa on useita eri tapoja valita kahvila.

Usein haluaa mennä kahvilaan, joka on kivalla paikalla veden äärellä, puistossa tai vaikkapa jossakin historiallisessa rakennuksessa. Toisaalta, vaatimattomammalla paikalla sijaitseva kahvila joutuu kilpailemaan jollakin muulla: laadulla, hinnalla, palvelulla tai jollakin yhdistelmällä niistä.

Tampere ei toki ole minulle enää aivan tuntematon kaupunki, mutta sikäläisiä kahviloita en juuri tunne. Kävin siellä viimeksi juhannuksen jälkeen, ja halusin kahvilaan, josta saisi hyvää teetä ja kakkua. Koska en tiennyt, mistä sellaista saa, päätin valita kahvilan, joka ei ainakaan kilpailisi sijaintinsa viehättävyydellä.

Lue koko artikkeli »

Onnibussin kyydissä Turkuun ja Tampereelle

Onnibus-halpabussit

Sääntelyn murtuminen avaa uusia mahdollisuuksia kilpailulle linja-autoliikenteessä, ja tähän rakoon on tarttunut uusi halpabussien verkosto Onnibus.

Ensimmäinen reitti Tampereelta Poriin on ollut käytössä jo vuoden alusta asti. Kesäkuussa aloitettiin liikenne Helsingistä Tampereelle ja Turkuun.

Kävin testaamassa molemmat Helsingistä lähtevät reitit. Joistakin minulle tuntemattomista byrokratian kiemuroista johtuen Turun Onnibussi lähtee Kampin bussiterminaalista, mutta Tampereen linja Postitalon pysäkiltä Kiasman edestä.

Tampereen suunnan bussit on hiottu Onnibus-konseptiin Turun linjaa huolellisemmin. Silmiinpistävin ero on bussin väritys: Tampereelle ajetaan Onnibussin punavalkoisessa kuosissa, mutta Turkuun menevissä sinivalkoharmaissa lukee ”Mikko Rindell”.

Lue koko artikkeli »

Groupon-CityDeal on šoppailun Ryanair

Groupon CityDeal

Kimppaostamispalvelu Grouponista otettiin yhteyttä. Tarjosivat lahjakorttia palveluunsa vastineeksi siitä, että kirjoitan kokemuksestani jutun tähän blogiin.

Otin tarjouksen vastaan ja kävin Marin kanssa dim sum -brunssilla. Tällä kertaa kirjoitan itse Grouponista, jota myös nimellä CityDeal välillä kutsutaan.

Grouponin kautta ostamisesta tulee mieleen Ryanair (molempien palveluita olen nyt käyttänyt kerran). Hinnat saattavat olla hyvinkin edullisia, mutta ehdot ja ohjeet on syytä lukea tarkkaan.

Kannattaa katsoa myös se, missä palvelu sijaitsee. Aivan kuten Ryanairkin lentää usein syrjäisille kakkoslentokentille, ovat Grouponinkin tarjousravintolat ja -kaupat välillä jossakin vähän keskustasta sivummalla. Eivät tosin aina.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Helsingin uudesta Baanasta

Baana pyörätie ja kävelyreitti, Helsinki

Helsingin keskustan reunalla on nyt uusi pikaväylä pyöräilijöille ja kävelijöille. Vanhaa ratakuilua pitkin pääsee autoja väistelemättä Ruoholahden ja Jätkäsaaren kulmilta Töölönlahdelle.

Reittiä on mainostettu erityisesti pyöräilijöille, ja heidän kulkuaan se tietysti eniten nopeuttaakin. Jos pyöräilisin, niin minunkin kannattaisi varmaan käyttää uutta Baanaa matkatessani kotoani Munkkisaaresta Rautatieaseman tai Kampin tienoille.

Kävelijöistä reitti palvelee kuitenkin lähinnä niitä, joiden ei sen takia tarvitse tehdä kovin suurta mutkaa.

Ei se silti kävelyreittinäkään yhtään hassumpi ollut. Reitin varrella oli penkkejä, joilla saattoi istahtaa. Ja olihan se hauska katsella kaupungin maisemia uudesta kulmasta alaviistosta. Myöskään liikenteen melu ei kuulunut samalla lailla kuin ylhäällä kaduilla (tosin itse en sille ole kauhean herkkä muutenkaan).

Lue koko artikkeli »

Dim sum -brunssi ravintola Asia I:ssä

Dimsum-brunssilla ravintola Asia I:ssä

Hietalahdenrannassa sijaitseva Ravintola Asia I on profiloitunut vähän paremman tason kiinalaiseksi ja yleisaasialaiseksi ravintolaksi. Paikka Hietalahden altaan äärellä on hieno, ruoka ei ole aivan sitä samaa mitä kiinalaisissa yleensä, ja hintatasokin on selvästi korkeampi.

Sunnuntaisin ravintolassa on ollut vuoden alusta alkaen dimsum-brunssi, jonka juttu ovat taikinakuoriset nyytit. Wikipediassa kerrotaan, että dim sum on suosittu aamiainen tai lounas. Kävin Marin kanssa eilen kokeilemassa, kuinka se toimii brunssina.

Brunssin normaalihinta on 16 euroa, mutta Grouponin kautta sen sai tarjouksena tuohon hintaan kahdelle. Me emme itse asiassa maksaneet sitäkään, koska olin saanut lahjakortin ilmaiseksi.

Ilmaista brunssia ei kuitenkaan ole, joten lupasin, että vastineeksi Groupon-lahjakortista kirjoitan palvelusta jutun tänne blogiini. Bloggaan siis tällä kertaa ruokapalkalla.

Lue koko artikkeli »

Harhaanjohtava päivälippumainos ja sekavaa HSL-kieltä

HSL:n päivälipun mainos

Metroasemilla on HSL:n mainosjulisteita, joissa sanotaan: ”Matkusta vaikka koko viikko vuorokausilipulla”.

Jos kyseessä olisi normaali kaupallinen mainos, voisi luulla, että käynnissä on tarjouskampanja. Osta vuorokauden lippu, mutta matkustakin sillä koko viikko. Ei lainkaan hassumpi tarjous olisikaan.

HSL-kielellä mainoksen sisältö kuitenkin tarkoittaa, että myynnissä on eri mittaisia joukkoliikennelippuja 1–7 vuorokaudeksi, mutta HSL kutsuu niitä kaikkia nimellä ”vuorokausilippu”.

Jos tuo olisi kaupallisen yrityksen mainos, se olisi jo uhkasakon uhalla kielletty. Sehän aivan selvästi johtaa kuluttajia harhaan.

Julisteesta on tietysti myös ruotsinkielinen versio, mutta sen lisäksi olen nähnyt sitä myös ainakin englanniksi ja venäjäksi. Tarkoitus on siis harhauttaa myös kaupungissa vierailevia matkailijoita. Ei rakenna hyvää Suomi-kuvaa tällainen todellakaan, ei.

Lue koko artikkeli »

Juhannus ja kesäpäivänseisaus 2012

Roine

Katso myös: Juhannus ja kesäpäivänseisaus 2013

Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko paistaa kohtisuoraan Kravun kääntöpiirille ja siten päivä on pohjoisella pallonpuoliskolla pisimmillään.

Seisauksen tarkka ajankohta osuu Suomen aikaa yleensä 21. päiväksi kesäkuuta, eikä tämä vuosi tee poikkeusta: kesäpäivänseisaus 2012 on 21.6. klo 2.09 aamuyöstä.

Keskikesällä juhlitaan myös juhannusta. Juhlan nimi juontaa juurensa Johannes Kastajaan, jonka syntymäpäivän on kristillisessä perinteessä ajateltu olevan 24. kesäkuuta.

Lue koko artikkeli »

Vanhoja tviittejä Armenian-matkalta

Sevanavankin luostari, Armenia

Minulla on kolme vuotta sitten siskoni kanssa tekemästä Armenian-matkasta lähtien ollut tapana raportoida matkan päältä kuulumisia Twitteriin. Se on kätevä tapa tallentaa tunnelmia tuoreeltaan.

Twitterissä on kuitenkin se huono puoli, että vanhojen viserrysten (tai tviittien) löytäminen ei ole erityisen helppoa. Myöhemmistä Länsi-Ukrainan ja Leningradin oblastin reissuista teinkin Twitter-koosteet tänne blogiin pian kummankin matkan jälkeen.

Armeniasta en sitä tullut vielä tehneeksi, mutta korjaan sen puutteen nyt.

Matkustimme Helsingistä Jerevaniin ja takaisin AirBalticin lennoilla Riiassa vaihtaen. Otin mukaan myös matkan varrelta lähetetyt viserrykset.

Lue koko artikkeli »

Fazerinaa saa myös jäätelönä

Fazerina-jäätelö

Säät alkavat taas olla kesäiset ja niinpä ulkona jäätelö maistuu. Pitäähän siitä blogissakin kertoa.

En ole aivan varma, onko Fazerina-jäätelö tämän kesän uutuus vai vanhempi tuote, mutta itse en sitä ollut aikaisemmin maistanut. Ostin tuutin Kasarmitorin S-marketista.

Itse jäätelö on varsin vaisun makuista. Jos en tietäisi sen olevan Fazerinaa, en tunnistaisi. Tuuttia syödessä Fazerinan maku on kuitenkin voimakas, mutta se ei johdu jäätelöstä vaan seassa olevista paloista Fazerina-suklaata. Niitä jäätelö sisältääkin varsin paljon.

Kokonaisuutena Fazerina-tuutin syöminen muistuttaakin enemmän sitä, kun söisi vähän jäätelöä ja pari palaa Fazerinaa. Se toimii kuitenkin varsin hyvin. Fazerina on hyvää suklaata, ja maistuu se jäätelönkin kanssa.

Lue koko artikkeli »

Helsingin raitiovaunukartat vuodelle 2012

Raitiovaunukaavio ja raitiovaunukartta 2012

Katso myös: Helsingin raitiovaunukartta 2014

Kirjoitin toissa syksynä jutun Helsingin uudesta metromaisesta raitiovaunukartasta. Se ensiksi vähän hämäsi silmää, mutta lopulta aloin jo pitää siitä. Siinä on puolensa.

Mielipiteeni uudesta karttaformaatista eivät ole muuttuneet. Se, miksi palaan aiheeseen uudestaan, on, että blogiini on päädytään tasaisesti aina silloin tällöin hakukoneella etsien Helsingin raitiovaunukarttaa. Luulen, että nämä hakijat eivät ole pari vuotta vanhojen mielipiteideni perässä.

Kysyntään on hyvä vastata, ja niinpä laitoin blogiini kuvatiedostoina Helsingin raitiovaunukartan 2012 kahdessa eri muodossa: metromaisena kaaviokuvana ja perinteisenä karttana. Molemmat on otettu HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen sivuilta. Sieltä linjakartat voi käydä hakemassa pdf-tiedostoina.

Lue koko artikkeli »

Halpoja neuvostohotelleja ja ruokasalien takahuoneita Armeniassa

Hotellihuoneen ruokasali, Gavar, Armenia

Oheinen kuva on hotellihuoneemme ruokasalista Gavarissa, joka on Gegharkunikin maakunnan pääkaupunki Armeniassa. Tai itse asiassa, kyseessä oli ennemminkin ruokasali, johon kuului myös makuuhuone ja wc sekä suihku.

Armeniassa on nimittäin usein niin, että ravintoloissa ei ole yhtä isoa ruokasalia, tai jos onkin, niin sen rinnalla on pieniä yhden pöydän kabinetteja. Armenialaiset ruokailevat mieluummin sellaisissa kuin samassa salissa seurueeseensa kuulumattomien kanssa. Tämä ravintola oli sitten keksinyt laajentaa liikeideaa, ja lisännyt osaan näistä ruokasaleista myös majoitus- ja saniteettitilat.

Siisti huone se oli ja edullinenkin, ei siis niiden suhteen valittamista. En enää muista hintaa, mutta vanha tviittini kertoo kahden hengen huoneiden kustantaneen tuolloin kolme vuotta sitten 12–28 euroa. Gavarin hotelli oli edullisemmasta päästä, mutta ei aivan halvin.

Lue koko artikkeli »

Mannerheim-kulkue Mikkelin Marski Festiin

Mannerheimin patsas, Mikkeli

Mikkeli ei ole ollut erityisen tunnettu kesätapahtumistaan. Joskus 70- ja 80-luvuilla oli Rapu ja muikku, mutta se kuihtui pois. Jotain kai on yritetty senkin jälkeen.

Syyskesällä olisi luvassa uutta vipinää, kun Mikkelissä järjestetään elo-syyskuun vaihteessa ensimmäinen Marski Fest. Idean kerrotaan olevan alkujaan kaupunkilaisilta. Mikkeliin on haluttu tapahtumaa, jossa tuotaisiin esille kaupungin historiaan kiinteästi kytkeytyvää marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimiä.

Kuitenkin, kun ohjelmaa lukee, niin ei sieltä Mannerheimiä mistään löydä. Tapahtumakeskuksen nimi on Marski Areena ja se pystytetään oheisessa kuvassa näkyvän Mannerheimin patsaan luokse, mutta siinä se sitten onkin.

Festivaalin sivuilla rohkaistaan esittämään ehdotuksia ohjelmaksi tapahtuman Facebook-sivulla. Siitä rohkaistuneena esitänkin ohjelmaan patsaskulkuetta.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Kilpisjärveltä ja tuntureilta

Kilpisjärvi, Enontekiö

Olen jo pariin kertaan kirjoittanut vierailustani Raittijärvelle (Raittijärven kylä, jumalanpalvelus, valokuvia). Mutta tulihan sillä samalla reissulla käytyä myös Kilpisjärvellä.

Kilpisjärvi on rajakylä Suomen pikkurillissä Käsivarrentien (E8) varrella ja saman nimisen järven rannalla. Aivan vieressä ovat niin Norjan kuin Ruotsinkin rajat. Edellisen kerran kävin siellä keväällä 2000.

Ei olisi kylää tunnistanut samaksi, jos ei komea Saanatunturi tönöttäisi edelleen sen kupeessa. Ei se toki ihan parin talon kylä ollut enää 12 vuotta sittenkään, mutta nyt se oli kasvanut pieneksi lomakaupungiksi. Kohteena se on etenkin norjalaisten suosiossa.

En Kilpisjärven suosiota ihmettele, sillä onhan se hieno paikka. Komeat tunturit ympäröivät kylää joka puolelta. Ja norjalaisille Suomi on hintatasoltaankin suhteellisen edullinen kohde. Komeita maisemiahan heillä riittää omastakin takaa.

Lue koko artikkeli »

Blogeja ei enää kommentoida – eikä ihme

Aiheita-blogiin ei ole enää tullut entiseen tapaan kommentteja. Tämä siitä huolimatta, että kävijämäärät kasvaneet.

Käsittääkseni kyse ei kuitenkaan ole vain tästä blogista, vaan ilmiö on yleisempi. Pitkiä kommenttiketjuja näkee nykyään vain hyvin suosituissa blogeissa tai erityisen provosoivissa merkinnöissä. Jotkut blogiympäristöt, kuten Uusi Suomi ja Kotimaa24, ovat myös onnistuneet keräämään ympärilleen yhteisön, jossa kommentointi on melko aktiivista.

Yksi syy varmasti on se, että keskustelut käydään nykyisin useammin Facebookissa tai Twitterissä. Joku jakaa merkinnän ja keskustelee siitä kavereidensa kanssa omalla seinällään. Blogiin asti keskustelu ei enää päädy.

Tänään mieleeni kuitenkin tuli, ettei se välttämättä ole ainoa syy.

Lue koko artikkeli »

Fazerin mansikkavaniljasuklaa on laimea kokemus

Fazer mansikka-vanilja-suklaa

Kirjoitin viime viikolla Maraboun mansikkasuklaasta, jonka totesin yllättävän hyväksi. Huomasin pian sen jälkeen, että Fazeriltakin on tullut uusi mansikkasuklaa. Tai tarkalleen ottaen kyseessä on suklaa, jossa on makuina sekä mansikka että vanilja.

Pitihän sekin kokeilla. Kokemus oli valitettavasti melko laimea. Mansikan aromit eivät päässeet ollenkaan samalla lailla esiin kuin Maraboun suklaassa.

Perusidea molemmissa on sama: maitosuklaata ja kuivattuja mansikanpaloja. Fazerilla on siis mansikan lisäksi myös vaniljan aromia mukana. En osaa sanoa, voisiko ero johtua siitä. Ehkä vanilja ei sovi mansikkasuklaaseen?

Voi tietysti myös olla, että Maraboun mansikkasuklaan lataamat suuret odotukset aiheuttivat pettymyksen. Kun kuitenkin yleensä pidän Fazerin suklaista enemmän, niin kai sitä odotti Fazerilta enemmän tälläkin kertaa. Levyjä pitäisi maistella rinnakkain, jotta vertailu olisi pätevä.

Lue koko artikkeli »

Raittijärvi on kylä tiettömien taipaleiden takana

Raittijärvi, Käsivarsi, Enontekiö

Kirjoitin edellisessä merkinnässä Raittijärvellä järjestetystä jumalanpalveluksesta. Itse kylästä ei tullut paljon kerrottua, joten korjataan se puute nyt.

Raittijärven kylä sijaitsee Enontekiön kunnan Yliperällä Käsivarren erämaa-alueen sisällä. Kylässä on kymmenkunta taloa, joissa kaikissa tosin ei asuta vuoden ympäri. Kyläläisillä on toiset asunnot muualla (aika monella ilmeisesti Kaaresuvannossa). Kylä ei kuitenkaan koskaan ole autio, vaan jossakin taloista ollaan aina paikalla.

Kylän saamenkielinen nimi on Ávžžášjávri. Useimpien, jollei kaikkien, kylän asukkaiden äidinkieli on pohjoissaame.

Lue koko artikkeli »

Talvinen ulkoilmajumalanpalvelus Raittijärvellä

Raittijärvi, Enontekiö

Raittijärvi on pieni, noin kymmenen talon kylä, Käsivarren Lapissa. Erikoiseksi sen tekee se, ettei kylään johda lainkaan tietä. Tiettömiä kyliä löytyy toki saaristosta, mutta mantereen puolella Raittijärvi on ainutlaatuinen. Matkaa Kilpisjärvelle, joka on lähin suurempi kylä, kertyy yli 30 kilometriä.

Kerran vuodessa Enontekiön seurakunta järjestää Raittijärvellä jumalanpalveluksen. Kirkkoa kylässä ei ole, joten palvelus pidetään ulkona. Tänä vuonna messu järjestettiin ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen 15. huhtikuuta. Kilpissafarit järjesti rekikuljetuksen moottorikelkoilla Kilpisjärveltä Raittijärvelle ja takaisin.

Sää oli suotuisa. Menomatkalla oli kirpeä pakkanen, joka tuntui vielä perillä Raittijärvelläkin. Iltapäiväksi sää kuitenkin lauhtui. Taivaalla oli ohutta pilveä, mutta välillä aurinkokin paistoi.

Lue koko artikkeli »

Äitienpäivä 2012 on sunnuntaina 13.5.

Vuoriananaksen kukka

Äitienpäivää vietetään Suomessa toukokuun toisena sunnuntaina. Tänä vuonna 2012 äitienpäivä on siten sunnuntaina 13. toukokuuta.

Vaikka äitienpäivää vietetäänkin monissa eri maissa, ei se kaikissa ole samaan aikaan. Toukokuun toinen sunnuntai on kuitenkin hyvin yleinen vaihtoehto. Silloin äitienpäivää vietetään muun muassa Yhdysvalloissa, josta perinne Suomeenkin levisi.

Yhdysvalloissa äitienpäivästä tuli kansallinen juhlapäivä vuonna 1914. Suomessa sitä vietettiin ensimmäisen kerran jo toukokuussa 1918, mutta aluksi äitejä muistettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina. Nykyiselle paikalleen juhlinta vakiintui vuodesta 1927 alkaen.

Englannissa vietetään amerikkalaisperäisen äitienpäivän sijaan Mothering Sunday -juhlaa. En ole aivan varma, kuinka se pitäisi kääntää suomeksi. Ehkä ”äiteilysunnuntai”, vaikka kuulostaakin hassulta, olisi osuvin.

Lue koko artikkeli »

Maraboun mansikkasuklaa on yllättävän hyvää

Marabou Jordgubb -mansikkasuklaa

Kävelin eilen Otonkulman Siwan ohi Mikkelissä ja näin kaupan edessä mainoksen Maraboun mansikkasuklaasta, jota uutuudeksi sanottiin. Pitäähän sitä kokeilla, ajattelin, käännyin takaisin ja menin kauppaan.

Vaikka Siwa ei suuren suuri kauppa olekaan, niin mainostettua levyä ei meinannut millään löytää. Suklaahyllyssä oli kyllä muita Maraboun suklaalevyjä, joita jollakin bonuskortilla olisi saanut tarjoushintaankin.

Lopulta kaupan myyjä opasti minut erään hyllyn päätyyn. Levyt oli aseteltu niin, että osuvat satunnaisen kaupassakävijän silmiin, mutta etsimällä niitä ei osannut juuri sieltä hakea.

Suklaalevyn päällä luki isolla Jordgubb. En antanut pakkoruotsin tällä kertaa haitata, vaan ostin kerralla kaksi levyä. Luki levyn sivussa vähän pienemmällä ihan suomeksikin, että ”Mansikka”. Maksoivat yhteensä tasan viisi euroa.

Lue koko artikkeli »

Taiteen ja taiteilijan määrittelemisestä

Pahvitaidetta Helsingissä

Kirjoitin Lipsanen & Ruso -blogiin eilen merkinnän Guggenheimin varjosta.

Muun asian ohessa sanoin, ettei nykytaide ole rakentavaa, eikä siitä keskusteltaessakaan siksi täydy olla rakentava. Sanoin nykytaiteen olevan ”pelkkä puhkeamistaan odottava kupla”, jonka edistämiseen ei ole syytä käyttää verorahoja.

Merkintää kommentoi Rami, joka kysyi, mitä mahdan tuolla sanomisellani tarkoittaa. Hän kirjoitti myös:

Omasta mielestäni meillä on sekä varaa että syytä tukea nykytaidetta. Ennen kaikkea ostamalla sitä omiin koteihin ja yrityksiin mutta myös verovaroilla.

En tiedä, keitä ovat Ramin tarkoittamat ”me”, mutta Rami on toki vapaa ostamaan tai muulla tavoin tukemaan nykytaidetta. Ei sitä ole missään nimessä syytä kieltää. Ongelmalliseksi tilanne muuttuu vasta sitten, kun toimitaan veronmaksajien rahoilla.

Lue koko artikkeli »

Kevättalvi on hienoa aikaa Lapissa

Poro juoksee maantiellä

On talvessa joitakin hyviäkin puolia: Lapin tunturit ovat komeimmillaan, kun niitä peittää valkoinen lumi. Eikä ole hyttysiä! Kevättalvella Lapissa riittää valoa, joten maisemia näkee myös katsella.

Lienee tosin makuasia, onko ruska hienompi kuin talvi. En ole tainnut olla Lapissa ruska-aikaan kuin viimeksi lapsena, joten omakohtaiset muistikuvat ovat siksi hataria. Äänestänkin tällä kertaa kevättalvea.

Kävin siis huhtikuun puolenvälin tienoilla Enontekiöllä, joka sijaitsee Käsivarren Lapissa. Vanhemmillani on siellä mökki, mutta eipä siellä silti ole yli kymmeneen vuoteen tullut käytyä. Matka on sen verran pitkä, eikä siellä asti viitsi vain kääntymässä käydä. Tällä kertaa isä sai kuitenkin houkuteltua minut mukaansa.

Lue koko artikkeli »

Mieluummin eKr. ja jKr. kuin eaa ja jaa

Jeesus Kristus

Länsimaissa ja laajalti muuallakin maailmassa käyttämämme ajanlasku alkaa Kristuksen syntymästä. Tapana onkin perinteisesti ollut, että viitattaessa ajankohtiin ennen tätä on ollut tapana lisätä vuosiluvun perään ”eKr.”, eli ”ennen Kristusta”.

Vastaavasti vuosiluvun perään on lisätty määre ”jKr.”, ”jälkeen Kristuksen”, jos on ollut tarve selventää, että puhutaan ajanlaskun alun jälkeisistä vuosista.

Joskus, tosin harvemmin, käytetään myös lyhennettä ”A.D.” eli Anno Domini, ”Herran vuonna”. Se on tapana laittaa vuosiluvun eteen.

Viime aikoina, ainakin ajanlaskun mittapuussa, on yleistynyt lyhenteiden ”eaa” ja ”jaa” käyttö. Ne tarkoittavat ”ennen ajanlaskun alkua” ja ”jälkeen ajanlaskun alun”.

Periaatteessa eaa ja jaa ovat ilmaisuina tarkempia kuin eKr. ja jKr. Jeesuksen syntymän ajankohtahan ei ole tarkasti tiedossa, mutta melkoisen suurella todennäköisyydellä ajanlaskun perusteeksi valittu vuosi on väärä. Oletettavaa onkin, että Jeesuksen synnyinajankohta on ollut vuosien 7 ja 4 eKr. välillä.

Lue koko artikkeli »

Maahanmuuttajalähiö talvella: valokuvia Rinkebystä

Rinkeby, Tukholma

Kuten tässä blogissa olen jo kertonutkin, niin viime aikoina on tullut vierailtua suhteellisen usein Tukholmassa. Viking Linen kanta-asiakastarjouksilla sinne kun pääsee välillä muutamalla eurolla, joskus ilmaiseksikin. Niinpä olemme siskoni kanssa sinne muutaman retken tehneet.

Aiemmin vierailemamme etnografinen museo oli pettymys ainakin minulle, joten tällä kertaa päätimme etsiä sitä aidompaa etnologista kokemusta. Niinpä suuntasimme maahanmuuttajalähiönä tunnettuun Rinkebyn kaupunginosaan Tukholman luoteisosassa.

Kuten odottaa saattoi, niin perillä arki oli talvisen harmaata. Lähiön monet ongelmat eivät pikaisella vierailulla nouse silmille. Pikemminkin Rinkeby näytti tavalliselta ruotsalaiselta lähiöltä, jossa nyt vain on vähän tavallista enemmän maahanmuuttajia (itse asiassa noin yhdeksän kymmenestä asukkaasta on siellä joko ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia).

Kiersimme kuitenkin alueella pitäen silmämme auki. Haimme piirteitä, joita monikulttuurinen arki tuo talviseen betonilähiöön.

Lue koko artikkeli »

Taas uusi Domnik.net-kuvasivusto

Rinkeby, Tukholma

Verkkotunnukseni Domnik.netin sisältö painottuu vahvasti valokuviin. Maantieteilijä kun olen, niin useimmat niistä keskittyvät paikkoihin ja maisemiin.

Nyt olen aloittanut taas uuden kuvasivuston. Tämä ei ole kuitenkaan täysin uusi sivusto, sillä samalla vanhempi Kuva-Aiheita-valokuvablogi lakkaa päivittymästä. Uudella, vielä nimeämättömällä, sivustolla on sama tarkoitus: julkaista kuvasarjoja aiheista, yleensä paikoista, jotka eivät luontevasti istu Domnik.netin muihin kuvasivustoihin.

Yleensä en julkaise sivustoja kovin keskeneräisinä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Uudella sivustolla ei ole vielä edes etusivua. Ulkoasun ja toimintojen hiominenkin on kesken. Tarjolla on vasta yksi kuvasarja (Rinkebyn lähiö Tukholmassa), ja sekin vain suomeksi.

Lue koko artikkeli »

Hyvän pussiteen salaisuus on tarpeeksi iso muki

Iso ja värikäs teemuki

Teepusseista tehty tee ei yleensä ole kovin hyvää. Se ei silti tarkoita sitä, että pussiteen pitäisi aina ja väistämättä olla pahaa.

Matkalla hyvään pussiteehen on joukko ongelmia, jotka on jotenkin ratkaistava. Ensimmäinen niistä on se, että pussiteelaadut eivät yleensä ole kovin hyviä. Tässä suhteessa asia on kuitenkin paranemaan päin. Teknisestihän ei ole mitään estettä sille, etteikö teepussiin voisi pakata kunnollistakin teetä.

Toinen joskus mainittu ongelma on se, että teepussissa teen lehdet eivät pääse liikkumaan vaan ovat tiukasti toisiaan vasten. Tätä ongelmaa ratkaisemaan on kehitetty ne uudet pyramidin malliset pussit, joita nykyään näkee käytettävän joissakin vähän kalliimmissa pussiteelaaduissa. Tarkoitus on, että lehdet pääsevät haudutettaessa vähän liikkumaan (ks. esim. Viisi Tähteä 28.9.09).

En ole aivan varma, kuinka merkittävä ongelma tuo on kuin parhaimpien teelaatujen kohdalla. En ole huomannut ainakaan säännönmukaisesti sellaista eroa, että pyramiditeet olisivat perinteisempiin pusseihin pakattuja teetä parempia.

Lue koko artikkeli »

Aprillipäivä on sakon uhalla siirretty huomiseksi

Talipotpalmu

Aprillipäivä ei tänä vuonna olekaan totuttuun tapaan 1. huhtikuuta. Tämä johtuu siitä, että aprillipäivä ja palmusunnuntai osuvat samalle päivälle.

Yhteensattumasta aiheutuvien hankaluuksien vuoksi eduskunta on yökokouksessaan päättänyt hallituksen esityksen mukaan siirtää tämän vuoden aprillipäivän maanantaiksi 2. huhtikuuta. Päätös astuu voimaan välittömästi.

Ensisijaisesti asiassa on ajateltu lasten asiaa. Lapset voisivat pettyä pahasti, jos jollakin ovella virpomisen jälkeen sanottaisiin, että aprillia, eikä annettaisikaan karkkia tai suklaamunia.

Pahimmassa tapauksessa virpojille annettaisiin silliä ja kuravettä. Lapset eivät yleensä pidä sillistä – eivätkä aina myöskään kuravedestä.

Toisaalta aprillipäivän siirtämisessä on ajateltu myös aikuisten etua.

Lue koko artikkeli »

Kaksi homoa tuomittiin sakkoihin Dominicalla

MS Explorer of the Seas

Kaksi kalifornialaista homoa sai viime viikolla Dominican pääkaupungissa Roseaussa sakkotuomion siveettömästä käytöksestä. Tapaus on uutisoitu eri medioissa ympäri maailman. Eri lähteet kertovat tarinan hieman eri lailla, mutta yritän tässä käydä läpi, mistä tapauksessa oli kyse.

Kyseiset 41- ja 53-vuotiaat miehet olivat olleet Atlantis Events -matkatoimiston homoristeilyllä MS Celebrity Summit -risteilylaivalla. Dominicalla he olivat toisen version mukaan harrastaneet seksiä, toisen mukaan vain pelehtineet keskenään alasti tai hyvin niukassa vaatetuksessa. Tämä tapahtui joko laivan hytissä tai sen parvekkeella, jälleen riippuen tarinan versiosta.

Päivitys 31.3.2012: Joku oli ottanut miehistä kuvan parvekkeella (aiheesta lisää kommenteissa).

Lue koko artikkeli »

Dominicalla tehdään erinomaista kookossaippuaa

Kookossaippua

Dominicalla ei liiemmin ole muita vientituotteita kuin banaanit, mutta vientitilastoissa näkyy myös saippua. Saaren länsirannikolla sijaitsee perinteikäs Dominica Coconut Products Ltd:n saippuatehdas, jossa, kuten tehtaan nimestäkin voi arvata, valmistetaan saippuaa kookosöljystä.

Turisteille Refresh-kookossaippuaa myydään muun muassa pienissä matkamuistopaketeissa, joihin on koottu erilaisia dominicalaisia tuotteita: saippuan lisäksi karibien käsitöitä sekä Bellon maustekastiketta ja guavamarmeladia.

Dominicalaiset ovat ylpeitä kookossaippuastaan ja kehuvat sitä estottomasti. Täytyy tunnustaa, että itselleni sen erinomaisuus ei aivan avautunut, mutta se voi johtua siitä, että en oikein ylipäänsä välitä palasaippuasta. Äitini kuitenkin ihastui saippuaan kovin käydessään reilut kymmenen vuotta sitten Dominicalla minua tapaamassa.

Lue koko artikkeli »

Pääsiäinen 2012 on 8. huhtikuuta

Jeesus ristillä Liettuan ristikukkulalla

Paastonaika alkaa olla jo vahvasti voiton puolella. Ensi sunnuntai, 1. huhtikuuta, on paitsi aprillipäivä myös palmusunnuntai 2012. Siitä viikon päästä on pääsiäinen, joka tänä vuonna on siis sunnuntaina 8.4.2012.

Pääsiäinen on liikkuva pyhä. Se on periaatteessa kevätpäiväntasaukseen osuvan tai sitä seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, mutta käytännössä ajankohta lasketaan kuitenkin kirkollisten taulukoiden eikä taivaankappaleiden liikkeen mukaan. Kirkollinen kevätpäiväntasaus esimerkiksi on pääsiäistä laskettaessa aina 21. maaliskuuta.

Osa protestanttisista maista laski aikaisemmin pääsiäisen tähtitieteen eikä taulukoiden mukaan käyttäen ns. parannettua kalenteria. Tällöin pääsiäinen ei aina osunut yksiin gregoriaanista kalenteria käyttäneiden katolilaisten maiden kanssa. Suomi oli autonomian aikana viimeinen parannettua kalenteria käyttänyt maa ja viettikin siten vuonna 1845 pääsiäistä yksin eri päivänä kuin mikään muu maailman maa.

Lue koko artikkeli »

Kevätpäiväntasaus 2012 on tiistaina 20.3.

Kanto Koulupuistikossa (Helsinki)

Katso myös: Kevätpäiväntasaus 2014

Ensi viikolla Aurinko paistaa taas kohtisuoraan päiväntasaajaa vasten ja päivä ja yö ovat periaatteessa yhtä pitkiä kaikkialla Maapallolla. On jälleen kevätpäiväntasaus.

Kevätpäiväntasaus 2012 on siis tiistaina 20. maaliskuuta klo 7.14 aamulla Suomen aikaa. Tuskin kuitenkaan kannattaa sitä varten herätä, sillä ei tuolla kyseisellä kellonlyömällä mitään erityistä tapahdu.

On kevätpäiväntasaus kuitenkin yksi askel matkalla talven vääjäämätöntä kääntymistä taas kevääksi ja sitten kesäksi. Seuraava askel on kesäaikaan siirtyminen. Sen jälkeen tulee pääsiäinen ja sitten vappu. Kevät rytmittyy kivasti eri tapahtumilla, ja sitten onkin jo kesä.

Lue koko artikkeli »

Helsingin jalkakäytävien talvikunnossapito

Jalkakäytävän liikennemerkki

Kävin eilen Pikku-Huopalahdessa. Minulla on normaalistikin tapanani usein kävellä muutamien kilometrien matkat, mutta tällä kertaa olisin varmaankin mennyt raitiovaunulla, jos mukanani ei olisi ollut koira.

Paluumatkalla kävelin Paciuksenkadun kautta. Olin ensin ajatellut kulkea kadun lounaispuolen kevyenliikenteenväylää pitkin, mutta kun liikennevalot menivät punaiseksi juuri edestäni, valitsin kadun koillisreunaa pitkin mäkeä ylös nousevan jalkakäytävän.

Eihän se erityisemmän houkuttelevan näköinen reitti ole, kuten oheisen kuvasarjan ensimmäisestä kuvasta näkyy: kapea jalkakäytävä vilkasliikenteisen kadun kupeessa. Mutta pääsisi mäen silti nousemaan sitäkin pitkin – tai niinhän minä silloin vielä luulin.

Lue koko artikkeli »

Uunimikro on kätevä pienessä asunnossa

Kenwood-merkkinen uunin ja mikroaaltouunin yhdistelmä

Meillä on jo toista vuotta ollut kätevä laite, jossa on samassa sekä tavanomainen uuni että mikroaaltouuni.

En tiedä, miksi sellaista pitäisi kutsua. ”Mikroaaltouuniuuni” ja ”uunimikroaaltouuni” ovat sanoina pitkiä ja kankeita. Kutsutaan sitä nyt vaikka nimellä ”uunimikro”.

Uunimikron ostaminen ei ollut erityisen helppoa. Kiersimme kehänvarren kodinkoneliikkeissä tekemässä vertailua. Myyjät tuntuivat joka paikassa olevan täysin pihalla laitteista.

Kaikissa liikkeissä, joista uunimikroja ylipäänsä löytyi, meille kerrottiin, ettei uunitoiminto ole oikea uuni vaan jollakin tavoin mikroaaltojen tai grillitoiminnon tai niiden yhdistelmän avulla toteutettuja. Varsinainen uuni löytyisi vasta kalustoon asennettavista nelinumeroisella hintalapulla varustetuista yhdistelmälaitteista.

Myyjät saivat meidät vakuuttuneiksi, ja niinpä heidän esittämänsä pysyi käsityksenämme vielä laitetta kotiin viedessämmekin.

Lue koko artikkeli »

Kesäaika 2012 alkaa sunnuntaina 25.3.

Orava puussa

Katso myös: Kesäaika 2014

Kevään lähestymisen tietää paitsi aurinkoisista kevätpäivistä myös siitä, että netinkäyttäjät alkavat googletella kesäajan alkamista. Tämänkin blogin tilastoissa se jo näkyy.

Tiedonjanoisille kerrottakoon, että kesäaikaan siirrytään maaliskuun viimeisenä sunnuntaina. Siten kesäaika 2012 alkaa sunnuntaina 25. maaliskuuta. Aamuyöllä kello kolme kelloja siirretään yksi tunti eteenpäin.

Kyseinen sunnuntai onkin siksi vain 23 tunnin pituinen. Yksi tunti jää välistä pois.

Kesäaika 2012 päättyy sunnuntaina 28. lokakuuta. Silloin palataan talvi- eli normaaliaikaan siirtämällä kelloja tunti taaksepäin kello 4 aamulla. Tällöin keväällä menetetty tunti saadaan takaisin.

Lue koko artikkeli »

Karkauspäivä 24. vai 29. helmikuuta?

Tilataidetta rannalla

Tänään on 24. päivä helmikuuta. Jos kalenteria ei olisi 1990-luvun lopulla rustattu Suomessakin uusiksi, niin tänään olisi karkauspäivä. Tällä kohtaa karkauspäivä on ollut siitä asti, kun se Rooman keisarin Julius Caesarin määräyksestä vuonna 46 eKr. siihen asetettiin.

Ensimmäinen kerta, kun karkauspäivää vietettiin vasta 29.2. oli vuonna 2000. Se oli poikkeuksellinen karkauspäivä siinäkin mielessä, että tasasatavuodet eivät yleensä ole karkausvuosia. 400:lla jaolliset vuodet, ja siten myös vuosi 2000, kuitenkin ovat.

Tuollaiset historialliset anomaliat, joissa jokin ei mene niin kuin sen johdonmukaisesti voisi kuvitella menevän, ovat usein hauskoja ja mielestäni säilyttämisen arvoisia – etenkin, jos niihin liittyy tarina. Ja useinhan niihin liittyy. Esimerkiksi karkauspäivän ajankohta helmikuun 24:ntenä liittyi siihen, että ennen Caesarin määräämää kalenteriuudistusta karkauspäivän sijaan käytössä oli kokonainen karkauskuukausi.

Lue koko artikkeli »

Suomenruotsalaiset: suomalaisia vai ruotsalaisia?

Svenska Klubben

Suomenruotsalaiset eivät yleensä pidä siitä, jos heitä sanoo ruotsalaisiksi. He korostavat olevansa yhtä suomalaisia kuin muutkin suomalaiset, vaikka ovatkin ruotsinkielisiä.

Iso osa Suomen ruotsinkielisistä äänestää kuitenkin ruotsalaista kansanpuoluetta, jonka nimi taannoin vaihdettiin muotoon ”Suomen ruotsalainen kansanpuolue” (ruotsiksi Svenska folkpartiet i Finland). Puolueessa pidettiin ongelmallisena muun muassa sitä, että heidän poliitikkojaan sanotaan ”ruotsalaisiksi” (HS 6.4.10).

Puolueen logiikkaa on vaikea ymmärtää. Jos he haluavat painottaa olevansa ”suomalainen puolue, jonka työkielenä on ruotsi”, niin miksi puolueen nimessä sitten edelleen on ”ruotsalainen”? Miksi he kuvittelevat, että heidän poliitikkojaan ja kannattajiaan tuon uuden puoluenimen myötä kutsuttaisiin? Ruotsalaisiksi tietenkin – niinhän he itsekin tekevät.

Lue koko artikkeli »

Rivo makeinen Haribo-karkkipussissa

Rivo Haribo-karkki

Ostin Haribon Stjerne Mix -makeispussin Viking Mariellan tax free -myymälästä jokin aika sitten. Laivan hytissä karkkeja syödessäni huomio kiinnittyi erikoisen muotoiseen makeiseen. Ainakin minusta tuo oheisessa kuvassa näkyvä makeinen muistuttaa kovasti miehen sukuelintä.

Varsin erikoinen aihe karkin muodoksi Haribolla. Ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen asiasta, joka kuuluisi lapsen suuhun. Tai kuten Haribo karkkipussin päällä kertoo (ks. kuva alempana): ”Kids and grown-ups love it so.” Eli aikuisetkin tykkää.

Karkkipussin päällä on rivi kuva-aiheita, joiden mukaan muotoiltuja karkkeja pussista löytyikin. Penistä ei sentään siihen ole piirretty. Eniten se muistuttaa kuvarivin vihreää tuttia, mutta on vähän liian kaukana siitäkin ollakseen vain vahingossa siitä toisennäköiseksi epämuodostunut.

Lue koko artikkeli »

Poikkeusreitit ja HSL:n tiedotus

HSL bussi 16

Helsingin sisäisen liikenteen bussi 16 on ollut pari viikkoa poikkeusreitillä Kruununhaassa. Mariankadulla on jokin liikennettä haittaava työmaa, ja niinpä bussit koukkaavat yhden korttelin lännempää Snellmaninkadun kautta. Poikkeusjärjestely jatkuu ilmeisesti vielä tämän viikon.

HSL:n tiedote aiheesta on hieman epämääräistä ajanilmaisua lukuunottamatta sinänsä selkeä ja yksiselitteinen. Tiedotteessa sanotaan:

Helsingin linja 16 ajaa 23.1. alkaen Snellmaninkatua Mariankadun sijaan. Bussi ajaa poikkeusreittiä noin kolmen viikon ajan. Snellmaninkadulla bussi pysähtyy raitioliikennepysäkeillä.

Myös tiedotteen kartta vahvistaa saman (ks. alempana). Silti yksi asia jää ihmetyttämään.

Lue koko artikkeli »

Tulee se kevät sieltä vielä

Voikukat, Ruoholahti

Vaikka ulkona onkin julmasti pakkasta, lumipyryä ja vaikka mitä muutakin ikävää, niin kyllä se kevät – ja sen jälkeen kesäkin – sieltä vielä tulee. Siitä muistuttamaan ja talvista ankeutta ilahduttamaan laitoin tähän valokuvan voikukista.

Minun piti itse asiassa tarkistaa Wikipediasta, että kyseessä ovat voikukat. Leskenlehdet kun ovat kovasti samannäköisiä ja yleensä ilmestyvätkin keväällä voikukkia aikaisemmin. Nuo kukat ovat kuitenkin voikukkia. Kukkien lehdet sen paljastavat.

Kuvan voikukat ovat viime keväältä. Kuvasin ne Tammasaarenlaiturilla, eli Kaapelitehtaan takana Ruoholahdessa, toukokuun 18. päivänä.

Lue koko artikkeli »

Sukupuolten tasa-arvosta urheilussa

Roihuvuoren urheilukenttä

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on jyrähtänyt, ettei naisia saa syrjiä urheilukisojen palkinnoissa (Verkkouutiset 2.2.12). Sellaista tapaa kun ilmeisesti on, että naisten sarjoissa jaetaan pienempiä palkintoja kuin miesten.

Esimerkkitapaukseksi pääsivät Suomen Tennisliiton Finnish Tour -kisat. Niissä naisten luokan voittajalle on maksettava vähintään 300, mutta miesten luokan voittajalle 500 euroa.

Tennisliitto perustelee käytäntöä sillä, että miesten sarjoissa kilpailijoita on enemmän, ja siksi he joutuvat myös pelaamaan enemmän pelejä. Tämä selitys yllättäen kelpasi Mäkiselle. Hän sanookin, että hyvästä syystä miesten ja naisten palkinnoissa voi olla eroja.

Mitkä kaikki perustelut sitten menevät ”hyvästä syystä”?

Lue koko artikkeli »

Pääsiäisen ja laskiaisen ajankohdat eri vuosina

Laskiainen, Ullanlinnanmäki

Pääsiäinen on liikkuva juhlapäivä, useimpina vuosina on huhtikuussa. Joinakin vuosina se osuu kuitenkin jo maaliskuun lopulle. Ajankohta määrittyy kirkollisten taulukoiden perusteella, jotka yksinkertaistaen perustuvat kevätpäiväntasausta seuraavan täysikuun ajankohtaan.

Pääsiäistä edeltää paastokausi, joka alkaa laskiaisesta. Näin ollen myös laskiaistiistain (ja tietysti laskiaissunnuntainkin) päivämäärä liikkuu samaa tahtiaa kuin pääsiäisenkin osuen useimmiten helmikuulle, mutta joskus myös maaliskuun alkupäiville.

Jottei asia olisi liian yksinkertainen, niin idän kirkossa pääsiäisen päivämäärä lasketaan juliaanisen kalenterin mukaan. Välillä se osuu yhteen läntisen gregoriaaniseen kalenteriin perustuvan päivämäärän kanssa, välillä se taas tulee vasta sen jälkeen. Myöhäisimmillään se saattaa olla vasta toukokuun alkupäivinä (gregoriaanisten päivämäärien mukaan). Suomen ortodoksit noudattavat kuitenkin läntistä laskentatapaa.

Lue koko artikkeli »

Netti on värikäs, mutta Linux harmaa

Työpöydän yläpalkki

Lajittelin työpöytäni yläpalkin kuvakkeet niin, että nettiohjelmistot tulivat vasemmalle ja muut oikealle.

Täysin tarkka tuo raja ei nykyisin ole, sillä osaavathan jotkut ensisijaisesti muihin tarkoituksiin suunnitellut ohjelmat tehdä jotakin netissäkin. Oikealle jääneistä ohjelmista en kuitenkaan itse käytä netissä kuin pääteikkunaa, jolla mm. luen sähköpostini.

Se, mikä tuossa kiinnittää huomioni, on se, kuinka paljon värikkäämpi palkin vasen nettiohjelmistolaita on. Onko netti siis värikkäämpi kuin offline-maailma? Kuvaavaa on, että ainoa värikäs kuvake oikealla on Picasa, joka on nettiyhtiö Googlen kuvankäsittelyohjelma.

Lue koko artikkeli »

Tukholman etnografinen museo on huijaus

Etnografiska museet, Tukholma

Tukholmassa tulee aina välillä käytyä ihan vain siksi, että laivayhtiön kanta-asiakkaana sinne pääsee aina välillä halvalla tai ilmaiseksikin. Onhan se kuitenkin ihan komea kaupunki, jossa riittää nähtävää, jos on aikaa tutustua.

Laivalla on jaossa Stockholm This Week What’s On Stockholm -lehtinen, josta voi katsoa mitä kaupungissa tapahtuu. Esitteessä kerrottiin muun muassa Etnografisen museon (Etnografiska museet) näyttelyistä, ja olipa siinä jopa tieto, että museoon on vapaa pääsy (Free entrance). Siispä suuntasimme siskon kanssa sinne.

Etnografinen sijaitsee sen verran kaukana Tukholman keskustasta, että ainakaan molempiin suuntiin ei viitsi kävellä, vaikka se mukava tapa liikkua kaupungissa onkin. Keskustasta sinne pääsee bussilla 69, kunhan vain saa jostakin hankittua lipun. Bussissa niitä ei myydä, ja kännykkälippuun olisi pitänyt olla ruotsalainen liittymä.

Lue koko artikkeli »

Kissan tappamisesta ja taiteesta

Kroatialainen kissa

Taiteilijaksi kutsuttu Teemu Mäki tappoi 80-luvun lopulla kissan ja masturboi sen ruumiin päälle. Tämän hän kuvasi videolle, joka kuuleman mukaan on taidetta. Ainakin hän itse tuntuu pitävän sitä sellaisena.

Mäen kissantappovideo herättää kuumia tunteita edelleen. Viimeksi se on saanut monet harkitsemaan uudestaan, ketä äänestää, kun selvisi, että Mäki tekee yhden presidenttiehdokas Paavo Arhinmäen (vas) kampanjavideoista kampanjajulisteista.

Palataan politiikkaan vähän jäljempänä. Katsotaan ensin sitä, mitä Mäen video kertoo nykytaiteesta. Nykytaiteeksihan se nytkin yli 20 vuotta myöhemmin vielä menee, sillä mitään erityisempää kehitystähän sillä saralla ei ole sittemmin tapahtunut.

Kissaesseessään Mäki kertoo, ettei hänen ollut tarkoitus rääkätä kyseistä, eläinsuojeluyhdistykseltä hankkimaansa, kissaa. Taitamattomuuttaan ja liian pientä kirvestä käyttäen hän vain ei saanut kissaa kerralla hengiltä. Uskotaan ainakin argumentin vuoksi, että näin oli. Oikeuskin uskoi.

Lue koko artikkeli »

Lviv on Ukrainan Krakova

Lviv, Ukraina

Lviv, tai joskus myös Lvov, on historiallinen kaupunki nykyisen Ukrainan länsiosissa. Historialtaan se ei kuitenkaan ole erityisen ukrainalainen, sillä ennen toista maailmansotaa se oli osa Puolaa. Puolalaisten jälkeen toiseksi suurin väestöryhmä olivat juutalaiset.

Nykyisin kumpiakaan ei kaupungin väestöön juuri kuulu, vaan valtaosa lviviläisistä on ukrainankielisiä ukrainalaisia.

Kaupungin vanha keskusta on kuitenkin säilynyt hyvin niin maailmansotien kuin neuvostoaikojenkin tuhoilta, ja on nykyisin Unescon maailmanperintökohde. Tunnelma muistuttaa enemmän Keski- kuin Itä-Eurooppaa, ja monien mielestä kaupunki onkin ukrainalainen versio Puolan Krakovasta – sillä erolla, että Lvivissä on vähemmän turisteja ja hinnat halvempia.

Jos haluaa kokea eksoottista itämatkailua, ei Lviv ole oikea kohde. Ennemminkin se tarjoaa hyvän tilaisuuden matkustaa keskieurooppalaisessa ympäristössä itäeurooppalaisen halvasti. Toisaalta monien ukrainalaisten mielestä Lviv ja läntinen Ukraina ylipäänsä on aidointa Ukrainaa, millä he tarkoittavat sitä, että se on vähiten venäläistä.

Lue koko artikkeli »

Talvipäivänseisaus 2011 on torstaina 22.12.

Katso myös: Talvipäivänseisaus 2014

Talvipäivänseisauksen tarkka ajankohta vaihtelee joulukuun 20. ja 22. päivän välillä. Tänä vuonna 2011 talvipäivänseisaus on torstaina 22.12. Suomen aikaa klo 7.30 aamulla.

Lue koko artikkeli »

Tätä on talvi

Perämiehenkatu joulukuussa

Kävin iltapäivällä kaupassa. Menomatkalla satoi rakeita, palatessa räntää.

Minun piti kirjoittaa tänne blogiin iloisia kesäjuttuja, mutta laitetaan tänne väliin kuitenkin tällainen vuodatus talven ankeudesta.

Katsokaa nyt vaikka tuota kuvaa. Kello on siinä vasta puoli kolme iltapäivällä, ja silti on jo hämärää. Eikä se pimeys pahinta ole, vaan sää. Räntää, rakeita, lumipyryä, pakkasta, niistä on talvi tehty. Ja liukkaista keleistä – joka talvi olen lentänyt nurin monta kertaa. Kuinka selviän sitten, kun minusta tulee vanhus?

Kun alkutalven räntä loppuu, niin sitten tulevat liikkumisen estävät lumikinokset. Joskus kevättalvesta saattaa olla hetkiä, jolloin on auringonpaistetta ja sinänsä ihan kaunista, mutta silti hyytävän kylmää. Talvipukeutuminen pysyy rasitteena kevääseen asti.

Lue koko artikkeli »

Georgia voitti juniorieuroviisut

Georgia voitti tänään* Lasten Eurovision laulukilpailun eli juniorieuroviisut 2011. Kilpailu pidettiin naapurimaa Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.

Suomi ei osallistunut kilpailuun tänäkään vuonna, enkä tiedä, näyttikö mikään suomalainen kanava niitä. Itse kävin katsomassa ohjelman naapurini luona Ruotsin SVT World -kanavalta.

Lue koko artikkeli »

Eläviä joulukalentereita Helsingin seudulla

Tapanilan elävä joulukalenteri

Tapanilan kaupunginosassa Helsingissä on taas tänäkin vuonna jo perinteiseksi muodostunut elävä adventtikalenteri. Ideana on, että joka ilta on ohjelmassa yksi luukku, joka voi olla jokin esitys tai muu tapahtuma.

Kävin viime vuonna katsomassa yhden luukun (kuvassa) äitini kanssa, kun hän oli käymässä Helsingissä. Silloin ohjelmana oli musiikkiesitys omakotitalon parvekkeelta. Laulu oli kaunista ja tarjottu glögi lämmitti. Kannatti käydä.

Tapanilassa kalenteri on nimeltään adventtikalenteri, koska se alkaa jo ensimmäisestä adventista. Toisaalta luukkuja ei näytä tänä vuonna riittäneen aivan joka illalle.

Neljä vuotta vanhassa lehtijutussa (K&K 27.11.07) kerrotaan, että kalenteri olisi ollut Tapanilassa ensimmäisen kerran vuonna 2007. Idea on saatu Keski-Euroopasta.

Lue koko artikkeli »

Kesäisiä kuvia Suomesta

Suomen kesä

Taisi olla toissatalvena, kun bloggailin tänne aina välillä kesäisiä kuvia ja kirjoituksia tuomaan iloa ja väriä ankeaan talveen. Voisin tehdä saman tälläkin kertaa.

Lunta ei ole vielä tullut, mutta tuulista, sateista ja kylmää kuitenkin on. On hyvä aika aloittaa kesäbloggaussarja, ja teen sen satsillisella viime kesänä ottamiani valokuvia. Kaikissa niissäkään ei aurinko paista, mutta on niissä silti sentään kesä.

Useimmat kuvat ovat ihan tästä lähiympäristöstä, Helsingistä ja Vantaalta. Lisäksi on muutama järvimaisemakuva Kuopion tienoilta Kallavedeltä ja yksi Pirkanmaan suunnalta Roineeltakin.

Lue koko artikkeli »

Kirkasvalolamppu soveltuu valokuvaukseen

Teetä ja pullaa

Blogia varten tulee usein kuvattua joitakin esineitä tai ruokia tai milloin mitäkin. Yleensä pyrin ottamaan kuvat päivänvalossa, mutta se alkaa vuoden lähestyessä loppuaan olla aina vain harvinaisempaa herkkua. Niinpä kuvia on valaistava jotenkin.

Kameran salamalla harvoin saa hyvää jälkeä. Normaali sisävalaistus taas joko ei riitä tai on omituisen väristä. Esimerkiksi edellisen merkinnän Serla-kuva on otettu vessassa yön pimeydessä pelkkä wc:n oma lamppu valaistuksena (en halunnut herättää vaimoa ryhtymällä vaativampiin valaistusoperaatioihin). Ei siitä erityisen hyvä kuva tullut, mutta kuva kuitenkin.

Onneksi pelastukseksi koituu usein kirkasvalolamppu – tai luonnonvalolamppu, kuten jotkut niitä kutsuvat. Sillä saa varsin tasalaatuista neutraalin väristä valoa, jolla valaista kuvattavat kohteet.

Lue koko artikkeli »

Serlan vessapaperi pärjäsi ruotsalaistestissä

Serla wc-paperi

Tuli naapurissa käydessä katseltua Ruotsin televisiota. Itsellänihän ei telkkaria ole, ja vaikka olisikin, niin voisi ruotsalaiskanavien katselu jäädä vähälle. Kyläillessä sitä nyt tuli kuitenkin nähtyä. Tällä kertaa ruudusta näkyi jokin ruotsalainen kuluttajaohjelma, jossa vertailussa olivat vessapaperit.

Ensin vedettiin rullat pitkiksi ja katsottiin, mikä papereista ylettää pisimmälle. Ylivoimainen voittaja tässä lajissa oli Serlan paperi.

Sitten laitettiin rullat vaa’alle punnittaviksi ja vertailtiin kilohintoja. Todettiin, että Serla oli myös halvinta.

Kolmannessa testissä mitattiin lujuutta jonkin tekosormen ja vetolujuusmittarin avulla. Osoittautui, että kestävintä papereista oli Serla.

Lue koko artikkeli »

Suomalaisten sata yleisintä salasanaa

Olli Kopakkala kertoi blogissaan, että 500 tuhannen suomalaisen sähköpostiosoitteet olisivat vuotaneet nettiin, mahdollisesti salasanojen kanssa. Linkki listaan osoitteista julkaistiin ainakin Ylilauta-sivustolla, mutta salasanoja ei ollut mukana.

Tietovuodon alkuperä ei ole tiedossa ja kyseinen viestikin on jo poistettu Ylilaudassa. Ehdin kuitenkin ottaa talteen listan sadasta yleisimmästä salasanasta, joita listan osoitteiden yhteydessä väitettiin käytetyn.

Älä siis käytä salasanana mitään seuraavista (äläkä mitään muutakaan suomen- tai muunkaankielistä sanaa tai numerosarjaa 12345 tms. tai mitään muutakaan liian helposti arvattavaa).

Lue koko artikkeli »

Ross University tuottaa ihan oikeita lääkäreitä

Ross University, Dominica

Rossin korkeakoulu (Ross University) Dominicalla on noussut uutisiin, kun valelääkäriksi epäilty Esa Laiho on maininnut sen opiskelupaikakseen. Laihon opiskeluihin sen enempää kantaa ottamatta kerrottakoon kuitenkin, että Ross tuottaa koulustaan ihan oikeita lääkäreitä eikä mitään valelääkäreitä.

Toki sielläkin edellytyksenä on, että opinnot suoritetaan loppuun.

Helsingin Sanomat väittää Ross Universityn sijaitsevan Dominikaanisessa tasavallassa (HS 12.11.11.). Toivottavasti korjaavat sen pian. Virhe on valitettavan yleinen, mutta Dominica ei ole sama kuin Dominikaaninen tasavalta. Molemmat ovat toki saarivaltioita Karibianmerellä, mutta ovat toisistaan suunnilleen yhtä kaukana kuin Helsingborg Helsingforsista.

Saman konsernin Ilta-Sanomat on saanut uutisessaan maan kohdalleen (IS 12.11.11). Joskus iltapäivälehden osumatarkkuus saattaa olla parempi kuin ns. laatulehden.

Lue koko artikkeli »

Raitiovaunusta 1 Etelä-Helsingin jokeri

Raitiovaunu 1A, Tehtaankatu

Etelä-Helsingin raitiovaunu- ja bussilinjoja suunnitellaan uusiksi. Suunnitelmaan oheistetusta linjakartasta puuttuu Eirasta Käpylään kulkeva raitiovaunu 1A. En ole varma, tarkoittaa tämä sitä, että linjaa oltaisiin lopettamasta. Voihan se puuttua kartasta myös siksi, että siihen ei esitetä muutoksia.

Lienee kuitenkin selvää, että jotakin kyseiselle linjalle on tehtävä. Nykyisin se kulkee vain ruuhka-aikaan ja jää monelta siksi kokonaan käyttämättä. Käyttäjämäärätkään eivät taida olla Helsingin raitiolinjojen parhaasta päästä.

Olisi kuitenkin virhe lopettaa yhteys samaan aikaan, kun bussilinja 16 poistetaan Etelä-Helsingistä. Ne palvelevat kummatkin osin samoja matkustustarpeita: molemmilla pääsee Punavuoresta Kauppatorin ja Kruununhaan kautta Hakaniemeen. Kun linja 16 katkaistaan keskustaan, niin osa sen matkustajista siirtyisi todennäköisesti 1A:n käyttäjiksi.

Lue koko artikkeli »

Prodigen näppäimistö ottaa kantaa

Prodige langaton näppäimistö

Ostin kesällä Verkkokauppa.comista Prodige-merkkisen valkoisen langattoman näppäimistön. Siinä on sekä hyviä, huonoja että omituisia puolia. Aloitetaan vaikka niistä hyvistä.

Langattomuus on tietysti etu sinänsä, johto olisi vain tiellä. Myös valkoinen väri on etu: yöllä työskennellessä näppäimet näkee näytöstä kajastavalla valolla eikä siten välttämättä tarvitse muuta valonlähdettä.

Kolmas etu on se, että näppäimistön asettelu on uuden SFS-standardin mukainen. Näppäimistöltä löytyvät suoraan niin tanskalaisten ja norjalaisten käyttämät æ ja ø -kirjaimet kuin myös islantilaiset ð ja þ. Itselleni olennaisempaa on kuitenkin se, että hatulliset merkit, kuten š ja ž, on helppo tehdä. Niitä tarvitsee esimerkiksi translitteroitaessa venäläisiä nimiä suomenkieliseen tekstiin.

Lue koko artikkeli »

Fazerin joulusuklaa taas kaupoissa

Fazer Joulusuklaa

Se ilo joulusesongin alkamisessa vuosi vuodelta aikaisemmin on, että Fazerin mainio joulusuklaa tulee saataville jo lokakuussa. Iloa tosin hälventää kyseisen suklaan kovin korkea hinta. 300 gramman levystä saa maksaa lähes neljä euroa.

Joulusuklaan maku on kuitenkin niin hyvä, että aina silloin tällöin kannattaa silti herkutella. Maitosuklaan seassa on piparia, mantelia ja omenanpaloja. Suklaassa maistuvat joulun mausteet kardemumma, neilikka, kaneli ja inkivääri. Onhan se jouluista, mutta silti hyvää jo lokakuussa. Vähän kirsikkaakin taitaa olla mukana.

Levyn käärepaperissa annetaan ymmärtää, ettei itse pohjana käytetty suklaakaan olisi mikään Fazerin normaalivalikoiman maitosuklaista. Fazerin mukaan ”joulun tuoksut ja maut vaativat aivan oman suklaansa”.

Lue koko artikkeli »

Pietari, Olhava ja molemmat Laatokat

Vanha-Laatokka, Venäjä

Kävin viime viikolla siskoni kanssa Venäjällä. Kovin pitkälle emme menneet, vaan pysyttelimme lähiseuduilla. Menimme bussilla Pietariin, ja sieltä toisella Olhavaan. Olhava (Volhov) on vajaan 50 tuhannen asukkaan teollisuuskaupunki reilut sata kilometriä Pietarista itään.

Pääkohteemme oli kuitenkin Olhavan lähellä sijaitseva, Venäjän ensimmäisenä pääkaupunkinakin pidetty Vanha Laatokka (Staraja Ladoga). Siellä on kaksi vanhaa luostaria ja pari muutakin kirkkoa. Kylän vieressä, Olhava-joen rannalla, on myös viikinkiaikaisia hautakumpuja.

Vanha-Laatokasta vähän matkaa pohjoiseen, Olhava-joen suistossa Laatokan etelärannalla, on Uusi Laatokka (Novaja Ladoga), jonka Pietari Suuri perusti vuonna 1703 – samoihin aikoihin kuin Pietarinkin. Kovin uusi sekään ei siis ole, vaikkakaan ei kohteena yhtä kiinnostava kuin Vanha Laatokka.

Lue koko artikkeli »

Talviaika 2011 alkaa sunnuntaina 30.10.

Gribojedovin kanava, Pietari

Katso myös: Talviaika 2014

Muistuttelin noin kuukausi sitten talviaikatiedon hakijoita, että kelloja käännetään vasta lokakuun lopussa. Keväällähän käänteleminen tapahtuu suurinpiirtein kevätpäiväntasauksen aikoihin, mutta syyspäiväntasauksesta on takaisin talvi- eli normaaliaikaan vielä reilu kuukausi.

Vielä tänä viikonloppuna kelloja ei kuitenkaan käännellä, vaan vasta ensi viikolla. Kesäaika päättyy ja talviaika 2011 alkaa sunnuntaina 30. lokakuuta.

Olen monta kertaa kellojen kääntämisen yhteydessä myös muistuttanut siitä, että mielestäni moisesta pelleilystä pitäisi luopua. Saisi olla sama aika kesät, talvet. Tänä syksynä erikoisuutena on se, että naapurimaassamme Venäjällä kelloja ei enää käännetä. Venäjä siirtyi viime keväänä pysyvästi kesäaikaan (IS 27.4.11).

Lue koko artikkeli »

Googlen haku lisää tunnisteita otsikoihin

Monessa blogissa on selaimen yläpalkissa näkyvässä otsikossa varsinaisen artikkelin otsikon perässä jokin tunniste, joka yleensä on blogin nimi. Tässä blogissa ei ole. Tämänkin artikkelin otsikko näkyy siksi muodossa

Googlen haku lisää tunnisteita otsikoihin

eikä esimerkiksi näin:

Googlen haku lisää tunnisteita otsikoihin - Aiheita

Syy juontaa juurensa kesälle 2005, kun Lipsanen & Ruso -blogia pystyttäessäni ensimmäistä kertaa muokkasin WordPressin ulkoasuteemoja. Php-kielen salat eivät vielä olleet auenneet, enkä siksi osannut koodata otsikkoa niin, että tunniste olisi näkynyt muilla sivuilla, mutta ei etusivulla. Etusivulla otsikko oli sama kuin tunniste. Näytti typerältä, kun se oli kaksi kertaa peräkkäin.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia syksyisestä Nuuksiosta

Nuuksio

Kävin syyskuun lopulla pitkästä aikaa Nuuksiossa. Ranskalainen maantieteilijäkollegani Antoine oli käymässä Suomessa ja halusi tehdä retken sinne. Eihän se lainkaan hassumpi idea ollutkaan. Otimme mukaan myös naapurin labradorinnoutajan Doran.

Menimme Leppävaaran asemalta bussilla 28 Siikajärven pohjoisreunalle. Sieltä lähtee yksi Nuuksion monista ulkoilureiteistä. Ensimmäiset puoli kilometriä matkasta oli autollakin ajettavaa hiekkatietä. Vastaan tulikin ilmeisesti joku kansallispuiston työntekijä autollaan. Muita ihmisiä emme Nuuksiossa nähneetkään.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, eikä edes kovin kylmä. Retkeilijöitä ei kuitenkaan näkynyt. Ehkä se johtui siitä, että oli arkipäivä, tiistai. Tai sitten kaikki olivat Sipoonkorvessa. Siellä on kuulemma jopa ruuhkaa, ainakin jos etsii autolla parkkipaikkaa (HSOK 1.10.11).

Lue koko artikkeli »

Ikean ledivalot keittiön kattoon

Ikea Dioder led

Keittiönurkkauksemme vanha kattovalaisin lopetti toimintansa jo joskus keväällä. Pelkkä lampun vaihtaminen ei riittänyt, vika oli jossakin pidemmältä. Aika laholta se jo näyttikin, ja sähköviritykset katossa näyttivät lähes yhtä vanhalta kuin pian satavuotias talokin.

Vanha lamppu oli myös vähän tiellä. Kotimme takaosassa, siis myös keittiön päällä, on tavaraparvi. Korkeutta ei siksi ole kovin paljon, ehkä noin 220 cm. Etenkin keittiökulmauksesta sängylle noustaessa vanha kattolamppu heilui aina tiellä. Mietimme siksi tilalle jonkinlaista plafondityyppistä, katossa kiinni olevaa valaisinratkaisua.

Valoisa kesä meni hyvin ilman kattovalaisintakin, mutta syksyn tullen asia tuli jälleen ajankohtaiseksi. Olin Clas Ohlsonilla jo katsellut yhtä kattoon upotettavaa ledivalosarjaa. Vantaan Ikean valaisinosastolta bongasin kuitenkin neljän valaisiminen ledisarjan (Dioder monikäyttövalaisin). Hintaa sillä ei ollut kuin 19,95 euroa, eli noin kolmannes Clas Ohlsonissa tarjolla olleesta sarjasta.

Lue koko artikkeli »

Paahdettu matee maistuu pehmeämmältä

Paahdettu matee

Kuten teestä, myös mateesta on saatavilla sekä vihreä että musta versio. Mateen ollessa kyseessä tummempaa väriä ei kuitenkaan tehdä fermentoimalla vaan paahtamalla.

Paahdetun, mustan mateen maku on pehmeämpi kuin vihreän. Vihreäkin kyllä pehmenee useammalla haudutuksella, mutta paahdettu matee on pehmeää ja aromikasta heti ensimmäisellä kerralla. Toisaalta paahdetusta versiosta ei useampia haudutuksia kannata edes ottaa, sillä seuraavista tulee vain vetisiä.

Minulle paahdettu versio mateesta on itse asiassa se ensimmäinen, jota maistoin joskus vuosia sitten. Sen jälkeen karvas vihreä matee ei ensin maistunut erityisen hyvältä, mutta sitten siihenkin on tottunut – etenkin kun muistaa huuhdella lehdet ja ottaa useamman riittävän pitkän haudutuksen. Paahdettu matee on helpompi. Sitä ei tarvitse huuhdella ja haudutuskin on nopeampi, 5–10 minuuttia riittää oikein hyvin.

Lue koko artikkeli »

Talviaika alkaa vasta lokakuun lopussa

Suomenlinnan lautta talvella

Katso myös: Talviaika 2014

Kesäaika päättyy ja talviaika eli normaaliaika alkaa lokakuun viimeisenä sunnuntaina klo 4. Tuolloin kelloja siirretään tunti taaksepäin klo 3:een. Tänä vuonna 2011 talviaika alkaa siis sunnuntaina 30.10.

Tämän laitoin tiedoksi kaikille teille, jotka olette jo alkaneet tulla tänne Aiheita-blogiin talviaikaa etsien. Kyllä se sieltä tulee, älkää hätäilkö.

Laitan tähän vielä muutaman seuraavankin vuoden talviajan alkamisajankohdan valmiiksi esille.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Fordin talosta Hernesaaressa

Fordin talo, Helsinki

Fordin autojen entinen kokoonpanotehdas ja yhtiön Suomen-toimintojen pääkonttori oli avoin yleisölle viime torstaina, kun Open House Helsinki -kaupunkitapahtuma avasi taas ovia normaalisti suljettuihin paikkoihin. Kävin siellä minäkin ja otin valokuvia. Niistä 20 laitoin valokuvablogiini.

Ford poistui talosta vuonna jo toistakymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen talossa on ollut vuokralla monenlaisia yrityksiä ja toimijoita, tunnetuimpana ehkä nettibuumissa kuplahtanut Satama Interactive. Nyt talon seinässä lukee isoimmalla ”Helsingin Kumi Oy”.

Open House -kierroksella pääsimme katsomaan talon tiloja, joista osa oli tyhjillään. Myös jotkin nykyisistä vuokralaisista päästivät meidät katsomaan halluussaan olevia talon osia.

Lue koko artikkeli »

Syyspäiväntasaus 2011 on perjantaina 23.9.

Päivän kulku syyspäiväntasauksen aikaan

Katso myös: Syyspäiväntasaus 2012

Syyspäiväntasaus 2011 on Mielikin, Minsan ja Miisan päivänä, joka on perjantai 23. syyskuuta.

Päivämäärä vaihtelee vuosittain ollen joko syyskuun 22. tai 23. Vaihtelu johtuu siitä, että gregoriaarinen kalenteri ei aivan pysy Maapallon kiertoliikkeen tahdissa Auringon ympäri. Viime vuosisadalla tasauksen yleisin päivämäärä oli 23.9., mutta tällä vuosisadalla se osuu useammin 22. päivän puolelle. Tähän on yksinkertainen selitys.

Päiväntasaukset siirtyisivät kalenterissa muutoin vähitellen eteenpäin, mutta joka neljäs vuosi karkausvuosi palauttaa ne takaisin lähtöpisteeseen – tai itse asiassa vähän ylikin.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Suomen teistä ja silloista

Maantiekuvia

Kun kävin läpi tämän kesän kuvia, huomasin ottaneeni paljon otoksia maanteistä ja maantiesilloista. Niinpä päätin tehdä niistä kuvasarjan valokuvablogiini. Pelkkiin tämän vuoden kuviin en kuitenkaan tyytynyt, vaan kävin läpi otokset muutaman viime vuoden ajalta.

Sen rajauksen kuitenkin tein, että otin mukaan kuvia vain Suomesta. Ajassakaan en mennyt taaksepäin vuotta 2008 pidemmälle.

Sillat nyt ovat tietysti useinkin komeita ja kuvauksellisia. Maanteitäkin näkyy usein maisemakuvissa. Tämän kesän erikoisuutena otin pariin kertaan moottoritiekuvia auton etupenkillä istuen. Istuin matkustajan paikalla – en sentään ajaessani kuvaillut.

Lue koko artikkeli »

Kompressorin täytetyt letut täyttävät mahan

Ravintola Kompressorin täytetty lettu, Tallinna

Haeskellessani netin kautta edullisia, mutta silti hyviä ravintoloita Tallinnasta, törmäsin useisiin kehuviin arvosteluihin vanhassa kaupungissa sijaitsevasta ravintola Kompressorista. Olihan se siis käytävä kokeilemassa, kun olin Tallinnassa eilen.

Kompressor sijaitsee Rataskaevu-kadun varrella lähellä Raatihuoneentoria. Ravintolasali on vähän hämyinen. Koska päivä oli muutenkin synkkä ja sateinen, niin valoisampi tila olisi sopinut paremmin, mutta normaalisti hämäryys ei haittaisi. Sisustuksessa on ilmeisesti tavoiteltu teollista tunnelmaa, kuten nimikin antaa olettaa.

Palvelu oli aavistuksen tympeän oloista, mutta sellaiseen on Virossa tottunut. Monet asiakkaista vaikuttivat olevan matkailijoita, jotka varmaankin olivat löytäneet ravintolan nettiarvostelujen kautta, kuten minäkin. Aivan sattumalta Kompressoriin on hankala törmätä, sillä se on melko huomaamaton eikä Rataskaevu ole vanhan kaupungin vilkkaimpia katuja.

Lue koko artikkeli »

Kiovan Äiti Kotimaa -patsas

Kiovan Äiti Maa -patsas

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa, vähän keskustan ulkopuolella, on valtava Äiti Maa (tai ”Äiti Kotimaa”, Batkivštšyna-Maty) -patsas. Hissillä olisi päässyt kuulemma ylöskin, mutta olimme paikalla sen verran illasta, että patsaan sisätilat olivat menneet jo kiinni. Ulkoa sitä toki sai katsella.

Onkohan tällaisia neuvostoaikoina rakennettu moneenkin paikkaan? Armenian pääkaupungissa Jerevanissa on vähän samantapainen, siellä nimeltään ”Äiti Armenia”. Kiovan patsas on kuitenkin 62-metrisenä paljon kookkaampi (Äiti Armenian korkeus on vain 23 metriä).

Patsaan juurelle kuljettiin toisen, vähän pienemmän monumentin läpi. Sen seiniin oli kaiverrettu voitokkaita neuvostosotilaita taistelemassa toisessa maailmansodassa, tai kuten Neuvostoliitossa sanottiin, ”suuressa isänmaallisessa sodassa”.

Lue koko artikkeli »

Koirat mukaan kahvilaan

Bichon Frisé koirapuistossa

Ensi vuonna koirat saa ottaa mukaan kahvilaan ihan luvallisesti, kertoo Yle Turku. Asetus, jolla se sallitaan, on tosin vasta ehdotus, joten ihan varma ei uskalla vielä olla. Nykyäänhän elintarvikehuoneistossa, kuten virallinen termi kuuluu, sallitaan vain viralliset opas- ja avustajakoirat.

Toivottavasti asetus hyväksytään – ja toivottavasti kahvilanpitäjät innostuvat asiasta. Mikään pakko koiria ei ole päästää kahviloihin tai ravintoloihin jatkossakaan, vaan siitä päättää paikan omistaja.

Lue koko artikkeli »

Puolet suurempi, puolet enemmän

Sorsia uimassa

Matti Mattila kirjoitti eilen blogissaan ilmaisun ”puolta suurempi” epätarkkuudesta. Sehän tarkoittaa sananmukaisesti 50 prosenttia enemmän, vaikka arkipuheessa sillä viitataankin määrään, joka on 100 prosenttia alkuperäistä suurempi.

Ilmaisu juontaa juurensa siihen, että kun jokin määrä kaksinkertaistuu, niin vertailulukema on tällöin tästä puolet. Toinen puoli on siis se, mikä on enemmän. Ajatus kääntyy matkalla väärinpäin. Mattila esittääkin, että koko ilmaisun käyttöä pitäisi sen epätarkkuuden vuoksi välttää.

Minulle tuli kuitenkin Mattilan kirjoituksesta mieleen muutama huomio.

Lue koko artikkeli »

Vasenkätisten päivä on taas

Vasenkätiset leivoshaarukat

Tänään 13.8. on taas kansainvälinen vasenkätisten päivä. Tänä vuonna se osuu sopivasti lauantaiksi, mutta vuosittain Akaan Viialassa järjestettävät Vasenkätisten vestivaalit pidettiin silti jostakin syystä jo viikko sitten. En mennyt tänäkään vuonna paikalle. Vuoden vasenkätiseksi olivat valinneet Jörn Donnerin.

Tieteen Kuvalehdessä oli keväällä mielenkiintoinen artikkeli kätisyydestä, sen esiintymisestä eläinkunnassa ja roolista evoluutiossa. Lähestulkoon kaikki eläimet vaikuttaisivat suosivan jompaa kumpaa puolta – jos ei aina kätisyydessä niin sitten vaikka silmäisyydessä.

Ei-laumaeläimillä kätisyydessä on enemmän vaihtelua eri yksilöiden välillä kun taas laumassa suositaan yhdessä samaa puolta. Useimmilla eläimilläkin oikeapuolisuus näyttää olevan yleisempää kuin vasenpuolisuus.

Lue koko artikkeli »

Google Plus -kutsuja jaossa

Google Plus

Googlen uusi yhteisöpalvelu Google+ on edelleen kutsun takana, mutta kutsuja on nyt aikaisempaa enemmän jaossa.

Nyt kutsuja ei enää tarvitse edes lähettää kutsuttaville henkilökohtaisesti, vaan voi vain jakaa linkin, jota klikkaamalla palveluun pääsee sisään. Siis olkaapa hyvä:

Google Plus -kutsu

Kutsuja on tuon linkin kautta jaossa 150 ensimmäiseksi ehtivälle.

Lue koko artikkeli »

Tekninen tiedote

Domnik.net, joka on viime vuodet sijainnut Datamappi Oy:n webhotellissa, siirtyy lähipäivinä käyttämään Zoner Oy:n palveluja. Mukana siirtyvät niin tämä Aiheita-blogi kuin Lipsanen & Rusokin.

Siirtymän aikana saattaa sivujen toiminnassa olla katkos. Pyrin pitämään katkoksen mahdollisimman lyhyenä.

Saadakseni siirtymän tapahtumaan mahdollisimman jouhevasti, siirrän blogien tietokannat jo valmiiksi odottamaan siirtoa Zonerin palvelimille. Koska siirron jälkeen blogiin kirjoitettavat kommentit eivät siirry mukana, laitan kommentoinnin nyt kiinni. Tämä ei toivottavasti kestä kuin muutaman päivän, jonka jälkeen kommentointi toimii taas kuten ennen.

Lue koko artikkeli »

Norjan terroriteot ja kristinusko

Oslossa pommin räjäyttänyt ja Utøyan saarella nuoria demareita ampunut norjalainen terroristi Anders Behring Breivik ilmoitti muiden määreiden ohella olevansa kristitty.

Terrori-iskut olivat järkyttäviä jo itsessään. Tappamista ei voi hyväksyä – etenkään viattomien sivullisten. Järkytys oli myös se, että terroristin väitettiin jakavan sama usko kanssani. Ei kristinuskossa ole mitään, mikä voisi oikeuttaa nuo teot.

Terroristi oli kirjoittanut iskuja valmistellessaan 1500-sivuisen manifestin. Se oli valitettavan helppo löytää Internetistä. Latasin sen ja etsin otsikoiden ja tekstihaun avulla kohtia, joissa Breivik avaa näkemyksiään kristinuskosta.

Manifestista kävi selväksi, että uskoon teot eivät liity. Breivikille kristinusko on kulttuurinen ilmiö ja väline, jolla eurooppalaiset voidaan yhdistää islamin uhkaa vastaan. Itseään hän ei pidä erityisen uskonnollisena.

Lue koko artikkeli »

Pastafarit haluavat parodiansa uskonnoksi

Lautasellinen pastaa

Pastafareiksi itseään kutsuvat parodiauskonnon harjoittajat ovat olleet viime päivinä julkisuudessa, kun yksi heistä sai pitkällisen yrittämisen jälkeen esiintyä ajokorttikuvassaan pastasiivilä päässään (IL 14.7.11, BBC 14.7.11). Kyseinen pastafari, itävaltalainen etunimikaimani Niko Alm, oli jostakin lukenut, että päähineet hyväksytään virallisissa kuvissa uskonnollisin perustein.

Manfred Reinthaler Wienin poliisista sanoo kuitenkin, ettei kuvaa hyväksytty uskonnollisin perustein, vaan siksi, että kohteen kasvot näkyvät kuvassa kokonaan siivilästä huolimatta. Alm joutui kuitenkin hankkimaan lääkärintodistuksen todistaakseen olevansa psykologisesti soveltuva ajamaan autoa. Hyvä niin – minustakin on aiheellista tutkituttaa pää vähän tarkemmin, jos joku haluaa ajokorttiinsa kuvan itsestään siivilä päässään.

Uskonnollisin perustein Almin vaatimusta ei olisi voinut hyväksyä, koska pastafarianismi ei ole uskonto vaan parodia kristillisestä kirkosta.

Lue koko artikkeli »

Viron historiallinen museo Tallinnassa

Viron historiallinen museo, Tallinna

Tallinnassa tulee käytyä melko usein, mutta siellä sijaitsevassa Viron historiallisessa museossa (Eesti Ajaloomuuseum) kävin ensimmäistä kertaa vasta toissapäivänä. Museo sijaitsee pörssinäkin palvelleessa Suurkillan talossa Tallinnan vanhan kaupungin halkaisevan Pikk-kadun varrella.

Sisäänpääsy maksoi viisi euroa. Siihen nähden, että museo oli varsin pieni, pääsymaksu oli mielestäni melko kallis. Museo oli muutenkin lievä pettymys. Vanha kiltatalo on kyllä hieno, mutta muutoin museo oli vähän vaisu.

Nykyaikaiseen tyyliin museossa oli paljon vuorovaikutteisia elementtejä. Aikakoneessa olisi saanut matkata menneeseen aikaan ja kokeilla kysymyksiin vastaamalla, kuinka olisi selviytynyt silloin. Minut kone yritti heittää Ruotsin vallan ajalle, mutta aikamatka keskeytyi näytölle ilmaantuneeseen Windows-virheilmoitukseen. Vieressä olisi voinut leikkiä hansakauppiasta pelin muodossa.

Lue koko artikkeli »

Kiova, Lviv ja Taka-Karpatia

Svaljavan Pyhän Mikaelin kirkko, Ukraina

Tässä blogissa oli juuri kaikkien aikojen pisin päivitystauko. Sen aikana tuli muun muassa käytyä Ukrainassa. Kerroin sieltä matkakuulumisia Twitterin kautta (@nlipsane).

Päätän tauon helpolla tavalla, ja liitän tähän matkalta lähettämäni viestit aikajärjestyksessä.

Pe 3.6.

Helsingissä, mutta suuntana jo Kiova. Testaan, että Twitterin päivitys tekstiviestillä toimii.

Kiovan helle alkaa hellittää illaksi. Hotelli Ukrainassa näyttää olevan tulipalo (emme majoitu siellä). Seuraavaksi yöjunalla Lviviin.

Näiden paloautot ovat kyllä hellyyttävän vanhanaikaisia. Hyvä, että jaksavat nousta mäen ylös. #kiova #ukraina

Lue koko artikkeli »

Neljä tapaa liittää Twitter-syöte blogiin

Twitterin logo

Twitter on vajaan tekstiviestin pituisille merkinnöille tarkoitettu mikrobloggauspalvelu, joka ei ole kovin hyvin vielä lähtenyt vauhtiin Suomessa. Omasta mielestäni potentiaalia olisi enemmänkin. Ainakin itse pidän simppelistä Twitteristä enemmän kuin sekavasta Facebookista.

Twitteristä saa ehkä enemmän irti, jos kirjoittaa myös blogia. Yhdessä ne tukevat toinen toistaan. Minulla on tästä käytännön kokemusta useammastakin eri blogista, joihin olen yhdistellyt Twitter-tunnuksia erilaisin tavoin.

(1) Yleisin tapa syöttää Twitter-viestit blogiin lienee Twitterin tarjoama valmis härpäke, jonka sisällön voi näyttää bloginsa sivupalkissa.

Twitter tarjoaa härpäkkeelleen kohtuullisesti kustomointivaihtoehtoja. Jos haluaa muokata lopputulosta vapaammin, voi Twitter-merkinnät liittää myös (2) yksinkertaisena listana (katso ohjeet). Tämän blogin sivupalkkiin Twitter on lisätty tätä tapaa käyttäen.

Lue koko artikkeli »

R-Kioskeja voisi olla tiheämmässäkin

Tehtaankadun R-Kioski, Helsinki

R-Kioskit ovat uusimassa ilmettään. En tiedä, kuinka kauan sitten muutos on alkanut, mutta nyt se on ehtinyt tänne Helsingin eteläisiinkiin osiin. Kotiani lähin R-kioski muutti hieman lähemmäksi Tehtaankadulle ja avasi ovensa ketjun uudessa kuosissa.

Pidän Ärrän konseptista ja etenkin luovasta tavasta yhdistellä siihen uudenlaisia palveluita. Junalipun olen joskus R-kioskin tiskiltä hakenutkin. Ärräpakettia en ole kokeillut, mutta sekin vaikuttaisi olevan perinteistä postipakettia joustavampi.

Uuden kioskin ikkunassa lukee isolla ”Herkkupaikka” ja ”Delitori”. Onko R-Kioski nyt siis astumassa kahviloiden reviirille? Se olisi tietysti ikävää, jos Ärrä kuihduttaisi läheltään perinteiset kahvilat pois, mutta toisaalta kilpailu kyllä yleensä piristää alaa kuin alaa.

Lue koko artikkeli »

Karibiallakin halutaan uusia valtioita

Guadeloupen yleisneuvosto

Helsingin Sanomien uusimmassa kuukausiliittessä (toukokuu 2011) on Anu Nousiaisen kirjoittama mielenkiintoinen artikkeli alueista, joille ainakin osa väestöstä haluaisi muodostaa uuden valtion tai ainakin saada lisää autonomiaa. Iso osa oli toki maantieteilijälle ainakin jollakin tavoin tuttuja, mutta mahtui joukkoon paljon ennestään tuntemattomiakin.

Kuukausiliitteen karttasivuille pääsi vajaat 120 aluetta, ”joissa tällä hetkellä toimii vähintään yksi itsenäisyyttä tai suurempaa autonomiaa ajava liike.” Karibialta mukaan olivat päässeet Yhdysvalloille nykyisin kuuluva Puerto Rico sekä Nicaraguan Moskiittorannikko. Mielestäni muutama muukin alue olisi kuulunut joukkoon mukaan.

Puuttuvista alueista Nevis lienee selkein tapaus. Se on pieni 12 tuhannen asukkaan saari, joka erkaantui entisestä emämaastaan Britanniasta osana Länsi-Intian Federaatioon kuulunutta Saint Kitts-Nevis-Anguillan osavaltiota. Anguillalaiset protestoivat järjestelyä ensin, ja vaativat pääsyä takaisin siirtomaaksi. Näin tapahtuikin. Myös riitaisa federaatio jäi varsin lyhytikäiseksi, kun sen muodostaneet saaret yksi toisensa jälkeen saivat täyden itsenäisyyden.

Lue koko artikkeli »

Yö on tehokasta työaikaa

Kauppalehdessä uutisoitiin eilen tutkimuksesta, jonka mukaan työnteko on tehokkaampaa, kun sitä tekee keskittyneemmin lyhyemmissä pätkissä (KL 5.5.11).

Kauppalehti oli otsikoinut juttunsa ”Ole laiska – saat enemmän aikaiseksi”. Kyse ei kuitenkaan ole laiskuudesta, vaan siitä, että kohdistaa työaikansa tehokkaasti. Jos lukee vähän väliä sähköposteja tai vastailee puhelimeen, niin keskittyminen herpaantuu.

Itse olen ratkaissut asian työskentelemällä, kun mahdollista, öisin. Yöllä saa helposti tehtyä työpäivän edestä töitä muutamassa tunnissa. Puhelut eivät häiritse, kun kukaan ei yöllä soita, eikä kukaan odota yöllä lähettämäänsä sähköpostiin nopeaa vastausta.

Lue koko artikkeli »

Cornetto-jäätelöt: pistaasi-suklaa ja sitruuna

Cornetto-jäätelötötteröt

Paasto päättyi pääsiäiseen ja aurinkokin on paistellut. Siinäpä parikin hyvää syytä ostaa jäätelöä.

GB Glacen (Unilever) Cornetto-jäätelöt eivät ole koskaan olleet varsinaisia suosikkejani. Huomasin kuitenkin S-marketin pakastealtaassa pistaasi-suklaatötterön, mikä herätti mielenkiintoni.

En itse asiassa yleensä erityisemmin pidä pistaasijäätelöstä, koska siinä on vähän marsipaanimainen maku. Halusin kuitenkin kokeilla, toimisiko maku yhdessä suklaajäätelön kanssa. Ja toimihan se.

Lue koko artikkeli »

Esters The & Kaffehandel, Tukholma

Esters The & Kaffehandel, Tukholma

Kävin maaliskuussa siskoni kanssa Tukholmassa. Laivalle palatessamme osuimme kiinnostavan näköisen tee- ja kahvikaupan kohdalle. Pitihän se käydä katsomassa sisältäkin.

Kotisivujensa mukaan Esters The & Kaffehandel eli Esterin tee- ja kahvipuoti on Ruotsin vanhin teehen ja kahviin erikoistunut kauppa. Kyltissä näkyy liikkeen perustamiseen viittaava vuosiluku anno 1899.

En tiedä, kuinka alkuperäinen sisustus on, mutta kauppa oli sisältä miellyttävän vanhanaikainen. Sen yhteydessä oli myös viihtyisän näköinen kahvila, mutta sitä emme valitettavasti ehtineet tällä kertaa testaamaan

Lue koko artikkeli »

Kävin äänestämässä ennakkoon

Äänestyslippu

Äänestin viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä eli eilen Helsingin kaupungintalolla. En ollut ainoa: äänestyspaikalle oli lähes puolen tunnin jono. Sain kuitenkin ääneni annettua.

Kuten aiemmin kirjoitin, valinta ei tällä kertaa ollut helppo. Kokoomuksella on Helsingissä paljon hyviä ehdokkaita, mutta kukaan ei silti osunut aivan nappiin.

Pähkäilin loppuvaiheessa kolmen eri ehdokkaan välillä. Ruodin heidän näkemyksiään ja vaalikonevastauksiaan alla.

Lue koko artikkeli »

Lottovoitto: Jobin kohtalo vai talentti?

SPR:n rahankeräys

Kuinka toimia, jos iso lottopotti osuu kohdalle? Mitä rahoilla pitäisi tehdä, jos oman hyvinvointinsa kohottamisen ohella (tai sijaan) haluaisi saada aikaan myös hyvää? Entä, jos voittaja olisi kaiken lisäksi vieläpä kristitty?

Olen ajatellut, että lotossa voittaminen voisi olla vähän kuin Vanhan testamentin Jobin kohtalo, mutta käänteisenä. Jobhan oli nuhteeton ja varsin varakas mies. Saatana kuitenkin piikitteli Jumalaa sanoen Jobin hurskauden olevan vain seurausta siitä, että hänen elämänsä on niin siunattua. Saatanan mukaan Job hylkäisi Jumalan, jos häntä kohtaisi onnettomuus.

Useimmat varmaankin tuntevat tarinan. Kärsimykset ja koettelemukset seuraavat toisiaan, mutta Job pysyy uskollisena eikä kiroa Jumalaa. Lopulta hän saa kaiken menettämänsä Jumalalta takaisin kaksinkertaisena.

Lue koko artikkeli »

Lämmitetyn puistokäytävän arvoitus ratkesi

Luostaripuisto, Helsinki

Luostaripuistossa Eiranrannassa on puistokäytävä, joka on pysynyt avoinna koko lumisen talven. Ruskea hiekka vain pilkottaa lumihankien välissä.

Vielä oheista kuvaa ottaessanikin luulin, että aukinaisuus johtuisi läheisestä läheiseltä lämpövoimalalta tulevasta kaukolämpöputkesta. Puistosuunnittelijat olisivat fiksusti keksineet sijoittaa käytävän putken päälle ja näin saaneet sen pysymään auki myös talvisin.

Totuus ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen. Kävin infokeskus Laiturissa ja kehuin ratkaisua paikalla olleille kaupunkisuunnitteluviraston suunnittelijoille. Siellä minulle kerrottiin, ettei mitään tuollaista oltu suunniteltu, ja käytävän lumettomuus oli heille mysteeri. He tiesivät kyllä asian, mutta heillä ei ollut aavistustakaan siitä, mikä sen aiheuttaa.

Aloinkin siksi itse selvittää, mistä asiassa on kyse.

Lue koko artikkeli »

Eduskuntavaalit ja ehdokkaan valitseminen

Lättähattu

En ole vieläkään valinnut ehdokasta, jota äänestäisin tämän kevään eduskuntavaaleissa. Yleensä olen tässä vaiheessa jo kaduilla ja toreilla jakamassa ehdokkaani esitteitä ja puhumassa hänen puolestaan. Ehdokkaan valinta tuntuu kuitenkin vaali vaalilta käyvän vaikeammaksi.

Mielestäni eduskuntavaalien tärkeimmät teemat ovat ympäristö ja maahanmuutto. Niissä tehtävät ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Toki myös talouskysymykset ovat tärkeitä, mutta niissä aikajänne on lyhyempi.

Ongelma kuitenkin on, että nämä teemat harvoin yhdistyvät samoissa ehdokkaissa. Maahanmuuttokysymyksissä profiloituneet ehdokkaat eivät useinkaan osoita kiinnostusta ympäristöaiheisiin, ja ympäristökysymyksien päälle ymmärtävät ehdokkaat ovat tyypillisesti kovin vihjeettömiä maahanmuuttoasioissa. Vaikka nämä teemat eivät millään reaalipoliittisella tasolla erityisemmin kytkeydy toisiinsa, näyttävät ehdokkaiden – ja varmaan monien äänestäjienkin – mielipiteet tässä korreloivan vahvasti.

Lue koko artikkeli »

Kirkoista peruuttamisesta

Kirkon sisäänkäynti Jerevanissa

Armeniassa kirkoista on tapana poistua peruuttaen. Alttarille ei käännetä selkää. Armenian-matkalla tapaa tuli harjoitettua itsekin.

Vaikka reissusta on kohta kaksi vuotta eikä se kestänyt kahta viikkoakaan, niin tapa jäi yllättävän hyvin selkäytimeen. Lähes joka kerta, kun poistun ehtoolliselta, käy mielessä, että pitäisi askeltaa takaperin. Usein se tulee mieleen myös messun jälkeen kirkkosalista poistuessa.

En kuitenkaan ole enää Suomessa kirkkoperuuttelua harrastanut. Se voisi näyttää omituiselta, mikä toki sinänsä ei minua aivan kauheasti haittaisi. On minulla käytännöllisempikin syy. Esimerkiksi Agricolan kirkossa alttarin edessä on muutama porras. Koska en ole erityisen sulavaliikkeinen ja kompastun välillä jalkoihini muutenkin, olen katsonut turvallisemmaksi laskeutua askelmat etuperin.

Lue koko artikkeli »

Kevätpäiväntasaus 2011 on maanantaina 21.3.

Kevätpäiväntasaus

Katso myös: Kevätpäiväntasaus 2014

Kirjoitin edellisessä artikkelissa lähestyvästä kesäajan alkamisesta, mutta onhan tässä sitä ennen vielä kevätpäiväntasauskin. Näin keväällä sekä päiväntasaus että kellojen kääntäminen ovat lähekkäin tässä maaliskuun lopulla – syksyllä niiden välissä on yli kuukausi.

Tänä vuonna 2011 kevätpäiväntasaus on siis maanantaina 21.3. Suomen aikaa klo 1.21 yöllä. Päiväntasauksien aikaan päivä ja yö ovat periaatteessa yhtä pitkät koko Maapallolla – joskaan eivät käytännössä.

Lue koko artikkeli »

Kesäaika 2011 alkaa sunnuntaina 27.3.

Tietyömaa

Katso myös: Kesäaika 2014

Kesäaika alkaa tänäkin vuonna maaliskuun viimeisenä sunnuntaina. Tarkemmin ilmaistuna normaaliaika päättyy ja kesäaika 2011 alkaa sunnuntaina 27.3. klo 3.00 aamuyöllä, jolloin kelloja siirretään tunti eteenpäin.

Kesäaika päättyy lokakuun viimeisenä sunnuntaina 30.10.2011 klo 4.00, jolloin kelloja siirretään tunti taaksepäin. Silloin siirrytään takaisin talvi- eli normaaliaikaan.

Olen tässä blogissa kirjoittanut jo useamman kerran siitä, miksi kellojen siirtely suuntaan ja toiseen on mielestäni huono idea. Tällä kertaa pohdin kuitenkin sitä, että jos kellojen siirtelystä luovuttaisiin, niin kumpaa aikaa olisi parempi käyttää: kesä- vai talviaikaa?

Lue koko artikkeli »

Akismet ottaa roskakommentit haaviinsa

Nimimerkki ”sex movies” yritti viime yönä jättää artikkeliin Google-haun uudet ominaisuudet seuraavan kommentin:

syjk dudjt sexmovies czwjoe r wa x wpk

cons lglzy porno sex – cvhyzm t dc s btu

Kommentin mukana oli myös pari linkkiä, mutta ne jätän kyseisen nimimerkin harmiksi julkaisematta.

Syy siihen, että ylipäänsä julkaisen kyseisen kommentin sisällön, on, että se oli kymmenestuhannes tämän blogin spämmihaaviin jäänyt kommentti.

Lue koko artikkeli »

Tykkääminen korvaa jakamisen Facebookissa

Facebook Like

Facebookissa on tähän asti ollut kaksi tapaa jakaa linkkejä seinällään: vanhempi Jaa-toiminto (Share) ja myöhemmin esitelty yksinkertaisempi Tykkää-painike (Like). Monissa blogeissa ja muilla verkkosivuilla onkin ollut kaksi eri Facebook-painiketta, jotta molemmat toiminnot olisivat käytettävissä.

Tässä blogissa on ollut tarjolla vain jakopainike. Sitä painamalla avautuu ikkuna, jossa näkyy jaettavan sisällön otsikko, pienoiskuva ja ote sisällöstä. Lisäksi tarjolla on mahdollisuus kirjoittaa omia kommentteja ennen kuin laittaa sisällön jakoon.

Tykkäyspainike on toiminut eri tavalla. Sitä painamalla Facebook on enempiä kyselemättä lähettänyt sisään kirjautuneen käyttäjän seinälle ilmoituksen, että käyttäjä ”tykkää linkkivalinnasta X”.

Nyt Facebook on alkanut yhdistää näitä kahta eri toimintoa, mikä näkyy jo siinä, että tykkäyspainike toimii aiemmasta poikkeavalla tavalla.

Lue koko artikkeli »

Vehreä pohjoinen on parasta Armeniaa

Sanahin, Lorri marz, Armenia

Kuten tämän blogin pidempiaikaiset lukijat varmaan muistavatkin, kävin toissa keväänä Armeniassa. Nyt olen saanut laitettua reissulta sivuilleni jo kuviakin, tosin vasta osan.

Nyt sivuilla olevat kuvat kattavat reissun niiltä osin, kun olimme siskoni kanssa Armenian kolmessa pohjoisessa maakunnassa (Širak, Lorri ja Tavuš) sekä matkan junalla maan pääkaupungista Jerevanista Gjumriin, joka on Širakissa.

Pohjoinen Armenia oli itse asiassa paras osa matkaa. Ainakin minua pohjoisen vehreät vuoristot miellyttivät enemmän kuin etelän huomattavasti karummat, vaikka molemmissa toki oli puolensa. Viileä ja sateinen sää kyllä haittasi – etelä laittoi paremmaksi lämpimällä auringonpaisteellaan.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia poliitikoista

Jussi Halla-aho (ps)

Minulla on täällä Domnik.netissä useita kuvasivustoja, jotka kuitenkin noin pääsääntöisesti liittyvät paikkoihin – maantieteilijä kun olen. Laajensin nyt kuitenkin hieman repertuaariani, ja aloin kuvata myös poliitikkoja.

Poliitikoista on tietysti kuvia vaikka kuinka jo muutenkin. Heidän omilla sivuillaan tarjoamansa pressikuvat ovat kuitenkin yleensä kuolettavan tylsiä poseerauskuvia. Joistakin tunnetuimmista tapauksista saattaa tietysti löytää jonkin kohtuullisen kuvan myös Wikipediasta.

Poseerausotosten sijaan haluan kuvia, joissa poliitikot ovat luonnollisessa ympäristössään tekemässä itselleen tavanomaisia asioita, kuten puhumassa paneelissa tai jakamassa vaalimainoksia kadulla. Tähän tarjoutuu varmasti runsaasti mahdollisuuksia lähiviikkoina, kun vaalitkin lähestyvät.

Lue koko artikkeli »

Jelly beans -makeisrakeet ja Reagan

Rainbow Jelly Beans

Yhdysvaltain entisen presidentin Ronald Reaganin syntymästä tuli eilen kuluneeksi tasan sata vuotta. Pyöreiden vuosien johdosta Britannican blogissa on viime päivinä ollut useita Reagan-aiheisia artikkeleita.

Yksi artikkeleista käsitteli jelly beans -makeisia, jotka olivat Reaganin suosiossa. Niitä oli kuulemma aina purkillinen työpöydällä ja mukana lentomatkoilla. Hän lähetti niitä purkillisen avaruuteenkin Challenger-sukkulan mukana.

Jokainen menestyvä poliitikko varmaan tarvitsee jonkin omalaatuisen piirteen tai mieltymyksen, josta tulee osa hänen imagoaan. Reaganin mieltymys makeisrakeisiin (vai mitä ne ovat suomeksi?) ei jäänyt huomaamatta. Varmaan se oli myös hyvää mainosta Jelly Belly Candy Companylle, joka makeiset Reaganille toimitti.

Lue koko artikkeli »

Kuinka kokovartaloministeri lyhennetään?

Uusi Suomi

Uudessa Suomessa oli juttua ruuhkamaksuista. Artikkelissa kerrottiin, että liikenneministeri Anu Vehviläinen on sanonut asiaan liittyen jotakin.

Eihän siinä mitään. Se kuitenkin ihmetytti, kun Vehviläisen nimen perässä oli puoluelyhenteenä ”(kok.)”. Näin vaalien alla toki tapahtuu usein loikkauksia puolueesta toiseen, mutta luulisi siitä olleen enemmän kohua, jos ministeri olisi niin tehnyt. Vierailu Vehviläisen kotisivuilla varmisti kuitenkin, että kepulainen hän yhä on.

Ehkei Uusi Suomi silti tehnyt virhettä. Voihan olla, ettei tuo ”kok.” tarkoitakaan kokoomusta vaan kokovartaloministeriä. Uuden Suomen toimituksessa haluttiin siis kertoa, että heidän mielestään myös Vehviläinen on kokovartaloministeri.

Lue koko artikkeli »

Kolmivuotisulkoasupäivitys

Kuvakaappaus Aiheita-blogin ulkoasusta

Aiheita-blogi täyttää tänään kolme vuotta. Päätin synttäreiden kunniaksi uusia blogin ulkoasun. Alkuperäinen leiska olikin palvellut tähän asti vain melko pienin muutoksin.

Näkyvimmät muutokset ovat sininen taustaväri entisen valkoisen sijaan sekä sivupalkin leveneminen. Samalla sivupalkkiin on tullut lisää tavaraa, mm. Twitter-tilini (@nlipsane) syöte.

Tägipilven olen siirtänyt sivupalkista blogin alareunaan, ja samalla lisäsin siinä näkyvien avainsanojen lukumäärää. Nostin kuitenkin keskeisimpinä pitäminen avainsanat sivupalkkiin listaksi, ikään kuin kategorioiksi.

Lue koko artikkeli »

Lidl uusi maitosuklaansa huonommaksi

Lidl-suklaa

Lidlin edullinen Fin Carré -maitosuklaa myydään nyt uusitussa muovikääreessä. Se ei sinänsä ole välttämättä huono uudistus, koska aikaisemman paperikääreen sisällä ollut folio tuskin oli kovin ympäristöystävällinen ratkaisu. Valitettavasti muutos ei kuitenkaan jäänyt vain kääreen uusimiseen.

Lidlin maitosuklaa on tähän asti ollut hinta-laatusuhteensa ansiosta yksi eniten kuluttamistani tuotteista. 49 sentillä on saanut sata grammaa varsin kelvollista maitosuklaata. Toki kalliimmalla saa parempaakin, mutta on moni hintavampi jäänyt maultaan huonommaksikin.

Uudessa maitosuklaassa kaakao ei enää maistu kuten ennen. Sen huomaa jo väristä (ks. kuva tämän artikkelin lopussa): vanha suklaa oli paljon tummempaa. Vielä selvemmin sen huomaa kuitenkin mausta. Kaakaon tilalle on tullut makeutta, tai oikeastaan äitelyyttä.

Lue koko artikkeli »

Sekalaisia Helsinki-valokuvia viime vuodelta

Helsinki-valokuvia

Kävin läpi viimevuotisia valokuviani, ja kokosin niistä 23 kuvan sarjan kuvablogiini. Kuvia yhdistää se, että olen ottanut ne kaikki viime vuonna (2010) Helsingissä.

Laitoin joitakin sekalaisia kuvia myös Kuva kerrallaan -blogiini. Siellä uusimmat ovat tämänvuotisia, ja kuvia on muualtakin kuin Helsingistä. Yritän jatkossa laittaa tuollaiset sekalaiset aiheet sinne, ja jättää tuon toisen kuvablogin kuvasarjoille.

Minulla on täällä Domnik.netissä myös Helsinki-kuvasivusto. Sitä en ole kuitenkaan päivittänyt vuosiin. Paitsi, että sinne pitäisi laittaa lisää kuvia, pitäisi myös se ajantasaistaa myös ulkoasultaan. En lupaa, että niin kävisi tänäkään vuonna.

Lue koko artikkeli »

Saako Magic Tea -keittimellä kunnon teetä?

Tefal Magic Tea -teenkeitin

Minut tunnetaan teen suurkuluttajana, ja niinpä sain joululahjaksi Tefalin valmistaman Magic Tea -teenkeittimen. Myönnän, että minulla oli jonkin verran ennakkoasenteita sitä kohtaan. Siinähän teetä ei varsinaisesti hauduteta, vaan se suodattuu teesihdin läpi keittämisen aikana – vähän samaan tapaan kuin tavallisessa kahvinkeittimessä.

Tefal Magic Tea -keitin onnistui kuitenkin osin yllättämään minut. Sillä sai kuin saikin tehtyä aivan kunnollista, jopa suorastaan hyvää, teetä. Kaikkeen teenkeittoon se ei kuitenkaan sovellu.

Omimmillaan teenkeitin on peruslaatuisen mustan teen kanssa. Mustat assam– ja ceylon-teet lienevät eniten länsimaissa juotuja teelaatuja, joten ei ihmekään, että keitin on optimoitu niitä ajatellen. Myös monet maustetut teet on tehty niitä pohjana käyttäen.

Lue koko artikkeli »

Vieläkö on yleisblogeja?

Varis syö pizzaa

Aloitteleville bloggaajille kirjoitetuissa ohjeissa neuvotaan yleensä valitsemaan jokin suhteellisen suppea aihepiiri, josta tietää paljon, tai josta ainakin on kovasti kiinnostunut.

Tätä blogia perustaessani jätin neuvon huomiotta. Toki jotkin aihepiirit toistuvat minulla useammin kuin toiset, mutta Aiheita on kuitenkin yleisblogi, johon kirjoitan milloin mistäkin.

Paitsi, että kirjoitan yleisblogia, minusta on mukava myös lukea sellaisia. Niitä tuntuu kuitenkin olevan entistä vaikeampi löytää – ainakin sellaisia, jossa kirjoitetaan erilaisista aiheista siedettävän hyvin.

Yleisblogien lukeminen on vähän kuin tilaisi aikakauslehden. Samat toimittajat/bloggaajat kirjoittavat tuttuun tyyliin aiheista, joista ei muuten välttämättä tulisi lainkaan lukeneeksi.

Lue koko artikkeli »

Junalippujen hinnat nousivat jälleen

R-juna Pasilassa

Uutinen junalippujen hintojen nousemisesta oli päässyt menemään minulta ohi. Tai ehkei se ollut lainkaan uutinen – ainahan ne vuodenvaihteessa nousevat. VR kuvaa tiedotteessaan korotuksia ”maltillisiksi”.

Tampereella pitäisi käydä, joten katsoin miltä hinnat näyttävät. Pendolinomatka Helsingistä Tampereelle maksaa nykyisin 34,90 euroa. Halvemmallakin pääsee: R-junalla matka maksaa 23,10 euroa. Erotus on peräti 11,80 euroa.

Laskeskelin, että hitaammin matkustamalla pääsee ihan kelvollisille tuntipalkoille. Pendolino taittaa matkan 37 minuuttia nopeammin, joten ylimääräisestä istumisesta lähijunassa tienaa 19,14 euroa tunnissa nettona.

Lue koko artikkeli »

Tänään on auringonpimennys

Auringonpimennys 2011

Tänään tiistaina 4. tammikuuta 2011 on osittainen auringonpimennys, joka näkyy myös lähes koko Suomessa. Pohjoisessa Lapissa pimennys ei näy, koska ei siellä Aurinko muutenkaan tähän aikaan vuodesta nouse horisontin yläpuolelle.

Oheisesta kaaviosta näkee, mihin aikaan pimennys missäkin päin on näkyvissä. Kuvan kulmassa näkyvä kello on kuitenkin UTC-standardiajassa, joka on kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä. Auringonpimennys alkaa siis noin puoli kymmenen maissa ja on täydellisimmillään yhdentoista aikoihin.

Pimennys saattaa kuitenkin jäädä pilvien taakse. Ilmatieteen laitoksen sääennuste Helsinkiin tosin näyttää lupaavasti pientä pilkahdusta auringonpaistetta juuri klo 11 kohdalla.

Lue koko artikkeli »

Kenelle Fujifilm Finepix HS10 on suunnattu?

Fujifilm Finepix HS10

Kuten pari viikkoa sitten kerroin, ostin uuden kameran. Fujifilm Finepix HS10 on niin sanottu superzoom-kamera, jossa on laajakulmasta pitkään teleen ulottuva kiinteä zoomobjektiivi sekä laajat käsisäätömahdollisuudet.

Kameraa nyt jonkin aikaa käytettyäni olen pähkäillyt, että kenelleköhän se on mahdollisesti ajateltu suunnata. Sen erilaiset säätömahdollisuudet ovat nimittäin niin laajat, että saadakseen niistä täyden hyödyn, on oltava suhteellisen innokas valokuvauksen harrastaja. Jos taas harrastaa valokuvausta vakavissaan, niin sitten luulisi kuitenkin mieluummin ostavan täysiverisen järjestelmäkameran.

Mieleeni tuli kuitenkin kolmekin käyttäjäryhmää, joille tällainen kamera sopii aivan erinomaisesti.

Lue koko artikkeli »

Delicious lopettaa, vaihtoehtona Pinboard.in

Pinboard.in

Sosiaalinen kirjanmerkkauspalvelu Delicious on huhujen mukaan tulossa tiensä päähän. Yahoo! lopettaa palveluita, joita se ei ole saanut kannattaviksi, ja samalla loppuu myös varsin kätevän Deliciouksen toiminta.

Olen itsekin käyttänyt Deliciousia, joskaan en mitenkään erityisen ahkerasti. Pärjään hyvin ilmankin. Monet ovat kuitenkin tallentaneet sivustolle satoja tai tuhansia linkkejä, ja käyttävät sitä ahkerasti yhä edelleen. Heillä on nyt edessään siirtyminen toiseen palveluun.

Vierailin tänään yhden Deliciouksen tehokäyttäjän luona. Pähkäilimme vaihtoehtoja ja totesimme, että Pinboard.in vaikuttaa lupaavimmalta. Itse asiassa se on aika lailla sellainen kuin Delicious oli ennen taannoista uudistustaan.

Lue koko artikkeli »

Talvipäivänseisaus 2010 on keskiviikkona 22.12.

Katso myös: Talvipäivänseisaus 2014

Talvipäivänseisaus on taas edessä reilun viikon päästä, keskiviikkona 22.12.2010. Tarkka kellonaika on 1.38 yöllä.

Talvipäivänseisaus

Talvipäivänseisauksen aikaan Aurinko on pohjoisella pallonpuoliskolla matalimmillaan. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella se ei paista silloin lainkaan. Eteläisen napapiirin eteläpuolella se taas paistaa koko ajan. Kohtisuoraan Aurinko paistaa Kauriin kääntöpiirille, jossa se on silloin siis zeniitissä.

Lue koko artikkeli »

Google yllättää mainoslinkeillään

Huomasin tänään yhden seuraamani blogin sivupalkissa Googlen AdSense-mainoslinkkien seassa tekstin ”Armenia Massacre”. Se vähän ihmetytti, sillä kyseisessä blogissa ei mitään tuonsuuntaisia aiheita ainakaan kovin päällimmäisenä käsitelty. En myöskään muista, että olisin itsekään aivan äskettäin googlettanut mitään Armeniaan tai armenialaisten kansansurmaan liittyvää.

Kansansurma on toki englanniksi ”genocide” eikä ”massacre”, mutta siihen tuon linkin kuitenkin oletin viittaavan.

Googlen mainoslinkit ovat siis linkkejä, joita klikkaamalla saa eteensä lisää mainoksia. Ja mitäköhän tuolta Armenia Massacre -linkin takaa sitten löytyi? Kuvakaappaus on alla.

Lue koko artikkeli »

Vasenkätistä totuttautumista oikeakätiseen kameraan

Fujifilm Finepix HS10 oikeassa kädessäni

Uuteen kameraan totuttauminen vie aina jonkin verran aikaa. Toki mitä yksinkertaisemmat kameran toiminnot ovat ja mitä enemmän kuvia ottaa automaattiasetuksilla, niin sitä nopeammin kameran kanssa tulee sujuiksi.

Vasenkätisille ylimääräistä haastetta tuo se, että käytännössä lähestulkoon kaikki kamerat on suunniteltu oikeakätisille. Paitsi, että on opittava käyttämään kaikki painikkeet riittävän nopeasti, ettei varsinaisessa kuvaustilanteissa tarvitse jäädä niitä etsimään, on ne opittava käyttämään väärällä kädellä.

Noin viikko sitten ostamani Fujifilm Finepix HS10 alkaa vähitellen tulla tutuksi. Kamerassa on irrotettavaa objektiivia lukuunottamatta lähestulkoon järjestelmäkameran toiminnot, joten erilaisia painikkeitakin on sen mukaisesti. Useimmat toiminnot löytyisivät kyllä myös valikoiden kautta selaamalla, mutta kuvatessa on parempi osata nopeat näppäinoikotiet.

Lue koko artikkeli »

Nyt on speculaas-keksien perinteinen sesonki

Euro Shopper Speculaas -maustekeksit

Hyvä ei aina ole kallista, ja kauppojen omista tuotesarjoistakin löytyy välillä elämyksiä. Yksi suosikkikekseistäni on K-kauppojen Euroshopper-tuotesarjaan kuuluva Speculaas-maustekeksi (Dutch Spiced Cookies). Ne ovat maultaan vähän piparimaisia, ja Wikipedian mukaan ne liittyvät Hollannissa perinteisesti Pyhän Nikolauksen päivän aattoon. Niitä nautitaan siis kaimani kunniaksi – ei ihme, että maistuvat minullekin.

Pyhän Nikolaoksen päivä on 6.12. eli Suomen itsenäisyyspäivänä. Se on aivan kohta, joten nyt on hyvä ajankohta esitellä nuo keksit. Keskolle on kuitenkin annettava iso plussapiste siitä, että pitävät keksit valikoimissaan ympäri vuoden.

Lue koko artikkeli »

Talvisia valokuvia Nyköpingin keskustasta

Nyköping, Ruotsi

Nyköping on 50 tuhannen asukkaan kaupunki Ruotsissa, vajaat sata kilometriä Tukholmasta lounaaseen. Matkailijoita sinne päätyy etenkin kaupungissa sijaitsevan Skavstan lentokentän takia. Se oli myös syy, miksi Mari ja minä sinne päädyimme marraskuussa 2007.

Varsinaisesti olimme matkalla Pariisiin ja sieltä Guadeloupelle. Alkuperäinen tarkoituksemme oli matkata Ruotsin kautta Pariisiin junalla, ja laivaliput olimme hankkineet hyvissä ajoin. Ennen junalippujen ostamista kuitenkin selvisi, että Ranskassa oli (yllätys, yllätys) rautatielakko. Onneksi Ryanairilta sai vielä kohtuuhintaisia lentoja Skavstalta Beauvais’n kentälle lähellä Pariisia.

Lue koko artikkeli »

Darjeeling-teetä voi tilata suoraan Intiasta

Darjeeling-tee, Intia

Tilaaminen | Tullaus

Tilasin syyskuun alussa Darjeelingin kaupungissa Intiassa sijaitsevalta Thunderbolt Tea -yhtiöltä kilon mustaa darjeeling-teetä. Edellisen syksyn teet olivat tarjouksessa, joten kilon Risheehat SFTGFOP1 Wiry -teetä sai 34 US-dollarilla (n. 27 euroa). Hintaan sisältyivät myös postikulut.

Normaalisti hinnat eivät ole aivan noin halpoja, vaan kyseessä oli Thunderboltin Facebook-faneille suunnattu erikoishinta. Tarjouksia kuitenkin on aina välillä. Juuri nyt viime syksyn teesatoa on saatavilla kaksi pakettia yhden hinnalla.

Risheehat-tilan Wiry oli minulle ensimmäinen kokemus darjeelingteeiden syyssadoista. Arvostetuintahan on kevään ensimmäinen sato, first flush. Myös syyssadot ovat silti hyvinkin kokeilemisen arvoisia.

Lue koko artikkeli »

Karibit haluavat olla kalinagoja

Kalinagonainen Dominicalla

Dominica on viimeinen Itä-Karibian saarista, jolla vielä elää karibi-intiaaneja. Hekään eivät tosin enää haluaisi olla karibeja, koska nimi muistuttaa heitä siirtomaa-ajoista ja kannibalismisyytöksistä.

Nimikysymys on ollut pinnalla pitkään. Nyt karibit, tai siis kalinagot, vaativat Dominican hallitusta tunnustamaan uuden nimen viralliseksi ja muuttamaan Karibiterritorion nimen Kalinagoterritorioksi ja sen johtajan arvonimen kalinagopäälliköksi (Jamaica Observer 17.11.10).

Nimi ei kuitenkaan ole varsinaisesti eurooppalaisten antama. Taino-intiaanit käyttivät nimitystä caniba tai canima kuvatessaan Kolumbukselle sotaisaa heimoa, jota he pelkäsivät. Nimitys ei tosin välttämättä tarkoittanut karibeja vaan paikkaa, jossa nämä asuivat. Tästä tulivat kuitenkin espanjaan ja sen kautta muihin eurooppalaisiin kieliin sanat karibi ja kannibaali.1

Lue koko artikkeli »

Kadunnimet myös venäjäksi?

Kadunnimikyltti Moskovassa

Mikkelissä osa yrittäjistä oli toivonut kaupungille venäjänkielisiä katukylttejä (LS 10.11.10), mutta kaupunkilaiset eivät asiasta innostuneet (LS 11.11.10).

En tiedä, onko kansalaispalautteeseen vaikuttanut Länsi-Savon uutisessa ollut kuva, jossa venäjänkielinen nimi on kuvamanipulaatiolla kirjoitettu suomenkielisen tilalle. Tarkoitushan ei sentään ollut poistaa suomenkielisiä kylttejä, vaan tuoda venäjänkieliset niiden alle.

Aivan tuossa esitetyssä muodossa en minäkään silti asialle lämpene. Ainakin Länsi-Savon uutisen perusteella sai käsityksen, että katujen ja teiden nimet olisi ollut tarkoitus kääntää uulitsoiksi ja prospekteiksi. Se tuskin olisi tarpeen. Niiden kirjoittaminen myös kyrillisillä kirjaimilla ei kuitenkaan olisi välttämättä erityisen huono idea.

Lue koko artikkeli »

Kirkko ei saa olla virasto

Tuomasmessu Agricolan kirkossa

Kirkko tarvitsee enemmän ihmisten kohtaamista. Homoiltakohun jälkeisissä kirkosta eroamisissakin näkyy se, että parhaiten jäsenensä pitävät ne pienet seurakunnat, joissa seurakuntalaiset ovat tekemisissä kirkon.

Suuret virastoseurakunnat taas menettivät eniten jäseniä. Siinä ei auttanut se, että niissä linja on käytännössä ollut kaikkein liberaalein.

Luterilainen kirkko muistuttaa organisaatiomuutosta läpikäyvää valtion virastoa. On uusittu virsikirja, käännetty Raamattu uudestaan, muutettu jumalanpalveluskaavat ja päästetty myös naiset papeiksi ja piispoiksi. Nyt vatvotaan, voiko homoparien kanssa rukoilla vai pitäisikö heitä peräti siunata tai vihkiä avioliittoon. Kaiken väännön keskellä kirkko pysyy seurakuntalaisten enemmistölle etäisenä ja virastomaisena.

Kirkko tarvitsisikin enemmän pysyvyyttä. Yhteiskunta kirkon ympärillä on jatkuvassa muutoksessa. On kysyntää sellaisille tahoille, jotka pystyvät tarjoamaan vakautta ja pysyvyyttä kaiken sen muutoksen keskellä. Valitettavasti kirkko ei sitä kahden vuosituhannen pituisesta historiastaan huolimatta ole.

Lue koko artikkeli »

WordPress-käyttäjän ohjeet päivitetty

WordPress 3.0

WordPress on suosittu blogimoottori, joka taipuu julkaisualustaksi moneen muuhunkin käyttöön. Vaikka se onkin varsin yksinkertainen ja suoraviivainen käyttää, niin katsoin reilut pari vuotta sitten tarpeelliseksi kirjoittaa WordPress-käyttäjän ohjeet.

Ohjeissa ei kerrota mitään blogin asentamisesta, ulkoasuteemojen muokkaamista tai muusta sellaisista aiheista, jotka kuuluvat blogin ylläpitäjälle. Ohjeet on tarkoitettu avuksi niille, jotka kirjoittavat artikkeleita WordPress-blogeihin ja haluavat tietää, kuinka se tehdään, ja kuinka artikkeleihin lisätään kuvia ja muita medioita, kuten vaikkapa videoita.

Usein ylläpitäjä ja sisällöntuottaja ovat sama henkilö, mutta esimerkiksi järjestöjen blogeissa roolit ovat usein ainakin jossakin määrit eriytyneet. Ylläpitäjä ei välttämättä tuota kaikkea sisältöä. Tällaista tarkoitusta varten nämäkin ohjeet alunperin tein. Piti tehdä ohjeistus Sinivihreiden kokoomuslaisten blogin kirjoittajille. Katsoin paremmaksi tehdä ohjeesta samantien sen verran yleisluontoisemman, että se soveltuu myös muille.

Lue koko artikkeli »

Kristittyjen ja muslimien uskontodialogista

Qol Sharif -moskeija

Seurakuntavaalien vaalikoneessa kysyttiin myös sitä, ”kuinka kirkossa pitäisi suhtautua muslimeihin”. Vaihtoehdoiksi tarjottiin joko sitä, ettei heidän kanssaan pidä lainkaan olla tekemisissä, tai sitten on joko saarnattava evankeliumia tehdäkseen heistä kristittyjä tai oltava vuoropuhelussa molempien osapuolten uskoa kunnioittaen.

Kysymys ei ole järin erotteleva. Helsingin tuomiokirkkoseurakunnassa ensimmäistä vaihtoehtoa ei ollut valinnut yksikään ehdokas. Toinenkin vaihtoehto oli kelvannut vain kolmelle. Loput niistä, jotka kysymykseen vastasivat, olivat uskontodialogin kannalla.

Tulosta ei voi pitää yllättävänä, mutta ihmetellä silti voi. Miksi muslimien edessä nostetaan kädet ylös? Ei heilläkään ole estoja käännyttää kristittyjä omaan uskoonsa; miksi meillä pitäisi olla toisin päin?

Lue koko artikkeli »

Byrokratia auttamisen tiellä

Suomalaista yhteiskuntamallia kutsutaan usein hyvinvointivaltioksi. Epäselväksi kuitenkin jää, voiko siinä hyvin valtio vai ihmiset.

Julkinen sektori on byrokratiansa vanki. Sekava säädösviidakko on osin väistämätön seurausta siitä, että halutaan pitää yllä laajaa koneistoa, jossa kunnat ja valtio puuttuvat ihmisten asioihin niin hyvässä kuin pahassakin. Osin se on vain laiskaa politiikkaa: on helpompi korjata vanhoja virheitä tekemällä uusia säädöksiä kuin purkamalla vanhoja.

Mitä monimutkaisempi järjestelmä on, sitä enemmän se suosii hyväksikäyttäjiä, jotka osaavat luovia järjestelmän aukkojen läpi. Vähemmän taitavat, siis juuri ne, jotka usein eniten tarvitsisivat apua, putoavat niiden samojen aukkojen läpi.

Valtio ei ikinä yksin riitä ihmisten turvaksi. Usein se on jopa enemmän tiellä kuin apuna. Siksi tarvitaan myös alhaalta ylöspäin -apua, jollaista esimerkiksi seurakuntien tarjoama diakonia voisi parhaimmillaan olla.

Lue koko artikkeli »

Dominica reilussa minuutissa

Dominicasta tuli vasta äsken kirjoitettua, mutta on se sen verran hieno saari, että kirjoitetaan uudestaan.

Dominican matkailutoimisto on julkaissut äskettäin Youtubessa reilun minuutin mittaisen videon, jossa on varsin kivasti tiivistetty se, mitä matkailijalle Dominicalla on tarjolla: paljon puhdasta luontoa, hienoja maisemia, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.

Lue koko artikkeli »

Mitä tehdä Kirkko ja kaupunki -lehdelle?

Kirkko ja kaupunki

Kirjoitin seurakuntavaalien vaalikoneesta ja vastauksistani siihen laajemmin toisessa blogissani. Tässä merkinnässä käsittelen kysymystä toimintamuodoista, joista seurakunta voisi säästää.

Kysymys koski siis sitä, mistä toiminnasta pitäisi luopua, jos ”kovat ajat” siihen pakottaisivat. Vaihtoehtoina tarjottiin lasten päiväkerhoja, leirikeskuksia, vanhustenpiirejä, urkujen korjauksia, partiokoloja, erikoismessuja, diakonian vastaanottoja, perheneuvontaa ja Kirkko ja kaupunki -lehteä.

Valitsin Kirkko ja kaupungin, koska pidän sitä luetelluista asioista vähiten tarpeellisena. Urkujen korjaukset ja partiokolot vaikuttavat säästömielessä näpertelyltä, kun taas messut ja diakonia ovat seurakunnan ydintoimintaa.

Lue koko artikkeli »

Tämän blogin 1000 päivää

Tämä blogi täytti eilen tuhat päivää. Tasaluvun yhteydessä on hyvä katsella vähän tilastoja.

Blogin alareunassa raksuttaa virolainen OK Kaunter. Vuorokauden vaihtuessa se näytti noin 126 000 kävijää. Tämä tarkoittaa, että blogissa on käynyt keskimäärin 126 vierailijaa päivässä. Se ei ole lainkaan hassummin, kun ottaa huomioon, että alkuaikoina kävijöitä oli huomattavasti vähemmän. Nykyisin normaali päiväsaldo on 150–250 välillä, mutta välillä (esimerkiksi juuri nyt) on kovempia kävijäpiikkejä.

Blogin kävijämäärien viikottaista kehitystä voi seurata Oindexin kautta.

Lue koko artikkeli »

Yhteisömatkailu nostaa päätään Dominicalla

Sineku, Dominica

Paikallisyhteisömatkailu (community tourism), tai lyhyemmin yhteisömatkailu, on matkailua, joka hyödyttää mahdollisimman paljon niitä kyliä ja paikallisyhteisöjä, joihin matka suuntautuu.

Karibian itäosissa sijaitseva Dominica on otollinen kohde yhteisömatkailulle. Suuret hotelliketjut loistavat poissaolollaan, ja suurin osa majoituskapasiteetista on joko paikallisten tai paikan päällä asuvien ulkomaalaisten omistuksessa. Majoitukseen ja ruokailuun käytetty raha jää saarelle.

Paitsi rahan jättämistä kohteeseen, yhteisömatkailu on myös paikallisyhteisöihin ja niiden elämään tutustumista. Tätä on myös Dominicalla alettu viime aikoina nostaa esiin. Community Tourism Dominica -hanke listaa saaren yhteisömatkailuhankkeita ja kehittää uusia.

Lue koko artikkeli »

Avokadoöljy sopii myös närästäjille

Avokadoöljy

Kauppojen hyllyillä on jo jonkin aikaa ollut tarjolla uusiseelantilaista Olivado-merkkistä kylmäpuristettua avokadoöljyä. Ostin pullollisen, ja olemme sitä tässä Marin kanssa jonkin aikaa testailleet.

Mari on avokadoöljyyn varsin tyytyväinen. Sanoi, ettei se ehkä aivan parhaille oliiviöljyille pärjää, mutta useimmille kuitenkin. Se ei ole maultaan yhtä karvasta, mutta sopii silti samoihin käyttötarkoituksiin kuin oliiviöljytkin.

Terveellistäkin se lienee. Pullon kyljessä mainostetaan, että öljy sisältää runsaasti E-vitamiinia.

Lue koko artikkeli »

Talviaika 2010 alkaa lokakuun lopussa

Lumiukkoja

Katso myös: Talviaika 2014

Talviajan etsijät ovat alkaneet jo näkyä blogin hakutilastoissa. Kerrottakoon siis, että kesäaika 2010 päättyy, ja talviaika eli normaaliaika alkaa tänä vuonna aivan lokakuun lopussa. Ajankohta on joka vuosi lokakuun viimeinen sunnuntai, eli tänä vuonna 31.10.2010.

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina kelloja siis siirretään tunti taaksepäin. Jos aivan tarkkana haluaa olla, niin kello neljän aikaa käännetään kello takaisin kolmeen ja eletään yksi tunti toiseen kertaan.

Normaaliaikaa kestää taas ensi vuoden maaliskuun viimeiseen sunnuntaihin asti. Kesäaika 2011 alkaa siis 27. maaliskuuta.

Lue koko artikkeli »

Uusi oikotie muuttaa paikan luonteen

Ehrensvärdintie, Eira

Kävelymatka kotontamme Helsingin keskustaan vähän alle tai yli kaksi kilometriä riippuen siitä, minne päin keskustaa on menossa. Reilu kuukausi sitten matka lyheni noin 50 metrillä, kun uusi oikoreitti avautui vanhan ratakuilun yli.

Uuteen oikoreittiin tottuminen kestää jonkin aikaa. Kotoa lähtiessä sen oppi muistamaan nopeasti, mutta toiseen suuntaan tuli pitkään käveltyä vanhaa, pidempää reittiä. Nyt oikotien muistaa jo molempiin suuntiin.

Oikoreitti ei ole kuitenkaan pelkkä lyhennys kävelymatkaan, vaan se muuttaa koko Munkkisaaren luonnetta.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Lauttasaaren vesitornista

Lauttasaaren vesitorni, Helsinki

Lauttasaaren vesitornista on ilmeisesti saatu aikaan jonkinlainen kiista. Helsingin Uutisten mukaan (HU 21.9.10) kiinteistövirasto haluaisi purkaa tarpeettomaksi käyneen tornin kun taas Lauttasaari-seura haluaisi säilyttää paikallisen maamerkkinsä.

Tornin huipulta on komeat näköalat niin Lauttasaareen, Helsingin kantakaupunkiin kuin Espoon Keilaniemeenkin. Kävin niitä itsekin katselemassa pari vuotta sitten, kun torni oli 50-vuotissynttäreidensä kunniaksi auki yleisölle. Laitoin nyt nuo silloin ottamani kuvat kuvablogiini näytille.

Harmihan se olisi, jos tuollainen hieno torni purettaisiin. Tottahan se tietysti on, että hankala sitä on avoimeksi näköalatorniksi muuttaa, kun sisätilat ovat sen verran ahtaat. Siihen sitä ei ole suunniteltu, mutta voisi sitä silti aina silloin tällöin pitää avoinna.

Lue koko artikkeli »

Syyspäiväntasaus 2010 on torstaina

Syyspäiväntasaus

Katso myös: Syyspäiväntasaus 2012

Syyspäiväntasaus on toinen niistä ajankohdista, jolloin Maa on sellaisessa asennossa, että aurinko paistaa kohtisuoraan vasten päiväntasaajaa (se toinen ajankohta on tietysti kevätpäiväntasaus). Päivä ja yö ovat silloin yhtä pitkiä koko Maapallolla.

Syyspäiväntasaus on joka vuosi joko 22. tai 23.9. Tänä vuonna 2010 se on 23. syyskuuta Suomen aikaa klo 6.09 (UTC-standardiaikaa klo 3.09).

Nimi ”syyspäiväntasaus” on jonkin verran puolueellinen. Meillä kyllä on sen sattuessa syksy, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla silloin on kevät. Siksi on eksaktimpaa ja puolueettomampaa käyttää tapahtumasta nimitystä ”syyskuun päiväntasaus”. Suomenkieliseen nimeen syys tulee silti mukaan, mutta esimerkiksi englanniksi nimi on September equinox.

Lue koko artikkeli »

Lisäosa blogin arkiston luomiseen

WordPressin logo

WordPress-blogin toimintoja on helppo laajentaa erilaisilla lisäosilla eli plugineilla. Jos haluaa blogilleen arkistosivun, jossa on kuukausittain jaotellut linkit kaikkiin blogissa julkaistuihin artikkeleihin, niin se onnistuu helposti Smart Archives Reloaded -lisäosan avulla (hae lisäosa WordPressin plugin-hakemistosta).

Viime aikoina lisäosa on päivittynyt tiiviiseen tahtiin, ja siihen on tullut hyödyllisiä lisäominaisuuksia. Siksi katsoinkin, että on syytä blogata siitä, mitä kaikkea sillä voi tehdä.

Lisäosa perustuu aikaisempaan Smart Archives -pluginiin, jolta se on nimensäkin lainannut.

Lue koko artikkeli »

Luonnonsuojeluliitto tiedottaa Twitterissä

Suomen Luonnonsuojeluliitto Twitterissä

Suomen Luonnonsuojeluliitto kertoo Twitter-sivullaan:

Tiesitkö, että tämän sivun osoite on http://www.facebook.com/luonnonsuojeluliitto Vinkkaa vaikka kaverille!

Enpä tosiaankaan olisi arvannut. Jos minulta olisi kysytty, olisin luullut tuon olevan kyseisen liiton Facebook-sivu.

Lue koko artikkeli »

Valokuvia Telakkarannasta

Telakkaranta

Telakkarantaan, eli Telakkakadun ja Hietalahden vanhan telakka-altaan väliin Helsingissä, suunnitellaan uutta asuinaluetta, jossa olisi myös liiketoimintaa ja kulttuuritoimintaa palvelevia tiloja sekä mahdollisesti hotelli.

Alue on tällä hetkellä pääosin tyhjillään, sillä telakkatoiminta on vetäytynyt sieltä pois. Joissakin uudemmissa rakennuksissa toimii yrityksiä, ja alueen pohjoispäässä on Elmu ry:n musiikkitalo Nosturi. Suunnitelmissa on, että Nosturin nykyiset tilat purettaisiin uuden rakentamisen tieltä ja toiminta siirrettäisiin vanhaan konepajahalliin Telakkarannan eteläpäässä.

Telakkarannan alueella järjestettiin 3.9.2010 kaksi yleisökävelyä osana Open House Helsinki -tapahtumaa. Kierrokset veti arkkitehti Kirsi Rantama Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Lue koko artikkeli »

Suur-Savo ja Pien-Savo

Mikkelin Pikkutori

Satunnaiset Mikkelin-kävijät saattavat joskus kummastella sitä, kuinka paikkakunnalta löytyy niin paljon erilaisia Suur-Savo-nimeä kantavia tahoja. On Suur-Savon Sähkö, Suur-Savon 4H-piiri, Suur-Savon museo, Suur-Savon Mäyräkoirakerho ja paljon muuta.

Jos ihan vain Suur-Savosta puhutaan, niin sillä paikalliset tarkoittavat useimmiten paikallista S-ryhmän osuuskauppaa. Viimeksi muutama päivä sitten kerrottiin alueen osuuspankkien yhtyvän uudeksi Suur-Savon Osuuspankiksi (LS 31.8.10).

Jotkut saattavat jopa epäillä suursavolaisuuden olevan Suur-Suomi-aatteen maakuntaversio. Ovathan savolaiset varsin ekspansiivisia aikojen saatossa olleetkin ja levittäytyneet laajalti maakuntansa ulkopuolisille alueille etelärannikolta aina Lappiin saakka. Pohjanmaalla on savolaiskiilansa, ja pitävätpä jotkut maan pääkaupunkiakin jo savolaisille menetettynä.

Lue koko artikkeli »

Helsingin uusi raitiovaunukartta

Helsingin raitiovaunukartta

Katso myös: Helsingin raitiovaunukartta 2014

Huomasin eilen raitiovaunussa, että seinällä oli kovin uuden näköinen kartta Helsingin raitiolinjoista. Kartta näytti suurten metropolien metrokartoilta. Raitiovaunulinjasto esitetään siinä kaaviona, jonka avulla voi helposti tarkastella verkoston sisäistä logiikkaa, mutta ei paikallistaa pysäkkien sijaintia kaupungin kartalla.

Ensimmäinen reaktioni olikin, että eihän se noin toimi. Tuollainen kaavio edellyttää, että matkustaja tietää, minkä nimiselle pysäkille hän on menossa. Metrossa näin yleensä onkin, mutta ei välttämättä raitiovaunussa. Raitiovaunulla matkustettaessa etsitään ensin kartalta kohde, jonne ollaan menossa, ja sitten katsotaan, millä linjalla niille kulmin pääsee.

Ei kuitenkaan ole pakko rajoittua vain siihen, mikä toimii nyt. Metromainen selkeys parantaisi raitiovaunujen käytettävyyttä ja nostaisi niiden imagoa. Uusi, kaaviomaisempi linjastokartta voisi olla siinä avuksi.

Lue koko artikkeli »

Keitä pasta energiaa säästäen

Makaroni

J. Kenji Lopez-Alt kertoi Serious Eats -blogissa toukokuussa, kuinka pastan voi keittää ekommin. Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että tingitään niin kiehumisajasta kuin keitettävän veden määrästäkin.

Kyseisen blogin ohjeita soveltaen keitän makaronit nykyisin näin: Ensin makaronit kattilaan ja päälle vettä sen verran, että peittyvät ja pikkaisen lisäksi. Suolaa maun mukaan. Sitten laitetaan kansi ja virta päälle. Välillä pitää hämmentää. Annan kiehua noin minuutin tai vähän vaille, ja sitten otan virran päältä pois. Vähän tämän jälkeen hämmennetään vielä kerran, mutta sen jälkeen se ei ole enää tarpeellista.

Jos kyseessä ovat makaronit, jotka pussin mukaan tarvitsevat kahdeksan minuuttia keittämistä, niin lopputuloksesta tulee sopivan al dente, kun ottaa pastat pois tekeytymästä noin kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun vesi on alkanut kiehumaan.

Lue koko artikkeli »

Wingo ei lennä eikä palauta rahoja

Wingon logo

Virtuaalilentoyhtiö Wingo xprs on viime päivinä ollut otsikoissa alettuaan tarjota lentoja Finncomm Airlinesin hylkäämälle Helsinki–Pori -välille.

Virtuaalilentoyhtiö tarkoittaa yhtiötä, jolla ei ole omaa lentotoimintalupaa. Se kyllä myy lentoja, mutta ei lennä niitä. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että itse lennot hoitaa jokin oikea lentoyhtiö, jolla on asianmukaiset luvat. Wingon tapauksessa tämä tuntuu turhan usein tarkoittavan sitä, että myytyjä lentoja ei lennetä lainkaan (ks. esim. SK 16.8.10).

Myös meidän perheessämme on kokemusta Wingosta. Aiemmin mainitsemani Ahvenanmaan ja Uppsalan reissu toteutettiin niin, että Mari lensi kaverinsa kanssa Tukholmaan, ja minä tulin laivalla Ahvenanmaan kautta perässä. Paluumatkan tulimme sitten kaikki yhtä matkaa.

Lue koko artikkeli »

Kaikki suomen sanat aakkosesta öylättiin

Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Kotus) julkaisemassa nykysuomen sanalistassa on 94 110 sanaa. Aakkosissa ensimmäisenä on aakkonen ja viimeisenä öylätti. Listan lienee kätevä esimerkiksi sanojen oikeinkirjoitusta tarkistettaessa. Sanalistan voi hakea Kaino-aineistopalvelun sivuilta xml-muotoisena. Tiedosto sisältää itse sanojen lisäksi tietoa esimerkiksi sanojen taivutuksesta ja astevaihtelusta.

Sanalistan voi hakea myös Vesa Linja-ahon blogimerkinnästä. Linja-aho on puhdistanut listasta oheistiedot ja xml-merkkauksen, ja jättänyt jäljelle pelkän sanalistan txt-muodossa. Tuon blogimerkinnän kautta itsekin listan juuri äsken löysin.

Homonyymit esiintyvät listassa kahtena tai useampana kopiona. Homonymia tarkoittaa siis tässä yhteydessä sitä, että usealla eri asiaa tarkoittavalla sanalla on yhteinen kirjoitusasu. Sanan kirjoitusmuoto esiintyy siis listauksessa yhtä monta kertaa kuin sillä on eri merkityksiä (esim. kuusi on listassa kahdesti).

Lue koko artikkeli »

Oikeakätinen vedenkeitin

Vedenkeitin

Vanhempien luona käydessäni tuskailin vedenkeittimen kanssa. Laitoin siihen vettä ja painoin napista päälle. Vedenkeitin ei kuitenkaan päästänyt inahdustakaan, eikä mitään merkkivaloa syttynyt. Tarkistin johdon ja painoin myös katkaisijaa pistorasian vieressä (siitä syttyi loisteputkivalo). Mikään ei tuntunut auttavan.

Luulin jo joutuvani keittämään teeveden kattilalla, kun vedenkeitin alkoi vaimeasti kohista. Kohta vesi olikin jo kuumaa, ja sain teen hautumaan.

Vedenkeitin oli lähtenyt päälle heti, kun olin painanut sen virtapainiketta. Se vain ei aloittanut kohisemista samantien, kuten oma vanha keittimeni. Lisäksi ongelmana oli se, että vanhempieni vedenkeitin on suunniteltu oikeakätisille: merkkivalo on vedenkeittimen kyljessä sillä puolella, joka osoittaa seinän suuntaan, kun keitin laitetaan alustalleen vasemmalla kädellä.

Lue koko artikkeli »

Avasin uuden valokuvablogin

Kuva kerrallaan

Avasin uuden valokuvablogin, jonka nimi on Kuva kerrallaan (englanniksi Picture by Picture). Nimensä mukaisesti sinne on tarkoitus lisätä kuvia yksi kerrallaan, eikä blogilla ole mitään erityistä teemaa.

Itse asiassa kyseessä ei ole aivan uusi blogi, vaan olen laittanut sinne kuvia jo tämän vuoden tammikuulta alkaen. Olen kuitenkin muokannut sivustoa kuvavarastosta blogimaisemmaksi, siistinyt ulkoasua ja lisännyt kommentointimahdollisuuden. Viimeksi tein blogille uuden etusivun. Sen myötä katsoin, että se on nyt julkaisuvalmis blogina.

Kuvatkin lienevät tämän blogin lukijoille jo pääasiassa tuttuja. Tein sivuston ensin kuvavarastoksi, jonne laitan tämän blogin artikkeleista linkitetyt kuvat, jollei niille ole jo paikkaa jossakin muualla (esim. matkakuvasivuillani).

Lue koko artikkeli »

Ahvenanmaan ja Uppsalan voi yhdistää samaan reissuun

Asuntolaivoja Fyris-joella

Matkakuvat: Ahvenanmaa ja Uppsala 2010

Ahvenanmaalla matkailemiseen on kätevä yhdistää reissu historialliseen Uppsalan kaupunkiin, joka monille suomalaisille vaikuttaa läheisestä sijainnistaan huolimatta olevan tuntematon vierailukohde (niin se oli minullekin ennen tätä kesää). Jos käy reissulla Ahvenanmaalla, niin sieltä käsin Uppsalassa on kuitenkin varsin helppo piipahtaa.

Ahvenanmaan Eckeröstä pääsee Ruotsin Grisslehamniin Eckerölinjen-varustamon laivalla. Kyseessä on siis sama firma, joka Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä käyttää nimeä Eckerö Line. Laivamatka kestää kaksi tuntia suuntaansa, ja bussimatka Grisslehamnista Uppsalaan reilun tunnin.

Kesäaikaan laiva kulkee väliä kolme kertaa päivässä suuntaansa, ja kaikilta vuoroilta on bussiyhteys Uppsalaan. Hinnat eivät päätä huimaa: kesäkuussa menopaluumatka laivalla ja bussilla Eckeröstä Uppsalaan oli tarjouksessa viiden euron hintaan. Normaalihinta menopaluulle vaihtelee sesongin mukaan kuudesta kahdeksaan euroon.

Lue koko artikkeli »

Kingis kinuski-keksistä jää laimea jälkimaku

Kingis kinuski-keksi

Perinteinen kingis ja siitä joskus myynnissä ollut suklaisempi ja vähän isompi extraversio ovat aina olleet jäätelöpuikoista suosikkieni joukossa. Kuten niin monista muistakin suosituista makupaloista, myös Kingiksestä on tehty muokattuja versioita. Onhan sitä niillekin annettava tilaisuus ja kokeiltava.

Ostin lähi-Alepasta Kingis kinuski-keksi -jäätelöpuikon. Ei pahaa, mutta ei se nyt niin erityisen hyvääkään ole. Kinuskia on jäätelön kuoressa ja sydämenä tikun ympärillä, keksiä taas makuna itse jäätelössä ja murusina puikon pinnalla. Potkua kuitenkin puuttuu.

Ensimaku on laimea, jäätelöä syödessä maku on melko laimea, mutta jälkimaku on aivan erityisen laimea.

Lue koko artikkeli »

Marketanpuisto ja Espoon tuulimylly

Marketanpuisto, Espoo

Sain kuulla, että Espoossa on tuulimylly, ja löytyipä siitä googlettamalla valokuvakin. Sijaintipaikaksi oli merkitty Marketanpuisto. En ollut sellaisesta paikasta ennen kuullutkaan, mutta Järvenperässä Kehä III:n varrelta sen piti löytymän. En jäänyt selvittämään sen enempää, vaan lähdimme siskoni kanssa paikan päällä tuota nähtävyyttä katsomaan.

Vähän pettymys se sitten kuitenkin oli. Luulin, että se olisi ollut jokin historiallinen mylly, joka on seisonut paikallaan jostakin viime vuosisadalta. Kyseessä oli kuitenkin lasten leikkikentän viereen piha- ja puistorakentamisen näyttelyn koristeeksi pystytetty viritelmä. Sellaiseksi se ei tosin ollut lainkaan paha.

Lue koko artikkeli »

Laajakaista: Welho versus Sonera

Soneran ja Welhon logot

Minulla oli aikaisemmin vuosia Welhon laajakaista. Keväällä vaihdoimme kuitenkin Soneran asiakkaiksi. Syynä ei kuitenkaan ollut mikään erityinen tyytymättömyys Welhon palveluita kohtaan, vaan se, että Sonera teki paremman tarjouksen.

Taustalla vaikutti toki myös se, että Sonerasta jäi myönteinen mielikuva jo toissa syksynä rivakasti edenneen kaapelityömaan ansiosta. Verrattuna muihin tällä kadulla kokemiini työmaihin homma sujui todella hienosti.

Soneran laajakaista on nyt ollut meillä käytössä noin kuukauden. Olen ollut pääosin palveluun tyytyväinen. Vertailen tässä artikkelissa Welhon ja Soneran laajakaistapalveluita kokemuksieni perusteella.

Osiot: Hinta Nopeus Asennus Modeemi Asiakaspalvelu Yhteenveto

Lue koko artikkeli »

Vanjärven rantamaisemia

Vanjärvi

Vanjärvi on nykyisen Turkin suurin järvi. Se on kuitenkin ollut aikaisemmin niin rautakautisen Urartun valtakunnan ja sittemmin armenialaisten ydinalueita. Jälkimmäiset jättivät järven rannoille ja saarille useita hienoja kirkkoja ja luostareita.

Tässä kuvasarjassa ei kuitenkaan ole kyseessä se Vanjärvi (eikä myöskään Sevanjärvi). Vanjärvi on myös kylä ja järvi Vihdissä. Pitihän se käydä katsomassa jo ihan nimenkin takia, kun ei tuolla kuuluisammalla Vanjärvellä ole vielä tullut käytyä.

Lue koko artikkeli »

Pikku prinssi ja maantieteilijä

Pikku Prinssi Google

Tänään on kulunut 110 vuotta lentäjäkirjailija Antoine de Saint-Exupéryn syntymästä. En olisi tosin asiaa mitenkään havainnut, jos Google ei olisi sen kunniaksi muuttanut logoaan Pikku prinssi -teemaiseksi.

Pikku Prinssi (Le Petit Prince, 1943) on Saint-Exupéryn tunnetuin teos, ja on se itsellänikin hyllyssä (monien muiden ranskaa opiskelleiden tavoin tietysti alkukielellä). Maantieteilijän kannalta mielenkiintoista on myös se, että matkatessaan tähdeltä toiselle hän tapaa – ainoana tiedeyhteisön edustajana – myös maantieteilijän.

Se, mitä maantieteilijä kertoo Pikku prinssille maantieteestä, särähtää kuitenkin maantieteilijän korvaan:

Lue koko artikkeli »

Ahvenanmaalla matkailemisesta

Visit Åland -bussimainos

Matkakuvat: Ahvenanmaa ja Uppsala 2010

Ahvenanmaa on nyt alkukesästä kovasti mainostanut itseään matkailukohteena. En ole kuitenkaan mainonnan uhri, vaan päätin matkustaa sinne jo ennen kuin näin noita mainoksia. Aikaisemmin en ole Ahvenanmaalla käynyt.

Varsinaisena kohteenani on itse asiassa Uppsala, missä sielläkään en ole ennen käynyt. Sinne pääsee kuitenkin helposti Ahvenanmaan kautta, ja matkalla on hyvä tilaisuus kierrellä vähän sielläkin. Menomatkan teen yksinäni, paluusuuntaan matkustan Marin ja yhden hänen ystävänsä kanssa. Ahvenanmaalle jää kumpaankin suuntaan aikaa noin päivän verran.

Näkemisen arvoisia kohteita Ahvenanmaalla lienevät ainakin vanhat kivikirkot. Maarianhaminan ja Eckerön satamien väliin jäävät Hammarlandin ja Eckerön kirkot, joten niissä varmaan ainakin käyn. Jomalan kirkko lähellä Maarianhaminaa lienee myös vierailemisen arvoinen, sillä onhan se mahdollisesti Suomen vanhin kirkko.

Lue koko artikkeli »

Matee ja sen hauduttaminen

Yerba maté

Matee, tai mate, on eteläamerikkalainen teentapainen juoma, joka on hyvin suosittu Argentiinassa, Uruguayssa, Paraguayssa ja eteläisessä Brasiliassa. Se valmistetaan orjanlaakereiden sukuun kuuluvan Ilex paraguariensis -puun lehdistä. Espanjaksi, ja myös englanniksi, juomaa kutsutaan usein nimellä yerba mate (”yerba” tarkoittaa yrttiä).

Kyseessä ei siis ole varsinainen tee, vaikka juoma muistuttaakin vihreää teetä. Mateen maku on karvas, eikä se siten ole kaikkien mieleen. Kuten teetä, myös mateeta saa maustettuna, jolloin maun karvaus peittyy. Jotkut lisääväät mateeseensa myös sokeria tai hunajaa.

Perinteinen tapa juoda mateeta on käyttää varta vasten tähän tarkoitukseen suunniteltua pientä kuppia. Kuppiin laitetaan mateeta noin kaksi kolmannesta sen tilavuudesta, ja sitten se täytetään kuumalla vedellä (joissakin ohjeissa ensin kylmällä, ja sitten vasta kuumalla). Kupista se juodaan bombilla-pillillä, ja juomisen jälkeen kuppi täytetään uudestaan kuumalla vedellä.

Lue koko artikkeli »

Itä-Karibia: Saarten väliset laivayhteydet

L'Express des îles

Itä-Karibialla liikkumisessa on periaatteessa samat vaihtoehdot kuin sinne matkustamisessakin: lentokone ja laiva. Erona on kuitenkin se, että saarten välillä laiva on huomattavasti varteenotettavampi vaihtoehto kuin Atlanttia ylitettäessä.

Yleensä, jos laivayhteys on saatavilla, kannattaa käyttää sitä. Se on todennäköisesti sekä edullisempi että luotettavampi vaihtoehto kuin lentäminen, eikä aina edes kauheasti hitaampi. Aina laivaa tai venettä ei kuitenkaan ole, vaan jotkin välit on pakko lentää. Lisäksi joidenkin saarten väleillä yhteyksiä on sen verran harvoin, että niihin osuminen vaatii hyvää suunnittelua.

Tässä artikkelissa kirjoitan Itä-Karibian saarten välisistä laiva- ja lauttayhteyksistä:

Lue koko artikkeli »

Vorschmack on erikoinen herkku

Marskin Vorschmack

Mari osti viime maanantaiksi purkin vorschmackia. Juhlistimme sillä sitä, että sain läskikampanjan aikana 15 kiloa painoa pois, ja palailen nyt taas normaalimpaan ruokavalioon.

Vorschmack on varsin erikoislaatuinen herkku. Ei taida kovin paljon olla sellaisia ruokalajeja, joihin laitettaisiin lihaa ja kalaa sekaisin. Vorschmackiin laitetaan. Keskeisimmät ainesosat ovat ruskistettuna jauhettu lampaanliha ja silli, mutta seassa on usein myös nautaa ja anjovista.

Kyseessä on kuitenkin enemmän liha- kuin kalaruoka. Sillin ja anjoviksen tehtävä on antaa lihalle makua. Kovin paljon muita mausteita ei sitten tarvitakaan.

Lue koko artikkeli »

Itä-Karibia: Kuinka sinne pääsee?

American Eagle

Eri keskustelupalstoja ja blogeja, miksei välillä lehtijuttujakin, lukiessa olen saanut sellaisen vaikutelman, että Karibian itäosat ovat nousemassa aikaisempaa kiinnostavammiksi kohteiksi myös suomalaisten mielissä. Koska tunnen alueen saaria, niin ajattelin kirjoittaa tänne joitakin artikkeleita siellä matkailemisesta.

Itä-Karibialla tarkoitan Karibianmeren ja Atlantin valtameren välissä sijaitsevia saaria Anguillan ja Sint Maartenin tienoilta pohjoisessa aina Grenadalle asti etelässä (katso Itä-Karibian kartta). Myös Trinidad ja Tobago katsotaan usein osaksi Itä-Karibiaa, mutta jätän ne kuitenkin tässä yhteydessä tarkastelun ulkopuolelle.

Aloitan siitä, kuinka Itä-Karibialle kannattaa mennä. Vaihtoehtoina ovat:

Lue koko artikkeli »

Google-haun uudet ominaisuudet

Google-haku

Googlen hakutulossivu on uudistunut. Vasen sivupalkki, jota Google jo aiemminkin kokeili, on jäänyt pysyväksi. Myös Googlen logo on uusittu: värit ovat kirkkaammat ja varjostus poissa.

Uusi ulkonäkö on ainakin minun silmääni entistä selkeämpi ja tyylikkäämpi. Olennaisempaa kuitenkin on, että hakutulossivun päivitys toi mukanaan myös joukon uusia ominaisuuksia: mahdollisuuden rajata tuloksia aika-akselilla, sivujen esikatselukuvakkeet, kuvia sisältävien sivustojen haun ja muuta.

Yksi erikoisimmista uutuuksista on haettuun aiheeseen liittyviä muita hakulauseita tarjoileva ”Wonder Wheel” eli maailmanpyörä.

Mukana ovat tietysti myös vanhat rajaustoiminnot, jolla voi rajata haun vain suomalaisiin tai suomenkielisiin sivuihin (Google.fi-hakua käytettäessä).

Lue koko artikkeli »

Elonmerkkejä Blogilistalla?

Blogilistan etusivu

Suomalaisia blogeja listaavan Blogilista.fi-palvelun kehitysblogissa kysytään, kuinka käyttäjät haluaisivat palvelun kehittyvän. Jo oli aikakin. Olisi voinut jo luulla, ettei palvelua enää ollut tarkoituskaan kehittää, sillä sen verran hiljaista siellä on ollut.

Ehkä keskeisin ongelma Blogilistalla on se, että se ei enää listaa suomalaisia blogeja kovinkaan kattavasti. Uusista blogeista monetkaan eivät listalle liity ja jotkin vanhatkin ovat eronneet kyllästyttyään palveluun.

Ketään ei tietystikään voi pakottaa liittämään blogiaan Blogilistalle. Olisi kuitenkin jo aika antaa käyttäjille mahdollisuus lisätä omiin suosikkeihinsa muidenkin kuin palveluun listautuneiden blogien syötteitä. Tämä mahdollistaisi myös ulkomaisten blogien seuraamisen, vaikkei niitä edelleenkään voisi palveluun listata.

Lue koko artikkeli »

Moderoidut blogikeskustelut ärsyttävät

Blogit ovat keskustelualustoja. Jotkut blogit ovat toki kovin yksisuuntaisia, mutta samalla tylsiä – ainakin yleensä. Blogeissa kuuluu olla kommenttimahdollisuus. Aina parempi, jos bloggaaja itse myös vastaa kommentteihin ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun.

Yksi harvinaisen ärsyttävä piirre monissa blogeissa on se, että blogin pitäjä tarkastaa kommentit ennen niiden julkaisemista. Ensinnäkin, se hidastaa keskustelua. Kun kommentti ei ole heti näkyvillä, eivät toiset lukijat voi vastata siihen ennen kuin bloginomistaja käy hyväksymässä kommentin.

Toiseksi, kommenteissa on usein hyödyllistä lisäinformaatiota. Se jää monilta näkemättä, kun kommentti makaa bloggaajan hyväksymisjonossa.

Kolmanneksi, moderoitu keskustelu typistyy helposti kahdenkeskiseksi. Lukija kommentoi blogimerkintää, ja bloggaaja vastaa sitten kun vastaa. Lukijoiden välinen vuorovaikutus jää helposti kokonaan pois.

Lue koko artikkeli »

Alakarppaus tekee nälkäiseksi

Paasto päättyi pääsiäiseen, mutta Läskillä lukutaitoa Nepaliin -kampanja on edelleen käynnissä. Loppupunnitukset ovat vasta toukokuussa.

Paaston aikana painoa lähti kymmenisen kiloa. Nyt täytyisi pitää huoli siitä, ettei sitä tule kauheasti takaisin. Ei tietysti haittaisi, vaikka lähtisi muutama kilo lisääkin. Mari ehdotti, että kokeilisin vähähiilihydraattista ruokavaliota eli ns. karppaamista tai alakarppaamista.

En ole ikinä ollut alakarppaamisesta erityisen innostunut, mutta voihan sitäkin kokeilla. Tähänastisten kokemusten perusteella tämä ei ole oikein minulle sopiva tapa syödä. Vaikka söisi mahansa täyteen, niin silti on nälkä.

Lue koko artikkeli »

AVCHD Lite -videot Lumix-kameroissa

Papukaija Pedro

Kirjoittelin jo aikaisemmin käyttökokemuksia Panasonic Lumix DMC-TZ7 -kamerastani. Sivuutin kuitenkin videokuvaustoiminnot pelkällä maininnalla, sillä niistä minulla ei tuolloin vielä ollut kokemuksia.

Kamera tallentaa videot Sonyn ja Panasonicin kehittelemän AVCHD-tallennusformaatin kevennettynä versiona (AVCHD Lite). Tällöin video tallentuu 720-viivaisena 30 ruudun sekuntivauhdilla. Laadukas videokuvausmahdollisuus muutoin tavanomaisessa digikamerassa lieneekin monelle syy hankkia jokin uusista Lumix-malleista.

Kuvasin eilen pätkän hoitopapukaijamme Pedron tanssimista orrellaan. Tanssi ei ehkä sujunut yhtä vauhdikkaasti kuin joillakin aikaisemmilla kerroilla, mutta videon teknisessä laadussa ei ole valittamista. Aivan mutkitta videointi ei kuitenkaan mennyt.

Lue koko artikkeli »

Ryanairin wc-maksu on mainio idea

Skavstan lentokenttä

Ryanair-halpalentoyhtiön edustaja Stephen McNamara ilmoitteli muutama päivä sitten, että yhtiö aikoo ottaa käyttöön wc-maksut lennoillaan (ks. esim. KL 8.4.10). Tästä oli puhetta jo aikaisemminkin, mutta sittemmin ajatus vaikutti hautautuneen jonnekin.

Aivan heti maksut eivät kuitenkaan ole tulossa, sillä McNamara lupailee niiden toteutuvan vasta parin vuoden kuluessa. Idea on sen verran mainio, että sen soisi tulevan käyttöön nopeamminkin.

Tarkoitus ei varmaankaan ole, että vessamaksuista kertyisi kovinkaan merkittävä tulonlähde Ryanairin kassaan. Sen sijaan tarkoituksena on hakea säästöjä, kun matkustajat tekevät tarpeensa koneen sijaan lentokenttien terminaaleissa joko ennen tai jälkeen lennon.

Lue koko artikkeli »

Kiirastorstaina poltetaan kiirastulia

Tänään on kiirastorstai, jolloin Suomessa ja paikoin myös Ruotsissa on perinteisesti poltettu kiirastulia. Katolisella ajalla tulia poltettiin lähes joka kylässä, ja niiden koko vaihteli pienistä nuotioista suuriin kokkoihin. Uskonpuhdistuksen jälkeen perinne kuitenkin hiipui.

Kansanomaisten uskomusten mukaan kiirastulissa sai vuoden aikana tehdyt synnit pois. Kukin astui vuorollaan nuotioon ja antoi tulen tehdä tehtävänsä. Kukaan ei ollut synnitön, mutta suhteellisen nuhteettomasti eläneet selvisivät kertomusten mukaan vähäisin palovammoin. Kaikista syntisimmät sen sijaan paloivat poroksi, eikä heistä sen jälkeen kuultu.

Tapa polttaa kiirastulia on tarkoitus jälleen elvyttää. Helsingin kulttuurikristillinen seura pystyttääkin tänä kiirastorstaina suuren kiirastulen Kaivopuiston rantaan. Tuli sytytetään noin klo 18 alkaen illalla.

Lue koko artikkeli »

Ecosia on ekohakukone, mutta…

Ecosia

Ecosia on uusi hakukone, joka lupaa pelastaa kaksi neliömetriä sademetsää jokaista sillä tehtyä hakua kohti.

Vaikuttava lupaus, eikä hakukone muutenkaan mitenkään erityisen huono ole. Ecosia käyttää Bingin ja Yahoo!n hakutietokantoja, ja vaikkeivät ne aivan Googlen veroisia olekaan, niin tulokset ovat varsin kelvollisia etenkin englanninkielisiä hakuja tehtäessä.

Ecosiaa kannattaa ilman muuta kokeilla. Jos se tuntuu omalta, niin onhan se kiva suojella sademetsää samalla kun etsii tietoa netistä. Itse aion kuitenkin, syistä jotka kerron alla, pitää ainakin toistaiseksi Googlen pääasiallisena hakukoneenani.

Ensiksi on syytä tarkentaa Ecosian väitettä. Hakujen tekeminen ei sinänsä pelasta yhtään mitään, vaan hakukoneen mainosten klikkaaminen. Niinpä jos sinulla on selaimessa jokin mainostenestotyökalu, niin älä suotta vaihda hakukonettasi. Siitä ei silloin ole sademetsille mitään iloa. Päinvastoin – klikkailemattomista kävijöistä aiheutuu Ecosiallekin kuluja. Sama pätee tietysti silloin, jos et ikinä klikkaa mainoksia.

Lue koko artikkeli »

Lentäminen ekotouhua?

Lentokoneita

Suomen Kuvalehti kertoi äskettäin, että uuden tutkimuksen mukaan lentoliikenteen ilmastosynnit olisivat selvästi arvioituja pienemmät. Tieto perustuu siihen, mitä lentotekniikan emeritusprofessori Seppo Laine kertoo Finnairin tuoreessa yhteiskuntaraportissa.

Tuo olisi iloinen uutinen. On vain hyvä asia, jos jokin toiminta vaikuttaakin ilmastonmuutoksen vähemmän kuin on ennakoitu.

Mainittu Finnairin yhteiskuntavastuuraportti (pdf) ja Seppo Laineen artikkeli löytyy Finnair-konsernin verkkosivuilta.

Parisivuisessa kirjoituksessa Laine kirjoittaa muustakin kuin tästä uudesta tutkimuksesta. Hän kertoo muun muassa, että suihkukoneiden päästöt ovat matkustajaa kohti pienimmillään noin 4000–5000 kilometrin pituisilla lennoilla. Lyhyemmillä lennoilla päästöjä nostaa se, että tehokkaan matkalennon osuus jää pienemmäksi, pidemmillä taas se, että polttoainetta on varattava mukaan enemmän. Pitkillä, yli kymmenen tuhannen kilometrin, lennoilla onkin perusteltua laskeutua välillä tankkausta varten.

Lue koko artikkeli »

Kesäaika 2010 alkaa ensi sunnuntaina

Niko katuterassilla

Katso myös: Kesäaika 2014

Kesäaika 2010 alkaa sunnuntaina 28. maaliskuuta. Kello kolmen aikaan kelloa siirretään yksi tunti eteenpäin (kohti kesää, kuten syksylläkin). Kesäaika päättyy sitten taas syksyllä, tarkemmin 31. lokakuuta. Kelloja käännetään aina maaliskuun ja lokakuun viimeisinä sunnuntoina.

Olen tässä blogissa jo useammankin kellonsiirron yhteydessä kertoa, mitä mieltä siitä olen: turhaa, suorastaan haitallista, touhua. On vaikea keksiä mitään hyötyjä, joita kesäajasta voisi olla. Haittaa ja kaikenlaista pientä harmia sen sijaan siitä aiheutuu vaikka kuinka paljon.

Lue koko artikkeli »

Kevätpäiväntasaus 2010

Keväinen Tampere

Katso myös: Kevätpäiväntasaus 2014

Kevätpäiväntasaus 2010 on ensi lauantaina 20.3. klo 19.32 Suomen aikaa. Maan akseli on tällöin suorassa kulmassa Auringon sijainnin kanssa, eli Aurinko paistaa suoraan kohti päiväntasaajaa. Päivä ja yö ovat tällöin periaatteessa samanpituisia kaikkialla Maapallolla (käytännössä tässä on pieniä vaihteluita, ks. Tuorlan observatorion päiväntasaussivu).

Kevätpäiväntasaus tarkoittaa myös sitä, että pääsiäinen lähestyy. Kristillistä pääsiäistä vietetään kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, kuitenkin aikaisintaan 22.3. ja viimeistään 25.4. Aivan tähtitieteellisen tarkasti määrittely ei kuitenkaan mene, vaan ajankohdan määrittämiseen käytetään kirkollisia taulukoita (Wikipedian pääsiäisartikkeli selventää asiaa).

Lue koko artikkeli »

Haapajärven punainen puukirkko

Punainen kirkko metsän keskellä

Haapajärven kirkko Kirkkonummen Veikkolassa on pieni punamultainen puukirkko. Nykyinen kirkko on otettu käyttöön vuonna 1823, mutta se ei ole kulmakunnan ensimmäinen kirkko. Aikaisempi kirkko oli tosin vähän eri paikassa.

Kirkko on kuulemma suosittu vihkikirkko. Ei mikään ihme, onhan se kaunis punainen kirkko, ja sijaitseekin mukavasti metsän siimeksessä.

Kävin Haapajärven kirkolla siskoni kanssa viime joulukuussa ja otin siellä talvisia valokuvia. Laitoin tuohon alle niistä muutaman.

Lue koko artikkeli »

Uuden sadon Darjeeling-tee

Darjeeling First Flush 2010

Darjeeling on epäilemättä yksi maailman hienoimmista teelaaduista. Turhaan sitä ei kutsuta teeiden sampanjaksi. Satoa saadaan useamman kerran vuodessa, mutta laadukkain niistä on kevään ensimmäinen kukinto (first flush). Se toimitetaan markkinoille nopeasti, sillä Darjeelingin ensimmäinen kukinto on ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena.

Tämänkeväisen ensisadon poiminnan pitäisi olla nyt käynnissä tai alkamassa. Siksi olinkin kovasti hämmentynyt, kun appiukko toi Intian-matkan tuliaisina meille paketillisen ensisadon Darjeelingia jo kuukauden päivät sitten. Onko siellä sama juttu kuin meillä uusien perunoiden kanssa, että ensimmäiset sadot saadaan jo huomattavasti varsinaista satokautta aikaisemmin?

Olemme nyt Marin kanssa maistelleet tuota teetä jo useamman kerran. Se on mustaa, kuten darjeeling useimmin on, mutta varsin vaaleaa, ehkä jopa hieman oolongmaista. Siinä ei ole aivan samaa tuoretta aromia kuin joinakin aikaisempina keväinä maistelemissani darjeelingeissa, mutta erittäin hyvää se joka tapauksessa on.

Lue koko artikkeli »

Siunauksen ja symbolien pelko

Hautausmaa

Ateistit ovat monella tavalla kummallisia ihmisiä – tai ainakin osa heistä. Yksi eriskummallinen piirre on vihamielinen suhtautuminen kristilliseen siunaukseen ja symboleihin.

Yksi vapaa-ajattelijoiden kestoteemoista on uskonnoton hautaaminen. Heidän mielestään on vääryys, että myös kirkkoon kuulumattomia ja ei-uskovaisia vainajia haudataan siunattuun maaperään. Vielä kamalampaa on, jos jollekulle uskonnottomalle vainajalle toimitetaan kristillinen siunaus.

Eikö asian pitäisi olla ateistille täysin yhdentekevä? Jos hän ei usko, että kuoleman jälkeen on elämää, niin lienee hänen kannaltaan sama, minkälaisia menoja ruumiin äärellä harjoitetaan. Jos omaisissa on uskovia, joiden mieltä kristillisen hautauksen puuttuminen jäisi kaivertelemaan, niin kokonaishyödyn kannalta lienee parempi, että vainaja siunataan. Omaisten hyvä mieli lienee sellainen maallinen hyvä, jonka päälle ateistinkin pitäisi ymmärtää.

Lue koko artikkeli »

Opi tunnistamaan islamofobia

Nurulla-moskeija, Kazan

Fobia tarkoittaa ”tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvää kohtuuttoman vahvaa pelkoa, kammoa tai kauhua, jota pelko-oireinen ei pysty hallitsemaan” (Wikipedia). Esimerkiksi akrofobiasta kärsivä pelkää korkeita paikkoja, eikä siten uskalla kiivetä torneihin tai ylipäänsä korkeille paikoille.

Sen sijaan henkilö, joka uskaltaa kiivetä torniin ja katsella maisemia pelkäämättä, ei ole akrofobi, vaikka ei uskaltaisikaan hypätä tornista alas. Sellaista pidetään yleensä osoituksena järkevästä mielenlaadusta eikä diagnoosia vaativasta pelkotilasta. Kaikki pelot eivät siten ole fobioita.

Islamofobi on henkilö, joka potee hallitsematonta islamiin kohdistuvaa pelkoa tai kauhua. Tällainen henkilö saattaa esimerkiksi vältellä moskeijoita ja juosta karkuun, jos näkee kadulla mielestään muslimilta näyttävän henkilön.

Lue koko artikkeli »

Kasvisruoka ja ympäristö

Kukkakaaleja

Kasvissyöntiä pidetään lihaa sisältävään sekaruokavalioon verrattuna ympäristöystävällisenä valintana, ja näin varmasti onkin. Silti siihenkin liittyy ympäristövaikutuksia, jotka julkisessa keskustelussa harvemmin nousevat esiin.

Yksi keskeinen tekijä on kypsentäminen. Mitä pidempää kypsyttämistä ruoka vaatii, sitä enemmän energiaa kuluu. Kasvisruoka vaatii pidempää kypsentämistä kuin liha. Se ei tietysti koske kaikkia kasvisruokia, ja toisaalta on myös pitkää kypsentämistä vaativia liharuokia, mutta pääsääntöisesti vaikuttaisi olevan niin, että vihanneksia, juureksia, linssejä ym. saa keitellä paljon kauemmin kuin mitä on liharuokien kanssa tottunut.

Sekaruokavaliossakin pisintä kypsyttämistä vaativat yleensä ne ateriaan kuuluvat vihannekset tai muut kasvislisukkeet.

Lue koko artikkeli »

Alan Lomaxin Haiti

Haiti on viime aikoina ollut paljon esillä, kuten myös erilaiset tavat auttaa haitilaisia maanjäristyksen uhreja.

Musiikkitieteilijä ja folkloristi Alan Lomax vietti Haitilla neljä kuukautta 1930-luvun lopulla ja äänitti siellä noin 50 tuntia paikallista kansanmusiikkia. Ne jäivät kuitenkin silloin julkaisematta. Lomax riensi Haitin jälkeen jo uusiin projekteihin, eikä hän enää myöhemmin ollut tyytyväinen varhaisten Haiti-äänitystensä äänenlaatuun.

Lomax teki äänityksiä eri puolilla maailmaa. Minullakin on pari hänen CD-levyään, jotka sisältävät dominicalaista kansanmusiikkia ja itäkaribialaisia lastenlauluja 1950- ja 1960-luvuilta (ansaitsisivat varmaan oman merkintänsä tässä blogissa). Haiti-äänitykset ovat tulleet saataville kuitenkin vasta nyt, kun raidat on nykytekniikan avulla pystytty puhdistamaan ylimääräisestä kohinasta.

Lue koko artikkeli »

Kookosta ja soijarouhetta

Kookossoijarouhemössö

Paasto on taas päällä ja kokkailut sen mukaisia. Mari on laatinut minulle kokelman paastoon sopivia reseptejä, joita on helppo valmistaa, jotka pitävät tällaisen isokokoisen miehen pahimman nälän loitolla, ja joiden avulla painostakin lähtisi pääsiäiseen mennessä muutama kilo pois. Ilmeisesti noiden kaikkien tavoitteiden yhdistäminen ei ole aivan triviaalia.

Kokeilin tiistaina ensimmäisen kerran reseptiä, jonka Mari oli nimennyt houkuttelevasti intialaiseksi kookos-soijarouhemössöksi. Siihen tulee pari desiä soijarouhetta, noin 20 grammaa kookoslastuja, punaista masalaa ja suolaa mausteiksi sekä vettä.

Lue koko artikkeli »

Scottsheadin tombolo

Tombolo

Tombolo on maa-aineksista kasautunut, yleensä varsin kapea kannas, joka yhdistää saaren mantereeseen tai toiseen saareen. Kasautumisilmiö voi aiheutua aallokon, tuulen tai näiden yhdistelmän vaikutuksesta. Suomessakin on joitakin tomboloita.

Yksi varsin komea tombolo on Dominican eteläpäässä Scottsheadin kylän vieressä. Se on aallokon muodostama ja varsin vakaa tombolo. Etenkin tuulen muodostamat, hienorakeisesta aineksesta muodostuneet tombolot, tapaavat usein liikkua. Scottsheadin tombolo ei kuitenkaan ole viime vuosisatoina juuri paikkaansa vaihtanut.

Scottshead on juuri tombolonsa ansiosta yksi Dominican suosituimmista nähtävyyksistä. Paikalliset kertovat matkailijoille usein, että se erottaa toisistaan kaksi mertä. Oikealla on Karibianmeri, vasemmalla Atlantti. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti pidä paikkansa, sillä Scottsheadin niemeke ja tombolo sojottavat suoraan Karibianmereen.

Lue koko artikkeli »

Voodoo, Haiti ja Harakka

HS: Voodoo aiheutti Haitin tuhon”, kirjoittaa Yleisradion toimittaja Timo Harakka blogimerkintänsä otsikossa. Kirjoitus on julkaistu jo melkein kuukausi sitten, mutta koska en seuraa Harakan blogia, huomasin sen vasta nyt.

Heti perään Harakka kuitenkin pehmittelee otsikkoaan ja kirjoittaa:

Voodoo-kultti aiheutti Haitin maanjäristyksen, ilmoittaa Viktor Klimenko tänään Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä (TV-Nyt, s. 3.).

Mainittakoon tässä välissä varmuuden vuoksi, että en itse usko Haitin maanjäristyksen olleen mikään Jumalan rangaistus voodoon harjoittajille. Mutta ei Klimenkokaan sellaista ainakaan suoraan väitä.

Lue koko artikkeli »

Laskiainen ja laskiaispullat

Laskiaispullat

Laskiainen lähestyy. Huomenna on laskiaissunnuntai, ja varsinainen laskiainen on ensi tiistaina. Laskiaisen viettoon liittyy paitsi mäenlasku myös laskiaispullat.

Laskiainen on herkuttelujuhla, koska sen jälkeen alkaa paasto. Laskiaispullat ovat olennainen osa tätä perinnettä. Paastoa ei luterilaisessa Suomessa enää juurikaan vietetä (ortodoksisessa sentään ainakin jonkin verran), mutta herkutteluista pullineen ei silti olla luovuttu.

Sitä en ole perinteisissä laskiaispullissa käsittänyt, että miksi niihin pitää iskeä se lakki päälle. Pullaa on hankala syödä, jos täytteet tursuavat välistä haukatessa. Monet kiertävät ongelman syömällä pullan yksi puolisko kerrallaan.

Lue koko artikkeli »

Läskit pois, lukutaitoa Nepaliin

Niko juo Quenchiä

Kyllä minultakin varmaan muutama kilo ylimääräistä läskiä löytyy hyvän asian eteen. Tuntematon lahjoittaja on luvannut ostaa suomalaisten laihduttamaa ihraa 15 euron kilohintaan. Maksu menee Läskillä lukutaitoa Nepaliin -kampanjan hyväksi.

Laihduttaminen osuu sopivasti paastonaikaan, jolloin kiloja lähtee muutenkin pois. Lieneekö tämä pelkkä yhteensattuma vai harkittu asia? Lahjoittaja on halunnut nimenomaan seurakuntien hoitavan punnitukset, joten ehkä jotakin kristillistä taustaa löytyy. Voi olla, että kampanja on juuri siksi ajoitettu paastokauteen.

Ylimääräistä haastetta tosin tulee siitä, että loppupunnitukset ovat vasta toukokuussa. Paaston päättymisen jälkeen olisi siis pidettävä kilot kurissa vielä kuukauden ajan.

Lue koko artikkeli »

X-tra-tuotesarjaan suklaalevyjä

X-tra suklaalevyt

S-Marketin hyllyyn on ilmestynyt uusia X-tra-tuotesarjaan kuuluvia sadan gramman suklaalevyjä. Samalla valikoimasta näyttää kadonneen Alpenmilch-maitosuklaa, mikä on ikävää, sillä se oli mielestäni halpissuklaaksi ihan kohtuullisen hyvää.

Alpenmilch-suklaassa oli kaakaoinen maku, mikä erotti sen muista samassa sarjassa kilpailevista suklaalevyistä. Vähän täyteläisyyttä sekin olisi kaivannut, mutta eipä sitä 46 sentin suklaalevyltä ihan kauheasti voi vaatia.

X-tra-levyjä on saatavilla kolmea eri laatua: maitosuklaa, sama pähkinärouheella ja tumma suklaa. Tässä suhteessa valikoima on laajentunut. Alpenmilchiä oli tosin saatavana paitsi maitosuklaana myös mansikka- ja toffeetäytteisenä, mutta täyteversiot näyttävät ainakin toistaiseksi pysyneen hyllyssä.

Lue koko artikkeli »

Aiheita-blogi täyttää kaksi vuotta

Aiheita-blogi täyttää tänään kaksi vuotta.

Kun Lipsanen & Ruso -blogi täytti syksyllä neljä vuotta, uudistin samalla sen ulkoasun. Tarkoitus oli uusia tämänkin blogin kuosia tässä kaksivuotispäivän kunniaksi, mutta siihen uudistus ei ehtinyt. Mutta eipä se ole vuosipäiviin sidottu asia.

Sen verran olen muutoksia maistellut, että olen viimeisiin juttuihin laittanut kuvat koko palstan levyisinä. Se antaa kuitenkin vähän valokuvablogimaisen vaikutelman, joten luultavasti luovun siitä. Joitakin muutoksia on silti lähiviikkoina tulossa. Ainakin sivupalkkia olisi tarkoitus uusia.

Lue koko artikkeli »

Käyttökokemuksia Lumix TZ7 -kamerasta

Bulevardi

Minulla oli aikaisemmin Panasonicin Lumix-sarjan kameramalli DMC-TZ3, johon olin sangen tyytyväinen. Se kuitenkin unohtui jerevanilaisen taksin takapenkille ja jäi sille tielleen.

Lumixin TZ-sarja (Travel Zoom) on sillä välin edennyt jo malliin DMC-TZ7 asti. Ulkoa kamera on hyvin samanlainen kuin TZ3:kin, mutta kuoren sisällä on tapahtunut kehitystä.

Lue koko artikkeli »

Maria ilmestyi kakkupalassa

Neitsyt Maria

Edellisessä blogimerkinnässä kirjoitin siitä, jos Neitsyt Maria ilmestyisi Jakutskissa. Kävi sitten kuitenkin niin, että hän päätti ilmestyä Helsingissä.

Olin siskoni kanssa iltateellä ja leikkasin tiikerikakkua paloiksi. Siskoni huomasi, että eräs kakkupala näytti siltä, kuin siinä olisi kuva. Eikä kuvan kohteesta liene epäilystä: Neitsyt Mariahan se siinä, hyvin perinteisesti kuvattuna viitta hieman auki (vertaa esim. tähän veistokseen).

Lue koko artikkeli »

Jakutskin Neitsyt Maria

Maantie Karkkilassa

Tänä talvena kylmää on riittänyt, eikä vain Suomessa. Poikkeuksellisen kylmää on ollut myös monessa muussa paikassa niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. Kylmyys ja lumi on saanut monessa paikassa normaalit kuviot sekaisin. Tämä näyttää kummastuttavan joitakin bloggaajia.

Lue koko artikkeli »

Veli-Pekka Tynkkynen hyökkää hatarin perustein

Ateistit ovat viime aikoina aktivoituneet vilkkaaseen lähetystyöhön. Eniten näkyvyyttä saivat kesällä muutaman bussin kylkeen ostetut bannerit, mutta lähetystyö jatkuu aktiivisesti niin blogeissa, keskustelupalstoilla kuin lehtien yleisönosastoilla.

Yksi aktiivisista lehtikirjoittelijoista on maantieteilijä Veli-Pekka Tynkkynen. Puolitoista viikkoa sitten Etelä-Saimaa julkaisi hänen kirjoituksensa Uskonto, valta ja hyvinvointiyhteiskunta. Kirjoitus on alla lainattuna pätkissä. Omat kommenttini olen kirjoittanut lainausten väliin.

VIIME AIKOINA mediassa on keskusteltu kiivaasti koulun elämänkatsomusaineiden sisällöstä, etenkin mahdollisesta uskonnonopetuksen muuttamisesta uskontotiedoksi. Kirkko on vastustanut ehdotusta vaatien jopa tiukempaan raamattuoppiin sidotun uskonnonopetuksen lisäämistä.

Vapaa-ajattelijat puolestaan pelkäävät kaikille yhteisen uskontotiedon olevan nykyinen uskonto-oppiaine uusissa vaatteissa. He tavoittelevat kaikille yhteistä, eri maailmankatsomuksia tasaveroisesti käsittelevää oppiainetta.

Lue koko artikkeli »

Kuinka paljon sivujen hitaus haittaa?

Nettiselaajat eivät jaksa odottaa hitaiden sivujen latautumista. Eihän? Niin meille ainakin on kerrottu. Yhteysnopeudet ovat tietysti kasvaneet, joten raskaammatkin sivustot latautuvat nopeammin, mutta hidastelevia palvelimia ei kukaan jaksa odottaa.

Näin minäkin uskoin vielä tunti sitten. Nyt kuitenkin jo epäilen. En minä itsekään sulje hitaasti aukeavia sivuja, jos epäilen sieltä löytyvän jotakin vähänkin mielenkiitoista. Olenko sitten kovinkin poikkeava käyttäjä?

Hitaasti latautuvat sivut saattoivat tietysti ärsyttää vielä joskus silloin, kun selaimissa ei ollut välilehtiä tai moni-ikkunointia. Mutta kuka enää nykyään sellaisia selaimia käyttää?. Olen kuullut huhuja, että jopa Internet Explorerissa olisi nykyään jonkinlainen välilehtiviritys. Vai täbeiksikö niitä pitäisi kutsua?

Lue koko artikkeli »

Savolainen desilitra

Tapahtui erään nyt jo kuntakartalta poistuneen maalaiskunnan yläasteella joskus 1980-luvulla:

Kotitaloustunneilla oli tapana jakaa luokka muutamaksi pienemmäksi ryhmäksi, jotka sitten valmistivat kukin osan senkertaisesta ateriakokonaisuudesta. Usein jonkin ryhmän homma meni vähän pieleen – opetteluahan se oli – mutta tällä nimenomaisella kerralla jälkiruokaryhmän tuotos oli harvinaislaatuisen epäonnistunut. Itse asiassa tuotos oli täysin syömäkelvoton.

Opettaja arveli, että syy epäonnistumiseen oli liian suuri leivinjauheen määrä. Jälkiruokaryhmäläiset vakuuttivat kuitenkin laittaneensa sitä ihan ohjeen mukaan. En muista ohjeen vaatimaa määrää, mutta sanotaan nyt vaikka, että se oli ”1 tl”. Ryhmän jäsenet vakuuttivat, etteivät he laittaneet leivinjauhetta kuin yhden tesilitran.

Lue koko artikkeli »

Jouluseimi ja itämaan tietäjät

Jouluseimi

Kuvassa on jouluseimi Agricolan kirkossa Helsingissä.

Lue koko artikkeli »

Talvipäivänseisaus 2009 maanantaina

Katso myös: Talvipäivänseisaus 2013

Talvipäivänseisaus on se hetki vuodesta, jolloin Aurinko käy kääntymässä Kauriin kääntöpiirillä eteläisellä pallonpuoliskolla. Tänä vuonna Aurinko on siellä zeniitissä maanantaina 21. joulukuuta klo 19.47 Suomen aikaa.

Zeniitti on muuten varsin erikoinen sana suomenkielessä, sillä se alkaa z-kirjaimella. Eipä z tosin ole yleinen kirjain sanojen sisälläkään. Kas kun zeniittiä ei ole suomalaistettu muotoon ”tseniitti”, mikä vastannee sitä, kuinka se lausutaan (suomessahan ”z” kai kuuluu lausua kuten ”ts”, vaikkei sitä useimmissa muissa kielissä niin sanotakaan).

Lue koko artikkeli »

Kellä on sanottavaa Twitterissä?

Twitter over capacity

Aivan ensi alkuun oli vaikea keksiä, kuinka Twitteriä käyttäisi. Työnjako Facebookin kanssa piti hahmottaa, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se on päivänselvä: Facebookissa kerrotaan kavereille, mitä kuuluu. Twitterissä taas kerrotaan koko maailmalle, mitä sanottavaa juuri sillä hetkellä on.

Samalla logiikalla haen Twitteristä myös niitä, joita seurata. Se on kuitenkin osoittautunut pieneksi ongelmaksi. Aika moni niistäkin, joilla varmasti olisi myös sanottavaa, kirjoittaa Twitteriin lähinnä kuulumisia. Ei kiinnosta (tai jos kiinnostaa, niin seuraan Facebookin kautta).

Ehkä sanottavan tiivistäminen 140 merkkiin on se haastava osuus? Kuulumiset on usein helpompi ilmaista lyhyesti.

Lue koko artikkeli »

Vanhoja valokuvia Keuruulta

Keuruu

Laitoin valokuvablogin puolelle sarjan vanhoja valokuvia, jotka olen ottanut Keuruulla. Kuvia on niin Haapamäen asemakylästä, Keuruun ekokylästä kuin Keuruun keskustaajamastakin.

Kuvien vanhuus on suhteellista. Olen ottanut valokuvat huhtikuussa 2003, kun Dodon org-päivät pidettiin mainitussa ekokylässä Keuruulla. Se, miksi ne tuntuvat paljon vanhemmilta kuin vaikkapa kolme kuukautta myöhemmin ottamani Sipoonkorpi-kuvat johtuu siitä, että ne on skannattu paperikuvista.

Skannaus on siis tehty paperivedoksista eikä suoraan negatiiveiltä. Muistaakseni skannasin kuvat jo melko pian niiden ottamisen jälkeen. Sittemmin kuvat olivat päässeet unohtumaan tietokoneelleni (joka sekin on tässä välissä vaihtunut uudempaan).

Lue koko artikkeli »

Vaalit lähestyvät Dominicalla

Roosevelt Skerrit

Dominican pääministeri Roosevelt Skerrit (DLP) ilmoitti pari viikkoa sitten, että seuraavat vaalit järjestetään 18.12. tänä vuonna. Dominicalla pääministeri päättää vaalien ajankohdan, mutta takarajana on kuitenkin viiden vuoden pituinen vaalikausi. Takaraja olisi tullut vastaan vasta ensi toukokuussa.

En tiedä, kuinka paljon ennakkoon vaaleista on ilmoitettava, mutta aika viime tipassa niistä tällä kertaa kerrottiin. Kuukausi ei ole pitkä aika valmistautua vaaleihin. Ehdokkaiden asettamiselle takaraja on tänään. Hallitseva Labour-puolue (DLP) on tietysti voinut kulissien takana valmistautua vaaleihin jo pidempään.

Vaaleanpunaisessa talossaan kokoontuva Dominican parlamentti (House of Assembly) on ylipäänsä vähän eriskummallinen viritelmä. Parlamenttiin kuuluu 30 jäsentä, mutta heistä vain 21 valitaan vaaleilla. Loppuja yhdeksää kutsutaan senaattoreiksi. Heistä viisi nimittää tehtäviinsä hallitus ja neljä oppositio.

Lue koko artikkeli »

Google Wave -kutsuja tarjolla

Päivitys 26.12.09: Kutsut loppuivat. Ilmoittelen, jos niitä tulee taas lisää.

Päivitys 9.12.09: Kutsuja tuli 17 kappaletta lisää, eli niitä olisi taas tarjolla.

Google Wave on yhdistelmä sähköpostia, pikaviestimiä, sosiaalista mediaa ja mahdollisesti jotakin muutakin. Oma tutustumiseni siihen on hyvin alussa, sillä sain kutsun Larkolta vasta muutama tunti sitten.

Ensimmäiset vaikutelmat palvelusta ovat, että vähän raskas se on. Pitäisi varmaan olla tehokkaampi kone. Ja suurin miinus on se, ettei se toimi Operalla (ainakaan Ubuntussa). Päivitin Opera-selaimen uusimpaan 10.10-versioon, mutta sekään ei auttanut.

Firefoxilla toimii, mutta kuten sanottua, ei kovin vauhdikkaasti. Olen viime aikoina alkanut enemmän ja enemmän arvostaa kevyitä ja yksinkertaisia palveluita, kuten Twitter. Facebookissakin käytän pääsääntöisesti Lite-versiota. En siis heti kättelyssä aivan valtavasti ihastunut Googlen aaltopostiin.

Lue koko artikkeli »

Pandan lattelaku pääsi yllättämään

Pandan lakupussi

Ostin toissailtana lähikaupasta pussillisen Pandan täytelakuja. En kuitenkaan tullut lukeneeksi, mitä niissä oli täytteenä.

Oma moka. Kun muutama lakupala oli suussa, niin lakritsin taustalla alkoi maistua kahvi. Ei hyvä, en pidä kahvin mausta. Vilkaisu pussin teksteihin paljasti, että Deli-täytelakupussissa makuina ovat cafe latte, suklaa ja jätskijälkkäri.

Suklaatäytteiset palat olivat hyviä, ei valittamista. Jätskijälkkäri ei oikein kuulosta täytteen nimeltä. Ehkä sen olisi voinut nimetä kuvaavammin? Pandan lakritsisivujen mukaan kyseinen maku on persikkajäätelö, mutta enpä sitä syödessäni persikaksi tunnistanut. Luulin sitä vaniljaksi. Ihan hyvää sekin joka tapauksessa oli.

Lue koko artikkeli »

Roseau on kaupunki pienoiskoossa

Old Street ja King George V Street

Dominican pääkaupunki Roseau on erikoislaatuinen pieni kaupunki. Vain reilun neljännesneliökilometrin kokoinen keskikaupunki on pakkautunut tiiviisti Karibianmeren, Roseau-joen ja vuorten väliin. Pienestä koostaan huolimatta alueelle mahtuu hämmästyttävä määrä erilaisia paikkoja.

Erityisen paljon Roseaun keskustaan mahtuu kortteleita. Lähellä merenrantaa kaupungin mittakaava on suorastaan miniatyyrimainen. Ruutukaava-alueen pienimmät korttelit ovat vain 25 metriä kanttiinsa. Katuja ja risteyksiä onkin tiheässä, ja kaupungissa on sen pienestä koosta huolimatta suhteellisen helppo eksyä. Kortteleiden suuri määrä saa kaupungin myös tuntumaan kokoaan suuremmalta.

Tyyliltään Roseaun vanhat puurakennukset ovat niinsanottua karibialaista kansanarkkitehtuuria (Caribbean vernacular). Dominica oli köyhä siirtokunta, ja siksi sen pääkaupunkiinkaan ei rakennettu pömpöösejä monumentteja. Talot rakennettiin omista lähtökohdista, paikallisiin luonnonoloihin sovittaen ja eri puolilta vaikutteita keräten.

Lue koko artikkeli »

Uskontoa rekisterikilpiin?

BBC kertoo, että Yhdysvalloissa tuomari Cameron Currie on estänyt Etelä-Carolinan osavaltiota laskemasta liikkeelle kristillisiä autojen rekisterikilpiä. Kilvissä olisi ollut ristin kuva ja teksti ”I Believe”.

Osavaltion varakuvernööri André Bauer kannatti kilven hyväksymistä. Hänen mukaansa on naurettavaa, ettei yli sadan olemassaolevan kilven joukossa ole yhtään kristillistä vaihtoehtoa.

Etelä-Carolinan osavaltion erikoiskilpisivusto oli tätä kirjoittaessani kaatunut. Liekö uutisen aikaansaaman liikenteen ansiota? Löysin kuitenkin kesäkuisen uutisen, jossa kerrottiin osavaltion suunnitelmista myöntää teemakilvet luonnonystäville, ympäristönsuojelijoille ja maanviljelijöille. Uutisessa myös mainittiin, että kilpiä on aiemmin myönnetty esimerkiksi amatööriradiolle ja jalkapallojoukkueelle.

Lue koko artikkeli »

Kalooga hakee kuvia gallerioittain

Kalooga

Huomasin kuvasivujeni tilastoja tutkiessani itselleni aikaisemmin tuntemattoman Kalooga-kuvahakukoneen. Tarkempi tutustuminen osoitti, että kyseessä on varsin mielenkiintoinen palvelu.

Keskeisin ero Kaloogan ja esimerkiksi Googlen kuvahaun välillä on se, että siinä missä Google hakee yksittäisiä kuvia, Kalooga hakee kuvagallerioita. Hakutulossivulla on viisi eri galleriaa (tai kuvasettiä) ja niistä kustakin neljä pienennettyä kuvaa. Lisäksi kerrotaan kuvasetin otsikko ja kuvien kokonaismäärä.

Tämä on varsin kätevää. Yleensä, kun haen kuvia verkosta, en etsi mitään yhtä tiettyä kuvaa. Sen sijaan haluan esimerkiksi nähdä, miltä jossakin paikassa näyttää. Kaloogan avulla löydän paremmin ne sivut, joilla on useita eri kuvia etsimästäni kohteesta tai aiheesta.

Lue koko artikkeli »

Jounen Kwéyòl eli kreolikielten päivä

Koulupoikia Dominicalla

Tänään saattaa olla kansainvälinen kreolikielten päivä. Sanon, että saattaa, koska lähteestä riippuen päivä on joko 28.10., lokakuun viimeinen perjantai tai päivämäärää 28.10. lähin sunnuntai. Joka tapauksessa näillä tienoin vuotta sitä vietetään.

Kreolikielet ovat kieliä, joissa useita kieliä on sekoittunut toisiinsa ja joita jotkut puhuvat äidinkielenään (mikä erottaa ne pidginkielistä). Usein vahvimpana pohjakielenä on jonkin entisen eurooppalaisen siirtomaavallan kieli. Tässä lokakuun lopun kreolipäiväjuhlinnassa näyttävät olevan parhaiten esillä ranskaan pohjautuvat kreolikielet.

Karibialla ns. antillien kreolia puhutaan entisissä Ranskan siirtomaissa. Näitä ovat paitsi Ranskan nykyisetkin departementit Guadeloupe ja Martinique myös useasti Ranskan ja Iso-Britannian välillä isäntämaata vaihtaneet, nykyisin itsenäiset Saint Lucia ja Dominica. Jälkimmäinen alkaakin varmaan olla tämän blogin säännöllisille lukijoille jo suhteellisen tuttu tapaus.

Lue koko artikkeli »

Syksy on ankeaa aikaa

Syksyllä sataa

Alkusyksy on itse asiassa varsin mukava vuodenaika. Etenkin tänä vuonna aurinkoisia päiviä riitti varsin pitkään. Puut ovat kauniita punertavissa ja keltaisissa sävyissään. Lämpötila ei tietysti ole enää kesäinen, mutta kyllä senkin silti sietää.

Nyt ollaan kuitenkin päästy jo siihen vaiheeseen syksyä, josta tuskin kukaan oikeastaan pitää. Tai ehkä jotkut koirat pitävät (tämänsyksyisen hoitokoiramme ansiosta olen ymmärtänyt, mistä käsite ”koiranilma” tulee).

Onneksi on Internet. Enää ei tarvitse lähteä ulos sateeseen päästäkseen vaikkapa yliopiston kirjastoon. Kiitos verkkoaineistojen, fyysiset kirjastot käyvät koko ajan tarpeettomammiksi. Nyt alkaa olla jo vaikea käsittää, kuinka tutkimusta tehtiin ennen Google Scholaria (vaikkei kyseinen palvelu vielä ole päässyt edes pois betasta).

Lue koko artikkeli »

Talviaika 2009 alkaa sunnuntaina

Katso myös: Talviaika 2014

Vuoden 2009 kesäaika päättyy ja talviaika, tai oikeammin normaaliaika, alkaa tämän viikon sunnuntaina 25.10.2009. Kelloja käännetään tunti taaksepäin sunnuntaina aamuyöstä klo 4.

Se, mihin suuntaan kelloja milloinkin käännetään, voi olla monelle vaikea muistaa. Millään järkisyillä suuntaa ei kannata pähkäillä, sillä mitään järkisyytä kesäajan ja talviajan välillä venkslailuun ei ole. Muistisäännöksi sopii se, että kelloja käännetään ainaa kesää kohti: keväällä eteenpäin ja syksyllä taaksepäin.

Joitakin vuosia sitten eräs kaverini oli menossa kokoukseen, joka pidettiin toisen kaverin kotona. Päivä oli eräs syksyinen sunnuntai, ja paikalle hän saapui noin kaksi tuntia etuajassa. Hän oli kyllä muistanut, että sinä sunnuntaina käännettiin kelloja, suunta vain meni väärin.

Lue koko artikkeli »

Keskeisimmät aihepiirit

  • Kulttuurit - savolais- ja karibialaisjuttuja, kieliasiaa ym.
  • Kulutus - tavaroita, syömisiä ja ostotottumuksia
  • Kuulumiset - blogin henkilökohtaista-osasto
  • Matkat - matkajuttuja ja reissuvalokuvia
  • Paikat - sijainnilliset merkitystihentymät
  • Uskonto - kristinuskosta, ateisteista, joskus islamistakin
  • Web - blogit, WordPress ja muuta nettijuttua
  • Yhteiskunta - politiikasta ja maailman toimimisesta
  • Ympäristö - valintoja ja ympäristöpähkäilyä